No niin, hoidan oman osuuteni blogidramatiikasta. Mun pikkusisko lähtee Amerikkaan (siihen pohjoisempaan, johon mä en ole niin hulluna). Isosiskojen sydämet ovat murentuneet pieniksi palasiksi. Päästiin molemmat eilen koteihimme asti ja sitten itkettiin kakskyt minuuttia. Minä sängyn reunalla, Jenni keittön pöydän ääressä. Ja siipat oli hämmentyneitä. Taidetaan olla toisillemme sukua.
Kyse ei ole siitä, etten olisi iloinen Annin puolesta. Kalifornia on enemmän sen paikka kuin mikään, perhe (suomalainen) kuulosti ihanalta ja mahdollisesti haluaa kuljetella siitä muuallekin päin maailmaa ennalta määrittelemättömän ajan. Mutta mun siskot on mulle kuin oikea ja vasen käsi, mä en vaan tule toimeen ilman niitä. En halua edes kuvitella sitä ikävän määrää, joka on luvassa. Se tyttö kun ei pääse edes jouluksi kotiin. Ehdittiin kyllä äidin ja isän kanssa tottua ajatukseen jouluaatosta, jolloin kenellekään ei tarvitse järjestää mitään, saa käydä kirkossa niin paljon kuin haluaa ja vetää joulupäivänä vaikka kalsarikännit. Ei huonompi idea. Kirkkoa ja kalsarikännejä ei varmaan sais esittää samassa lauseessa?
Ja sitten on tää aikahomma. Alustavasti se lähtee neljäksi kuukaudeksi, mutta mahdollisesti pidemmäksi aikaa. Siinä välissä mä itsekin lähden vaihtoon, eli seuraava tapaaminen venyy jonnekin ties minne. ja tää ei ole mun makuun riittävän eksakti aikamääre, vaikka lattareita ihailenkin. Miksi se mun oma lähtö nyt tai silloin pari vuotta sitten ei tunnu niin vaikealta ja vaaralliselta???Pahoittelut kaikille niille läheisille, joille olen aiheuttanut ja aiheutan vielä useamman kerran tällaisen tunteen.
Olen lohduttanut itseäni seuraavilla asioilla:
- San Francisco on homokaupunki, on siis epätodennäköistä, että se löytää sieltä miehen ja jää sinne (tää on mun suurin pelko ja joo, tiedän kyllä, että argumentti ei ole aivan aukoton)
- Se ei ole siellä vielä täysi-ikäinen eli ottaa ehkä juhlimisen kannalta vähän rauhallisemmin kuin täällä koto-Suomessa (ei ihan vankalla pohjalla tämäkään, mutta jollain on itseään vakuuteltava)
- Amerikkalaisten joukossa Anni voi vihdoin tuntea itsensä tosi älykkääksi. Ja se on jotain se.
- Kaliforniassa ei joudu syömään kakkaa.
Parasta on se, että jos pääsen Costa Ricaan vaihtoon (terveiset yliopiston kv-palveluille, asiasta vois jo ilmoittaa ennen kuin olen kalju ja hypin pitkin seiniä), voin joko käydä siellä vierailulla (kyllä pikkusisko on syy, jonka takia luistetaan kaikista periaatteista koskien kyseistä valtiota), Anni voi tulla Costa Ricaan tai voidaan tehdä treffit esim. Meksikoon tai Kuubaan salsaamaan. Näistä suunnitelmista ja siitä, että ne loppujen lopuksi on aika realistisia, tuli sellainen olo, että maailma on osterimme. Ja Mortti ja Vertti (eli me) saattaa onnistua järisyttämään Amerikan mannerta aika lailla.
*huokaus* Kai tämä tästä...Jos vaan kaikki Kalifornia- tai San Francisco-aiheiset biisit (keksin kolme, pistetään kisa pystyyn) lakkais soimasta päässä ja piinaamasta mua!
maanantai 29. lokakuuta 2007
Tyhmä blondi
Jos kukaan ei muuten pääse ihmettelemään päivittäistä tyhmyyttäni, niin on se hyvä et on tää blogi. Pääsen jakamaan toilailuni kaikille. Oikein julkisesti.
Unohdin sitten tuon typerän klokujen kans värkkäämisen. Vaikka ne pistää sen lauantain ja sunnuntain väliselle yölle, ettei puoli maata olis maanantaina myöhässä... tai ajoissa. Mutta jos ei tee mitään älykästä tai muutenkaan aivotoimintaa vaativaa sunnuntaina, ei mitenkään voi muistaa kääntää niitä viisareita. Joten astelin yliopistolle pirun aikaisen ja ihmettelin suljettuja ovia. Noh, eihän tässä mitään, normaalisti olisin pian ymmärtänyt tän kesäaika-talviaika-jutun... Paitsi, että jostain toistaiseksi tuntemattomasta syystä osa yliopiston väestä on tänään lakossa. Joten oletin, että mesta on vaan lakossa ja siksi kiinni. Minähän kun en virheitä tee. Koko kellojuttu selvisi minulle vasta illalla kun sovin tapaavani ihmisiä viideltä... ja olin paikalla väärään aikaan. Luonnollisesti.
Yliopiston lakkoa on täällä ihmetelty oikein urakalla. Uutisissa ei ollut mitään mainintaa, ei myöskään lehdissä. Tieto kiersi suusta suuhun viikonlopun aikana. Mutta kukaan ei tietenkään voinut olla varma, että lakko todella toteutuu. Joten kaikkien piti kuitenkin raahautua paikalle. Itse kuulin asiasta alun perin isältäni, joten ilmeisesti Suomi uutisoi myös Italian asioista paremmin kuin Italia itse. Noh, se nyt ei varmaan ketään oikeasti yllättänyt.
Mainittakoon vielä, että näin tänään ensimmäisen italialaisen julkkikseni. AC Fiorentinan pelaajan Franco Semiolin. Älkää huolestuko, en minä miekkosta tunnistanut, vaan Miika. Aika lyhyt oli. Luin myös La Nazionea, jossa oli kymmenen sivua uutisia ja yli 50 sivua jalkapalloa. Jopa serie D:n pelit lueteltiin ja analysoitiin läpi. Joka ikinen. Hulluja nämä italialaiset!
Unohdin sitten tuon typerän klokujen kans värkkäämisen. Vaikka ne pistää sen lauantain ja sunnuntain väliselle yölle, ettei puoli maata olis maanantaina myöhässä... tai ajoissa. Mutta jos ei tee mitään älykästä tai muutenkaan aivotoimintaa vaativaa sunnuntaina, ei mitenkään voi muistaa kääntää niitä viisareita. Joten astelin yliopistolle pirun aikaisen ja ihmettelin suljettuja ovia. Noh, eihän tässä mitään, normaalisti olisin pian ymmärtänyt tän kesäaika-talviaika-jutun... Paitsi, että jostain toistaiseksi tuntemattomasta syystä osa yliopiston väestä on tänään lakossa. Joten oletin, että mesta on vaan lakossa ja siksi kiinni. Minähän kun en virheitä tee. Koko kellojuttu selvisi minulle vasta illalla kun sovin tapaavani ihmisiä viideltä... ja olin paikalla väärään aikaan. Luonnollisesti.
Yliopiston lakkoa on täällä ihmetelty oikein urakalla. Uutisissa ei ollut mitään mainintaa, ei myöskään lehdissä. Tieto kiersi suusta suuhun viikonlopun aikana. Mutta kukaan ei tietenkään voinut olla varma, että lakko todella toteutuu. Joten kaikkien piti kuitenkin raahautua paikalle. Itse kuulin asiasta alun perin isältäni, joten ilmeisesti Suomi uutisoi myös Italian asioista paremmin kuin Italia itse. Noh, se nyt ei varmaan ketään oikeasti yllättänyt.
Mainittakoon vielä, että näin tänään ensimmäisen italialaisen julkkikseni. AC Fiorentinan pelaajan Franco Semiolin. Älkää huolestuko, en minä miekkosta tunnistanut, vaan Miika. Aika lyhyt oli. Luin myös La Nazionea, jossa oli kymmenen sivua uutisia ja yli 50 sivua jalkapalloa. Jopa serie D:n pelit lueteltiin ja analysoitiin läpi. Joka ikinen. Hulluja nämä italialaiset!
sunnuntai 28. lokakuuta 2007
Poliisisetiä ja shoppailuterapiaa
Shoppailuterapia todella toimii. Ostin uuden laukun juuri ennen kuin valitettava lompakon anastus tapahtui enkä ole lainkaan niin vihainen lompakon katoamisesta kuin olen onnellinen uudesta laukustani. Sitä paitsi koska olin juuri kuluttanut kaiken käteiseni ei varas saanut saaliikseen kuin hiluja. Hyvä ostos siis kaiken kaikkiaan.
Itse asiassa hankin alunperin hieman toisenmallisen veskan kun silloinen rahapussini ei mahtunut muihin malleihin. Kun rahapussi sitten sopivasti vietiin palasin torimyyjän luokse ja vaihdoin laukkuni sievempään malliin. Nyt pitäsi vielä metsästää uusi lompakko ja isänpäivälahja isulle. Onneksi sugardaddy-Miikan voi kuulemma luottaa.
Eilisen hienoihin kokemuksiin kuului myös rikosilmoituksen täyttäminen italiaksi. Tai siis olisinhan minä voinut sen englanniksikin tehdä, mutta se taas olisi vaatinut matkaamista kaupungin toiselle laidalle. Blah. Sain joka tapauksessa juosta ympäri Firenzeä, sillä toiset poliisisedät neuvoivat minua kohti englanninkielistä mestaa ja toiset lähempänä ollutta italialaista. Lisäksi nolasin itseni täydellisesti kysymällä Uffizin edessä komeilta poliiseilta "Dov'e l'Uffizi?" yritä siinä nyt änkyttää virnuileville nuorukaisille et en mä tätä taidemestaa vaan ihan karabinieeritoimistoa täs etsiskelen. Selviydyin kuitenkin, karabinieeri Di Ticco oli erittäin ystävällinen. Englannin kielisestä käännöksestä voi sitten taas olla monta mieltä... jos joku tietää mitä "self-styled" mun ammatin perässä merkitsee saa kertoa ihan vapaasti.
Tänään en ajatellut tehdä yhtään mitään. Korkeintaan raahautua lähikauppaan ruuan perässä. Katkaisin ulosmenoputkeni jo perjantaina, joten ei tarvitse enää yrittää jotain ennätystä. Sitä paitsi Miikan sanojen mukaan perjantai koostui "tyypeistä soittamassa ambientia, jätkistä, jotka kokkas sen tahtiin ja parista tytöstä, jotka söi ruokaa lavan reunalla...performanssia."
Eilen söimme pizzaa pariinkin otteeseen, istuimme katukahviloissa ja kuuntelimme katusoittajia, sain viimein valokuvattua piazza Republican karusellin ja lopulta tuijotimme calcio-koostetta irkkupubin telkkarista. Opin, että Palermo pelaa vaalenapunaisissa paidoissa. Ilahduin suunnattomasti ja viihdytin väkeä huutamalla "Palermo!" aina kun vaaleanpunaista näkyi. Melkein yhtä hauskaa kuin rugdy. Melkein.
lauantai 27. lokakuuta 2007
Perunakellari
Vittu Kaikkone mie en lähö siun kans ennöö mihinnää ikinä. Haluaisin tiivistää eilisen päiväni muutamaan minulle sanottuun lauseeseen:
"Ei sun tartte tehä tota, sulla on jo ihan tarpeeks hyvät tissit."
"Siis mitä? Kaljalla? Ai salilla... no ei sit mitään. Mä jo ihmettelin."
"Joo tää mun kännipuhelu ei nyt oikeen toimi kun sä taidat olla enemmän humalassa ku mä."
"Kyllä sieltä kirves löytyy."
"On meillä isompikin auto... tän pituus on 4,6 metriä."
"Perunakellari, neiti hyvä, perunakellari!"
"Gaurrrr-rauh. Giurh!"
"Ei sun tartte tehä tota, sulla on jo ihan tarpeeks hyvät tissit."
"Siis mitä? Kaljalla? Ai salilla... no ei sit mitään. Mä jo ihmettelin."
"Joo tää mun kännipuhelu ei nyt oikeen toimi kun sä taidat olla enemmän humalassa ku mä."
"Kyllä sieltä kirves löytyy."
"On meillä isompikin auto... tän pituus on 4,6 metriä."
"Perunakellari, neiti hyvä, perunakellari!"
"Gaurrrr-rauh. Giurh!"
Pikkusiskot - nuo ikiaikainen päivän piristys
Rakkaat sisareni J ja A olivat noin viikko sitten yhdessä kaupungilla. Tämä johtui siitä, että A ei itse löydä reittiä Rautatieasemalta Iso-Roballe (moni asia on pikkusiskon silmin vaikeampi kuin oikeasti luulisi, eivät näet aina elä samassa maailmassa kuin me muut). Siskot sitten kävelivät sellaisen rakennuksen ohi, jossa oli käynnissä julkisivuremontti. Samalla ohi kulki ryhmä pieniä ihmisiä. A ryhtyi avautumaan J:lle: "Noni, nyt mä voin kertoo sulle kerta oot iteki nähny. Ku en oo uskaltanu kavereille puhuu, ku ne kuitenki luulee, et oon keksiny kaiken päästäni. Siis mistä ne saa nykysin rakennuksille noita ihan pieniä rakennusmiehiä? Ku oon vähän miettiny, et aika käteviä tollaset." Tähän J vastaa: "A, toi oli päiväkotiryhmä. Niillä on noi huomioliivit, ettei autot ajais niiden päälle."
Kuulemma A:ta itseäänkin oli kovasti naurattanut, kun oli tajunnut erheensä. Liekö se sitten terveen merkki...Ja tämä meidän pitäisi päästää maailmalle muiden ihmisten vauvoja hoitamaan...
Kuulemma A:ta itseäänkin oli kovasti naurattanut, kun oli tajunnut erheensä. Liekö se sitten terveen merkki...Ja tämä meidän pitäisi päästää maailmalle muiden ihmisten vauvoja hoitamaan...
Ei hyvä elämä.
Joku saatanan kivettynyt mulkosilmäinen fakki-idiootin äpärä sitten päätti varastaa mun lompakkoni.
Mahtoi olla hauskaa huomata, ettei sieltä löytynyt pennin pyörylää ja ehdin kuolettaa korttinikin. Jätit laukkuuni parin huntin kameran ja puhelimen. Ähäkutti.
Mutta kiitti näin ihan vitusti aiheuttamastasi vaivasta. On uusittaa aika monta korttia. Ja italialaisten korttien uusimisella on varmasti oma sektionsa Danten helvetissä.
Veit sitten myös verkkopankin salasanat, etten varmasti saa rahaa ulos mitään kautta. Kiitän. Et tee niillä mitään, sillä ne ovat suomeksi. Mutta kiva et otit matkaasi kuitenkin.
Mahtoi olla hauskaa huomata, ettei sieltä löytynyt pennin pyörylää ja ehdin kuolettaa korttinikin. Jätit laukkuuni parin huntin kameran ja puhelimen. Ähäkutti.
Mutta kiitti näin ihan vitusti aiheuttamastasi vaivasta. On uusittaa aika monta korttia. Ja italialaisten korttien uusimisella on varmasti oma sektionsa Danten helvetissä.
Veit sitten myös verkkopankin salasanat, etten varmasti saa rahaa ulos mitään kautta. Kiitän. Et tee niillä mitään, sillä ne ovat suomeksi. Mutta kiva et otit matkaasi kuitenkin.
perjantai 26. lokakuuta 2007
Italians vs. Europeans by Bruno Bozzetto
Ei ole italialaisten elämä helppoa.
Muut eurooppalaiset ei vaan ymmärrä niiden pitkälle kehittynyttä kulttuuria.
torstai 25. lokakuuta 2007
YAP
"The Pretty Reedings Girls" veivät meidät hyvin mielenkiintoiseen baariin. YAP aka Young And Beautiful. Aivan kuin olisimme päätyneet Ruotsin laivalle. Paitsi, että kaikki olivat uskomattoman hyvän näköisiä. Ja ruoka oli leideille ilmaista. Ja sitä oli paljon ja se oli hyvää. Juomatkin olivat halpoja. Sisään tullessa sai kortin, johon ostokset merkittiin ja kaikki maksettiin vasta lopussa.
Keskellä hyvin sievät The Reedings Girls (vas. Andrea, Lora (?), Jen ja Eleonora), vasemmalla Miika ja oikealla Isabel ja Sophie.
Keskellä hyvin sievät The Reedings Girls (vas. Andrea, Lora (?), Jen ja Eleonora), vasemmalla Miika ja oikealla Isabel ja Sophie.
keskiviikko 24. lokakuuta 2007
Työterveyden huoltoa
Seuraavaa keskustelua on dramatisoitu, sillä en muista ulkoa kaikkia "okei kato nyt ylöspäin" ja "näähän johtuu yleensä virustartunnoista" -kohtia.
-Hei.
-Iltaa.
-Missä on vika?
-Näissä. Mä olen melko varma, ettei silmien kuuluis näyttää tältä ja hyvinkin varma, ettei niiden kuuluis tuntua tältä.
-Onks ne niinku kuivat jotenki?
-No, ne on nyt kaks päivää erittäny sellasta keltasta mähjää joka näyttää ihan räältä. Mikä ei sinänsä oo mikään ongelma, mutta mun työkaverit on kyllästyny kuulemaan siitä samalla ku ne syö. Sheonjännä.
-Joo. Jännä. No ne on sit tulehtunu.
-Niinpä. Kolmas kerta tänä vuonna. Sähän et voi sitä tietää, mutta mä en oo niinku Renee Zellweger, joka näyttää siltä, että se on itkeny just monta tuntia ja aikoo ihan kohta alottaa uudestaan. Että sillä tavalla menee ihan hyvin. Se näyttää siltä luonnostaan, mulla tää on niinku hoidettavissa.
-Ei oo valoherkkyyttä? (Vilkuttelee lamppua silmiin)
-Ei näköjään. Päivällä oli, mutta se on aina ku kaivautuu siitä tehdashalliluolasta ni kuvittelee, että maailma on jotenki luonnottoman kirkas.
-Just.
-Tuolla toisen yläluomen sisällä on nyt ollu ehkä pari kuukautta semmonen patti. Se ei oo kiukutellu mulle joten mä oon antanu sen olla ihan rauhassa. Ei se varmaan tähän liity. Työkaveri yritti kovasti väittää, että se on varmaan rintasyöpä, mutta mä luulen, että se on nähny liikaa niitä kampanjamainoksia. Tai sit se yritti tarjoutua etsimään lisää kasvaimia.
-Kato tohon. Mä käännän nyt tän luomen ympäri, voi tuntua vähän oudolta.
-Siistiä, skidinä mua aina harmitti, etten osannu tehdä sitä.
-Luultavasti toi on joku tukkeutunu kyynelrauhanen. Mut kannattaa ite tarkkailla sitä. Jos se kasvaa, ni se kannattaa käydä kaivamassa pois. Jos se kasvaa, ni se ei luultavasti silti oo mikään syöpä...
-Rintasyöpä.
-Rintasyöpä. Mut kasvavat patit nyt vaan otetaan yleensä pois. Mä määrään sulle nyt kahta eri lääkettä. Tota voidetta illalla, se vaikuttaa kauemmin. Päivällä laitat noita tippoja, ne on siitä kivoja, että niistä näkee läpi. Tossa ois noi reseptit, jos ne sun työkaverit nyt sit vaikka pärjäis sun kanssa.
-Joo, kiitos.
Jos tulee enää yhtään silmätulehdusta tänä vuonna, ni en kyl ala. Näytän aika pahalta, lisäksi olen juuri sen verran flunssainen, että kunnon mielikuva siitä, että itken pääasiallisena harrastuksenani on täydellinen. Nyt meen syömään mangon (vitamin C, we love ya!) ja vetämään mamman mustaviinimarjamehua. Suoraan suoneen, mieluiten.
-Hei.
-Iltaa.
-Missä on vika?
-Näissä. Mä olen melko varma, ettei silmien kuuluis näyttää tältä ja hyvinkin varma, ettei niiden kuuluis tuntua tältä.
-Onks ne niinku kuivat jotenki?
-No, ne on nyt kaks päivää erittäny sellasta keltasta mähjää joka näyttää ihan räältä. Mikä ei sinänsä oo mikään ongelma, mutta mun työkaverit on kyllästyny kuulemaan siitä samalla ku ne syö. Sheonjännä.
-Joo. Jännä. No ne on sit tulehtunu.
-Niinpä. Kolmas kerta tänä vuonna. Sähän et voi sitä tietää, mutta mä en oo niinku Renee Zellweger, joka näyttää siltä, että se on itkeny just monta tuntia ja aikoo ihan kohta alottaa uudestaan. Että sillä tavalla menee ihan hyvin. Se näyttää siltä luonnostaan, mulla tää on niinku hoidettavissa.
-Ei oo valoherkkyyttä? (Vilkuttelee lamppua silmiin)
-Ei näköjään. Päivällä oli, mutta se on aina ku kaivautuu siitä tehdashalliluolasta ni kuvittelee, että maailma on jotenki luonnottoman kirkas.
-Just.
-Tuolla toisen yläluomen sisällä on nyt ollu ehkä pari kuukautta semmonen patti. Se ei oo kiukutellu mulle joten mä oon antanu sen olla ihan rauhassa. Ei se varmaan tähän liity. Työkaveri yritti kovasti väittää, että se on varmaan rintasyöpä, mutta mä luulen, että se on nähny liikaa niitä kampanjamainoksia. Tai sit se yritti tarjoutua etsimään lisää kasvaimia.
-Kato tohon. Mä käännän nyt tän luomen ympäri, voi tuntua vähän oudolta.
-Siistiä, skidinä mua aina harmitti, etten osannu tehdä sitä.
-Luultavasti toi on joku tukkeutunu kyynelrauhanen. Mut kannattaa ite tarkkailla sitä. Jos se kasvaa, ni se kannattaa käydä kaivamassa pois. Jos se kasvaa, ni se ei luultavasti silti oo mikään syöpä...
-Rintasyöpä.
-Rintasyöpä. Mut kasvavat patit nyt vaan otetaan yleensä pois. Mä määrään sulle nyt kahta eri lääkettä. Tota voidetta illalla, se vaikuttaa kauemmin. Päivällä laitat noita tippoja, ne on siitä kivoja, että niistä näkee läpi. Tossa ois noi reseptit, jos ne sun työkaverit nyt sit vaikka pärjäis sun kanssa.
-Joo, kiitos.
Jos tulee enää yhtään silmätulehdusta tänä vuonna, ni en kyl ala. Näytän aika pahalta, lisäksi olen juuri sen verran flunssainen, että kunnon mielikuva siitä, että itken pääasiallisena harrastuksenani on täydellinen. Nyt meen syömään mangon (vitamin C, we love ya!) ja vetämään mamman mustaviinimarjamehua. Suoraan suoneen, mieluiten.
tiistai 23. lokakuuta 2007
Tutkimusmatkailija Närhin seikkailuja: Ravenna
Hirveästi ei ole kertomista Ravennasta, ellette väen vängällä halua pikakurssia paleoromanisista mosaiikeista.
Ei, en uskonutkaan, että haluaisitte.
Mosaiikkiähkystä huolimatta koko vierailu oli varsin onnistunut. Valloittava opettajamme dottoressa Cirri selitti kaiken ulkomuistista, löysi loistavan ravintolan ja onnistui eksymään ja harhailemaan kaupungin kadulla varsin lahjakkaasti.
Erilaisia karttoja ja kadunkulkijoita käytettiin ahkerasti hyväksi. Japanilaiset ottivat ahkerasti kuvia ja englantilaiset unohtuivat aina välillä matkasta. Museot juostiin nopeasti läpi ja sitten istuttiin pitkään viinilasin ääressä ja puitiin nähtyä. Emilia-Romagnan ilmiselvimmät erikoisuudet ragu ja piadinat (kaksi rieskaa ja välissä usein crudoa ja bresaolaa) on nyt kokeiltu ja oikein kelvoiksi havaittu. Eikä se viinikään pahaa ollut.
Tutustuin kahteen suloiseen meksikolaiseen tyttöön, jotka rakastavat suomalaista musiikkia. Menen heidän luokseen illallistamaan myöhemmin viikolla.
Kaupunki on täynnä romaanisia kirkkoja, lähinnä 600 ja 700-luvuilta. Sinällään hyvin hauskan näköisiä rakennuksia, sillä yleisemmän ristimuodon sijasta useimmat ovat kahdeksankulmioita (kahdeksan on ylösnousemuksen luku, kt. Raamattu). Kirkoissa on paljon, paljon, mosaikkeja, useimmat loisteliaasti toteutettuja, hyvin säilyneitä ja täynnä kultaa. Kuuluisan Galla Placidian mausoleumi näytti varsin vaatiamattomalta, kunnes kuulimme sen uponneen pari metriä maan sisään.
Dante hauta sen sijaan oli aika tylsä valkoinen koppero. Kurkkasimme kadun kulmasta nopeasti ja jatkoimme ravintolaan. Dantehan asettui asumaan Ravennaan firenzeläisten häädettyä hänet kaupungistaan ja kirjoitti La Divina Commedian siellä. Joten luonnollisesti kaupunki on täynnä kaikenlaista Dante-sälää. Pisteet kuitenkin Ravennalle, joka on onnistunut pitämään Danten haudan ja perinnön pienessä kaupungissaan Firenzen uhkailuista ja aneluista huolimatta.
Ravennan lisäksi lauantaihini mahtui myös hieno ilta englantilaisessa pubissa rugbyn maailmanmestaruuskisojen finaalia seuraten. Etelä-Afrikka voitti, mikä olikin oikeus ja kohtuus, sillä kaikki Englannin pelaajat olivat (ja ovat kai yhä) uskomattoman rumia.
Ilma on muuttunut hyytäväksi täällä suunnalla. Erityisesti sisäilma, sillä lämmitys aloitetaan vasta ensi kuussa. +16 astetta on vielä ihan normaali sisäilman lämpötila näiden mielestä. Jäädyn. Pahinta on, ettei missään ole oikeastaan lämmin, joten kylmä seuraa kaikkialle. Tarvitsen ainakin pari villapaitaa ja talvitakin. Unelmoin Suomen tiivisti rakennetuista taloista ja lämmitysjärjestelmistä. Plussapuolena olen havainnut, että sukkahousut ovat täällä huomattavasti Suomea halvempia. Jos nyt joku hopeareunus pitää tähänkin sadepilveen repäistä...
Ei, en uskonutkaan, että haluaisitte.
Mosaiikkiähkystä huolimatta koko vierailu oli varsin onnistunut. Valloittava opettajamme dottoressa Cirri selitti kaiken ulkomuistista, löysi loistavan ravintolan ja onnistui eksymään ja harhailemaan kaupungin kadulla varsin lahjakkaasti.
Erilaisia karttoja ja kadunkulkijoita käytettiin ahkerasti hyväksi. Japanilaiset ottivat ahkerasti kuvia ja englantilaiset unohtuivat aina välillä matkasta. Museot juostiin nopeasti läpi ja sitten istuttiin pitkään viinilasin ääressä ja puitiin nähtyä. Emilia-Romagnan ilmiselvimmät erikoisuudet ragu ja piadinat (kaksi rieskaa ja välissä usein crudoa ja bresaolaa) on nyt kokeiltu ja oikein kelvoiksi havaittu. Eikä se viinikään pahaa ollut.Tutustuin kahteen suloiseen meksikolaiseen tyttöön, jotka rakastavat suomalaista musiikkia. Menen heidän luokseen illallistamaan myöhemmin viikolla.
Kaupunki on täynnä romaanisia kirkkoja, lähinnä 600 ja 700-luvuilta. Sinällään hyvin hauskan näköisiä rakennuksia, sillä yleisemmän ristimuodon sijasta useimmat ovat kahdeksankulmioita (kahdeksan on ylösnousemuksen luku, kt. Raamattu). Kirkoissa on paljon, paljon, mosaikkeja, useimmat loisteliaasti toteutettuja, hyvin säilyneitä ja täynnä kultaa. Kuuluisan Galla Placidian mausoleumi näytti varsin vaatiamattomalta, kunnes kuulimme sen uponneen pari metriä maan sisään.
Dante hauta sen sijaan oli aika tylsä valkoinen koppero. Kurkkasimme kadun kulmasta nopeasti ja jatkoimme ravintolaan. Dantehan asettui asumaan Ravennaan firenzeläisten häädettyä hänet kaupungistaan ja kirjoitti La Divina Commedian siellä. Joten luonnollisesti kaupunki on täynnä kaikenlaista Dante-sälää. Pisteet kuitenkin Ravennalle, joka on onnistunut pitämään Danten haudan ja perinnön pienessä kaupungissaan Firenzen uhkailuista ja aneluista huolimatta.Ravennan lisäksi lauantaihini mahtui myös hieno ilta englantilaisessa pubissa rugbyn maailmanmestaruuskisojen finaalia seuraten. Etelä-Afrikka voitti, mikä olikin oikeus ja kohtuus, sillä kaikki Englannin pelaajat olivat (ja ovat kai yhä) uskomattoman rumia.
Ilma on muuttunut hyytäväksi täällä suunnalla. Erityisesti sisäilma, sillä lämmitys aloitetaan vasta ensi kuussa. +16 astetta on vielä ihan normaali sisäilman lämpötila näiden mielestä. Jäädyn. Pahinta on, ettei missään ole oikeastaan lämmin, joten kylmä seuraa kaikkialle. Tarvitsen ainakin pari villapaitaa ja talvitakin. Unelmoin Suomen tiivisti rakennetuista taloista ja lämmitysjärjestelmistä. Plussapuolena olen havainnut, että sukkahousut ovat täällä huomattavasti Suomea halvempia. Jos nyt joku hopeareunus pitää tähänkin sadepilveen repäistä...
maanantai 22. lokakuuta 2007
Ei ens vaan seuraavana perjantaina casa Aino toivottaa tervetulleeksi
Sä oot kotona lukemassa ja lukemassa tenttiin ja sä oot iltavuorossa ja sä oot tulossa kaupunkiin edellisenä eli ens vkonloppuna ja sä muutat, mutta muuten kutsuisin teidät perjantaina 2.11. illalla pyhäinmiesten- tai palkkapäivän tai ihan sama minkä kunniaksi naamiaisiin. Erityistä teemaa ei ole, asu on vapaa mutta suotava. Siis yleensähän täällä on jossain vaiheessa jollakulla vähän vähemmän vaatteita illan edetessä, mutta paikalle saapuminen vaatteet päällä on aina plussaa. Jos joku kaipailee alushousujaan (miesten) mun synttäreiden jäljiltä, niitä on parit tuolla muistaakseni talteen laitettuina.
Jos olet hyvä tyyppi ja tiedät missä asun, olet tervetullut.
Jos olet hyvä tyyppi ja tiedät missä asun, olet tervetullut.
sunnuntai 21. lokakuuta 2007
Ite ootte edesvastuuttomia, huonotapaisia ja lapsellisia!
Tänä viikonloppuna opin, että aina kannattaa kysyä. Repeilen täällä nyt itsekseni vitsille, jota en aio ikinä kertoa kenellekään. Muuten saattaisitte pitää mua jotenki pahana ihmisenä tai huonona tyttönä! En ees paljoo oo!
Tiesittekö muuten, että Tampereellakin on Aleksanterinkatu?
Humalassa ei välttämättä kannattaisi matkustaa, luulen nimittäin, että kaljaa ois tarjoiltu lähempänäkin.
Ja Kirsikka hei! Ainaki Veronica Mars tekee niitä!
Edit: Miten niin en oo saanu mitään aikaiseksi? Tänä syksynä olen muodostanut täydellisen sunnuntaiaamun sielunhoitosoittolistan! Ei oo mikään pieni saavutus se!
Tiesittekö muuten, että Tampereellakin on Aleksanterinkatu?
Humalassa ei välttämättä kannattaisi matkustaa, luulen nimittäin, että kaljaa ois tarjoiltu lähempänäkin.
Ja Kirsikka hei! Ainaki Veronica Mars tekee niitä!
Edit: Miten niin en oo saanu mitään aikaiseksi? Tänä syksynä olen muodostanut täydellisen sunnuntaiaamun sielunhoitosoittolistan! Ei oo mikään pieni saavutus se!
lauantai 20. lokakuuta 2007
Too much laptop, not enough sun.
Talvi on saapunut.
Oulussa on laittoman kylmä. Arkkitehdille tämä on toki taianomaista aikaa. Kaupunki kietoutuu harmaan lukemattomiin vivahteisiin ja valo on fotogeneettisen tasainen. Ymmärrän nykyään hyvinkin syvällisesti suomalaisen melankolian perusolemusta.
Tammi, helmi, maalis, huhti, touko, kesä, heinä, elo ihmisen on niin arvaamaton, hetken se ottaa, vain tuokion. Helposti onnensa voi ohittaa, siis luojalle maljaa nyt kohottakaan, kun rohkaisi rakastamaan.
Tai jotain sinne päin...
Joka tapauksessa on täällä kivaakin ollut. Eilenkin juhlistimme taas yhtä asunnonvaihdosta. Kuuntelimme ääniä taivaalta (kestien isännän radiovastaanottimella lentoliikenneradioliikennettä (voiko se olla noin?)), pelasimme Kimbleä ja yritimme ratkaista leikatun konjakin salaisuutta. Tänään jatkamme erään toverimme syntymäpäivien muodossa.
Muuten elämä on jatkunut melko samaa rataa. "This week I 'ave been mostly doing urban design!"
Tässä yksinkertainen luonnos tuoreimmasta asuninalueestani. Huomioikaa ilmiömäinen tapa ratkaista pysäköintiongelma ilman pihakannen alle rakennettavia parkkihalleja. Iso hökötys koillisessa on Kalevan painotalo ja sitä ei saanut rikkoa.
Valvoin myös yhden yön ympäri tämän kirotun kylän takia. Oli jännä olo aamulla. Mutta oli myös hauskaa. Heiteltiin tikkoja kaikkeen, mm. metalliseen lavuaariin.
Päätän "olen elossa" -raporttini post-ironiseen pop-kulttuuri -viittaukseen.
Oulussa on laittoman kylmä. Arkkitehdille tämä on toki taianomaista aikaa. Kaupunki kietoutuu harmaan lukemattomiin vivahteisiin ja valo on fotogeneettisen tasainen. Ymmärrän nykyään hyvinkin syvällisesti suomalaisen melankolian perusolemusta.
Tammi, helmi, maalis, huhti, touko, kesä, heinä, elo ihmisen on niin arvaamaton, hetken se ottaa, vain tuokion. Helposti onnensa voi ohittaa, siis luojalle maljaa nyt kohottakaan, kun rohkaisi rakastamaan.
Tai jotain sinne päin...
Joka tapauksessa on täällä kivaakin ollut. Eilenkin juhlistimme taas yhtä asunnonvaihdosta. Kuuntelimme ääniä taivaalta (kestien isännän radiovastaanottimella lentoliikenneradioliikennettä (voiko se olla noin?)), pelasimme Kimbleä ja yritimme ratkaista leikatun konjakin salaisuutta. Tänään jatkamme erään toverimme syntymäpäivien muodossa.
Muuten elämä on jatkunut melko samaa rataa. "This week I 'ave been mostly doing urban design!"
Tässä yksinkertainen luonnos tuoreimmasta asuninalueestani. Huomioikaa ilmiömäinen tapa ratkaista pysäköintiongelma ilman pihakannen alle rakennettavia parkkihalleja. Iso hökötys koillisessa on Kalevan painotalo ja sitä ei saanut rikkoa.
Valvoin myös yhden yön ympäri tämän kirotun kylän takia. Oli jännä olo aamulla. Mutta oli myös hauskaa. Heiteltiin tikkoja kaikkeen, mm. metalliseen lavuaariin.
Päätän "olen elossa" -raporttini post-ironiseen pop-kulttuuri -viittaukseen.
perjantai 19. lokakuuta 2007
Gotta love sports and gotta luurv France
Mun postaukset tulee näköjään sarjoissa... yhtäkkiä olisi vaikka miten paljon kirjoitettavaa...
Noh, muistin juuri (kiitos kuuluu kaikkoselle) miten uskomattoman upeita taiteellisia tuotoksia löysinkään Brysselissä vieraillessani.
Tämmöisen hankin seinälleni ensi vuodeksi. Ja saatanpa innostua ostamaan menneetkin vuosikerrat...
Ja isä ihmettelee, että miten se Anne nyt noin yhtäkkiä rugdysta kiinnostui...
Hyvät naiset ja herrat, alaikäiset sulkekoon silmänsä, saanen esitellä Ranskan rugdy-maajoukkueen!
Kokeilkaa myös tätä linkkiä, joka osoittaa, että ranskan pojat ymmärtävät huumorin päälle.
Noh, muistin juuri (kiitos kuuluu kaikkoselle) miten uskomattoman upeita taiteellisia tuotoksia löysinkään Brysselissä vieraillessani.
Tämmöisen hankin seinälleni ensi vuodeksi. Ja saatanpa innostua ostamaan menneetkin vuosikerrat...
Ja isä ihmettelee, että miten se Anne nyt noin yhtäkkiä rugdysta kiinnostui...
Hyvät naiset ja herrat, alaikäiset sulkekoon silmänsä, saanen esitellä Ranskan rugdy-maajoukkueen!
Kokeilkaa myös tätä linkkiä, joka osoittaa, että ranskan pojat ymmärtävät huumorin päälle.
Lancia l'anatema contro i libri!
Viikon lainaus:
"It's this blasted puberty, Butler. Every time I see a pretty girl, I waste valuable mind space thinking about her."
"I thought so, but I don't have a lot of experience with humour."
suoraan Master Fowlilta. Mä rakastan sitä jätkää.
Voisikohan/kehtaisikohan sitä jo näin etukäteen kiertää kaupungin kirjakaupat läpi ja jättää kuvansa kassoille? Että sitten kun yritän kolmetta kertaa samana päivänä raahata valtavaa kirjapinoa kassalle maaninen kiilto silmissä voisivat myyjät tiukasti käännyttää minut pois.
Täällä pitäisi nimittäin riittää rahaa muuhunkin kuin kirjoihin.
Mutta ette usko, miten kauniita painoksia täältä löytyy! Ah.
Hugo Pratt julkaisi italiaksi. Ecolta ilmestyi juuri äärimmäisen inspiroiva Storia della belezza ja vieläkin paremmalta kuulostava sisarteos Storia della bruttezza.
Paleografia di lattina? Il Principe? La Divina Commedia? Puhumattakaan museologian teoksista! Ei näitä Suomesta löydy kun ei ole oikein museoitakaan...
Keittokirjat? En edes aloita.
On tuskaa elää ilman kirjastolaitosta. Vaikka maksan sinne myöhästymismaksuina varsin muhkeita summia. Kaipaan proosaa ja narratiivia. Sellaiset pikkujutut kun tuppaavat olemaan vähän köyhempiä tieteellisissä teksteissä.
Olen tehnyt lupauksen, että ostan vain yhden romaanin viikossa. Katsotaan nyt miten pitkälle rahat riittävät...
P.S. Hankin viimein italialaisen puhelinnumeron. Tämä kulkee mukana jatkuvasti, suomalainen harvemmin. Joten nyt kaikki häiriköimään...
Mitäs sitä nyt turhia salaamaan? Hankin vain uuden prepaidin, jos joku shanghaijaa tämän nykyisen. Eli maatunnus 39. Numero 389 1505421.
Jos ymmärsin oikein voitan jokaisesta viestistä ja puhelusta muutaman sentin puheaikaa itselleni. Joten alkakaahan tekstailla!
Jospe, lähetätkö uuden numerosi? Kukaan rakkaan perheesi jäsenistä ei ole tainnut sitä vielä saada. Ainakaan minä en ole ja isä onnistui deletoimaan omansa.
"It's this blasted puberty, Butler. Every time I see a pretty girl, I waste valuable mind space thinking about her."
"I thought so, but I don't have a lot of experience with humour."
suoraan Master Fowlilta. Mä rakastan sitä jätkää.
Voisikohan/kehtaisikohan sitä jo näin etukäteen kiertää kaupungin kirjakaupat läpi ja jättää kuvansa kassoille? Että sitten kun yritän kolmetta kertaa samana päivänä raahata valtavaa kirjapinoa kassalle maaninen kiilto silmissä voisivat myyjät tiukasti käännyttää minut pois.
Täällä pitäisi nimittäin riittää rahaa muuhunkin kuin kirjoihin.
Mutta ette usko, miten kauniita painoksia täältä löytyy! Ah.
Hugo Pratt julkaisi italiaksi. Ecolta ilmestyi juuri äärimmäisen inspiroiva Storia della belezza ja vieläkin paremmalta kuulostava sisarteos Storia della bruttezza.
Paleografia di lattina? Il Principe? La Divina Commedia? Puhumattakaan museologian teoksista! Ei näitä Suomesta löydy kun ei ole oikein museoitakaan...
Keittokirjat? En edes aloita.
On tuskaa elää ilman kirjastolaitosta. Vaikka maksan sinne myöhästymismaksuina varsin muhkeita summia. Kaipaan proosaa ja narratiivia. Sellaiset pikkujutut kun tuppaavat olemaan vähän köyhempiä tieteellisissä teksteissä.
Olen tehnyt lupauksen, että ostan vain yhden romaanin viikossa. Katsotaan nyt miten pitkälle rahat riittävät...
P.S. Hankin viimein italialaisen puhelinnumeron. Tämä kulkee mukana jatkuvasti, suomalainen harvemmin. Joten nyt kaikki häiriköimään...
Mitäs sitä nyt turhia salaamaan? Hankin vain uuden prepaidin, jos joku shanghaijaa tämän nykyisen. Eli maatunnus 39. Numero 389 1505421.
Jos ymmärsin oikein voitan jokaisesta viestistä ja puhelusta muutaman sentin puheaikaa itselleni. Joten alkakaahan tekstailla!
Jospe, lähetätkö uuden numerosi? Kukaan rakkaan perheesi jäsenistä ei ole tainnut sitä vielä saada. Ainakaan minä en ole ja isä onnistui deletoimaan omansa.
torstai 18. lokakuuta 2007
Sono bionda quindi survivo
Olen blondi, joten selviydyn.
Häh häh häää...
Tosin meillekin katsottiin tarpeelliseksi näyttää uuden aallon merkkiteokseksi nimitetty leffa "Vesna va veloce", jossa nuori slaavityttö päätyy huoraksi Riminin kaduille. En nähnyt loppua, koska myötähäpeä voitti kestokykyni.
Yrittääköhän maailma nyt kertoa mulle jotain?
La Finladia-joukkueemme ei pärjännyt Erasmus-illan Trivial Pursuit-skapassa. Emme voi ymmärtää miksei, vastasimme kaikkiin kysymyksiin oikein. Itse baari oli tupaten täynnä jopa tiistai-iltana ja meno aivan mieletöntä. Musiikki oli kamalaa, mutta massa biletti kuin viimeistä päivää. Alkuillasta juoman hinnalla sai napsia antipastoa niin paljon kuin napa veti ja mojitot olivat hyviä. Ei ihan huono juttu.
Eilen kiersin Palazzo Vecchion läpi yliopiston professoressan kanssa. (Välihuomautus: kaikki italialaiset professoressat ovat ainakin tähän asti olleet hyvin kauniita ja hyvin tyylikkäitä, toisin kuin opiskelijat.) Nyt pystyn pitämään tarpeen vaatiessa vaikka oman opastetun kierroksen. Olen aika ylpeä itsestäni, sillä koko höskä pidettiin italiaksi, ja vain italiaksi.
Kaikkien aktiviteettieni seurauksena yritän nyt lukea Wikipediasta tietoja Jacques-louis Davidin merkityksestä rokokoon vaihtumiselle uusklassismiin. Juokseminen paikasta toiseen ja jääkylmä huoneeni verottavat unta turhan paljon. Torkahtelin läpi luennon. Oli siellä jotain myös Herculaneumista ja Petit Trianonista. Onneksi on netti.
Häh häh häää...
Tosin meillekin katsottiin tarpeelliseksi näyttää uuden aallon merkkiteokseksi nimitetty leffa "Vesna va veloce", jossa nuori slaavityttö päätyy huoraksi Riminin kaduille. En nähnyt loppua, koska myötähäpeä voitti kestokykyni.
Yrittääköhän maailma nyt kertoa mulle jotain?
La Finladia-joukkueemme ei pärjännyt Erasmus-illan Trivial Pursuit-skapassa. Emme voi ymmärtää miksei, vastasimme kaikkiin kysymyksiin oikein. Itse baari oli tupaten täynnä jopa tiistai-iltana ja meno aivan mieletöntä. Musiikki oli kamalaa, mutta massa biletti kuin viimeistä päivää. Alkuillasta juoman hinnalla sai napsia antipastoa niin paljon kuin napa veti ja mojitot olivat hyviä. Ei ihan huono juttu.
Eilen kiersin Palazzo Vecchion läpi yliopiston professoressan kanssa. (Välihuomautus: kaikki italialaiset professoressat ovat ainakin tähän asti olleet hyvin kauniita ja hyvin tyylikkäitä, toisin kuin opiskelijat.) Nyt pystyn pitämään tarpeen vaatiessa vaikka oman opastetun kierroksen. Olen aika ylpeä itsestäni, sillä koko höskä pidettiin italiaksi, ja vain italiaksi.
Kaikkien aktiviteettieni seurauksena yritän nyt lukea Wikipediasta tietoja Jacques-louis Davidin merkityksestä rokokoon vaihtumiselle uusklassismiin. Juokseminen paikasta toiseen ja jääkylmä huoneeni verottavat unta turhan paljon. Torkahtelin läpi luennon. Oli siellä jotain myös Herculaneumista ja Petit Trianonista. Onneksi on netti.
Disconnecting people
Puhelimella saa kiinni, mutta en välttämättä vieläkään osaa itse sitä käyttää.
Vähän ahdisti laittaa puhelin viiden päivän jälkeen päälle. Sinne oli tullut jotain taiteellisen oloista multimediaviesteinä, runsaasti kahvittelukutsuja, joitakin bilekutsuja, muutama työvuorotarjous ja yksi oikein ilahduttava yöllä lähetetty viesti jossa oli ensin satunnainen kommentti hiukan väärin kirjoitettuna ja perässä luki selventävä "kyllä olemme kännissä ja nämä naiset eivät puhu meille". Asiaa! Ei mitenkään ihan paha elämä, siis, mutta silti tekis mieli vaan laittaa takas pois koko luuri... nnoin.
Eli unohtakaa tuo ensimmäinen lause. Itse asiassa unohtakaa koko juttu. Meen nyt tekemään lihapullia ja perunamuusia. Hiukan on vituttanu tänään, muuten.
Edit: Kello on 2020, eikä juuri vituta enää ollenkaan vittumaiset asiakaspalvelijat, vittumaiset puhelinvaihdetädit tai ees vittumaiset odotusmusiikit (saatanan perkele, jos oon virastoaikana ihan hereillä ja kotona ja soittamassa jonnekin, ni ois kohteliasta edes vastata). Terapia löytyy leipomisesta. Tänäänhän mun piti alunperin pitää lampaankyljyspäivä, mutta koska unohdin ottaa lihaköntin sulamaan, tein sen sijaan perunamuusia (muistakaa, lapset: 50% alkemiaa, 50% äidinrakkautta) joka näyttää epäilyttävältä mutta on hyvää, ja lihapullia, jotka todistavat sen, että olen kaukaa viisas ja läheltä helvetin hyvännäköinen. Olin nimittäin laittanut timjamia tuoreena pakastimeen, ja sit sitä vaan sai suoraan heitettyä taikinan joukkoon. Uskon, että jopa eräs Saara olisi ollut näistä lihapullista ylpeä.
Lisäksi tein snickerdoodleseja, koska olen kattonut liikaa amerikkalaisia teinisarjoja ja koska intertekstuaalinen leipominen on melkein yhtä hauskaa kuin intertekstuaalinen juominen (A, joskus vielä uudestaan Whiskey Bariin! Jos Hunter S. Thompson joi Chivas Regalia, kelpaa se meillekin.) ja lisäksi koska ne on aika hyviä.
Musta tulee vielä hyvä vaimo jollekulle. Uraongelmat ratkaistu.
"Goddamit woman, where's my drink?"
Aino.
Vähän ahdisti laittaa puhelin viiden päivän jälkeen päälle. Sinne oli tullut jotain taiteellisen oloista multimediaviesteinä, runsaasti kahvittelukutsuja, joitakin bilekutsuja, muutama työvuorotarjous ja yksi oikein ilahduttava yöllä lähetetty viesti jossa oli ensin satunnainen kommentti hiukan väärin kirjoitettuna ja perässä luki selventävä "kyllä olemme kännissä ja nämä naiset eivät puhu meille". Asiaa! Ei mitenkään ihan paha elämä, siis, mutta silti tekis mieli vaan laittaa takas pois koko luuri... nnoin.
Eli unohtakaa tuo ensimmäinen lause. Itse asiassa unohtakaa koko juttu. Meen nyt tekemään lihapullia ja perunamuusia. Hiukan on vituttanu tänään, muuten.
Edit: Kello on 2020, eikä juuri vituta enää ollenkaan vittumaiset asiakaspalvelijat, vittumaiset puhelinvaihdetädit tai ees vittumaiset odotusmusiikit (saatanan perkele, jos oon virastoaikana ihan hereillä ja kotona ja soittamassa jonnekin, ni ois kohteliasta edes vastata). Terapia löytyy leipomisesta. Tänäänhän mun piti alunperin pitää lampaankyljyspäivä, mutta koska unohdin ottaa lihaköntin sulamaan, tein sen sijaan perunamuusia (muistakaa, lapset: 50% alkemiaa, 50% äidinrakkautta) joka näyttää epäilyttävältä mutta on hyvää, ja lihapullia, jotka todistavat sen, että olen kaukaa viisas ja läheltä helvetin hyvännäköinen. Olin nimittäin laittanut timjamia tuoreena pakastimeen, ja sit sitä vaan sai suoraan heitettyä taikinan joukkoon. Uskon, että jopa eräs Saara olisi ollut näistä lihapullista ylpeä.
Lisäksi tein snickerdoodleseja, koska olen kattonut liikaa amerikkalaisia teinisarjoja ja koska intertekstuaalinen leipominen on melkein yhtä hauskaa kuin intertekstuaalinen juominen (A, joskus vielä uudestaan Whiskey Bariin! Jos Hunter S. Thompson joi Chivas Regalia, kelpaa se meillekin.) ja lisäksi koska ne on aika hyviä.
Musta tulee vielä hyvä vaimo jollekulle. Uraongelmat ratkaistu.
"Goddamit woman, where's my drink?"
Aino.
Studiare e scrivere
Tätä mun opiskelu on. Pätkä luentomuistiinpanoja. Italian kielen suuri määrä kertoo, että kyseessä oli professore Ciprianin luento. Hän puhuu h-i-t-a-a-s-t-i ja toistaa monta kertaa. Idioottikin onnistuisi äheltämään jotain italian näköistä papereihinsa.
"PL non piaceva P. Pitti, thus viveva a campagna (vicino di P. Romana), työskenteli Pittissä. L'Austria 1700-l., musica, fratello di PL, Giuseppe, lähetti Mozart a visitare Toscana c. 1770 al Poggio Imperiale. Anche ristruttazione di Giurdino Bopoli, palazzina Kaffeehaus (PL, austriano, piaceva caffe). Arti e mestieri, conservazione, corporazione? PL preferisceva circulazione d'idee, thus l'encyclopedia, una nuova visione dell'arte, lavori, thus ei siis pitänyt killoista. Chiesa (e confezione), PL non piaceva la vita contempletiva, luostarit kouluiksi ja charityjärj. Chiesa e Papa protestantiova, ma in vain. Educazione delle donne, uomini alphapetico 70 %, le donne solo 10 %, thus un problemo gravissimo. Scuole per le donne povere."
P.S. PL on Pietro Leopoldo, mutta se ei nyt varmaan kovin montaa kiinnostanut...
"PL non piaceva P. Pitti, thus viveva a campagna (vicino di P. Romana), työskenteli Pittissä. L'Austria 1700-l., musica, fratello di PL, Giuseppe, lähetti Mozart a visitare Toscana c. 1770 al Poggio Imperiale. Anche ristruttazione di Giurdino Bopoli, palazzina Kaffeehaus (PL, austriano, piaceva caffe). Arti e mestieri, conservazione, corporazione? PL preferisceva circulazione d'idee, thus l'encyclopedia, una nuova visione dell'arte, lavori, thus ei siis pitänyt killoista. Chiesa (e confezione), PL non piaceva la vita contempletiva, luostarit kouluiksi ja charityjärj. Chiesa e Papa protestantiova, ma in vain. Educazione delle donne, uomini alphapetico 70 %, le donne solo 10 %, thus un problemo gravissimo. Scuole per le donne povere."
P.S. PL on Pietro Leopoldo, mutta se ei nyt varmaan kovin montaa kiinnostanut...
Neuvoja signorina A:lle
Blogimme on ollut pelottavalla tavalla hiljainen jo useamman päivän. Hei, ihmiset, meillä on vastuu siitä, että joku kokee oman elämänsä kiinnostavaksi lukiessaan meidän kirjoituksia ei niin mistään. Senpä takia ystävällisiä neuvoja Italiassa seikkailevalle tyttösellemme.
Katsoimme Ainon kanssa sunnuntaina elokuvan, joka kuvasi niitä monia vaaroja, joita vaihto-opiskelu Italiassa pitää sisällään. Siksipä kokosin muutaman neuvon, joiden avulla vältät pahimmat sudenkuopat. Kiinnostuneet saavat elokuvan nimen ja muita lisätietoja minulta. Oli tosiaan näkemisen arvoinen. Missä viipyy Oscar?
- Älä solmi lämpimiä suhteita luennoitsijoihin. Etenkään sellaisiin, joiden ala on taidehistoria ja lapsuus täynnä kummallisia traumoja.
- Vältä myös miehiä, joiden kotoa löytyy minkääntyyppisiä nukkeja. Tähän kastiin kuuluvat kaikki uninalleista pumpattaviin barbaroihin.
- Kun alat seurustella paikallisen kikkolon kanssa, älä aja sen kanssa minnekään metsään kuhertelemaan.
- Jos näin kuitenkin pääsi käymään, ÄLÄ MISSÄÄN TILANTEESSA NOUSE AUTOSTA! Vaikka kävisi niin, että poikaystävä on nähnyt auton ulkopuolella oudon hiipparin, lähtenyt tarkistamaan asiaa ja viipynyt jo huolestuttavan kauan. Pysy autossa, valot sammutettuina ja hiiren hiljaa. Jos avaimet ovat virtalukossa ja kundi vain jo satunnainen tuttu, kaasuta pois paikalta. Lujaa.
- Älä mene bileisiin, joiden pitopaikkana on heinälato tuntemattomassa paikassa, tarjoilu koostuu kannabiksesta eri muotoineen ja vaatteiden käyttö on paheksuttavaa.
- Jos näinkin pääsee käymään, älä lähde pilvipäissäsi metsään harhailemaan ilman paitaa.
- Kun lähdet hermolomalle maaseudulle tyttökavereiden kanssa paetaksesi kaupungissa tapahtuneita veritekoja, älä ota mukaan ihmisiä, joiden mielestä huivi voi olla vaate. Tässä elokuvassa näimme, miten käy tytölle, jonka koko asun saa riisuttua yhdellä solmunaukaisulla.
- Valtaisa linna korkealla kukkulalla ei ole kaikkein turvallisin lomakohde, etenkin jos sitä asuttaa vain neljä tyttöä.
- Kun aamulla herätessäsi huomaat, että kaikki ystäväsi ovat palasina olohuoneen lattialla, älä jää odottamaan, että murhaaja tulee paikalle. Se ei ole mikään nähtävyys. Pysy huoneessasi siihen asti, että olet kuolemaisillasi nälkään tai pissahätään.
- Kun paikalle tulee komea mies, joka yrittää pelastaa tilanteen, sitä ei tarvitse seurata, kun se tappelee murhaajan kanssa. Sittenpähän et ainakaan ole vastuussa mistään.
Loppupäätelmänä tästä suurteoksesta olkoon se, että blondi pelastuu aina ja lääkärit ovat sankareita. Olen myös hyvin onnellinen sun tarkasta tyylisilmästäsi. Osaat pysyä erossa miehistä, jotka käyttävät kirjavia silkkihuiveja. Jos et osaa, niin muista, mikä ero on sillä, onko huivissa punaisia kuvioita mustalla pohjalla vai mustia kuvioita punaisella pohjalla. Ole tarkkana, kyseessä voi olla henkesi.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, hyvää illanjatkoa.
Tämän jälkeen voin vain ylittää itseni kirjoittamalla ensi kerralla jotain sellaista, josta ihminen voi käsittää jotain.
Katsoimme Ainon kanssa sunnuntaina elokuvan, joka kuvasi niitä monia vaaroja, joita vaihto-opiskelu Italiassa pitää sisällään. Siksipä kokosin muutaman neuvon, joiden avulla vältät pahimmat sudenkuopat. Kiinnostuneet saavat elokuvan nimen ja muita lisätietoja minulta. Oli tosiaan näkemisen arvoinen. Missä viipyy Oscar?
- Älä solmi lämpimiä suhteita luennoitsijoihin. Etenkään sellaisiin, joiden ala on taidehistoria ja lapsuus täynnä kummallisia traumoja.
- Vältä myös miehiä, joiden kotoa löytyy minkääntyyppisiä nukkeja. Tähän kastiin kuuluvat kaikki uninalleista pumpattaviin barbaroihin.
- Kun alat seurustella paikallisen kikkolon kanssa, älä aja sen kanssa minnekään metsään kuhertelemaan.
- Jos näin kuitenkin pääsi käymään, ÄLÄ MISSÄÄN TILANTEESSA NOUSE AUTOSTA! Vaikka kävisi niin, että poikaystävä on nähnyt auton ulkopuolella oudon hiipparin, lähtenyt tarkistamaan asiaa ja viipynyt jo huolestuttavan kauan. Pysy autossa, valot sammutettuina ja hiiren hiljaa. Jos avaimet ovat virtalukossa ja kundi vain jo satunnainen tuttu, kaasuta pois paikalta. Lujaa.
- Älä mene bileisiin, joiden pitopaikkana on heinälato tuntemattomassa paikassa, tarjoilu koostuu kannabiksesta eri muotoineen ja vaatteiden käyttö on paheksuttavaa.
- Jos näinkin pääsee käymään, älä lähde pilvipäissäsi metsään harhailemaan ilman paitaa.
- Kun lähdet hermolomalle maaseudulle tyttökavereiden kanssa paetaksesi kaupungissa tapahtuneita veritekoja, älä ota mukaan ihmisiä, joiden mielestä huivi voi olla vaate. Tässä elokuvassa näimme, miten käy tytölle, jonka koko asun saa riisuttua yhdellä solmunaukaisulla.
- Valtaisa linna korkealla kukkulalla ei ole kaikkein turvallisin lomakohde, etenkin jos sitä asuttaa vain neljä tyttöä.
- Kun aamulla herätessäsi huomaat, että kaikki ystäväsi ovat palasina olohuoneen lattialla, älä jää odottamaan, että murhaaja tulee paikalle. Se ei ole mikään nähtävyys. Pysy huoneessasi siihen asti, että olet kuolemaisillasi nälkään tai pissahätään.
- Kun paikalle tulee komea mies, joka yrittää pelastaa tilanteen, sitä ei tarvitse seurata, kun se tappelee murhaajan kanssa. Sittenpähän et ainakaan ole vastuussa mistään.
Loppupäätelmänä tästä suurteoksesta olkoon se, että blondi pelastuu aina ja lääkärit ovat sankareita. Olen myös hyvin onnellinen sun tarkasta tyylisilmästäsi. Osaat pysyä erossa miehistä, jotka käyttävät kirjavia silkkihuiveja. Jos et osaa, niin muista, mikä ero on sillä, onko huivissa punaisia kuvioita mustalla pohjalla vai mustia kuvioita punaisella pohjalla. Ole tarkkana, kyseessä voi olla henkesi.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, hyvää illanjatkoa.
Tämän jälkeen voin vain ylittää itseni kirjoittamalla ensi kerralla jotain sellaista, josta ihminen voi käsittää jotain.
maanantai 15. lokakuuta 2007
Ei näin
Luulen, että on aika tehdä jollekin jotain. Lähinnä siis hiukan kaikelle. Aion nyt avautua, katsokaa pois vaan jos pelottaa. Ärsyynnys kohdistuu lähinnä itseeni, siksi tiuskin kirjallisesti.
Koska jossain määrin minut tunnette, (no, on tavattu, eikö?) tiedätte, kuinka sietämätön konservatiivi olen. Muutos on vihollinen. Näen painajaisia muutosta, vaikka olen muuttanut viimeksi noin kakskytä vuotta sitten. Ihmisten, asioiden ja paikkojen pitäisi olla tuttuja ja pysyä just sellasina ku ne on. Tähän nähden on hyvin kummallista, että haluan viettää suuret elämänvaihtoviikot, mieluiten heti. Ei siksi, että kaikki olisi pielessä, vaan siksi, että tää on jo nähty. Been there, done that, seen the movie, read the book, bought the t-shirt, moving on. Uusi mottoni (mikä oli vanha?) on, että kaikki irti mikä lähtee ja kaikki paskaks mikä ei ole omaa. Kadehdin sitä, että Inka laittoi kaiken kerralla uusiksi.
Tässä maailmassa (johon viittaan myöhemmin "Asioiden Tolana") on sellainen perustavanlaatuinen suunnitteluvirhe, että jos ihminen on hyvä jossain, muut ihmiset (a.k.a. "Ne") haluavat tämän ihmisen tekevän juurikin tätä asiaa. Minä haluan tehdä asioita joissa olen huono. Koen oikeastaan välttämättömäksi minkäänlaisen kehityksen saati edistyksen kannalta, että tekee niitä asioita, joissa ei vielä ole hyvä. Lisäksi haluaisin oikeasti tietää, missä olen hyvä, missä olen päättänyt olevani hyvä, mistä luulen pitäväni koska satun olemaan siinä hyvä ja mistä pidän huolimatta siitä, etten sitä osaa. En nimittäin tiedä. Ette kyllä tiedä tekään, luulette vaan kun olette siinä iässä. No okei, saatte tietää jos välttämättä haluatte, mutta minä siis en tiedä.
Jos jotain vihaan muutoksen lisäksi, se on kyllä tyhmyys. On vaan tyhmää päättää, ettei osaa tai pysty. Asioita vaikeuttaa huomattavasti, jos päästää itselleen kehittymään asenneongelmia. Vihaan omia asenneongelmiani.
Äidille totesin juuri, että muutaman kaverin, (kofeiini niiden joukossa) ja metalligrafiikan pidän, muutoin Asioiden Tola voisi olla erilainen. Tarvitsen uusia ihmisiä, uutta musiikkia, uusia harrastuksia, uuden kodin, uuden tulevaisuudensuunnitelman ja uuden tukan, noin muutamia mainitakseni. Olen aika pitkälti sitä mieltä, että riittävä syy jonkin asian tekemiselle on se, että olen joskus väittänyt, etten sitä tekisi. Tänään vietin töiden jälkeen puolitoista tuntia kuntosalilla (verkkarit! uusia vaatteita). Korkeintaan puoli tuntia siitä kului esimiehen kanssa kinasteluun. Autoa haluaisin oppia ajamaan pian ja hyvin, tai ainakin välttävästi. Lisäksi luin tänään höblää hesarin sijaan (enkä tajunnut paljoa, mutta kuitenkin enemmän kuin olisin kuvitellut) ja yritin paikallistaa lukion pitkän matikan ensimmäisen kurssin oppikirjaa. Viimeisimmässä projektissa en juuri edistynyt, kun en sitä kirjaa löytänyt. Olenkohan sittenkin polttanut sen aikoinani? Tärkeintä on kuitenkin, että kyllästyminen on lopulta tapahtunut. Uskonnon, salmiakin, siiderin ja parisuhteet säästän seuraavaan identiteettikriisiin, melkein kaikkeen muuhun olen valmis.
Ikävä kuulostaa näin dramaattiselta. En vaan jaksa vastailla ihmettelyihin. En ole tilivelvollinen siitä, kuinka mun opinnot edistyy aiheessa, joka kiinnostaa koko ajan vähemmän. Hei! Jos tarkkoja ollaan, en ole tilivelvollinen ollenkaan! Täysi-ikäisyys saatana rocks this place! Sain tietää, että vanhan lukiokaverin (syntynyt vuonna 1985) vaimo on raskaana, ja järkytyin paljon vähemmän kuin olisin voinut järkyttyä.
Ei nyt saada väärää käsitystä siellä hei! En ole päättänyt ruveta yhtäkkiä hyväksi ihmiseksi tai parantaa elämäni laatua. Vitut siitä. Haluan oikeuden muuttaa mieltäni jatkuvasti ja vastata "en mä vaan tiedä" useisiin kysymyksiin. Melkein oikeasti ahdistaa hetkittäin se, etten tiedä, mikä musta tulee isona. Sekä hyviä että keskinkertaisia ehdotuksia otetaan vastaan. Sellaisen vinkin kuulinkin jo, että "ei hoiva-alalle". Eikä asiakaspalveluun. Ajattelin jatkaa samaa linjaa ja kirjata kaikki ammatit, joihin en halua, sit jäljelle jää se, mikä musta tulee. Tällä hetkellä jäljelle on jäämässä vaihtoehtoisesti hävittäjälentäjä, postityöntekijä tai diktaattori. Tästä tää lähtee.
Espoon despootti, Uudenmaan sairaanhoitopiirin yksinvaltias, Oman Elämänsä Seksuaaliylipormestari ja Satunnaisesti Hyvin Vaikea Henkilö
Aino
Koska jossain määrin minut tunnette, (no, on tavattu, eikö?) tiedätte, kuinka sietämätön konservatiivi olen. Muutos on vihollinen. Näen painajaisia muutosta, vaikka olen muuttanut viimeksi noin kakskytä vuotta sitten. Ihmisten, asioiden ja paikkojen pitäisi olla tuttuja ja pysyä just sellasina ku ne on. Tähän nähden on hyvin kummallista, että haluan viettää suuret elämänvaihtoviikot, mieluiten heti. Ei siksi, että kaikki olisi pielessä, vaan siksi, että tää on jo nähty. Been there, done that, seen the movie, read the book, bought the t-shirt, moving on. Uusi mottoni (mikä oli vanha?) on, että kaikki irti mikä lähtee ja kaikki paskaks mikä ei ole omaa. Kadehdin sitä, että Inka laittoi kaiken kerralla uusiksi.
Tässä maailmassa (johon viittaan myöhemmin "Asioiden Tolana") on sellainen perustavanlaatuinen suunnitteluvirhe, että jos ihminen on hyvä jossain, muut ihmiset (a.k.a. "Ne") haluavat tämän ihmisen tekevän juurikin tätä asiaa. Minä haluan tehdä asioita joissa olen huono. Koen oikeastaan välttämättömäksi minkäänlaisen kehityksen saati edistyksen kannalta, että tekee niitä asioita, joissa ei vielä ole hyvä. Lisäksi haluaisin oikeasti tietää, missä olen hyvä, missä olen päättänyt olevani hyvä, mistä luulen pitäväni koska satun olemaan siinä hyvä ja mistä pidän huolimatta siitä, etten sitä osaa. En nimittäin tiedä. Ette kyllä tiedä tekään, luulette vaan kun olette siinä iässä. No okei, saatte tietää jos välttämättä haluatte, mutta minä siis en tiedä.
Jos jotain vihaan muutoksen lisäksi, se on kyllä tyhmyys. On vaan tyhmää päättää, ettei osaa tai pysty. Asioita vaikeuttaa huomattavasti, jos päästää itselleen kehittymään asenneongelmia. Vihaan omia asenneongelmiani.
Äidille totesin juuri, että muutaman kaverin, (kofeiini niiden joukossa) ja metalligrafiikan pidän, muutoin Asioiden Tola voisi olla erilainen. Tarvitsen uusia ihmisiä, uutta musiikkia, uusia harrastuksia, uuden kodin, uuden tulevaisuudensuunnitelman ja uuden tukan, noin muutamia mainitakseni. Olen aika pitkälti sitä mieltä, että riittävä syy jonkin asian tekemiselle on se, että olen joskus väittänyt, etten sitä tekisi. Tänään vietin töiden jälkeen puolitoista tuntia kuntosalilla (verkkarit! uusia vaatteita). Korkeintaan puoli tuntia siitä kului esimiehen kanssa kinasteluun. Autoa haluaisin oppia ajamaan pian ja hyvin, tai ainakin välttävästi. Lisäksi luin tänään höblää hesarin sijaan (enkä tajunnut paljoa, mutta kuitenkin enemmän kuin olisin kuvitellut) ja yritin paikallistaa lukion pitkän matikan ensimmäisen kurssin oppikirjaa. Viimeisimmässä projektissa en juuri edistynyt, kun en sitä kirjaa löytänyt. Olenkohan sittenkin polttanut sen aikoinani? Tärkeintä on kuitenkin, että kyllästyminen on lopulta tapahtunut. Uskonnon, salmiakin, siiderin ja parisuhteet säästän seuraavaan identiteettikriisiin, melkein kaikkeen muuhun olen valmis.
Ikävä kuulostaa näin dramaattiselta. En vaan jaksa vastailla ihmettelyihin. En ole tilivelvollinen siitä, kuinka mun opinnot edistyy aiheessa, joka kiinnostaa koko ajan vähemmän. Hei! Jos tarkkoja ollaan, en ole tilivelvollinen ollenkaan! Täysi-ikäisyys saatana rocks this place! Sain tietää, että vanhan lukiokaverin (syntynyt vuonna 1985) vaimo on raskaana, ja järkytyin paljon vähemmän kuin olisin voinut järkyttyä.
Ei nyt saada väärää käsitystä siellä hei! En ole päättänyt ruveta yhtäkkiä hyväksi ihmiseksi tai parantaa elämäni laatua. Vitut siitä. Haluan oikeuden muuttaa mieltäni jatkuvasti ja vastata "en mä vaan tiedä" useisiin kysymyksiin. Melkein oikeasti ahdistaa hetkittäin se, etten tiedä, mikä musta tulee isona. Sekä hyviä että keskinkertaisia ehdotuksia otetaan vastaan. Sellaisen vinkin kuulinkin jo, että "ei hoiva-alalle". Eikä asiakaspalveluun. Ajattelin jatkaa samaa linjaa ja kirjata kaikki ammatit, joihin en halua, sit jäljelle jää se, mikä musta tulee. Tällä hetkellä jäljelle on jäämässä vaihtoehtoisesti hävittäjälentäjä, postityöntekijä tai diktaattori. Tästä tää lähtee.
Espoon despootti, Uudenmaan sairaanhoitopiirin yksinvaltias, Oman Elämänsä Seksuaaliylipormestari ja Satunnaisesti Hyvin Vaikea Henkilö
Aino
La cucina italiana: (super)Mercato
Supermercatot ovat pinta-alaltaan piskuisia, mutta sisältävät suurinpiirtein kaiken mitä ihminen voi tarvita. Maitos ja leipää saa baareistakin, vihanneksia torilta. Pienimmässäkin lähikaupassa on suoramyyntitiskit lihalle, kalalle, leipomotuotteille, juustoille ja leikkeleille. Usein vielä erikseen. Keskustassa kaikki nämä artikkelit myydään eri kaupoista. Isoista kaupoista löytyy usein oma huone pullovesille (frizzante e naturale).
Hedelmiä ja kasviksia saa kiitettävästi, pakattuna ja irtona. Jostain syystä pakatut ovat paljon suositumpia. Kaikki vihannekset ym. ovat likaisia ja vaativat poikkeuksetta pesun. Vasta tällä viikolla olen selviytynyt voittajana tomaattiviidakosta. Taitolaji tämäkin.
En ole löytänyt margariinia. Tuorejuustoja on kahta makua: maustamaton ja maustamaton light. Pepsiä ei ole, vain loputon määrä Coca Colaa. Ostin kerran vahingossa kofeinitonta. Hyi hitto! Nyt kävelen toiseen kauppaan saadakseni Pepsi Maxini. Rasvatonta maitoa ei ole, mutta latte frescoa löytyy. Pohdin aina, että mitä se toinen maito sitten mahtaa olla... Myös omega3-maitoon olen törmännyt.
Leikkeleet ovat salamia, crudoa (kuivattu) ja cottoa (keitetty). Tosin näiden nimikkeiden alla myydään noin sataa eri tuotetta. Yritä siinä sitten valita. Sama koskee juustoja. Löytyy mozzarellaa, pecorinoa ja parmegianoa. Mutta kuinka monta erilaista mozzarellalaatua ja eri kaupungeista peräisin olevia pecorinoja... huh.
Leipää saa käytännössä ikuisesti säilyvänä Mulino Biancona (Barillaa sekin) ja paikalla leivottuna, usein jo kovettuvana, limppuna. Lisäksi löytyy tietty chiapattaa, patonkia ja focacciaa. Jälkimmäinen tihkuu öljyä ja on taivaallista. Makuina juusto, tomaatti, sipuli ja peruna. Lisäksi omituista valmiiksi paahdettua leipää, joka on kivikovaa. En ymmärrä.
Viiniä saa kaikkialta, tietysti. Lähikaupasta löytyy myös Bombay Saphirea ja Sandemania. Pullo porto rossoa kustantaa 10,5 e. Irtokarkkeja, tai mitään makeisia, ei ole. Keksejä ja suklaata sitäkin enemmän. Italialainen suklaa on hyvin harvinaista. Myös kahvivalikoima on yllättävän pieni. Kaikki juovat Lavazzaa, usein valmiiksi maitojauheella höystettynä seoksena. Yäk. Itse käytän toscanalaista Manaresia.
Murohyllyt aiheuttavat ahdistusta, kuten pastahyllytkin. Troppo, troppo e troppo. Työstän itseäni läpi hitaasti. Kahvimurot ovat vielä kokeilematta.
Hedelmiä ja kasviksia saa kiitettävästi, pakattuna ja irtona. Jostain syystä pakatut ovat paljon suositumpia. Kaikki vihannekset ym. ovat likaisia ja vaativat poikkeuksetta pesun. Vasta tällä viikolla olen selviytynyt voittajana tomaattiviidakosta. Taitolaji tämäkin.
En ole löytänyt margariinia. Tuorejuustoja on kahta makua: maustamaton ja maustamaton light. Pepsiä ei ole, vain loputon määrä Coca Colaa. Ostin kerran vahingossa kofeinitonta. Hyi hitto! Nyt kävelen toiseen kauppaan saadakseni Pepsi Maxini. Rasvatonta maitoa ei ole, mutta latte frescoa löytyy. Pohdin aina, että mitä se toinen maito sitten mahtaa olla... Myös omega3-maitoon olen törmännyt.
Leikkeleet ovat salamia, crudoa (kuivattu) ja cottoa (keitetty). Tosin näiden nimikkeiden alla myydään noin sataa eri tuotetta. Yritä siinä sitten valita. Sama koskee juustoja. Löytyy mozzarellaa, pecorinoa ja parmegianoa. Mutta kuinka monta erilaista mozzarellalaatua ja eri kaupungeista peräisin olevia pecorinoja... huh.
Leipää saa käytännössä ikuisesti säilyvänä Mulino Biancona (Barillaa sekin) ja paikalla leivottuna, usein jo kovettuvana, limppuna. Lisäksi löytyy tietty chiapattaa, patonkia ja focacciaa. Jälkimmäinen tihkuu öljyä ja on taivaallista. Makuina juusto, tomaatti, sipuli ja peruna. Lisäksi omituista valmiiksi paahdettua leipää, joka on kivikovaa. En ymmärrä.
Viiniä saa kaikkialta, tietysti. Lähikaupasta löytyy myös Bombay Saphirea ja Sandemania. Pullo porto rossoa kustantaa 10,5 e. Irtokarkkeja, tai mitään makeisia, ei ole. Keksejä ja suklaata sitäkin enemmän. Italialainen suklaa on hyvin harvinaista. Myös kahvivalikoima on yllättävän pieni. Kaikki juovat Lavazzaa, usein valmiiksi maitojauheella höystettynä seoksena. Yäk. Itse käytän toscanalaista Manaresia.
Murohyllyt aiheuttavat ahdistusta, kuten pastahyllytkin. Troppo, troppo e troppo. Työstän itseäni läpi hitaasti. Kahvimurot ovat vielä kokeilematta.
La cucina italiana: Cosa si mangia?
Mitäs täällä kulinarismin luvatussa maassa sitten oikeasti syödään (siis arkielmässä, kaikkien Jamie Olivierien etc. ulkopuolella)?
Pastaa, pastaa ja pastaa. Eri muotoisena ja erilaisilla soosseilla, täytteellä tai ilman, mutta silti pastaa. Myönnettäköön, että kastikkeet ovat innovatiivisempia kuin mihin itse pystyisin.
Hiilihydraattibakkanaalit. Tosin elän pohjoisitalialaisten keskellä. Thus, ruokavalio on raskaampi ja kala sun muut merijutut harvinaisia.
Kaksi lämmintä ruokaa per päivä. Pastaa lounalla ja lihaa illallisella. Annokset ovat pieniä. Ahdistaa.
Salaatit? Harvoin. Aamupala? Kuppi kahvia. Tee? Aina keksien kera. Manun saa jostain ihania öljyä tihkuvia rinkeleitä, joita saan aina välillä maistaa. Olen kade. Juusto? Kaikkialle, eri makuina ja koostumuksina, kunhan sitä on paljon. Liha? Yleensä makkaroita. Jauhelihaa hädin tuskin tunnetaan. Broileria saa vain kokonaisena, grillattuna tai ei. Kala tarkoittaa tonnikalaa. Tomaattikastike Barillaa.
Jopa yksin syödessä käytetään tarjoiluastioita. Ruoka syödään pöydässä, ei esim. sohvalla. Aina toivotetaan hyvää ruokahalua. Syödään nyt ylipäätään yhdessä.
Jostain syystä olen tehnyt jotain täysin väärin ja onnistunut laihtumaan täällä ollessani...
Pastaa, pastaa ja pastaa. Eri muotoisena ja erilaisilla soosseilla, täytteellä tai ilman, mutta silti pastaa. Myönnettäköön, että kastikkeet ovat innovatiivisempia kuin mihin itse pystyisin.
Hiilihydraattibakkanaalit. Tosin elän pohjoisitalialaisten keskellä. Thus, ruokavalio on raskaampi ja kala sun muut merijutut harvinaisia.
Kaksi lämmintä ruokaa per päivä. Pastaa lounalla ja lihaa illallisella. Annokset ovat pieniä. Ahdistaa.
Salaatit? Harvoin. Aamupala? Kuppi kahvia. Tee? Aina keksien kera. Manun saa jostain ihania öljyä tihkuvia rinkeleitä, joita saan aina välillä maistaa. Olen kade. Juusto? Kaikkialle, eri makuina ja koostumuksina, kunhan sitä on paljon. Liha? Yleensä makkaroita. Jauhelihaa hädin tuskin tunnetaan. Broileria saa vain kokonaisena, grillattuna tai ei. Kala tarkoittaa tonnikalaa. Tomaattikastike Barillaa.
Jopa yksin syödessä käytetään tarjoiluastioita. Ruoka syödään pöydässä, ei esim. sohvalla. Aina toivotetaan hyvää ruokahalua. Syödään nyt ylipäätään yhdessä.
Jostain syystä olen tehnyt jotain täysin väärin ja onnistunut laihtumaan täällä ollessani...
sunnuntai 14. lokakuuta 2007
Tekevä oppii, mutta mitä tekemätön tekee?
Miten musta tuntuu, ettei nyt yksinkertaisesti ole mitään kirjoitettavaa? Kirjoitan silti kuitenkin, koska Ainon lailla uskon, että tekemättämyydestä tulee hauskempaa kun sen jakaa.
Vaikka olenhan minä käynyt kaupassa ja kokenut sähkökatkosten sarjan , jonka aikana törmäilimme oviin ja toisiimme sillä talo oli oikeasti pilkkopimeä. Olen myös ryhtynyt aloittamaan aamuni tuijottamalla peiliin ja toistamalla miten rumalta ja lihavalta näytän. Egon negaus on tässä maassa välttämätöntä. En haluaisin tottua siihen, että rekkakuskit hurraavat ja viheltelevät kun menen ohi tai skootterikuskit pysäyttävät viereen kehumaan. Mutta vaikeaahan tämä on. Itseasiassa se on huvittavaa, eikä enää lainkaan imartelevaa. Kauneus ei ole koskaan ollut näin helppoa, vetyperoksiidia vaan päähän.
Iltaelämälle Firenze on kallis kaupunki, mutta olenpahan saanut leikkiä kaunista ja rikasta tilaamalla älyttömän kalliita ja maukkaita cocktaileja hoikilta tummapukuisilta tarjoilijoilta. Musiikki soi kaikkialla aivan liian lujaa, joten lämpimät välit keskustelukumppaniin ovat must. Kävimme myös amerikkalaisessa baarissa The Red Garter (perustettu 70-luvulla) jossa törmäsimme perussuomalaiseen baari-iltaan. Humalaisia ihmisiä ja karaokea. Puhumattakaan jättiscreenistä, joka näytti collegejalkapalloa (sitä amerikkalaista) ja rugbya. Pakenimme.
Ostin myös kansioita ja järjestin luentomuistiinpanoni, mutta tämä tieto menee jo ehkä over-sharing-osastoon.
Lopetan siis. Ehkä ensi viikko on jo jännempi.
Vaikka olenhan minä käynyt kaupassa ja kokenut sähkökatkosten sarjan , jonka aikana törmäilimme oviin ja toisiimme sillä talo oli oikeasti pilkkopimeä. Olen myös ryhtynyt aloittamaan aamuni tuijottamalla peiliin ja toistamalla miten rumalta ja lihavalta näytän. Egon negaus on tässä maassa välttämätöntä. En haluaisin tottua siihen, että rekkakuskit hurraavat ja viheltelevät kun menen ohi tai skootterikuskit pysäyttävät viereen kehumaan. Mutta vaikeaahan tämä on. Itseasiassa se on huvittavaa, eikä enää lainkaan imartelevaa. Kauneus ei ole koskaan ollut näin helppoa, vetyperoksiidia vaan päähän.
Iltaelämälle Firenze on kallis kaupunki, mutta olenpahan saanut leikkiä kaunista ja rikasta tilaamalla älyttömän kalliita ja maukkaita cocktaileja hoikilta tummapukuisilta tarjoilijoilta. Musiikki soi kaikkialla aivan liian lujaa, joten lämpimät välit keskustelukumppaniin ovat must. Kävimme myös amerikkalaisessa baarissa The Red Garter (perustettu 70-luvulla) jossa törmäsimme perussuomalaiseen baari-iltaan. Humalaisia ihmisiä ja karaokea. Puhumattakaan jättiscreenistä, joka näytti collegejalkapalloa (sitä amerikkalaista) ja rugbya. Pakenimme.
Ostin myös kansioita ja järjestin luentomuistiinpanoni, mutta tämä tieto menee jo ehkä over-sharing-osastoon.
Lopetan siis. Ehkä ensi viikko on jo jännempi.
Lyhyesti kirjeenvaihtajaltamme
Sähkeuutisia vielä näin pikaisesti: sit tällä yhellä ois niinku uus puhelin jota se ei osaa käyttää ees välttävästi ja joka on "jossain", sitäpaitsi.
Ja miksi niistä tehdään noin piskuisia nykyisin? Ja jotai outoja, jotka ei toimi niinku kuuluis. Enhän mä voi tietää minne olen tökännyt sellaisen muistitikun näköisen ja kokoisen vempaimen! Joskus oli olemassa ihan hyvä systeemi, jossa puhelimet oli kiinni seinässä semmosella johdolla. Johtoa kun seurasi seinästä alkaen, niin aina löytyi. Vitun suomalaiset! If it ain't broken, don't break it, sanon minä, ettäs kuulet herra Ollila! Ammutaan insinöörit!
Et tavoittelu on taas turhaa, kun en jaksa selvittää just nyt. Mut S, jos ehdit vielä lukea tän, ni aattelin kyllä könytä sinne Uudelle leffoja kattomaan tossa reilun neljän tunnin kuluttua. Aion ilmestyä paikalle verkkareissa ja eilisissä meikeissä ja haista pahalle. Ei vastalauseita!
Siitä, miksi omistan yhtäkkiä verkkarit, joskus toiste lisää. Nyt ei pygee. Join eilen tyttöjen kaa tekilaa, mihin nähden olen yllättävän pirteä. Toisaalta yllättävä pirteys voisi näissä olosuhteissa tarkoittaa esimerkiksi mahllaan lattialla makaamista ja avun huutamista mattoon tahi vastaavia huonouden tasoja, ja oikeasti olen vaan aika väsynyt ja laiska ja haisen pahalle, minkä olen nyt maininnut kahdesti. Hyvä.
Ja miksi niistä tehdään noin piskuisia nykyisin? Ja jotai outoja, jotka ei toimi niinku kuuluis. Enhän mä voi tietää minne olen tökännyt sellaisen muistitikun näköisen ja kokoisen vempaimen! Joskus oli olemassa ihan hyvä systeemi, jossa puhelimet oli kiinni seinässä semmosella johdolla. Johtoa kun seurasi seinästä alkaen, niin aina löytyi. Vitun suomalaiset! If it ain't broken, don't break it, sanon minä, ettäs kuulet herra Ollila! Ammutaan insinöörit!
Et tavoittelu on taas turhaa, kun en jaksa selvittää just nyt. Mut S, jos ehdit vielä lukea tän, ni aattelin kyllä könytä sinne Uudelle leffoja kattomaan tossa reilun neljän tunnin kuluttua. Aion ilmestyä paikalle verkkareissa ja eilisissä meikeissä ja haista pahalle. Ei vastalauseita!
Siitä, miksi omistan yhtäkkiä verkkarit, joskus toiste lisää. Nyt ei pygee. Join eilen tyttöjen kaa tekilaa, mihin nähden olen yllättävän pirteä. Toisaalta yllättävä pirteys voisi näissä olosuhteissa tarkoittaa esimerkiksi mahllaan lattialla makaamista ja avun huutamista mattoon tahi vastaavia huonouden tasoja, ja oikeasti olen vaan aika väsynyt ja laiska ja haisen pahalle, minkä olen nyt maininnut kahdesti. Hyvä.
lauantai 13. lokakuuta 2007
Caught red-handed
Elämäni on melko tapahtumaköyhää. Koska olen, toisin kuin Pix, täysin kykenemätön itsekritiikkiin tai -sensuuriin, pystyn suoltamaan tekstiä siitäkin, kun mitään ei tapahdu. Elämäni vain alkaa muistuttaa tv-viihdettä: tapahtumat etenevät luonnottoman hitaasti, käsikirjoittajilla ei ole yhtään uutta käännettä hihassaan ja seuraamista jatkaa oikeastaan vain siitä pakosta, että on jo mennyt oppimaan hahmot, tietää, kuka on pahis ja kuka vaan semipahis, eikä jaksa opetella uusia. Ja tätä en toivo teistä kenellekään, siksi olisi paree olla vaiti. Vaikkakin kuulin juuri, että mun työkuulumiset saattaa jopa viihdyttää. Eräskin vanha ystävä meinasi tukehtua kahviinsa kuullessaan mun opettelevan koodaamista. Itse meinasin tukehtua omaan kahviini kuullessani tästä tukehtumiskohtauksesta, koska lauseen koomisuus avautui vasta tässä yhteydessä. Taitaa olla vähän erilaista koodaamista tää jota meillä töissä harjoitetaan, siihen liittyvät koneetki on huomattavasti isokokoisempia ja tyhmempiä.
Oikeastaan pitäisi jaksaa avautua vaikka nyt sun mistä, lähinnä esim. siitä, että kaikki on hankalaa, mutta jätän sen toiseen kertaan, mielentilani on täydellisen väärä. Olen nukkunut järjettömän kauan ja hyvin viime viikon itkunsekaisen primäärisestä dysmenorreasta potkunsa saavan unettoman kiukun jälkeen, ja tuntuu ihan sunnuntailta. On uskomattoman kaunis syyspäivä, jonka kontrasti eiliseen räntäsateeseen on ihana, ihana asia, on kylmää ja aurinkoista, ja olen menossa Bloody Partyihin, mitä se sitten meinaakin. Mukaan piti ottaa jotain punaista syötävää tai juotavaa, ja varsinkin kämmeneni ovat omaksuneet teeman hienosti. Aniliinit kädet johtuvat punajuuripiirakasta joka paistuu juuri. Old skool, sellasesta missä on lähinnä punajuurta. Rakastan Kotilieden reseptiarkistoja. Lisäksi vois ottaa mukaan viiniä, jota sain töissä kiitokseksi kun olin ollut jotenkin aktiivinen, eli kyselin tyhmiä koulutuksessa esimiehien kiusaamisen lomassa ja oikoluin siinä seisaaltani tuotetuntemusta käsittelevät powerpointit.
Juon kahvia ja syön taikinaa, harkitsen keskipitkällä aikavälillä koiran ulkoilutusta ja suihkua.
Ei sit muuta.
A, kiitos kortista, se oli hieno ja taiteellinen, arvostan kovasti.
Hauskaa viikonloppuilua, tyypit, may the force be with you.
Toivottaa viikonpäiväsokeudesta kärsivä kotimarthastewarttinne Aino.
Oikeastaan pitäisi jaksaa avautua vaikka nyt sun mistä, lähinnä esim. siitä, että kaikki on hankalaa, mutta jätän sen toiseen kertaan, mielentilani on täydellisen väärä. Olen nukkunut järjettömän kauan ja hyvin viime viikon itkunsekaisen primäärisestä dysmenorreasta potkunsa saavan unettoman kiukun jälkeen, ja tuntuu ihan sunnuntailta. On uskomattoman kaunis syyspäivä, jonka kontrasti eiliseen räntäsateeseen on ihana, ihana asia, on kylmää ja aurinkoista, ja olen menossa Bloody Partyihin, mitä se sitten meinaakin. Mukaan piti ottaa jotain punaista syötävää tai juotavaa, ja varsinkin kämmeneni ovat omaksuneet teeman hienosti. Aniliinit kädet johtuvat punajuuripiirakasta joka paistuu juuri. Old skool, sellasesta missä on lähinnä punajuurta. Rakastan Kotilieden reseptiarkistoja. Lisäksi vois ottaa mukaan viiniä, jota sain töissä kiitokseksi kun olin ollut jotenkin aktiivinen, eli kyselin tyhmiä koulutuksessa esimiehien kiusaamisen lomassa ja oikoluin siinä seisaaltani tuotetuntemusta käsittelevät powerpointit.
Juon kahvia ja syön taikinaa, harkitsen keskipitkällä aikavälillä koiran ulkoilutusta ja suihkua.
Ei sit muuta.
A, kiitos kortista, se oli hieno ja taiteellinen, arvostan kovasti.
Hauskaa viikonloppuilua, tyypit, may the force be with you.
Toivottaa viikonpäiväsokeudesta kärsivä kotimarthastewarttinne Aino.
perjantai 12. lokakuuta 2007
torstai 11. lokakuuta 2007
La mafia finlandese
Hahaa, täällä on muutakin suomalaisasutusta. En olekaan ainoa. Tapasin oikein säällisen otuksen Turun suunnalta (aavemainen ja karmiva yhdennäköisyys Pekan kanssa!) ja sain kuulla myös vaasalaisesta tyttösestä. Jep, seuraavaksi valloitamme koko kaupungin.
Ehkä kohta tapaan muitakin opiskelijoita... Ensi tiistaina aion uskaltautua paikalliseen Erasmus-tapaamiseen, kun nyt kerta löysin mokoman liiton. Eivät sitten olleet viitsineet pistää nimeensä mitään Erasmukseen tai vaihto-opiskeluun nyt yleensä liittyvää sanaa. Ei mun webbitaidoilla sellaisia löydetä.
Kokeilimme piazza Republicalla ökykalliit drinkit. Koko satsi maksoi 21 euroa! Mutta aukio oli kaunis ja istuimme kyllä koko rahan edestä. Kahvila Gilli on perustettu vuonna 1733 eli sain sitten historiaa mahan täydeltä. Itse asiassa kahvila on vanhempi kuin aukio. Piazza Republica perustettiin vasta 1800-luvulla. Silloinen pormestari sai neron leimauksen ottaa mallia Pariisista ja repiä koko Firenzen keskusta alas uuden uljaan kaupungin tieltä. Vain vanha tori ja juutalaisghetto ehtivät kadota ennen kuin vastalauseiden myrsky ulkomailta pysäytti rakennustyöt. Onneksi, muuten saisimme nykyisen keskustan sijaan katsella tylsiä bulevardeja.
Hyviä uutisia opiskelujen tiimoilta. Olen istunut jo monella luennolla ja vieläpä juuri niillä oikeilla. Ja ymmärsin jopa jotain! Hämmentävää, sillä jotenkin olen koko ajan alitajuisesti ajatellut, ettei tästä kyllä mitään tule, mutta onpahan hauska kokemus. Yritin löytää uusia reittejä yliopistolle, mutta eksyin armeijan alueelle. Pyh, mitä jättävät porttinsa auki kaiken kansan kuljettaviksi...
Vielä ilmoitusluontoinen asia. Huomasin, että kalenterissani on Ognissantin tienoilla tyhjää tilaa. Mummoa on valtava ikävä, eikä sekään ole niin nuori, että näkeminen edes jouluna olisi varmaa. Lopputuloksena lennän Suomeen torstaina 01.11. ja lähden 04.11. En tule Turkuun, mutta kaikki Helsingissä päin kuljeskelevat pistäkää ylös kalenteriin. Varaan ainakin yhden päivän ja yön kavereille. Perjantai vai lauantai?
Ehkä kohta tapaan muitakin opiskelijoita... Ensi tiistaina aion uskaltautua paikalliseen Erasmus-tapaamiseen, kun nyt kerta löysin mokoman liiton. Eivät sitten olleet viitsineet pistää nimeensä mitään Erasmukseen tai vaihto-opiskeluun nyt yleensä liittyvää sanaa. Ei mun webbitaidoilla sellaisia löydetä.
Kokeilimme piazza Republicalla ökykalliit drinkit. Koko satsi maksoi 21 euroa! Mutta aukio oli kaunis ja istuimme kyllä koko rahan edestä. Kahvila Gilli on perustettu vuonna 1733 eli sain sitten historiaa mahan täydeltä. Itse asiassa kahvila on vanhempi kuin aukio. Piazza Republica perustettiin vasta 1800-luvulla. Silloinen pormestari sai neron leimauksen ottaa mallia Pariisista ja repiä koko Firenzen keskusta alas uuden uljaan kaupungin tieltä. Vain vanha tori ja juutalaisghetto ehtivät kadota ennen kuin vastalauseiden myrsky ulkomailta pysäytti rakennustyöt. Onneksi, muuten saisimme nykyisen keskustan sijaan katsella tylsiä bulevardeja.Hyviä uutisia opiskelujen tiimoilta. Olen istunut jo monella luennolla ja vieläpä juuri niillä oikeilla. Ja ymmärsin jopa jotain! Hämmentävää, sillä jotenkin olen koko ajan alitajuisesti ajatellut, ettei tästä kyllä mitään tule, mutta onpahan hauska kokemus. Yritin löytää uusia reittejä yliopistolle, mutta eksyin armeijan alueelle. Pyh, mitä jättävät porttinsa auki kaiken kansan kuljettaviksi...
Vielä ilmoitusluontoinen asia. Huomasin, että kalenterissani on Ognissantin tienoilla tyhjää tilaa. Mummoa on valtava ikävä, eikä sekään ole niin nuori, että näkeminen edes jouluna olisi varmaa. Lopputuloksena lennän Suomeen torstaina 01.11. ja lähden 04.11. En tule Turkuun, mutta kaikki Helsingissä päin kuljeskelevat pistäkää ylös kalenteriin. Varaan ainakin yhden päivän ja yön kavereille. Perjantai vai lauantai?
keskiviikko 10. lokakuuta 2007
Niinkutsuttu elämäni
Olen alkanut kärsiä tyhjän blogitekstilaatiokon kammosta. Yritän alkaa kirjoittaa jotain, mutta totean, että en osaa suomea, että elämässäni ei tapahdu mitään, mikä voisi millään tavoin kiinnostaa ketään ("Rakas blogi, tänään ratkaisin yhden kvasilineaarisen ja kaksi epälineaarista osittaisdifferentiaaliyhtälöä.") ja että en koskaan kirjoita mitään, kirjoittaminen on alkanut ahdistaa.
Toisaalta ette ole jääneet mistään paitsi. Muutaman viimeisen viikon arkirutiineista poikkeavimmat hetkeni ovat liittyneet kissan virtsanäytteen ottamisen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Ei ollut muuten ihan helppoa ja Taikurille tuli ujo pissa siinä vaiheessa kun tökin muovikauhaa viidettä kertaa sen hännän alle yhden aamun aikana.
Näin tosin onneksi vain tähän päivään asti, sillä kiitos Hullujen Päivien, elämääni mahtui parin tunnin ajan ihan oikeaa jännitystä. Heräsin puoli kuudelta, jonotin tunnin ulkona (viileää, mutta inhimillistä) ja kymmenen minuuttia sisällä (piinaavaa). Tuloksena lentoliput Mumbayhin halvalla kuin voi. Mmm, kolmen kuukauden päästä otan aurinkoa Goan rannalla Pellen kanssa...
Seurauksena olin valtaisan adrennaliiniryöpyn valtaamana koko aamupäivän ja täydellisessä koomassa noin puolesta päivästä eteenpäin. Onneksi (!!) meille tuli eilen telkkari ja vietimme Saran kanssa monta auvoisaa hetkeä espanjalaisten saippuasarjojen ja amerikkalaisten malliohjelmien parissa. Hieno keksintö tuo näköradio.
Ja nyt kun mieleeni muistui, milloin itse kukin on matkaamassa kirjamessuille?
Toisaalta ette ole jääneet mistään paitsi. Muutaman viimeisen viikon arkirutiineista poikkeavimmat hetkeni ovat liittyneet kissan virtsanäytteen ottamisen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Ei ollut muuten ihan helppoa ja Taikurille tuli ujo pissa siinä vaiheessa kun tökin muovikauhaa viidettä kertaa sen hännän alle yhden aamun aikana.
Näin tosin onneksi vain tähän päivään asti, sillä kiitos Hullujen Päivien, elämääni mahtui parin tunnin ajan ihan oikeaa jännitystä. Heräsin puoli kuudelta, jonotin tunnin ulkona (viileää, mutta inhimillistä) ja kymmenen minuuttia sisällä (piinaavaa). Tuloksena lentoliput Mumbayhin halvalla kuin voi. Mmm, kolmen kuukauden päästä otan aurinkoa Goan rannalla Pellen kanssa...
Seurauksena olin valtaisan adrennaliiniryöpyn valtaamana koko aamupäivän ja täydellisessä koomassa noin puolesta päivästä eteenpäin. Onneksi (!!) meille tuli eilen telkkari ja vietimme Saran kanssa monta auvoisaa hetkeä espanjalaisten saippuasarjojen ja amerikkalaisten malliohjelmien parissa. Hieno keksintö tuo näköradio.
Ja nyt kun mieleeni muistui, milloin itse kukin on matkaamassa kirjamessuille?
Timbaland - Throw It On Me Feat The Hives MUSIC VIDEO
Katsokaa nyt mitä ne ryhtyy tekemään kun silmä välttää.
Siinä meni sitten Närhin tytön aamukahvit tapetille.
Nyt postaan tätä vaikka olisi pitänyt olla jo aikoja sitten kielikurssilla.
Mutta Timbalandin, the Hivesin ja Frank Millerin liitossa on jotain epäpyhää.
Kirjoituksia yön tunneilta. (Mitkä näistä ei ole?)
Hei taas!
Vietin hienon verkottoman viikon, jossa retkahdin virallisesti keskiviikkona, oikeasti tiistaina.
Muuten olen ollut tehokkaasti koulutyöni syyttömänä uhrina koko alkulukuvuoden. Tämä arkkitehtuurijuttu ei ollutkaan niin mieluisaa, kuin annettiin ymmärtää. Varsinkin kun "plakkarissa" on kolmannen vuoden alussa vähemmän opintopisteitä, kuin on standardimäärä ensimmäisen vuoden lopussa..
Elämä, kuten varmasti voi aavistaa, on tapahtumapuolella rajoittuneempaa, kuin eteläisemmillä tovereillani. Se jaksottuu jatkuvan koulutyön alavireen ja satunnaisten eskapististen kestien kesken. Uusimpana tuttavuutena grillinavajaisjuhlallisuudet kiltatalollamme kuluvana iltana. Koulutyön erilaisina poimintoina toimikoot hotellin suunnitteluun suunnattu pikaharjoitus, jossa - suunnittelemme hotellin(!) (suurimpana inspiraationa uuden guruni, Philippe Starckin tuotanto), sekä Kilpisjärvelle suunnattu opastuskeskus (jossa inspiraatio oli.
Poikkeuksena arjen monisävyiseen harmaaseen, kävimme ekskursiolla läheisellä, joskin entisellä sairaala-alueella. Rakennuskanta oli ihastuttavan pittoreskia omalla vuosisadan (1800-1900) vaihteen tyylillään. Joukkomme arkkitehtiopiskelijoita pyöri hetken valottomassa 2,5 kerroksisessa sisätilassa pyrkien inspiroituneeseen tilaan. Tuloksena muutama salamalla napattu kuva ja haluttomuus jatkaa samankaltaisia ekskursioita.
Loppuun ulotan kaikille osallisille kutsun joko/sekä Barbaarisiin Bakkanaaleihin (13.11.) tai/että pikkujouluihin (~30.11.)!!!
Siel on kivaa!
Ei mulla mitään suheit oo. >nyyh<
Vietin hienon verkottoman viikon, jossa retkahdin virallisesti keskiviikkona, oikeasti tiistaina.
Muuten olen ollut tehokkaasti koulutyöni syyttömänä uhrina koko alkulukuvuoden. Tämä arkkitehtuurijuttu ei ollutkaan niin mieluisaa, kuin annettiin ymmärtää. Varsinkin kun "plakkarissa" on kolmannen vuoden alussa vähemmän opintopisteitä, kuin on standardimäärä ensimmäisen vuoden lopussa..
Elämä, kuten varmasti voi aavistaa, on tapahtumapuolella rajoittuneempaa, kuin eteläisemmillä tovereillani. Se jaksottuu jatkuvan koulutyön alavireen ja satunnaisten eskapististen kestien kesken. Uusimpana tuttavuutena grillinavajaisjuhlallisuudet kiltatalollamme kuluvana iltana. Koulutyön erilaisina poimintoina toimikoot hotellin suunnitteluun suunnattu pikaharjoitus, jossa - suunnittelemme hotellin(!) (suurimpana inspiraationa uuden guruni, Philippe Starckin tuotanto), sekä Kilpisjärvelle suunnattu opastuskeskus (jossa inspiraatio oli.
Poikkeuksena arjen monisävyiseen harmaaseen, kävimme ekskursiolla läheisellä, joskin entisellä sairaala-alueella. Rakennuskanta oli ihastuttavan pittoreskia omalla vuosisadan (1800-1900) vaihteen tyylillään. Joukkomme arkkitehtiopiskelijoita pyöri hetken valottomassa 2,5 kerroksisessa sisätilassa pyrkien inspiroituneeseen tilaan. Tuloksena muutama salamalla napattu kuva ja haluttomuus jatkaa samankaltaisia ekskursioita.
Loppuun ulotan kaikille osallisille kutsun joko/sekä Barbaarisiin Bakkanaaleihin (13.11.) tai/että pikkujouluihin (~30.11.)!!!
Siel on kivaa!
Ei mulla mitään suheit oo. >nyyh<
Hell freezes over, Helsinki chills too
Olen viettänyt yhtäjaksoiset 15 tuntia postikeskuksessa. Tähän sisältyi mm. se aika, jonka vietin uima-altaassa paikoillani vesijuoksuvuö päällä meditoiden. Sauna ja allas oli täysin autioita, vietin omaa kivaa. Oli muuten saatanan terapeuttista. Join 10 kuppia kahvia. Tarjottiin viinereitä, söin monta. Kotimatkalla oikoluin työhönperehdyttämismateriaalia. Siis ihan melkein pyynnöstä, huomenna saan lisää sarkaa.
Lisäksi olen lukenut tenttiin. Postinumerot on vaan marginaalisesti vähemmän kiehtovia ku noi kirjat.
Täällä on kylmä. Kaikkialla on kylmä, ja ulkona on lisäksi synkkä. Parasta!
Signorinan jatkuva reissaus kadetuttaa. Kertoo jotain hysterian tasosta, etten vaan saa lopetetuksi nauruani. Kirjoittamista kyyneleet silmissä hihkuminen muuten haittaa. Oikeasti, tehän etsitte itseänne! No eipä sitten mitään, kiitos ja näkemiin. Itsekin tosin etsin itseäni, mutta kukaan ei ole onneksi väittänyt sitä ongelmattomaksi, mokoman väittäjää saattaisin nimittäin leipoa ns. vitusti pataan.
Terveisin ja pus: suheettomiin mittasuhteisiin hysteriansa kasvattanut talviyöluolaeläin Aino
Piks: Suhepa suhe eli Saara. Ettekö te nyt mitään ymmärrä, te ymmärtämättömät. Olin tainnut unohtaa mainita vierailusta etukäteen? Janne voi antaa niiden seinien olla ihan rauhassa, maailmanloppu ei ole just kohta tulossa. Tai siinä mielessä merkit kyllä täyttyvät, että kävin tänään vapaaehtoisesti kuntosalilla. Tämäkin siis noiden 15 tunnin aikana. Koska miksi ei. En omista verkkareita, mutta pyjamahousut on ihan yhtä hyvät. Jos minusta ei ylihuomenna tai sen jälkeen kuulu mitään, se johtuu siitä, että kaikki lihakseni kramppaavat yhtäaikaisesti, enkä ole joko oppinut nenällä blogaamisen jaloa taitoa tai päässyt edes sängystä ylös.
Ja Penni esiintyy pelimiehenä, mutta senhän jo tiesitkin että sillä on aina ollu sniikeimmät muuvit ja härskeimmät repliikit. Ja eniten tylsää töissä. Tulikohan tässä kaikki oikaisuvaatimukset täytettyä? Huomio on melkein imartelevaa, mutta lisäkysymyksiin ei kannusteta, sillä vastaukset ovat jotain muuta kuin jännittäviä, mm. tylsiä ja ennalta-arvattavia ja toistavat lisäksi itseään, ne riesat.
Lisäksi olen lukenut tenttiin. Postinumerot on vaan marginaalisesti vähemmän kiehtovia ku noi kirjat.
Täällä on kylmä. Kaikkialla on kylmä, ja ulkona on lisäksi synkkä. Parasta!
Signorinan jatkuva reissaus kadetuttaa. Kertoo jotain hysterian tasosta, etten vaan saa lopetetuksi nauruani. Kirjoittamista kyyneleet silmissä hihkuminen muuten haittaa. Oikeasti, tehän etsitte itseänne! No eipä sitten mitään, kiitos ja näkemiin. Itsekin tosin etsin itseäni, mutta kukaan ei ole onneksi väittänyt sitä ongelmattomaksi, mokoman väittäjää saattaisin nimittäin leipoa ns. vitusti pataan.
Terveisin ja pus: suheettomiin mittasuhteisiin hysteriansa kasvattanut talviyöluolaeläin Aino
Piks: Suhepa suhe eli Saara. Ettekö te nyt mitään ymmärrä, te ymmärtämättömät. Olin tainnut unohtaa mainita vierailusta etukäteen? Janne voi antaa niiden seinien olla ihan rauhassa, maailmanloppu ei ole just kohta tulossa. Tai siinä mielessä merkit kyllä täyttyvät, että kävin tänään vapaaehtoisesti kuntosalilla. Tämäkin siis noiden 15 tunnin aikana. Koska miksi ei. En omista verkkareita, mutta pyjamahousut on ihan yhtä hyvät. Jos minusta ei ylihuomenna tai sen jälkeen kuulu mitään, se johtuu siitä, että kaikki lihakseni kramppaavat yhtäaikaisesti, enkä ole joko oppinut nenällä blogaamisen jaloa taitoa tai päässyt edes sängystä ylös.
Ja Penni esiintyy pelimiehenä, mutta senhän jo tiesitkin että sillä on aina ollu sniikeimmät muuvit ja härskeimmät repliikit. Ja eniten tylsää töissä. Tulikohan tässä kaikki oikaisuvaatimukset täytettyä? Huomio on melkein imartelevaa, mutta lisäkysymyksiin ei kannusteta, sillä vastaukset ovat jotain muuta kuin jännittäviä, mm. tylsiä ja ennalta-arvattavia ja toistavat lisäksi itseään, ne riesat.
tiistai 9. lokakuuta 2007
Kotouttamispalvelu Närhi: Bruxelles
Rakkaan äitini uusi kämppä EU:n sytämessä on aivan ihana. Isot ikkunat antavat valoa, edellinen asukki jätti paljon kasveja ja kattoterassi on "to die for". Juotiin vierailleen kihlaparin kanssa vuoden viimeiset kahvit ulkona (ilman lämpölamppuja) ja nautittiin auringosta. Onnistuin siis tuomaan kesän tullessani Brysseliin, mutta paluumatkalla mukaan tarttui syksy. Nyt täälläkin on kylmä(hkö).
Toisaalta pitää olla kiitollinen, että ylipäätään onnistuin pääsemään lennolleni. Firenzen villitsi täysin Europa Cupin (tai vastaava) ottelu ja saksalaiset jalkapallohuligaanit pysäyttivät liikenteen ja yrittivät vandalisoida bussiani. Kiroilemalla, huutamalla ja uhkaamalla pääsin ulos bussista ja aloitin hirveän kilpajuoksun kelloa vastaan. Cappelle Mediceen alue on aina täynnä katumyyjiä ja kojuja ja sijaitsi valitetttavasti minun ja aseman välissä. Huusin kurkku suorana permessoa ja scusia ja pingoin minkä jaloistani pääsin. Veren maku suussa ehdin kuin ehdinkin junaan, tosin vain siksi, että jostain mystisestä syystä juna lähti vartin myöhässä. Juuri kun oli saanut hengitykseni tasaantumaan konduktööri tuli ilmoittamaan, että tämä juna päättikin nyt matkata Pisan lentokentän sijasta Livornoon. Mitä helvettiä?! Ei kun vaihtamaan junaa. Pääsin 40 minuuttia myöhässä Pisan rautatieasemalle. Check-in uhkasi sulkeutua vartin kuluttua eikä minulla ollut käteistä, bussia tai taksia. Onneksi damsel in distress sulattaa aina italialaisten sydämet ja hirveästi selittämällä ja valittamalla sain sekä rahaa että taksin. Olin viimeinen lennolle ilmoittautuja.
Tietenkään pelkkä säätö Italian päässä ei riittänyt vaan kännystä loppui akku ja olimme äidin kanssa aivan eri paikoissa. Aseman kello löi keskiyötä eikä puhelinautomaatti toiminut. Onneksi vartijasetä lainasi omaa kännykkäänsä ja väsynyt matkalainen löysi äidin ja pääsi kotiin.
Kaupunkina Bryssel ei kyllä tehnyt valtavaa vaikutusta. Historiallinen keskusta on ihan kiva kiltataloineen ja ihmisvilinöineen, mutta aika pieni ja hengetön. Suklaata saa kaikkialta, joten siitä plussaa. Myös paikalliset leivonnaiset ovat ihania, erityisesti le pain a la creque-niminen herkku. Ja paikallinen Kriek-olut on jotain ihan muuta kuin Suomesta saatava. Kokeilin myös pakolliset fritesit. Valtava cornetto maksoi 1,9 e ja 50 senttiä päälle niin sain vuorellisen majoneesia. Häpeäkseni jaksoin vain puolet. Simpukoita jaksoin syödä kattilallisen. Nekin tarjoiltiin fritesien kanssa. Pakkomielteitä...
Tietysti tutustuin myös äidin uuteen työpaikkaan EU:ssa. Täytyy sanoa, ettei ole paikka maineensa veroinen. Harmaaseen betoniin on näemme täälläkin luotettu. Turvatoimet olivat ensiluokkaiset. Piti etsiä tietokantaa, soitella sihteerille ja esittää passi. Paitsi ettei tietokoneesta löytynyt ketään äitini nimellä. Ei ole olemassa, vastattiin. Kun sitten näytin passini vartija totesi hölmistyneenä, että mikäs ongelma tässä nyt oli, tehän etsitte itseänne. Yritä siinä nyt kertoa tälle älyn jättiläiselle, että kahdelle eri henkilöllä voi olla sama sukunimi. Yhtäkkiä en enää ihmettele EU:n hallinnon ongelmia...
Ryanair ja italiaanot ne yhteen soppii...
Kerrankin oli Ryanairilla lentäminen antoisaa. Italialaisten kansanluonne mitä ilmeisimmin toimii uskomattoman hyvin halpalentoyhtiöiden kanssa.
Odotellessamme lennon alkua (olin hyyyyvin ajoissa kentällä, seikat jotka johtivat tähän selitetään myöhemmissä postauksissa) ainakin kolme matkustajaa sai kohtauksen kun missään ei saanut polttaa. Seuraavan kriisin aiheutta lentokenttäbaari, joka oli pelkkä kolo seinässä. Eikä sieltä saanut edes cafe correttoa. Barbaarimaista. Kaupassa myytiin vain keksejä, suklaata ja viinaa. Luin Imagea ja nauroin ääneen, eikä kukaan katsonut pahasti.
Lennolla takanani istui auttamaton flirttailija, joka kävi läpi niin lähistön mammat kuin lentoemotkin. Mutta silleen positiivisesti, että kaikilla meillä oli vain uskomattoman hauskaa. Kaiuttimista kuului hurrausta, taputusta ja fanfaareja aina kun joku voitti lentoemojen myymillä arvoilla. Lisäksi saimme ekstrapitkät fanfaarit laskeuduttuamme Pisan kentälle puoli tuntia etuajassa.
Stuertti oli hyvin söpö. Kannattaa hymyillä ja olla avuton. Pikkurahan puute johti ilmaiseen vesipulloon. "Ryanair will survive, but you won't." Myöhemmin lentoemo yritti kuuluttaa jotain, mutta repesi täysin kesken kaiken ja keskeytti. Taputimme hänellekin. Stuertti unohti kuuluttaa ranskaksi ja totesi vain, ettei noin tyhmää kieltä tarvitse muistaa. Valot sammuivat kolme kertaa ja ainakin kerran kyse oli lentoemon mokasta.
Taisivat olla hieman väsyneitä raukat.
Yöllä Firenzessä taksikuskikin antoi alennusta kun olin taas kerran unohtanut rikkoa seteleitä.
Odotellessamme lennon alkua (olin hyyyyvin ajoissa kentällä, seikat jotka johtivat tähän selitetään myöhemmissä postauksissa) ainakin kolme matkustajaa sai kohtauksen kun missään ei saanut polttaa. Seuraavan kriisin aiheutta lentokenttäbaari, joka oli pelkkä kolo seinässä. Eikä sieltä saanut edes cafe correttoa. Barbaarimaista. Kaupassa myytiin vain keksejä, suklaata ja viinaa. Luin Imagea ja nauroin ääneen, eikä kukaan katsonut pahasti.
Lennolla takanani istui auttamaton flirttailija, joka kävi läpi niin lähistön mammat kuin lentoemotkin. Mutta silleen positiivisesti, että kaikilla meillä oli vain uskomattoman hauskaa. Kaiuttimista kuului hurrausta, taputusta ja fanfaareja aina kun joku voitti lentoemojen myymillä arvoilla. Lisäksi saimme ekstrapitkät fanfaarit laskeuduttuamme Pisan kentälle puoli tuntia etuajassa.
Stuertti oli hyvin söpö. Kannattaa hymyillä ja olla avuton. Pikkurahan puute johti ilmaiseen vesipulloon. "Ryanair will survive, but you won't." Myöhemmin lentoemo yritti kuuluttaa jotain, mutta repesi täysin kesken kaiken ja keskeytti. Taputimme hänellekin. Stuertti unohti kuuluttaa ranskaksi ja totesi vain, ettei noin tyhmää kieltä tarvitse muistaa. Valot sammuivat kolme kertaa ja ainakin kerran kyse oli lentoemon mokasta.
Taisivat olla hieman väsyneitä raukat.
Yöllä Firenzessä taksikuskikin antoi alennusta kun olin taas kerran unohtanut rikkoa seteleitä.
maanantai 8. lokakuuta 2007
Päivän Aino, ehkä kahdenkin
Mistä kertoo se, että huolta terveyteni puolesta aiheuttaa (no, yhdessä ihmisessä) se, että en ole istunut tietokoneella harrastamassa blogausta? Mihin tämä maailma on menossa? Mistä se on tulossa? Myöhästyikö se taas viiden junasta?
Olen syönyt ns. vitusti. Ruokavaliooni on sattuneesta syystä kuulunut mm. lammasta. Grillasin eilen uunissa kylkeä ja tein lohkoperunoita, tänään lounastauolla tasapainoilin ne melkein menestyksekkäästi kaikki samalle lautaselle. Ateriani keräsi (taas) huomiota. Eikö niillä ole muuta tekemistä ku kommentoida joko mun eväitä tai vaatteita? Opettelisivat edes postinumeroita ulkoa normaalien ihmisten tapaan! Syytimme esimiestä kaikesta sillä perusteella, että pahan juuri oli, että meidät oli päästetty samalle työpisteelle (huono, huono idea) puolikaimani kanssa. Saimme aikaan niin pahan itkunauruhysterian, että se tyttö joutui lähtemään vessaan nauramaan naurunsa loppuun. Hauskaa maanantaita, lapset! Kuulostipa sarkastiselta. Olin kuitenkin tosissani!
Viikonloppuna sain vieraan. Vieras oli sisäsiisti ja melko hyvätapainen, osasi tuoda kahvin sänkyyn ja valmistaa herkullista lammaskormaa. Viikonlopunlopulla vieras palasi takaisin itäisen kantakaupungin sykkeeseen pakoon Espoon idyllistä rauhaa. Perjantaina pako oli tapahtunut nimenomaan päinvastaiseen suuntaan, mutta kyllähän se nyt kaksi päivää ruoanlaittoa ja kävelyretkiä (no, niitä oli yksi. Söimme donitseja kojusta ja nautimme Tapiolan keskustan launataimarkkinatunnelmasta) riittää kenelle tahansa urbaanille henkilölle. Nyt täällä vain tuntuu kovin hiljaiselta. Vieraan läsnäolo ja siitä johtuva hallittu tekemättömyys tylsyyden korvaajana olivat pääasiallisina syinä viime päivien raportittomuuteen, lisäsyinä esittäisin tekniset ongelmat, (sanoo 22-vuotias, joka joutui ruokaa laittaessaan soittamaan äidille, koska onnistui laittamaan hellan lapsilukon päälle, eikä löytänyt itse käyttöohjetta) sen, ettei mitään jännittävää ole tapahtunut, ja sen, että kaikissa kirjallisissa tuotoksissa on vältettävä tarpeetonta toistoa, eikä kukaan helua ehkä tietää lammas Frank Mäkkylän osien uusimmista käänteistä, niin herkullisia kuin ne ovatkin.
Kyllä, nimesin kuolleen lampaan. Ja sit ku se hellan käyttöohje löyty, oli se tietty saksankielinen. Ja muutenki on vaikeeta. Huomenna aion mennä taas vesijumppaan, lisäksi hankin harmaan baskerin.
Pihalla hyppivä toimelias varpunen on levittänyt tuhkakupillisen tumppeja ympäri nurmea. Fiksu eläin. Kauanko mun pitää odottaa, että se kuolee sukupuuttoon?
Ei oikeasti kuulu mitään, mutta aion askarrella, ja se on kivaa. Lisäksi ajattelin hankkia uusia levyjä, sekin on kivaa. Tarttee musiikkia, muuten ei tästä syksystä tule kyllä lasta eikä paskaa. Tänään oli eniten syksy tänä vuonna, oli sateenvarjo jossa luki oma nimi (melkein) ja kumppareita tuli ikävä.
Ikuisesti Teidän, Espoon Joan Collins, Aino
Ja henkilökohtainen toive vielä: A, voisitko ystävällisesti saattaa tuon erään luonnostekstin julkaisukuntoon, repeilen täällä itsekseni lyriikkaideoille?
...ja toinen: voisivatko asiaankuuluvat tahot auttaa mua suomentamaan sanan blogi ja sen johdokset, ihan näin kotikäyttöön vaan, ettei ahdistaisi niin pirusti?
Olen syönyt ns. vitusti. Ruokavaliooni on sattuneesta syystä kuulunut mm. lammasta. Grillasin eilen uunissa kylkeä ja tein lohkoperunoita, tänään lounastauolla tasapainoilin ne melkein menestyksekkäästi kaikki samalle lautaselle. Ateriani keräsi (taas) huomiota. Eikö niillä ole muuta tekemistä ku kommentoida joko mun eväitä tai vaatteita? Opettelisivat edes postinumeroita ulkoa normaalien ihmisten tapaan! Syytimme esimiestä kaikesta sillä perusteella, että pahan juuri oli, että meidät oli päästetty samalle työpisteelle (huono, huono idea) puolikaimani kanssa. Saimme aikaan niin pahan itkunauruhysterian, että se tyttö joutui lähtemään vessaan nauramaan naurunsa loppuun. Hauskaa maanantaita, lapset! Kuulostipa sarkastiselta. Olin kuitenkin tosissani!
Viikonloppuna sain vieraan. Vieras oli sisäsiisti ja melko hyvätapainen, osasi tuoda kahvin sänkyyn ja valmistaa herkullista lammaskormaa. Viikonlopunlopulla vieras palasi takaisin itäisen kantakaupungin sykkeeseen pakoon Espoon idyllistä rauhaa. Perjantaina pako oli tapahtunut nimenomaan päinvastaiseen suuntaan, mutta kyllähän se nyt kaksi päivää ruoanlaittoa ja kävelyretkiä (no, niitä oli yksi. Söimme donitseja kojusta ja nautimme Tapiolan keskustan launataimarkkinatunnelmasta) riittää kenelle tahansa urbaanille henkilölle. Nyt täällä vain tuntuu kovin hiljaiselta. Vieraan läsnäolo ja siitä johtuva hallittu tekemättömyys tylsyyden korvaajana olivat pääasiallisina syinä viime päivien raportittomuuteen, lisäsyinä esittäisin tekniset ongelmat, (sanoo 22-vuotias, joka joutui ruokaa laittaessaan soittamaan äidille, koska onnistui laittamaan hellan lapsilukon päälle, eikä löytänyt itse käyttöohjetta) sen, ettei mitään jännittävää ole tapahtunut, ja sen, että kaikissa kirjallisissa tuotoksissa on vältettävä tarpeetonta toistoa, eikä kukaan helua ehkä tietää lammas Frank Mäkkylän osien uusimmista käänteistä, niin herkullisia kuin ne ovatkin.
Kyllä, nimesin kuolleen lampaan. Ja sit ku se hellan käyttöohje löyty, oli se tietty saksankielinen. Ja muutenki on vaikeeta. Huomenna aion mennä taas vesijumppaan, lisäksi hankin harmaan baskerin.
Pihalla hyppivä toimelias varpunen on levittänyt tuhkakupillisen tumppeja ympäri nurmea. Fiksu eläin. Kauanko mun pitää odottaa, että se kuolee sukupuuttoon?
Ei oikeasti kuulu mitään, mutta aion askarrella, ja se on kivaa. Lisäksi ajattelin hankkia uusia levyjä, sekin on kivaa. Tarttee musiikkia, muuten ei tästä syksystä tule kyllä lasta eikä paskaa. Tänään oli eniten syksy tänä vuonna, oli sateenvarjo jossa luki oma nimi (melkein) ja kumppareita tuli ikävä.
Ikuisesti Teidän, Espoon Joan Collins, Aino
Ja henkilökohtainen toive vielä: A, voisitko ystävällisesti saattaa tuon erään luonnostekstin julkaisukuntoon, repeilen täällä itsekseni lyriikkaideoille?
...ja toinen: voisivatko asiaankuuluvat tahot auttaa mua suomentamaan sanan blogi ja sen johdokset, ihan näin kotikäyttöön vaan, ettei ahdistaisi niin pirusti?
torstai 4. lokakuuta 2007
Arvoituksia ja ratkaisuja
Miksi aina käy niin, että kun nukkuu kunnon yöunet on koko päivän ihan kuollut ja jos torkahtaa pariksi tunniksi joku yö, niin seuraavan päivän on yks duraceljänö? Samaan sarjaan ratkaisemattomia maailmankaikkeuden arvoituksia kuuluu myös se, että jos on aamulla aikaa laittautua ja syödä myöhästyy ja vice versa.
Söin kunnon aamiaisen ja jouduin siis pukeutumaan hirveällä kiireellä ja juoksemaan italian tunnille. Unohdin sählätessä ehostaa itseni, mutta olin kuitenkin onnistunut sokkona vaatteita hamuillessani valitsemaan yhteensopivat alusvaatteet.
Lienee totta, että kauneus ja äly eivät viihdy samassa päässä, sillä ensimmäistä kertaa koko viikolla löysin oikealle luennolle. Eikä luennon sisältöä oltu edes muutettu. Sali oli uskomattoman komea. Ilmeisesti vanha tanssiaissali. Miinuksena paikka kaikui niin paljon, etten saanut opettajan puheesta selvää.
Kaupungilla käveli vastaan limainen pinkeäksi pumpattu bodari, jonka paidan kauluksesta pursusuvat rintakarvat ja teksti julisti "Italian pleasure". Ällöttää yhä.
Illalla lennän Brysseliin auttamaan äitiä muutossa. Huomenna pitäisi tapella kämppään netti. Jihuu, odotan innolla. Raportoin sitten siitäkin matkastu kun palajan. Tai jos olen sodassani voitollinen ja saan sen nettiyhteyden, jo paikan päältä.
Söin kunnon aamiaisen ja jouduin siis pukeutumaan hirveällä kiireellä ja juoksemaan italian tunnille. Unohdin sählätessä ehostaa itseni, mutta olin kuitenkin onnistunut sokkona vaatteita hamuillessani valitsemaan yhteensopivat alusvaatteet.
Lienee totta, että kauneus ja äly eivät viihdy samassa päässä, sillä ensimmäistä kertaa koko viikolla löysin oikealle luennolle. Eikä luennon sisältöä oltu edes muutettu. Sali oli uskomattoman komea. Ilmeisesti vanha tanssiaissali. Miinuksena paikka kaikui niin paljon, etten saanut opettajan puheesta selvää.
Kaupungilla käveli vastaan limainen pinkeäksi pumpattu bodari, jonka paidan kauluksesta pursusuvat rintakarvat ja teksti julisti "Italian pleasure". Ällöttää yhä.
Illalla lennän Brysseliin auttamaan äitiä muutossa. Huomenna pitäisi tapella kämppään netti. Jihuu, odotan innolla. Raportoin sitten siitäkin matkastu kun palajan. Tai jos olen sodassani voitollinen ja saan sen nettiyhteyden, jo paikan päältä.
The pen is the penis ja muita ajatuksia englannin opiskelusta
On olemassa yksi opiskelijaryhmä, joka typeryydessään ja ärsyttävyydessään vetää vertoja jopa aikuisopiskelijoille. Ensimmäisenä opiskeluvuonna ei vain huomattu sitä, kun kuuluttiin vielä itse Niihin eli fukseihin. Siis mikä niitä vaivaa? Fuksien parhaimmisto a.k.a. pohjasakka tuntuu kerääntyneen englannin laitokselle, jossa olen joutunut viime aikoina hengaamaan, koska aikoinani kuvittelin, että pitäisi lukea myös jotain "järkevää" kieltä. Kävi ilmi, että järkevää kieltä opiskelevat ihmiset ovat kaikkea muuta kuin järkeviä. Tässä muutama suosikkini.
Tyyppi 1: "Mua ei kiinnosta kielioppi pätkääkään!" Hyvä. Miksi sä sitten opiskelet täällä? Näiden ihmisten mieleen ei ole juolahtanut, että kielen opiskelu yliopistossa ei pidä sisällään pelkkiä keskusteluharjoituksia, kirjojen lukemista tai amerikkalaisten TV-sarjojen tutkimista. Jos kielitiede ei uppoa, se on hyvä huomata jo pääsykoevaiheessa ja jättää paikkansa jollekulle sellaiselle, joka oikeasti haluaa sen. Tämä typpi myös valitti pieniä luokkia, koska "niissä istutaan opettajan sylissä, eikä voi rauhassa pelata kännykkäpelejä" ja sanoi olevansa "henkeen ja vereen humanisti" mutta vaihtavansa silti pääainetta valtsikaan, koska humanistit ei saa rahaa mistään. Ole siis hyvä ja mene johonkin englanninkieliseen maahan opiskelemaan niitä hyvinpalkattuja valtiotieteitä tai vaikka kansalaisopiston keskusteluryhmään, kunhan et vain häiritse niitä Eugenen opetuslapsia, jotka saa kiksinä foneettisista transkriptioista ja lukee Karlssonin Yleistä kielitiedettä iltasaduksi. Tällä en siis suinkaan viittaa itseeni. En tosiaankaan. Ihan oikeasti.
Tyyppi 2: "But Finnegan says in his book..." Joo, niin sanoo. Ja Finnegan onkin idiootti, jonka kirja on kohdistettu palikoille. Onnea, olet täydellinen esimerkki kohdeyleisöstä. Nämä tyypit ovat opetelleet pääsykoekirjan ulkoa niin etu- kuin takaperinkin ja pitävät sitä pyhänä kirjanaan. Opettajat saavat kestää niiden jatkuvaa pommitusta, jos missään vaiheessa erehtyvät päästämään suustaan kommentin, jonka voi tulkita Finneganin tai Hebronin vastaiseksi. Millaisia akateemikkoja näistä ihmisistä tulee? "No, en mä nyt oikein saanut kasaan mitään tutkimusta, kun referoin vaan näitä vanhoja suosikkeja. Oikeassahan ne on." Hanki mielipiteitä, ole kiltti. Vaarana on tietysti se, että kun ne keksii jotain omaa sanottavaa, puhetulva vain pahenee.
Tyyppi 3: Kaikki sympatia ujoudelle, mutta jossain vaiheessa aikuisikää siitä on päästävä yli, varsinkin jos meinaa toimia...no, käytännössä millään alalla, mutta varsinkaan kielenopettajana. Ensimmäisellä ääntämistunnilla kaikkien piti lausua tiettyjä sanapareja, kuten "I am very weary." Kun päästiin tämän reppanan kohdalle, se pysytteli hiljaa ja alkoi itkeä. Mua suretti enemmän opettaja, joka selvästi häkeltyi tapahtuneesta täysin. Varsinkin, kun se oli käyttänyt ensimmäiset puoli tuntia sen selittämiseen, että tätä ei saa ottaa henkilökohtaisesti, eikä kurssin tarkoitus ole ahdistella nuoria ihmisiä. Kun tunti oli ohi, ja tyttö oli pysytellyt hiljaa takarivissä, opettaja sanoi, että ne vois pitää tunteja myös kahdestaan, jos ryhmätilanne tuntuu vaikealta. Se tyttö on silti aina tullut tunnille, muttei vahingossakaan avaa suutaan. Olin melko helpottunut sen puolesta, kun se onnistui olemaan kipeänä juuri sinä päivänä, kun opettaja pisti meidät laulamaan "It don´t mean a thing if it ain´t got that swing" ja lukemaan Dr. Seussia. Tarkoituksena oli oppia rytmin merkitys.
Muita asioita, joita en kuvitellut tekeväni englannintunneilla:
Yhteiskunnallinen keskustelu: Ääntämisope on kovin valveutunut ja yrittää tartuttaa sitä myös oppilaisiin. Sen takia tunnilla on harhauduttu puhumaan mm. sokerijuurikkaan viljelystä Suomessa, Myanmarin (mä sanoisin Burman) tilanteesta ja siitä, annetaanko oppilaille tosiaan arvosanoja persoonallisuuden mukaan. Mulle se lupasi vitosen, koska mulla on niin kivat lasit. Ehkä myös siksi, että kukaan muu ei taida lukea Hesaria ja keskustelu olis monologia ilman mua.
Tok Pisin: Kyllä vain, olen oppinut muodostamaan lauseita Tok Pisiniksi. Non-lingvisteille tiedoksi: se on Papua Uudessa Guineassa puhuttava kreolikieli (kyllä Aino, ei ole pidgin enää, tietosi ovat vanhentuneet), joka on käytännössä yksinkertaistettua englantia. Niiden sana pianolle on bigpela bakus yu paitim ikrai eli "iso laatikko, joka itkee, kun sitä hakkaa". Tämä oli Eugenen mielestä erityisen hilpeää.
Suomi: Opin pari viikkoa sitten, että vokaali ja konsonantti ovat suomeksi ääntiö ja kerake. Kuka opetti? Ei suinkaan Aino, vaan amerikkalainen opettajani. Pistää nöyräksi. Eugene on myös kovin innostunut matkimaan erilaisia aksentteja. Calton (britti) kuulostaa jenkkejä matkiessaan lähinnä Al Pacinolta, jota on ammuttu kurkkuun.
Tämän kaiken seurauksena olen päättänyt seuraavan: EI ENÄÄ UUSIA SIVUAINEITA!!! Olen liian vanha käymään samoilla kursseille fuksien kanssa siitä huolimatta, että siellä saa tuntea itsensä neroksi, jos tietää intransitiivisen ja transitiivisen verbin eron tai sen, missä malagassia puhutaan.
Olen kärsinyt unettomuudesta noin viikon ja alkaa olla hermo pinnassa. Sen taitaa huomata.
Tyyppi 1: "Mua ei kiinnosta kielioppi pätkääkään!" Hyvä. Miksi sä sitten opiskelet täällä? Näiden ihmisten mieleen ei ole juolahtanut, että kielen opiskelu yliopistossa ei pidä sisällään pelkkiä keskusteluharjoituksia, kirjojen lukemista tai amerikkalaisten TV-sarjojen tutkimista. Jos kielitiede ei uppoa, se on hyvä huomata jo pääsykoevaiheessa ja jättää paikkansa jollekulle sellaiselle, joka oikeasti haluaa sen. Tämä typpi myös valitti pieniä luokkia, koska "niissä istutaan opettajan sylissä, eikä voi rauhassa pelata kännykkäpelejä" ja sanoi olevansa "henkeen ja vereen humanisti" mutta vaihtavansa silti pääainetta valtsikaan, koska humanistit ei saa rahaa mistään. Ole siis hyvä ja mene johonkin englanninkieliseen maahan opiskelemaan niitä hyvinpalkattuja valtiotieteitä tai vaikka kansalaisopiston keskusteluryhmään, kunhan et vain häiritse niitä Eugenen opetuslapsia, jotka saa kiksinä foneettisista transkriptioista ja lukee Karlssonin Yleistä kielitiedettä iltasaduksi. Tällä en siis suinkaan viittaa itseeni. En tosiaankaan. Ihan oikeasti.
Tyyppi 2: "But Finnegan says in his book..." Joo, niin sanoo. Ja Finnegan onkin idiootti, jonka kirja on kohdistettu palikoille. Onnea, olet täydellinen esimerkki kohdeyleisöstä. Nämä tyypit ovat opetelleet pääsykoekirjan ulkoa niin etu- kuin takaperinkin ja pitävät sitä pyhänä kirjanaan. Opettajat saavat kestää niiden jatkuvaa pommitusta, jos missään vaiheessa erehtyvät päästämään suustaan kommentin, jonka voi tulkita Finneganin tai Hebronin vastaiseksi. Millaisia akateemikkoja näistä ihmisistä tulee? "No, en mä nyt oikein saanut kasaan mitään tutkimusta, kun referoin vaan näitä vanhoja suosikkeja. Oikeassahan ne on." Hanki mielipiteitä, ole kiltti. Vaarana on tietysti se, että kun ne keksii jotain omaa sanottavaa, puhetulva vain pahenee.
Tyyppi 3: Kaikki sympatia ujoudelle, mutta jossain vaiheessa aikuisikää siitä on päästävä yli, varsinkin jos meinaa toimia...no, käytännössä millään alalla, mutta varsinkaan kielenopettajana. Ensimmäisellä ääntämistunnilla kaikkien piti lausua tiettyjä sanapareja, kuten "I am very weary." Kun päästiin tämän reppanan kohdalle, se pysytteli hiljaa ja alkoi itkeä. Mua suretti enemmän opettaja, joka selvästi häkeltyi tapahtuneesta täysin. Varsinkin, kun se oli käyttänyt ensimmäiset puoli tuntia sen selittämiseen, että tätä ei saa ottaa henkilökohtaisesti, eikä kurssin tarkoitus ole ahdistella nuoria ihmisiä. Kun tunti oli ohi, ja tyttö oli pysytellyt hiljaa takarivissä, opettaja sanoi, että ne vois pitää tunteja myös kahdestaan, jos ryhmätilanne tuntuu vaikealta. Se tyttö on silti aina tullut tunnille, muttei vahingossakaan avaa suutaan. Olin melko helpottunut sen puolesta, kun se onnistui olemaan kipeänä juuri sinä päivänä, kun opettaja pisti meidät laulamaan "It don´t mean a thing if it ain´t got that swing" ja lukemaan Dr. Seussia. Tarkoituksena oli oppia rytmin merkitys.
Muita asioita, joita en kuvitellut tekeväni englannintunneilla:
Yhteiskunnallinen keskustelu: Ääntämisope on kovin valveutunut ja yrittää tartuttaa sitä myös oppilaisiin. Sen takia tunnilla on harhauduttu puhumaan mm. sokerijuurikkaan viljelystä Suomessa, Myanmarin (mä sanoisin Burman) tilanteesta ja siitä, annetaanko oppilaille tosiaan arvosanoja persoonallisuuden mukaan. Mulle se lupasi vitosen, koska mulla on niin kivat lasit. Ehkä myös siksi, että kukaan muu ei taida lukea Hesaria ja keskustelu olis monologia ilman mua.
Tok Pisin: Kyllä vain, olen oppinut muodostamaan lauseita Tok Pisiniksi. Non-lingvisteille tiedoksi: se on Papua Uudessa Guineassa puhuttava kreolikieli (kyllä Aino, ei ole pidgin enää, tietosi ovat vanhentuneet), joka on käytännössä yksinkertaistettua englantia. Niiden sana pianolle on bigpela bakus yu paitim ikrai eli "iso laatikko, joka itkee, kun sitä hakkaa". Tämä oli Eugenen mielestä erityisen hilpeää.
Suomi: Opin pari viikkoa sitten, että vokaali ja konsonantti ovat suomeksi ääntiö ja kerake. Kuka opetti? Ei suinkaan Aino, vaan amerikkalainen opettajani. Pistää nöyräksi. Eugene on myös kovin innostunut matkimaan erilaisia aksentteja. Calton (britti) kuulostaa jenkkejä matkiessaan lähinnä Al Pacinolta, jota on ammuttu kurkkuun.
Tämän kaiken seurauksena olen päättänyt seuraavan: EI ENÄÄ UUSIA SIVUAINEITA!!! Olen liian vanha käymään samoilla kursseille fuksien kanssa siitä huolimatta, että siellä saa tuntea itsensä neroksi, jos tietää intransitiivisen ja transitiivisen verbin eron tai sen, missä malagassia puhutaan.
Olen kärsinyt unettomuudesta noin viikon ja alkaa olla hermo pinnassa. Sen taitaa huomata.
keskiviikko 3. lokakuuta 2007
Sane Tit!
Haastan blogin kirjoittajat mukaan perustamaani Sane Tit-bändiin.
Tarkoituksen on tuottaa elinvoimaista musiikkia profeminismin hengessä. Pyrimme välittämään ilosanomaamme kaikilla kaupallisilla ja kaupattomilla kanavilla. Erityisesti keskitymme cyborgi-ajatteluun ja sen tuomiin uusiin naisen ruumiillisuuden representaatioihin.
Tyylilajiksi valitsemme postreggaen höystettynä emopunkin tummilla sävyillä (so. meloodista ja sit aina välissä huudetaan). Kansanmusiikkivaikutteita pyritään hyödyntämään laaja-alaisesti ja alkuperäislähteitä väärinkäyttäen.
Lyyriikat lauletaan (jos saadaan Sanni mukaan) tai mutistaan syntikan ja triangelin (voin kai luottaa suhun, pixie?) säestyksellä. Jokaisesta biisistä tarjotaan myös karaokeversio ja mononegron oma versio epämääräisillä äänillä. Lisäksi ehdotan, että pohdimme myös pelkkien lyriikoiden julkaisemista laulettuna, jotta taiteilijasielut saavat itse lisätä musiikin.
Vieraileviksi artisteiksi pyydämme Hynysen ja Bonnie Tylerin.
Muistakaa: tärkeää ei ole soittotaito vaan asenne!
Tarkoituksen on tuottaa elinvoimaista musiikkia profeminismin hengessä. Pyrimme välittämään ilosanomaamme kaikilla kaupallisilla ja kaupattomilla kanavilla. Erityisesti keskitymme cyborgi-ajatteluun ja sen tuomiin uusiin naisen ruumiillisuuden representaatioihin.
Tyylilajiksi valitsemme postreggaen höystettynä emopunkin tummilla sävyillä (so. meloodista ja sit aina välissä huudetaan). Kansanmusiikkivaikutteita pyritään hyödyntämään laaja-alaisesti ja alkuperäislähteitä väärinkäyttäen.
Lyyriikat lauletaan (jos saadaan Sanni mukaan) tai mutistaan syntikan ja triangelin (voin kai luottaa suhun, pixie?) säestyksellä. Jokaisesta biisistä tarjotaan myös karaokeversio ja mononegron oma versio epämääräisillä äänillä. Lisäksi ehdotan, että pohdimme myös pelkkien lyriikoiden julkaisemista laulettuna, jotta taiteilijasielut saavat itse lisätä musiikin.
Vieraileviksi artisteiksi pyydämme Hynysen ja Bonnie Tylerin.
Muistakaa: tärkeää ei ole soittotaito vaan asenne!
Vuotuinen Miksi Ihmeessä & Mikä Se On -päivä
Olen tänään etsinyt bikineitäni, (no koska oon menossa huomenna vesijumppaan, tietty) joita tarvitsin viimeksi kuutamouinnilla. Tiedän ottaneeni ne Turusta mukaani, mutta en tiedä, mihin olen laukkuni purkanut tai olenko, enkä muista, mikä laukku oli mukana.
Lisäksi olen tehnyt paljon hyvää ruokaa (koska olen jonkinlainen nero, enkä olekaan menettänyt kykyäni kokata. Pelästyin jo hetkeksi sählättyäni muutaman ihan yksinkertaisen jutun (perunamuusi), mutta se oli varmasti vain einespitoisen loppukesän jälkitautia. Kyllä, keittiöremontti on ohi, kuten eilisestä voi päätellä, ja mä otan vahinkoa takaisin kovaa.) ja syönyt sen. Olen lisäksi tehnyt ruokaa huomiseksi, joten töissä ei ehkä tule nälkä, mikä tarkoittaa hyvää työpäivää (työpäivän voi pilata yksi tai useampi seuraavista asioista: mukana ei ole eväitä, ipodia tai rannekelloa tai aamulla nukkuu pommiin. Usein päivä ei ole täysin pilalla jos yksi ehdoista toteutuu, mutta jos kaksi tai useampi sattuu samaan aikaan, on helvetti valloillaan).
Olen myös muodostanut valikoivia anagrammeja (no sellasia, ettei kaikkia kirjaimia tartte käyttää, mutta vaan ne tietyt on saatavilla) askartelutarkoituksiin. Kävin eilen teekkaripoikia moikkaamassa, ja lähdin mukanani rätttejä (koska jos joku päättää laittaa vanhan lakanan räteiksi niin niitä tulee kohtuuttoman paljon yhden ihmisen tarpeisiin ja koska mä aion ruveta maalaamaan öljyllä ja siinä tarttee) ja vaatteita tuunattavaksi (koska pojille pitää tehdä printtejä koska se on kivaa) ja sitten pyysin yhden paidan materiaaliksi, kun savannien Billy oli laittamassa sen pois, ja siinä oli teksiä aika hyvillä kirjaimilla ja aattelin leikellä ne irti ja käyttää jossain muussa. Osia tekstistä voi käyttää sellaisenaan, mutta siinä oli semmoinen kohta, josta aattelin muodostaa muita sanoja.
No niin. Eihän ne mitään tarkoittaneet. Joskus muistan pienenä ajatelleeni, että ihan varmasti jos keksii minkä tahansa sanan tai lauseen niin maailmassa on jossain sen niminen bändi, mutta ei ole ihan totta valitettavasti se (tosin Päivi Räsäsen ensikännien uusin julkaisu on saatavilla päivänä minä hyvänsä). Jakokaupunkitauti antaakin tänään kotitehtävän: perusta bändi, ja teen sitä kannattavan bändipaidan. Yhtyeen nimeksi ehdotankin jotakin seuraavista:
-I Ate Trent
-Se Aterin
-Neste Tart
-Rintaeste
-I Treat Nest
-Sen Teit
-Tetris Ant
-Tease Tint
-Sin Tear
-Ain't Reset
-Sane Tit
Päästyäni anagrammiin inter state ja tajuttuani sen olleen alkuperäinen teksti, lopetin. Mutta raportoikaa toki tehtävän tuloksista, ja sulkekaa nämä Empire Recordsista lainatut sanat sydämiinne ja tutkiskelkaa niitä: "First, you need a name. Then you know what kind of band you'll have".
Pitää lähtee kohta baarivisaan ja sit kai slangi-iltaan joka on samalla syntymäpäivä. Vai pitikö mun lähteä henkiseksi tueksi viimeksi mainittuun? Biksut vois ettii ensin.
Lisäksi olen tehnyt paljon hyvää ruokaa (koska olen jonkinlainen nero, enkä olekaan menettänyt kykyäni kokata. Pelästyin jo hetkeksi sählättyäni muutaman ihan yksinkertaisen jutun (perunamuusi), mutta se oli varmasti vain einespitoisen loppukesän jälkitautia. Kyllä, keittiöremontti on ohi, kuten eilisestä voi päätellä, ja mä otan vahinkoa takaisin kovaa.) ja syönyt sen. Olen lisäksi tehnyt ruokaa huomiseksi, joten töissä ei ehkä tule nälkä, mikä tarkoittaa hyvää työpäivää (työpäivän voi pilata yksi tai useampi seuraavista asioista: mukana ei ole eväitä, ipodia tai rannekelloa tai aamulla nukkuu pommiin. Usein päivä ei ole täysin pilalla jos yksi ehdoista toteutuu, mutta jos kaksi tai useampi sattuu samaan aikaan, on helvetti valloillaan).
Olen myös muodostanut valikoivia anagrammeja (no sellasia, ettei kaikkia kirjaimia tartte käyttää, mutta vaan ne tietyt on saatavilla) askartelutarkoituksiin. Kävin eilen teekkaripoikia moikkaamassa, ja lähdin mukanani rätttejä (koska jos joku päättää laittaa vanhan lakanan räteiksi niin niitä tulee kohtuuttoman paljon yhden ihmisen tarpeisiin ja koska mä aion ruveta maalaamaan öljyllä ja siinä tarttee) ja vaatteita tuunattavaksi (koska pojille pitää tehdä printtejä koska se on kivaa) ja sitten pyysin yhden paidan materiaaliksi, kun savannien Billy oli laittamassa sen pois, ja siinä oli teksiä aika hyvillä kirjaimilla ja aattelin leikellä ne irti ja käyttää jossain muussa. Osia tekstistä voi käyttää sellaisenaan, mutta siinä oli semmoinen kohta, josta aattelin muodostaa muita sanoja.
No niin. Eihän ne mitään tarkoittaneet. Joskus muistan pienenä ajatelleeni, että ihan varmasti jos keksii minkä tahansa sanan tai lauseen niin maailmassa on jossain sen niminen bändi, mutta ei ole ihan totta valitettavasti se (tosin Päivi Räsäsen ensikännien uusin julkaisu on saatavilla päivänä minä hyvänsä). Jakokaupunkitauti antaakin tänään kotitehtävän: perusta bändi, ja teen sitä kannattavan bändipaidan. Yhtyeen nimeksi ehdotankin jotakin seuraavista:
-I Ate Trent
-Se Aterin
-Neste Tart
-Rintaeste
-I Treat Nest
-Sen Teit
-Tetris Ant
-Tease Tint
-Sin Tear
-Ain't Reset
-Sane Tit
Päästyäni anagrammiin inter state ja tajuttuani sen olleen alkuperäinen teksti, lopetin. Mutta raportoikaa toki tehtävän tuloksista, ja sulkekaa nämä Empire Recordsista lainatut sanat sydämiinne ja tutkiskelkaa niitä: "First, you need a name. Then you know what kind of band you'll have".
Pitää lähtee kohta baarivisaan ja sit kai slangi-iltaan joka on samalla syntymäpäivä. Vai pitikö mun lähteä henkiseksi tueksi viimeksi mainittuun? Biksut vois ettii ensin.
tiistai 2. lokakuuta 2007
Kun Anne kouluun meni
Koulutushistoriani on sinällään alkanut varsin epäonnekkaasti. En ole vielä kertaakaan istunut oikealla luennolla. Tärkeintähän on kuitenkin, että olen osallistunut...
Joten muodin historian ja taiteenhistorian sijasta olen kuunnellut kritiikkiä Catullusta ja Vergiliusta vastaan sekä argumentointia etruskitaiteen kreikkalaispiirteistä. Mielenkiintoista sekin.
Viitenä päivänä viikossa vietän aamuni, n. 8:45-11:15, kielikurssilla. Sitten joko pysyn samassa lafkassa piazza Savonarolalla (iroonista, kun kaima järjesti Italian historian suurimmat kirjaroviot) vielä pari tuntia ja opiskelen Italian kulttuuria tai hipsin nopeasti yliopistolle piazza Brunellischille(kuvassa). Opiskelen, jos koskaan löydän niitä tunteja, kursseja nimeltä "Lineamenti di Storia del Costume dal XIV secolo al XIX secolo", "Storia dell'arte moderna, introduzione", "Temi e problemi di storia dell'eta moderna". Aika peruskamaa siis, ei tässä turhaan ärsytetä aivoja. Ongelmia on kielen kanssa ihan riittävästi.
Luentoja voi olla myös lauantaina, joten istun viimeksi mainitulla kurssilla la 11-13. Lisäksi kielikurssiin kuuluu kaikenlaista museovierailua jne. Nyt viikonloppuna pääsisi Chiusin etruskikaupunkiin, mutta olen Brysselissä.Professorit vaikuttavat oikein mukavilta ja puheesta ymmärtää suurimman osan. Kertaakaan en ole täysin kärryiltä pudonnut, mutta aihepiirit ovat olleet tuttuja.
Humanistinen laitos sijaitsee vanhassa luostarissa. Kielikeskus vanhassa kappelissa (rotunda). Tunteja järjestetään lähistöllä sokkeloisissa vanhoissa taloissa. Eksymiseni ei siis ole mikään ihme tai (pelkkää) kyvyttömyyttä.
Näistä ulkokuvista puuttuvat paksut savupilvet, jotka valtaavat pihat aina taukojen aikana. Röökiä tupruttavien ihmisten määrä on uskomaton. Haisen tupakalta jatkuvasti.
Sisäpihat saattavat olla koreita. Sisäpuolella jyllää kuitenkin taattu, jo Jusleniassa kokeiltu, tylsyys. Joku muu epäilemättä osaisi nimetä vuosikymmenenkin, mutta mulle tää muotoilu on aivan liian tuoretta. Tässä on koko humanistisen laitoksen aula. Kuvan ulkopuolella etualalla vahtimestari, taustalla portaiden vasemmalla puolella kirjasto. Portaita ylös eri oppiaineisiin.
Julkisivu ei houkuttele. Löytyy graffiteja, julisteita ja kodittomia. Humanistinen laitos päätymuurin takana. Piazza Brunelleschi on oikeasti vain jättimäinen parkkipaikka opiskelijoiden ja opettajien autoilla ja skoottereille. Prätkiä saattaa olla rivissä kadun reunalla niin tiheästi ettei rakennuksiin meinaa päästä sisään.
Paikallinen Proffa. Jossakin meillä on myös ruokaloita, mutta en ole vielä joutanut etsiämään. Olen lounasaikoihin aina tunnilla jossain tai siirtymässä Savonarolalta Brunelleschille. Paperilaput seinillä ovat lähes kaikki vuokrailmoituksia. Asunnonvaihto käy kiivaana näin syksyisin. Oikealla näkyy vilaus rotundan seinää.
Joten muodin historian ja taiteenhistorian sijasta olen kuunnellut kritiikkiä Catullusta ja Vergiliusta vastaan sekä argumentointia etruskitaiteen kreikkalaispiirteistä. Mielenkiintoista sekin.
Viitenä päivänä viikossa vietän aamuni, n. 8:45-11:15, kielikurssilla. Sitten joko pysyn samassa lafkassa piazza Savonarolalla (iroonista, kun kaima järjesti Italian historian suurimmat kirjaroviot) vielä pari tuntia ja opiskelen Italian kulttuuria tai hipsin nopeasti yliopistolle piazza Brunellischille(kuvassa). Opiskelen, jos koskaan löydän niitä tunteja, kursseja nimeltä "Lineamenti di Storia del Costume dal XIV secolo al XIX secolo", "Storia dell'arte moderna, introduzione", "Temi e problemi di storia dell'eta moderna". Aika peruskamaa siis, ei tässä turhaan ärsytetä aivoja. Ongelmia on kielen kanssa ihan riittävästi.
Luentoja voi olla myös lauantaina, joten istun viimeksi mainitulla kurssilla la 11-13. Lisäksi kielikurssiin kuuluu kaikenlaista museovierailua jne. Nyt viikonloppuna pääsisi Chiusin etruskikaupunkiin, mutta olen Brysselissä.Professorit vaikuttavat oikein mukavilta ja puheesta ymmärtää suurimman osan. Kertaakaan en ole täysin kärryiltä pudonnut, mutta aihepiirit ovat olleet tuttuja.
Humanistinen laitos sijaitsee vanhassa luostarissa. Kielikeskus vanhassa kappelissa (rotunda). Tunteja järjestetään lähistöllä sokkeloisissa vanhoissa taloissa. Eksymiseni ei siis ole mikään ihme tai (pelkkää) kyvyttömyyttä.
Näistä ulkokuvista puuttuvat paksut savupilvet, jotka valtaavat pihat aina taukojen aikana. Röökiä tupruttavien ihmisten määrä on uskomaton. Haisen tupakalta jatkuvasti.
Sisäpihat saattavat olla koreita. Sisäpuolella jyllää kuitenkin taattu, jo Jusleniassa kokeiltu, tylsyys. Joku muu epäilemättä osaisi nimetä vuosikymmenenkin, mutta mulle tää muotoilu on aivan liian tuoretta. Tässä on koko humanistisen laitoksen aula. Kuvan ulkopuolella etualalla vahtimestari, taustalla portaiden vasemmalla puolella kirjasto. Portaita ylös eri oppiaineisiin.
Julkisivu ei houkuttele. Löytyy graffiteja, julisteita ja kodittomia. Humanistinen laitos päätymuurin takana. Piazza Brunelleschi on oikeasti vain jättimäinen parkkipaikka opiskelijoiden ja opettajien autoilla ja skoottereille. Prätkiä saattaa olla rivissä kadun reunalla niin tiheästi ettei rakennuksiin meinaa päästä sisään.
Paikallinen Proffa. Jossakin meillä on myös ruokaloita, mutta en ole vielä joutanut etsiämään. Olen lounasaikoihin aina tunnilla jossain tai siirtymässä Savonarolalta Brunelleschille. Paperilaput seinillä ovat lähes kaikki vuokrailmoituksia. Asunnonvaihto käy kiivaana näin syksyisin. Oikealla näkyy vilaus rotundan seinää.
Meez
Eräs ystäväni kertoi taannoin miettineensä jotakin ruoanlaitossa esiin noussutta kysymystä, joka oli muotoa "pitäiskö mun laittaa tähän...". Ystävä ratkaisi ongelman miettimällä, mitä Anthony Bourdain olisi tehnyt vastaavassa tilanteessa. Ongelma ratkesi, ja muistaakseni ratkaisu oli, että kyllä, lisää valkosipulia (en ole ihan varma, mutta joku kategorisesti oikea teko siinä tuli tehtyä).
Haluan kirjoittaa keittiön seinään isoilla kirjaimilla WWABD, jotta en koskaan ala epäillä asioita, jotka maailmassa ovat oikeasti tärkeitä.
Ne teistä, jotka eivät tiedä, mitä meez tarkoittaa tarvitsevat kyseisen henkilön kirjallisuutta elämäänsä heti. Mun meezini on ollu tänään ihan vitun tulessa, olen ollut onnellinen ja melkein jaksanut kirjoittaa erityisopetuksen henkilökohtaisia opetussuunnitelmia sillä aikaa ku liedellä hautuu daube provencal.
Aikuinen olo tuli, kun hain kahden ja puolen desin viinipullon kaupasta. Viimeinen kuva on siis aavistuksen lavastettu, sillä viinistä kaks desiä meni ruokaan. Mut ei se estetiikkaa haittaa!
Olin melko onnellinen, meez skulas ja funkkas tms, ja oli muuten tosi kiva syödä oikeeta ruokaa. Ihan tosi oikeeta ja rehellistä oli myös maku, olin melko ylpeä.
Äsken innostuin myös jälkkäröimään, uunissa onkin juuri nyt tarte alsacienne, josta ette saa kuvia, koska toi kamera rupes naiseks tai jotain, eikä leiki enää mitään.
Ajattelin sitä uuniin laittaessani, että taytyykin tarjota tätä nyt jollekulle (äiti saa palan, mutta tein ihan kunnon piiraan), ja sitten mietin, että kukakohan olis mahd lähellä, ja sitten ajattelin, että en ole pitkiin aikoihin käynyt teekkaripoikia moikkaamassa, Danny Boylle vois vaikka soittaa sit ku tää on uunissa... Ja juuri sillä hetkellä mun puhelin soi, ja se oli tietty just Dani joka soitti. Ihan vitun kosmista, en oo nähny sitä ainakaan kuukauteen!
Lähden siis kohta vielä hieman kahvittelemaan. Paras päivä ikinä, vaikka aikataulut menikin uusiksi (eikä niitä täten ollutkaan) ja pidin vahingossa melkein lomapäivän. No vähän kirjoitin tota yhtä juttua ja yhdellä luennolla kävin.
Haluan kirjoittaa keittiön seinään isoilla kirjaimilla WWABD, jotta en koskaan ala epäillä asioita, jotka maailmassa ovat oikeasti tärkeitä.Ne teistä, jotka eivät tiedä, mitä meez tarkoittaa tarvitsevat kyseisen henkilön kirjallisuutta elämäänsä heti. Mun meezini on ollu tänään ihan vitun tulessa, olen ollut onnellinen ja melkein jaksanut kirjoittaa erityisopetuksen henkilökohtaisia opetussuunnitelmia sillä aikaa ku liedellä hautuu daube provencal.
Aikuinen olo tuli, kun hain kahden ja puolen desin viinipullon kaupasta. Viimeinen kuva on siis aavistuksen lavastettu, sillä viinistä kaks desiä meni ruokaan. Mut ei se estetiikkaa haittaa!
Olin melko onnellinen, meez skulas ja funkkas tms, ja oli muuten tosi kiva syödä oikeeta ruokaa. Ihan tosi oikeeta ja rehellistä oli myös maku, olin melko ylpeä.
Äsken innostuin myös jälkkäröimään, uunissa onkin juuri nyt tarte alsacienne, josta ette saa kuvia, koska toi kamera rupes naiseks tai jotain, eikä leiki enää mitään.
Ajattelin sitä uuniin laittaessani, että taytyykin tarjota tätä nyt jollekulle (äiti saa palan, mutta tein ihan kunnon piiraan), ja sitten mietin, että kukakohan olis mahd lähellä, ja sitten ajattelin, että en ole pitkiin aikoihin käynyt teekkaripoikia moikkaamassa, Danny Boylle vois vaikka soittaa sit ku tää on uunissa... Ja juuri sillä hetkellä mun puhelin soi, ja se oli tietty just Dani joka soitti. Ihan vitun kosmista, en oo nähny sitä ainakaan kuukauteen!
Lähden siis kohta vielä hieman kahvittelemaan. Paras päivä ikinä, vaikka aikataulut menikin uusiksi (eikä niitä täten ollutkaan) ja pidin vahingossa melkein lomapäivän. No vähän kirjoitin tota yhtä juttua ja yhdellä luennolla kävin.
maanantai 1. lokakuuta 2007
Lihaa!
Tässä talossa on tällä hetkellä 17,8 kiloa luomusaaristolaislammasta. Kokonainen motherfucking eläin!
Konsultoin juuri Anthony Bourdainin ohjeita, aion huomenna tehdä ihan oikean muhennoksen. Niskasta! Koska jos reseptiin suositellaan niskaa, mikä on todennäköisyys, että tuun ikinä tekemään sitä paitsi nyt?
Äiti on kuningas ja meidän upouus pakastin kokeilee äärirajojaan.
Tänään on ollut hämmentävä, hämmentävä päivä, sellainen, että moneen otteeseen ihmettelee, voiko tämä todella olla minun elämääni tai muutenkaan mahdollista.
Proteiinivajeinen ja iloinen Aino.
Konsultoin juuri Anthony Bourdainin ohjeita, aion huomenna tehdä ihan oikean muhennoksen. Niskasta! Koska jos reseptiin suositellaan niskaa, mikä on todennäköisyys, että tuun ikinä tekemään sitä paitsi nyt?
Äiti on kuningas ja meidän upouus pakastin kokeilee äärirajojaan.
Tänään on ollut hämmentävä, hämmentävä päivä, sellainen, että moneen otteeseen ihmettelee, voiko tämä todella olla minun elämääni tai muutenkaan mahdollista.
Proteiinivajeinen ja iloinen Aino.
Leggo my Greggo!
Olin jo kirjoittamassa ensimmäisestä koulupäivästäni, mutta se saa nyt odottaa huomiseen. Kusti polki tänne asti DVDllisen CSI Las Vegasia ja illalla tulee Bones. Italiaksi duunattuna, mutta menköön.
Mutta huomenna tulee kuvia. Ajattelin ryhtyä opiskelemaan suomea. Käänteisesti opin kaiketi italiaa...
Tuossa alhaalla on muuten kommenttipainike. Kokeilkaas sitä. Antiikkisempi sähköpostikin toimii. Alan nimittäin epäillä, että blogi on vain teknisempi versio itsekseen puhumiselle (... ja hulluksi tulemiselle?)
Mutta huomenna tulee kuvia. Ajattelin ryhtyä opiskelemaan suomea. Käänteisesti opin kaiketi italiaa...
Tuossa alhaalla on muuten kommenttipainike. Kokeilkaas sitä. Antiikkisempi sähköpostikin toimii. Alan nimittäin epäillä, että blogi on vain teknisempi versio itsekseen puhumiselle (... ja hulluksi tulemiselle?)
Viikkoni hamsterina eli Semana Dolorosa
Oikeastaan Episodi I: Viisaudenhampaan poisto alkoi jo loppukesästä, kun hammas akutisoitui juuri ennen kesälomamatkaa, kuinkas muutenkaan. Hankin ajan YTHS:lle (mikä ei muuten ollutkaan niin helppoa sen jälkeen, kun niiden puhelinjärjestelmä kaatui juuri sinä aamuna, kun tarvitsin aikaa, kuinkas muutenkaan), jossa pelottava hammaslääkäritäti (sekä lääkäri itse että hoitaja käyttivät riemunkirjavia Crocseja; epäluotettavia yksilöitä siis) määräsi antibioottikuurin tulehdukseen ja kertoi nyhtävänsä multa itse (siis LÄÄKÄRI, EI suukirurgi) kolme (3!!!) viisaudenhammasta kerralla. Päätin, että on aika juosta. Ja lujaa. Tässä tapauksessahan lujaa juokseminen tarkoittaa puhelinsoittoa äidille. Äidin pomo, eli mun oma hammaslääkäri oli kauhuissaan YTHS-perkeleen suunnitelmista ja käski mut niiden suukirurgille. Mamma betalar, förstås. Tässä välissä olin tietysti ehtinyt jo saada kaikki antibiootin sivuvaikutukset eli vatsakipuja ja hiivatulehduksen, jonka potemiseen oli mennyt ensimmäinen viikko mun palkallisesta lomasta. Siinä vaiheessa, kun vihdoin päästiin lähtemään Italiaan, olin varma siitä, että jompi kumpi meistä katkaisee jalkansa tai lentokone tipahtaa ennen kuin päästään Roomaan. Sommartiden hej, hej...
Paniikinomainen pelko alkoi suunnilleen siinä vaiheessa, kun laskeuduttiin Helsinkiin ja loma oli virallisesti ohi. Leikkaukseen oli aikaa vajaat kaksi viikkoa. En jaksa edes muistaa, kuinka monta kertaa ehdin kelata toimenpidettä edestakaisin mielessäni ja nähdä siitä unia. Kun tiistaina 4.9. kävelin toimenpidehuoneeseen, meinasin purskahtaa itkuun. Freud saattaisi nyt päätellä, että mulle on ehkä jäänyt jotain tiedostamattomia traumoja kitarisojen poistosta, joka tehtiin, kun oli 3-vuotias. Ainakin mun isä muistaa ikuisesti sen, kun se tapansa mukaan oli vähän myöhässä, mä olin jo hereillä ja lohduton rääkyminen kantautui heräämöstä sairaalan etuovelle asti. Kuvittelin tulevani hyvin toimeen sairaaloiden kanssa, kun olen sattuneesta syystä joutunut hengaamaan niissä aika paljon, mutta mieluummin kävisin aivosähkökäyrässä tuhat kertaa kuin antaisin kenenkään sorkkia suutani terävillä esineillä. Kun hoitaja veti lampun päälle muovipussin, ja tajusin, että se oli veriroiskeiden varalta, alkoi pelottaa kahta kauheammin. Sitten multa peitettiin silmät, mikä ehkä loppujen lopuksi oli ihan hyvä. Äiti kyllä näytti mulle jälkeenpäin niitä välineitä.
Itse operaatio ei tuntunut missään. Kuulin vain rusahduksen leukaperässä, kun alahammas lähti, ylähampaan poistoa en humannut ollenkaan. Kun pääsin taas istuma-asentoon, halusin ensi töikseni nähdä ne hampaat. Toisessa oli sellaiset vänkyräjuuret, että kiitin onneani, etten antanut kenenkään lähteä sokkona nyhtämään niitä. Olis tullut pahaa jälkeä. Tai siis pahempaa. Sitten mut siirrettiin odotushuoneeseen hautomaan poskeani jääpussilla ja lukemaan lehtiä. Kävin myös apteekissa hakemassa antibiootit (Jee! Taas antibioottia!) ja särkylääkkeet. Apteekkari saattoi ihmetellä, kun puhe sammalsi ja näytin kärsivältä. Kokeilkoon itse puhua pumpulituppo suussa. Kotiin päästyä puudutuksen vaikutus alkoi haihtua. Miksi, oi miksi, en voinut menettää tuntoaistia lopullisesti? Istuin sohvalla ja itkin, kun kipu iski. Onneksi olin päivällä syönyt kunnon ruokaa Unicaféssa, koska sinä iltana syöminen ei enää onnistunut.
Seuraavat kaksi päivää nukuin, haudoin poskea tuntikausia pakastepusseilla, luin ja katsoin telkkaria, enkä vahingossakaan astunut ulkosalle, jossa joku olis saattanut nähdä mut. Tulin toimeen jogurtilla ja Jacky-vanukkaalla (Plussa-kortilla 5 prk 1,50 €! Siinä vasta lohturuoka.), ja nekin oli syötävä pikkulusikalla, koska iso ei mahtunut suuhun. Kokeilin kaurapuuroa, mutta tajusin, että sitä pitää sittenkin pureskella. Asia, jonka tajuaa vasta., kun pureskelukyky on mennyt. Perjantaiaamuna mun oli pakko mennä töihin. Äiti käski käsittelemään asiaa huumorilla ja laittamaan rintaan lapun: "Tiistaina poistettu kaksi viisuria, siksi näytän oravalta!" Mikä myötäelämisen kyky... Jenni ja Marjo väitteli siitä, näytinkö enemmän marsulta vai hamsterilta. Kun kerran olin jo vaivautunut ihmisten ilmoille järkäleposkeni kanssa, päätin mennä myös luennolle, olin jo missannut sen verran monta. Portugalin lausuminen turvonneella pärställä onkin taiteenlaji erikseen. Kun Ruben sanoi: "Abre a boca um pouco mais" (Avaa suuta vähän enemmän), meinasin tirvaista.
Viikonloppuna olin jo ulkoilukunnossa, kivusta ja turvotuksesta huolimatta. Lauantaina kävin Keravalla vuoden ainoassa tapahtumassa, Sirkusmarkkinoilla. Äiti vei mut ulos syömään ja kertoi ystävällisesti tarjoilijallekin: "Sannilta sujuu nyt vähän hitaaasti toi syöminen, kun siltä on just poistettu viisaudenhampaat." Kiitos, äiti. Sunnuntaina olin jo laulukunnossa (olin siis kuvitellut olevani jo torstaina, toisin kävi) ja vetäisin 8 tunnin treenit Metsoforten kanssa. Kun mylvin täysillä UB:n Heppaa, tuntui hetken siltä, että ommel repeää. Siinä vasta laulajan antautumista!
Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Sain nimittäin uuden ystävän: kodeiinin. Sitä, kun vetää pari nappia, on hetkeksi taju niin kankaalla, että ei vaiva kipu, eikä muukaan ulkopuolinen hälinä. On se vaan hieno aine. Harmi, ettei jäänyt enemmän. Vaikkakin toivon, että tässä oli kaksi leikkauslertaa yhdessä: ensimmäinen ja viimeinen.
Paniikinomainen pelko alkoi suunnilleen siinä vaiheessa, kun laskeuduttiin Helsinkiin ja loma oli virallisesti ohi. Leikkaukseen oli aikaa vajaat kaksi viikkoa. En jaksa edes muistaa, kuinka monta kertaa ehdin kelata toimenpidettä edestakaisin mielessäni ja nähdä siitä unia. Kun tiistaina 4.9. kävelin toimenpidehuoneeseen, meinasin purskahtaa itkuun. Freud saattaisi nyt päätellä, että mulle on ehkä jäänyt jotain tiedostamattomia traumoja kitarisojen poistosta, joka tehtiin, kun oli 3-vuotias. Ainakin mun isä muistaa ikuisesti sen, kun se tapansa mukaan oli vähän myöhässä, mä olin jo hereillä ja lohduton rääkyminen kantautui heräämöstä sairaalan etuovelle asti. Kuvittelin tulevani hyvin toimeen sairaaloiden kanssa, kun olen sattuneesta syystä joutunut hengaamaan niissä aika paljon, mutta mieluummin kävisin aivosähkökäyrässä tuhat kertaa kuin antaisin kenenkään sorkkia suutani terävillä esineillä. Kun hoitaja veti lampun päälle muovipussin, ja tajusin, että se oli veriroiskeiden varalta, alkoi pelottaa kahta kauheammin. Sitten multa peitettiin silmät, mikä ehkä loppujen lopuksi oli ihan hyvä. Äiti kyllä näytti mulle jälkeenpäin niitä välineitä.
Itse operaatio ei tuntunut missään. Kuulin vain rusahduksen leukaperässä, kun alahammas lähti, ylähampaan poistoa en humannut ollenkaan. Kun pääsin taas istuma-asentoon, halusin ensi töikseni nähdä ne hampaat. Toisessa oli sellaiset vänkyräjuuret, että kiitin onneani, etten antanut kenenkään lähteä sokkona nyhtämään niitä. Olis tullut pahaa jälkeä. Tai siis pahempaa. Sitten mut siirrettiin odotushuoneeseen hautomaan poskeani jääpussilla ja lukemaan lehtiä. Kävin myös apteekissa hakemassa antibiootit (Jee! Taas antibioottia!) ja särkylääkkeet. Apteekkari saattoi ihmetellä, kun puhe sammalsi ja näytin kärsivältä. Kokeilkoon itse puhua pumpulituppo suussa. Kotiin päästyä puudutuksen vaikutus alkoi haihtua. Miksi, oi miksi, en voinut menettää tuntoaistia lopullisesti? Istuin sohvalla ja itkin, kun kipu iski. Onneksi olin päivällä syönyt kunnon ruokaa Unicaféssa, koska sinä iltana syöminen ei enää onnistunut.
Seuraavat kaksi päivää nukuin, haudoin poskea tuntikausia pakastepusseilla, luin ja katsoin telkkaria, enkä vahingossakaan astunut ulkosalle, jossa joku olis saattanut nähdä mut. Tulin toimeen jogurtilla ja Jacky-vanukkaalla (Plussa-kortilla 5 prk 1,50 €! Siinä vasta lohturuoka.), ja nekin oli syötävä pikkulusikalla, koska iso ei mahtunut suuhun. Kokeilin kaurapuuroa, mutta tajusin, että sitä pitää sittenkin pureskella. Asia, jonka tajuaa vasta., kun pureskelukyky on mennyt. Perjantaiaamuna mun oli pakko mennä töihin. Äiti käski käsittelemään asiaa huumorilla ja laittamaan rintaan lapun: "Tiistaina poistettu kaksi viisuria, siksi näytän oravalta!" Mikä myötäelämisen kyky... Jenni ja Marjo väitteli siitä, näytinkö enemmän marsulta vai hamsterilta. Kun kerran olin jo vaivautunut ihmisten ilmoille järkäleposkeni kanssa, päätin mennä myös luennolle, olin jo missannut sen verran monta. Portugalin lausuminen turvonneella pärställä onkin taiteenlaji erikseen. Kun Ruben sanoi: "Abre a boca um pouco mais" (Avaa suuta vähän enemmän), meinasin tirvaista.
Viikonloppuna olin jo ulkoilukunnossa, kivusta ja turvotuksesta huolimatta. Lauantaina kävin Keravalla vuoden ainoassa tapahtumassa, Sirkusmarkkinoilla. Äiti vei mut ulos syömään ja kertoi ystävällisesti tarjoilijallekin: "Sannilta sujuu nyt vähän hitaaasti toi syöminen, kun siltä on just poistettu viisaudenhampaat." Kiitos, äiti. Sunnuntaina olin jo laulukunnossa (olin siis kuvitellut olevani jo torstaina, toisin kävi) ja vetäisin 8 tunnin treenit Metsoforten kanssa. Kun mylvin täysillä UB:n Heppaa, tuntui hetken siltä, että ommel repeää. Siinä vasta laulajan antautumista!
Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Sain nimittäin uuden ystävän: kodeiinin. Sitä, kun vetää pari nappia, on hetkeksi taju niin kankaalla, että ei vaiva kipu, eikä muukaan ulkopuolinen hälinä. On se vaan hieno aine. Harmi, ettei jäänyt enemmän. Vaikkakin toivon, että tässä oli kaksi leikkauslertaa yhdessä: ensimmäinen ja viimeinen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)