No niin. Hengitetään kaikki yhdessä syvään.
Sarjajäähyväisten uuvuttama tyttöraasu siis pääsi onnellisesti perille, ja me saimme syksyn tilalle. Viime yön nukuin villasukat jalassa. Oon kertonu kaikille, jotka jaksaa kuunnella, että se otti mukaan mun kuvioimat lakanat. Ja sit niille oon kans kertonu, jotka ei jaksa, mutta eipä tuo ole koskaan ennenkään mua häirinnyt.
En osaa päättää, onko tuntemani yhtäkkinen, pitelemätön halu kietoutua paksuihin villatakkeihin ja -myssyihin ja muihin huopiin seurausta viileästä tuulesta, opettajankoulutuksesta (silmälaseja en vielä omista) vai niiden yksien turkutyttöjen turhamaisuusblogista, jota viimeksi luettuani jouduin hankkimaan laukun ja hupparin ja melkein uuden pään, joka sopisi kaikkeen muuhun uuteen. En löytänyt yhtään kelvollista (päätä siis), joten saatatte tunnistaa mut vielä tulevaisuudessakin.
Viikonlopun suunnitelmiinhan kuului, että olisin loikannut junaan ja tullut Turkuun kesää lopettelemaan. Niin erinomaiselta kuin tapahtuma ja varsinkin seura kuulostivat, uni voitti. Se siitä tulee, kun viettää edellisen viikon keräillen huolellisesti univelkaa. Takasin lainani kofeiinilla, mutta se karhuttiin kuitenkin, mistä onneksi oli sen verran iloa, etten vielä ole flipannut! Toivottavasti joskus pian tulee uusia mahdollisuuksia hengata tänä vuonna laiminlyömäni Turun kanssa, ja tapaan vielä joskus Mysteerieläin Pauskinkin. Pix, miten kämppiksen ihmissuhteet meni? (VOI EI, MÄKIN OLEN IMEYTYNYT MUKAAN TEIDÄN MUIDEN KAUTTA ELÄMISEEN! EI! TEHKÄÄ JOTAIN! OMA ELÄMÄ! OMA ELÄMÄ HETI!)
Eilen oli parasta, olin sijaistamassa grafiikanopettajaa. Oppilaat oli kakstoistavuotiaita, ja ne mahdollisesti pelkäs mua vähän. Ainakaan mun kuvisaikoinani ei koskaan ollu noin hiljaista. Kerroin niille kaiken mitä tuli mieleen grafiikasta ja sitten värkkäsimme puupiirroksia. Tulin sinne suoraan yleisdidaktiikan luennolta, jossa olin oppinut, että opettajan tulisi kyeta arvioimaan opetustapahtuman onnistumista. Hyvä, mut miten se tehdään? Tiedän, että ne tyypit meni kotiin, ja sano joko että "Siellä oli joku sijainen, ei se tienny mistään mitään" tai että "Oli just paras sijainen, toivottavasti se on ens viikollaki". Mulla ei ole mitään käsitystä siitä, kumpaa ne ajatteli. No, yks ehkä sitä jälkimmäistä, ku se jo kysy, että tuunko mä sit, jollei niiden oma opettaja parane. Mutta vähänkö oli hauskaa olla siellä vaan kertoilemassa niille niistä jutuista.
Jos jollakulla on hyviä ajatuksia syksymusiikista, olen niiden epätoivoisessa tarpeessa. En pääse kynttilöidensytytysfiilikseen, eikä villapaidatkaan ole samat, ellei kitarat synkeile mukana. Onneks viikonloppuna ollaan menossa tekemään syksyruokaa mökille. Hehkutan meidän ruokalistaa sit jälkeenpäin, se on turvallisempaa (jos padasta tuleekin keitto, voi väittää, että keittohan se keitto oli tulossa aina siitä).
Pix, tässä mun tän hetken elämä (oikeesti se on epäloogisempaa, eikä siinä elettynä ole edes lauserakenteen häivää) ja meidän kommunikaatiokanavan askartelu on kai kätevämpää, jos siinä on jotain, mikä muokkautuu...? Kunniavieras vaan rohkeasti mukaan mitä pikimmin.
Rakkaudella Teidän Ihmissuperpallo Aino
keskiviikko 29. elokuuta 2007
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)