Mielenilmauksia

Ci-ci-ci-cibo

Koska joku nimeltä mainitsematon vierailija juuri kommentoi, että eihän Venetsiassa tehdä mitään muuta kuin kävellään ruokapaikasta toiseen.

Värityskirjasaari Burano!

Anne ja Sara seikkailivat värityskirjasaarella ja söivät valtavat kasat tiristettyä ruokaa. Myös muutama puu tuli valloitettua ja hurja lihansyöjäkissa kohdattua. Sara räpsi kuvia kaikesta, kaikesta ja kaikesta. Kivaa oli. Vaikka yhä keinuttaakin, pidellään sängyn laidoista kiinni.

Ihmeellinen, liikkuva, viinisuihkulähde

Karnevaali etkoili tuossa männäviikolla viinisuihkulähteen voimin. Marmorinen suihkulähde oli raahattu keskelle Palazzo Ducalen piazzettaa, nätit tarjoilijattaret jakoivat viiniä yleisölle ja ooppera soi. Yllätysvieraani käänsi juhlapuheen meille hämmentävää runollista lahjakkuutta osoittaen ja aika kului oikein rattoisasti parin kuoharipullon kera. Niin rattoisasti, että olimme lopulta kotona vasta aamuneljän tienoilla. Seuraavana aamuna töissä ei ollut ihan niin rattoisaa...


Hämmennykseni olikin melkoinen kun seuraavalla viikolla kipittelin piazzettan läpi eikä suihkulähdettä näkynyt missään.

Vielä hämmentävämmäksi juttu muuttui tällä viikolla. Salaperäinen liikkuva suihkulähde olikin muuttanut Corte di Dodgelle!
Koko touhu haiskahtaa pahasti deliriumisilta harhoilta...

Quasi acqua alta

Korkean veden aikaan tulvasireenit huutavat ympäri kaupunkia, paikallinen VPK ryntää asentamaan tulvasiltoja paikoilleen ja turistit vetävät muovipussit jalkoihinsa. Näin ainakin teoriassa. Yleensä tulvahuippu vain jää kokematta ja ainoa mieleen jäävä asia on lievä ärtymys likaisista jalkakäytävistä.

Koska en ole vieläkään saanut hankittua niitä pahuksen kumisaappaita, olin varsin tyytyväinen viime viikon tulvauhan osoittautuessa varsin mitättömäksi. Vesi nousi kyllä kaduille asti, mutta poistui kiltisti samaa tietä ennen aamua.

Sen sijaan eilinen myrsky, La Bora, jatkuu vielä viikon ajan. Luvassa on ratkiriemukkaita aikoja keikkuvassa vaporettossa ja läpimärkiä muistoja kävelyistä fondamentalla. Aallot löivät aina kolme metriä leveän fondamentan yli talojen seiniin. Ihmekös tuo jos väliin jääneet viattomat harjoittelijat saivat myös merivesikuorrutuksen. Kanadalainen kämppikseni Jaspal oli kuitenkin kanssani samaa mieltä: pahinta ei suinkaan ollut kylmyys (varsin leuto suomalaiseen talvimyrskyyn verrattuna) vaan pelko kanaalin veden likaisuudesta.