Jos keittää bucatini(alias pici)pastaa niin kuuma höyry voi nousta keskellä olevista rei'istä ja polttaa kättä ikävästi.
Espresson keittämiseen tarvitaan vettä. Ja kuumat kahvinporot polttavat muovipussin hajalle.
Koska kaksi eri auktoriteettihahmoa syyttä hiusväriäni taannoisesta varkausepisodista, värjäsin hiukseni. Niistä tuli harmaat. Olen ruma thus turvassa.
Italiasta ei virallisesti voi ostaa vaatteita siis minä en osaa. Bolognassa todellakin on paljon katettuja jalkakäytäviä. Ja vinot tornit. Ja kallista ruokaa. Prefeeraan siis yhä Sienaa.
Haluaisiko Inka käydä Pisassa?
Tänään menemme tiedemuseoon ja mun pitää varmaan (jälleen) siivota.
perjantai 29. helmikuuta 2008
keskiviikko 27. helmikuuta 2008
Jumalauta, moon hengissä!!!
Saatoin vähän unohtaa infota, että lähdin ex tempore-matkalle Panamaan ja se venyi kaksiviikkoiseksi ja osan siitä vietin intiaanien asuttamalla saarella, jossa ei ollut sähköäkään kuin muutama tunti päivässä ja internetistä ei tietoakaan. Oletin, että tieto kulkeutuisi mun FB-sivuilta jotain kautta. Mutta nyt taas San Joséssa, joka tuntuu ihanasti kodilta ja miljoona tarinaa kerrottavana. Jatkoa seuraa...
Tukholma con fotos v. 2.0
Jatketaan!
Seuraava aamu oli yhtä karmiva kuin edelliset. Voihkivat ruhot kiskotaan runsaaseen aamiaisbuffettiin ennen yhdeksää. Onneksi aamiaisbuffetti oli niinkin rönsyilevä, kuin oli. Oli pekonia, munakokkelia, nagei, sieniä, leipiä, leikkeleitä, jugurtteja, mehuja, miljoonaa erilaista aamiaismuroa ja kaikkea muuta. Ja kaikki luomu ja eko. Oli hyvä hotelli.
Aamiaisesta selvittyämme meidät kyyditettiin Hammarby Sjöstad -nimiseen kaupunginosaan. Uusi ja korea kerrostaloalue oli viimeistä piirtoa myöten suunniteltu ympäristöystävällisiä periaatteita seuraillen. Eko on pop Ruotsissa. Hävettää suomalainen takaperoisuus asian suhteen. Kuvia löytyy netistä.
Loppupäiväksi meidät päästettiin vapaaksi Tukholman heräilevään päivään. Ryntäsin päätä pahkaa Söderin länsiosaan etsimään yhtä pohjoismaiden parasta levykauppaa, Snickarsia. Nopean pyörimisen jälkeen löysinkin putiikin, mutta putiikki olikin vielä kiinni. Menin odottelemaan aukenemista läheiseen vege-paikkaan (Varvsgatanin ja Homsbrumsgatanin risteyksessä, kävelysillan alla). Oli ihan häijyn hyvää linssikeittoa, vaikka itse teen parempaa... Sitten vietin 2,5 tuntia levykaupassa. Tuliaiseksi sain 6kpl tuoksuvaa vinyyliä.
Loppupäivän pyörin päämäärättömästi kaupungilla. Östermalmstorgetilla törmäsin tajuttomaan kauppahalliin, jonka rinnalla jopa kaikki Suomen kauppahallit yhteenlaskettuna kalpenisivat. Muistutti lähinnä valtavalla 1800-luvun lopun hallikatolla varustetulta Harrod'sin alakerrokselta. Lounastin lyhyesti läheisessä sushi-baarissa (8 palaa ja miso 70 kurnua). Paluumatkalla keskustaan bongasin MUJI-liikkeen, josta aiemmista suunitelmista poiketen piti ostaa muistilehtiö ja tusseja. Aiemmat suunnitelmat oli tuhlata viimeiset kruunut tyylikkäisiin nuuskarasioihin.
Sitten hyökättiin laivaan. Laivamatkailu meni suhteellisen siististi. Mitä nyt vaihtarit pakotti iskemään jotain tyttöä, joka keskustelun aikana osoittautui n. 16 vuotiaaksi. Herrasmiehenä tarjosin vähäisistä varoistani siiderin ja toivotin hyvää yötä. Saldona laivareissusta jäi litran pullo sport-viiniä ja pullo fraixenettiä, sekä 15 euron velka.
Saavuimme aamuvarhaisella Turkuun, Suomen Tampereelle. Nopean kauppahalliaamukahvin jälkeen muut lähtivät tuijottamaan rakennuksia ja minä lähdin täydentävälle aamukahvipullalle turkulaisen elokuvaajaystäväni seuraksi. Sillävälin kun ystäväni oli konferenssissa koulullaan, pyrin minä vetämään hirsiä hänen asunnollaan. Herättyäni kutsuttiin minut Alvariin ystäväni ja hänen koulutoverinsa seuraan juomaan kahvia ja puhumaan yleviä ja vähemmän yleviä. Blogimme Neiti Turun liityttyä seuraan siirryimme ADA-kebabravintolaan syömään hyvää kebabia (kiitokseni Neiti Turulle vinkistä!). Ravittuamme ruumistamme siirryimme läheiseen sarjakuvabaariin pelaamaan lääkärileikkiä. Leikit leikittyämme sain hetken aikaa huilata Omena-hotellin huoneessa, kunnes vaihtarit kiskoivat minut, ystäväni ja muut kuljettajat Turun yöhön.
Bileet oli hauskat. Alvarin jälkeen mentiin Dynamoon, jossa oli jotkut brittipop-bileet ja vaihtareilla oli hauskaa. Ja sitten kaksi nörttivaihtaria oli ihan lovena ja kaikki oli, et "aww..".
Sitten mentiin nukkumaan.
Aamulla lähdettiin Turusta ja mentiin katsomaan satunnaisten pikkukaupunkien vanhoja osia.
Sitten nähtiin se!
Villa-fucking-Mairea!
Seuraava aamu oli yhtä karmiva kuin edelliset. Voihkivat ruhot kiskotaan runsaaseen aamiaisbuffettiin ennen yhdeksää. Onneksi aamiaisbuffetti oli niinkin rönsyilevä, kuin oli. Oli pekonia, munakokkelia, nagei, sieniä, leipiä, leikkeleitä, jugurtteja, mehuja, miljoonaa erilaista aamiaismuroa ja kaikkea muuta. Ja kaikki luomu ja eko. Oli hyvä hotelli.
Aamiaisesta selvittyämme meidät kyyditettiin Hammarby Sjöstad -nimiseen kaupunginosaan. Uusi ja korea kerrostaloalue oli viimeistä piirtoa myöten suunniteltu ympäristöystävällisiä periaatteita seuraillen. Eko on pop Ruotsissa. Hävettää suomalainen takaperoisuus asian suhteen. Kuvia löytyy netistä.
Loppupäiväksi meidät päästettiin vapaaksi Tukholman heräilevään päivään. Ryntäsin päätä pahkaa Söderin länsiosaan etsimään yhtä pohjoismaiden parasta levykauppaa, Snickarsia. Nopean pyörimisen jälkeen löysinkin putiikin, mutta putiikki olikin vielä kiinni. Menin odottelemaan aukenemista läheiseen vege-paikkaan (Varvsgatanin ja Homsbrumsgatanin risteyksessä, kävelysillan alla). Oli ihan häijyn hyvää linssikeittoa, vaikka itse teen parempaa... Sitten vietin 2,5 tuntia levykaupassa. Tuliaiseksi sain 6kpl tuoksuvaa vinyyliä.
Loppupäivän pyörin päämäärättömästi kaupungilla. Östermalmstorgetilla törmäsin tajuttomaan kauppahalliin, jonka rinnalla jopa kaikki Suomen kauppahallit yhteenlaskettuna kalpenisivat. Muistutti lähinnä valtavalla 1800-luvun lopun hallikatolla varustetulta Harrod'sin alakerrokselta. Lounastin lyhyesti läheisessä sushi-baarissa (8 palaa ja miso 70 kurnua). Paluumatkalla keskustaan bongasin MUJI-liikkeen, josta aiemmista suunitelmista poiketen piti ostaa muistilehtiö ja tusseja. Aiemmat suunnitelmat oli tuhlata viimeiset kruunut tyylikkäisiin nuuskarasioihin.
Sitten hyökättiin laivaan. Laivamatkailu meni suhteellisen siististi. Mitä nyt vaihtarit pakotti iskemään jotain tyttöä, joka keskustelun aikana osoittautui n. 16 vuotiaaksi. Herrasmiehenä tarjosin vähäisistä varoistani siiderin ja toivotin hyvää yötä. Saldona laivareissusta jäi litran pullo sport-viiniä ja pullo fraixenettiä, sekä 15 euron velka.
Saavuimme aamuvarhaisella Turkuun, Suomen Tampereelle. Nopean kauppahalliaamukahvin jälkeen muut lähtivät tuijottamaan rakennuksia ja minä lähdin täydentävälle aamukahvipullalle turkulaisen elokuvaajaystäväni seuraksi. Sillävälin kun ystäväni oli konferenssissa koulullaan, pyrin minä vetämään hirsiä hänen asunnollaan. Herättyäni kutsuttiin minut Alvariin ystäväni ja hänen koulutoverinsa seuraan juomaan kahvia ja puhumaan yleviä ja vähemmän yleviä. Blogimme Neiti Turun liityttyä seuraan siirryimme ADA-kebabravintolaan syömään hyvää kebabia (kiitokseni Neiti Turulle vinkistä!). Ravittuamme ruumistamme siirryimme läheiseen sarjakuvabaariin pelaamaan lääkärileikkiä. Leikit leikittyämme sain hetken aikaa huilata Omena-hotellin huoneessa, kunnes vaihtarit kiskoivat minut, ystäväni ja muut kuljettajat Turun yöhön.
Bileet oli hauskat. Alvarin jälkeen mentiin Dynamoon, jossa oli jotkut brittipop-bileet ja vaihtareilla oli hauskaa. Ja sitten kaksi nörttivaihtaria oli ihan lovena ja kaikki oli, et "aww..".
Sitten mentiin nukkumaan.
Aamulla lähdettiin Turusta ja mentiin katsomaan satunnaisten pikkukaupunkien vanhoja osia.
Sitten nähtiin se!
Villa-fucking-Mairea!
Se mesta oli vaan liian hieno. Liukuvaa tilaa, alkuperäisiä Toulouse-Lautrecceja seinillä ja Picasson pyttyjä hyllyillä. Sitten käytiin vielä Seinäjoella ja mentiin kotiin. Oli ihan helvetin magee matka!
tiistai 26. helmikuuta 2008
Tukholma con fotos
Vastaan edelliseen omin sanoin ja kuvin.
Jäin edellisessä tekstissä hotellille pitkän päivän jälkeen. Kävimme siis mm. Wanhassa Caupunkissa.
Oli kiva kaupunki. Käytiin muuallakin. Nähtiin Tukholman pääkirjasto. Oli muuten aika hieno:
Sitten käytiin hautuumaalla. Katsokaa kuvat netistä*. Oli hieno hautuumaa. Sitten mentiin Nadaan! Siihen josta olen jo hehkuttanut. Ja johonkin tyhjään, mutta styleen ravintola/baariin, sekä paskaan turisti-irkkubaariin.
Seuraavana aamuna lähdimme aikaisin liikenteeseen. Hyppäsimme Tunnelbaanaan ja matkustimme Tukholman Itäkeskukseen. Paikka näytti ihan joltain itämetron pysäkiltä, mutta silti jollain tavalla... ruotsalaisempi. Jokatapauksessa hutkaisimme kaksi kärpästä yhdellä kädellä. Tarkastimme lentokenttää muistuttavan rakenteilla olevan ostoskeskuksen:
Sitten näimme myös oikein hienon tiilirakenteisen lähiökirkon, jossa oli omituinen kasteallas. Katsokaa kuvat netistä*. Palattuamme sivistyksen pariin (keskustaan) bongasimme oikein tyylikkään ja hyvin mustan upouuden hotellin.
Keskustasta puikkasimme Tekniska Högskolanin alueelle tarkastamaan kuninkaallinen arkkitehtikoulu. (Termi kuninkaallinen tuo kaikkiin asioihin kultareunuksen, testatkaa vaikka!). Paikka näytti vankilalta. Niin sisältä, kuin ulkoa. Netti*.
Östermalmilla nautitun nopean lounaan (pystypastapaikat on ihan paras idea ikinä!) jälkeen visitoimme taas yhden tiilikirkon, Björkhagenissa. Tälläkertaa innostus ei ollut ihan niin käsinkosketeltavaa.
Päivän ehdoton kohokohta oli siirtyminen Moderna Museetin tiloihin. Jalat kävelystä hellinä taistelin koko Andyn näyttelyn läpi. Ei toivoakaan, että valtavaa vidomateriaalia olisi voinut edes pinnasta raapaista, kun jalat huutaa hoosiannaa. Mutta on se jumakauta hieno taiteilija. Näyttely sinällään ei avannut Andyä hirveästi lisää, mutta toi sentään orginaaleja kuvia näytille.
Hoiperreltuani takaisin hotellille ja lepäiltyäni hetken, menimme kakkoskuskin kanssa syömään etiopialaista ruokaa. Näköjään ajatus oli hyvin omaperäinen, sillä olimme ainoat ravintolassa. Toisaalta kello oli puoli kymmenen maissa. Mutta ei väliä! Etiopialainen ruoka on vaan niin hyvää! Injera leipää (joka muistuttaa vetistä hapankorppua), lammasta berberikastikkeessa, etiopialaista olutta (jonka etiketissä lukee ikäänkuin "Alcohol Free, Hahaha") ja lopuksi aitoa, oikeaa etiopialaista kahvia. Leijuin.
Päästyämme hotelliin, kaappasivat vaihtarit meidät hotellihuonejuhliinsa, joista eteenpäin minun tuli toimia heidän oppainaan. Mentiin Nadaan. Ja sitten vielä murto-osa porukasta jaksoi johonkin omituiseen baari/yöklubi hommaan, jossa ei kuitenkaan ollut tanssilattiaa. Volyymi teinieuropopissa oli vain luja.
Jatkan kuulumisia myöhemmin. Pitää mennä syömään.
*Netti
Jäin edellisessä tekstissä hotellille pitkän päivän jälkeen. Kävimme siis mm. Wanhassa Caupunkissa.
Oli kiva kaupunki. Käytiin muuallakin. Nähtiin Tukholman pääkirjasto. Oli muuten aika hieno:
Sitten käytiin hautuumaalla. Katsokaa kuvat netistä*. Oli hieno hautuumaa. Sitten mentiin Nadaan! Siihen josta olen jo hehkuttanut. Ja johonkin tyhjään, mutta styleen ravintola/baariin, sekä paskaan turisti-irkkubaariin.Seuraavana aamuna lähdimme aikaisin liikenteeseen. Hyppäsimme Tunnelbaanaan ja matkustimme Tukholman Itäkeskukseen. Paikka näytti ihan joltain itämetron pysäkiltä, mutta silti jollain tavalla... ruotsalaisempi. Jokatapauksessa hutkaisimme kaksi kärpästä yhdellä kädellä. Tarkastimme lentokenttää muistuttavan rakenteilla olevan ostoskeskuksen:
Sitten näimme myös oikein hienon tiilirakenteisen lähiökirkon, jossa oli omituinen kasteallas. Katsokaa kuvat netistä*. Palattuamme sivistyksen pariin (keskustaan) bongasimme oikein tyylikkään ja hyvin mustan upouuden hotellin.Keskustasta puikkasimme Tekniska Högskolanin alueelle tarkastamaan kuninkaallinen arkkitehtikoulu. (Termi kuninkaallinen tuo kaikkiin asioihin kultareunuksen, testatkaa vaikka!). Paikka näytti vankilalta. Niin sisältä, kuin ulkoa. Netti*.Östermalmilla nautitun nopean lounaan (pystypastapaikat on ihan paras idea ikinä!) jälkeen visitoimme taas yhden tiilikirkon, Björkhagenissa. Tälläkertaa innostus ei ollut ihan niin käsinkosketeltavaa.
Päivän ehdoton kohokohta oli siirtyminen Moderna Museetin tiloihin. Jalat kävelystä hellinä taistelin koko Andyn näyttelyn läpi. Ei toivoakaan, että valtavaa vidomateriaalia olisi voinut edes pinnasta raapaista, kun jalat huutaa hoosiannaa. Mutta on se jumakauta hieno taiteilija. Näyttely sinällään ei avannut Andyä hirveästi lisää, mutta toi sentään orginaaleja kuvia näytille.
Hoiperreltuani takaisin hotellille ja lepäiltyäni hetken, menimme kakkoskuskin kanssa syömään etiopialaista ruokaa. Näköjään ajatus oli hyvin omaperäinen, sillä olimme ainoat ravintolassa. Toisaalta kello oli puoli kymmenen maissa. Mutta ei väliä! Etiopialainen ruoka on vaan niin hyvää! Injera leipää (joka muistuttaa vetistä hapankorppua), lammasta berberikastikkeessa, etiopialaista olutta (jonka etiketissä lukee ikäänkuin "Alcohol Free, Hahaha") ja lopuksi aitoa, oikeaa etiopialaista kahvia. Leijuin.
Päästyämme hotelliin, kaappasivat vaihtarit meidät hotellihuonejuhliinsa, joista eteenpäin minun tuli toimia heidän oppainaan. Mentiin Nadaan. Ja sitten vielä murto-osa porukasta jaksoi johonkin omituiseen baari/yöklubi hommaan, jossa ei kuitenkaan ollut tanssilattiaa. Volyymi teinieuropopissa oli vain luja.
Jatkan kuulumisia myöhemmin. Pitää mennä syömään.
*Netti
maanantai 25. helmikuuta 2008
Osaako joku suositella hostellia Tukholmasta?
Moderna Museet & hra Warhol, here I come.
Sain postikortin Costa Ricasta, ja siinä väitettiin, että sopeutumista ja hauskaa on. Rauhoituin hetkeksi, kunnes huomasin, että se oli päivätty 10.2., eli elonmerkkejä ei ole tippunut puoleentoista viikkoon. Toisaalta, jos on hauskaa, niin se on oikein hyvä syy olla kertoilematta tekemisistään meille vanhoille tylsimyksille koko aikaa.
Mutta mä en koskaan saanut tietää, kuinka sen ensimmäisen banaanin syöminen sujui.
Sain postikortin Costa Ricasta, ja siinä väitettiin, että sopeutumista ja hauskaa on. Rauhoituin hetkeksi, kunnes huomasin, että se oli päivätty 10.2., eli elonmerkkejä ei ole tippunut puoleentoista viikkoon. Toisaalta, jos on hauskaa, niin se on oikein hyvä syy olla kertoilematta tekemisistään meille vanhoille tylsimyksille koko aikaa.
Mutta mä en koskaan saanut tietää, kuinka sen ensimmäisen banaanin syöminen sujui.
sunnuntai 24. helmikuuta 2008
Turvapaikkani
Kun nyt olen lähes kahlehdittuna tähän kämppään kunnes maailma alkaa jälleen pyhäpäivän jälkeen toimia ajattelin esitellä päämajani myös teille.
RE: Avoin kirje Signorinalle
Lakanat, pyyhkeet ja sänky löytyvät. Samoin peitot ja tyynyt. Paksu PJ-valikoima ei liene tarpeen. Omistamani peitot ovat paksuja pilviä ja lämmitys on päällä päivisin. Myös hiustenkuivaajan löysin kylpyhuoneen kätköistä. Toimii varmaan ihan tarpeeksi hyvin. Itse kun en käytä. Jos todella tarvitset juustohöylää laadukkaaseen elämään, joudut tuomaan sen itse. Ei sellaisesta ihmetyksestä ole täällä kukaan kuullutkaan. Kyllähän italialainen ymmärtää, että jääkarhuja esiintyy Suomessa ja että poroja pidetään Stadissa takapihalla lemmikkinä. Mutta että juustoa syötäisiin siivuina ja että jänis muka vaihtaa väriä vuodenajan mukaan? Älä nyt höpäjä.
Olen siis täyden palvelun talo. Kaikkea löytyy. Paitsi rahaa. Olin jo aiemmin totaalisen tyhjä ja nyt voinkin varmaan liittyä kaduilla kiertelevien kerjäläisten joukkoon.
Sää on ollut lämpimän puoleinen, mutta ensi viikoksi lupailtiin kylmää. Valitan. Tarkoittaa siis, että elohopea tippuu hyytävään 5-7 astetta plussanpuolella. Muuten olemme nauttineet päälle kymmenen lukemista. Sateenvarjon saa täältäkin tarvittaessa noin viidellä eurolla. Tai alle jos juuri silloin ei satu satamaan.
Tämän viikon elelen yksin kämpässämme. Joten saadaan Pixien kanssa riekkua ja remuta niin paljon kuin sielu sietää. Herra palaa lauantaina takaisin.
Muuten aion toimia, kuten Cato vanhempi aikoinaan ja päättää tästä edes kaikki "puheeni" seuraavaan osioon kunnes tulosta tapahtuu. Tuhottiinhan se Karthagokin...
Ceterum censeo että Sandran hiljaisuus on huolestuttavaa ja interventio olisi suotava joskin vaikea.
Olen siis täyden palvelun talo. Kaikkea löytyy. Paitsi rahaa. Olin jo aiemmin totaalisen tyhjä ja nyt voinkin varmaan liittyä kaduilla kiertelevien kerjäläisten joukkoon.
Sää on ollut lämpimän puoleinen, mutta ensi viikoksi lupailtiin kylmää. Valitan. Tarkoittaa siis, että elohopea tippuu hyytävään 5-7 astetta plussanpuolella. Muuten olemme nauttineet päälle kymmenen lukemista. Sateenvarjon saa täältäkin tarvittaessa noin viidellä eurolla. Tai alle jos juuri silloin ei satu satamaan.
Tämän viikon elelen yksin kämpässämme. Joten saadaan Pixien kanssa riekkua ja remuta niin paljon kuin sielu sietää. Herra palaa lauantaina takaisin.
Muuten aion toimia, kuten Cato vanhempi aikoinaan ja päättää tästä edes kaikki "puheeni" seuraavaan osioon kunnes tulosta tapahtuu. Tuhottiinhan se Karthagokin...
Ceterum censeo että Sandran hiljaisuus on huolestuttavaa ja interventio olisi suotava joskin vaikea.
The Queen of calamities
Oletko koskaan seissyt vieraassa kaupungissa vieraassa maassa aamuyöllä yksin naarmuilla ja mustelmilla itkien ilman kännykkää, lompakkoa tai kotiavaimia?
Noh, minä olen. Ei ole kivaa.
Jouduin siis viime yönä ryöstetyksi. Mies tuli takaa pyörällä ja kaatoi maahan. Tappelin vastaan, mutta laukku meni sen sileän tien. (Jätti muuten pyöränsä sinne, pahus, olisi pitänyt kostoksi varastaa se.) En ollut tarpeeksi nopea juoksija eikä pelastavaa ritaria saapunut. Tässä maailmassa prinsessojenkin on vain kerättävä helmat käsiin ja lähdettävä etsimään poliisia.
Joka muuten saapuu tietysti myöhässä, kuten kaikki italiaanot. Ja ovat uskomattoman peloissaan nähdessään nyyhkyttävän blondin. Kaikki tarjosivat kilvan nenäliinoja ja vesilaseja. Kiitos, mutta miten nämä muka mua auttavat? Poliisilaitoksella pitää odottaa kolme tuntia, vaikka puhuisi italiaa. Ehkä viisi tuntia jos en olisi puhunut, koska musta tuli päivän suosituin asiakas nikottelevan italiantaitoni kanssa. Sitä paitsi, minähän olen jo vanha tekijä. On näitä rikosilmotuksia tullu täyteltyä muutama.
BTW kirjottakaa nyt jollekin lapulle Visan sulkupalvelun SUOMEN numero. Koska englantilainen yrittää ohjata teidät jatkuvasti jonnekin Norjaan.
Kyllä tiedän, että Nordea ei ole suomalainen, mutta voi helvetti, en mä silti puhu ruotsia tai norjaa. Ja kyllä siinä on aika iso ero. Eikä me olla mitenkään sukulaiskieliä. Saatana!
Onneksi vuokraisäntäni on ihana isoisähahmo ja halasi ja istutti teekupin ääreen ja antoi itkeä. Ja hoiti naarmuni. Ja hankki aamuksi suklaaleivoksia. Ja lainasi kännykän. Eikä suuttunut vaikka menetin avaimeni asuttuani tällä kolme päivää.
Mutta vihaan silti maailmaa.
Noh, minä olen. Ei ole kivaa.
Jouduin siis viime yönä ryöstetyksi. Mies tuli takaa pyörällä ja kaatoi maahan. Tappelin vastaan, mutta laukku meni sen sileän tien. (Jätti muuten pyöränsä sinne, pahus, olisi pitänyt kostoksi varastaa se.) En ollut tarpeeksi nopea juoksija eikä pelastavaa ritaria saapunut. Tässä maailmassa prinsessojenkin on vain kerättävä helmat käsiin ja lähdettävä etsimään poliisia.
Joka muuten saapuu tietysti myöhässä, kuten kaikki italiaanot. Ja ovat uskomattoman peloissaan nähdessään nyyhkyttävän blondin. Kaikki tarjosivat kilvan nenäliinoja ja vesilaseja. Kiitos, mutta miten nämä muka mua auttavat? Poliisilaitoksella pitää odottaa kolme tuntia, vaikka puhuisi italiaa. Ehkä viisi tuntia jos en olisi puhunut, koska musta tuli päivän suosituin asiakas nikottelevan italiantaitoni kanssa. Sitä paitsi, minähän olen jo vanha tekijä. On näitä rikosilmotuksia tullu täyteltyä muutama.
BTW kirjottakaa nyt jollekin lapulle Visan sulkupalvelun SUOMEN numero. Koska englantilainen yrittää ohjata teidät jatkuvasti jonnekin Norjaan.
Kyllä tiedän, että Nordea ei ole suomalainen, mutta voi helvetti, en mä silti puhu ruotsia tai norjaa. Ja kyllä siinä on aika iso ero. Eikä me olla mitenkään sukulaiskieliä. Saatana!
Onneksi vuokraisäntäni on ihana isoisähahmo ja halasi ja istutti teekupin ääreen ja antoi itkeä. Ja hoiti naarmuni. Ja hankki aamuksi suklaaleivoksia. Ja lainasi kännykän. Eikä suuttunut vaikka menetin avaimeni asuttuani tällä kolme päivää.
Mutta vihaan silti maailmaa.
Ihan paras päivä kuvakoosteena
Koska teille kävi viimeksi niin, että heräätte aamulla siihen, että joku tuo kahvia sänkyyn ja ilmoittaa lähtevänsä aamukävelylle hakemaan huoltarilta perunasäkkiä... koska joku muu on luvannut tehdä ruokaa? Minulle kävi tänään. Käänsin kylkeä, ja nousin vasta myöhemmin katsomaan leffaa samalla kun rakas lammasystävämme Fränk Mäkkylä kypsyi ja ihana kodinhengetär halkoi sirosti ilmaa reikäkauhallaan väsätessään ranskalaisia. Siitä, kun minulle on viimeksi tehty tämän kaliiberin krapulamättöjä on jo liian kauan. Sitten katsottiin toista leffaa.
Eilen illalla tanssimme karaokebaarissa suomi-iskelmän tahtiin (siis ihan lavaparitanssia) huolimatta siitä, että seurueestamme 33,3 prosenttia oli täysin selvin päin! Sittemmin se toinen 66,6 prosenttia joi sakea ja sinisiä sokerireunusdrinkkejä täällä meillä, otimme lampaankyljyksiä sulamaan seuraavaa päivää varten, saunoimme ja käyttäydyimme muutenkin aikuisesti ja järkevästi:
No oli pakko päästä uimaan. Tämä ilta teki minulle henkisesti hyvää, sillä aloin jo Turussa kuulemieni kommenttien perusteella epäillä olevani tulossa hulluksi. Minulle väitettiin, etteivät jatkot ole koskaan kivoja eikä niitä juuri järjestetä, eikä kukaan ollut kanssani samaa mieltä siitä, että ne on vaan ylivoimaisesti paras osa iltaa. Taas tuli todistettua, että niin se menee. Neljä ihmistä jäi yöksi.
Vieraani karkasivat neljän jälkeen, luulen, että pakenivat seuraavia vieraitani. LUOVA LUOKKARETKI! Tyyppejä entisestä grafiikanryhmästäni tuli tutustumaan autotallityöpajaan ja leipomaan keksejä. Inkivääri-valkosuklaa voitti yleisöäänestyksen parhaasta keksilaadusta. Alunperin meitä oli viisi, mutta yksi lähti jo piirrettyään sikiöitä yhteiselle grafiikanlaatallemme (no kun se pohtii ilmeisesti jatkuvasti sitä, että onkohan se raskaana) ja loput kolme lähtivät juuri äsken.
Luovat luokkaretket rokkaavat. Suosittelen niitä lämpimästi. Tehtiin taide, syötiin mössöruokaa. Hypittiin hyppykepillä.
Kun ne lähtivät, huomasin luovuuden tulvineen yli äyräidensä. Vessan peiliin oli ilmestynyt taide.
Eilen illalla tanssimme karaokebaarissa suomi-iskelmän tahtiin (siis ihan lavaparitanssia) huolimatta siitä, että seurueestamme 33,3 prosenttia oli täysin selvin päin! Sittemmin se toinen 66,6 prosenttia joi sakea ja sinisiä sokerireunusdrinkkejä täällä meillä, otimme lampaankyljyksiä sulamaan seuraavaa päivää varten, saunoimme ja käyttäydyimme muutenkin aikuisesti ja järkevästi:
No oli pakko päästä uimaan. Tämä ilta teki minulle henkisesti hyvää, sillä aloin jo Turussa kuulemieni kommenttien perusteella epäillä olevani tulossa hulluksi. Minulle väitettiin, etteivät jatkot ole koskaan kivoja eikä niitä juuri järjestetä, eikä kukaan ollut kanssani samaa mieltä siitä, että ne on vaan ylivoimaisesti paras osa iltaa. Taas tuli todistettua, että niin se menee. Neljä ihmistä jäi yöksi.
Vieraani karkasivat neljän jälkeen, luulen, että pakenivat seuraavia vieraitani. LUOVA LUOKKARETKI! Tyyppejä entisestä grafiikanryhmästäni tuli tutustumaan autotallityöpajaan ja leipomaan keksejä. Inkivääri-valkosuklaa voitti yleisöäänestyksen parhaasta keksilaadusta. Alunperin meitä oli viisi, mutta yksi lähti jo piirrettyään sikiöitä yhteiselle grafiikanlaatallemme (no kun se pohtii ilmeisesti jatkuvasti sitä, että onkohan se raskaana) ja loput kolme lähtivät juuri äsken.
Luovat luokkaretket rokkaavat. Suosittelen niitä lämpimästi. Tehtiin taide, syötiin mössöruokaa. Hypittiin hyppykepillä.
Kun ne lähtivät, huomasin luovuuden tulvineen yli äyräidensä. Vessan peiliin oli ilmestynyt taide.
lauantai 23. helmikuuta 2008
Avoin kirje Signorinalle
Olin jo kirjoittmassa sähköpostia, mutta ehkä muitakin kiinnostaa Firenzen matkailun käytännön yksityiskohdat, joten tulkoot ne ilmi julkisesti.
Tarvitseeko ottaa mukaan omat pyyhkeet, lakanat, makuupussi ynnä muut? Ei voi varmaankaan olettaa, että vaihtarin vieraanvaraisuus on ihan huipussaan ihan noin niinkuin käytännön syiden takia. Onko mitään olennaista, mitä ilman ei Firenzessä pärjää? Tarvitsenko paksun yöpaidan, villasukat, mahdollisesti oman juustohöylän?
Onko siellä päin lämmintä tällä hetkellä? Yritän juuri pakkailla ja totesin, että se on kevätmatkaa varten hyvin hankalaa. Sataako siellä, paistaako aurinko, pitääkö varautua kaikkeen?
Tuliaisista olikin jo puhetta, yritän tuoda jotain muuta kuin Inka koska se nyt olisi vain ihan liian tylsää...
Pyykkäämään, kiire, kiire. Parin päivän päästä Italiassa! Hyvä elämä!
(Pitääkö huolestua siitä, että Costa Rican kirjeenvaihtajamme on ollut hyvin hiljainen lähiaikoina, vai onko se merkki siitä, että kaikki on harvinaisen hyvin ja sosiaalista elämää on vaikka muille jakaa? Onko jo koti?)
Tarvitseeko ottaa mukaan omat pyyhkeet, lakanat, makuupussi ynnä muut? Ei voi varmaankaan olettaa, että vaihtarin vieraanvaraisuus on ihan huipussaan ihan noin niinkuin käytännön syiden takia. Onko mitään olennaista, mitä ilman ei Firenzessä pärjää? Tarvitsenko paksun yöpaidan, villasukat, mahdollisesti oman juustohöylän?
Onko siellä päin lämmintä tällä hetkellä? Yritän juuri pakkailla ja totesin, että se on kevätmatkaa varten hyvin hankalaa. Sataako siellä, paistaako aurinko, pitääkö varautua kaikkeen?
Tuliaisista olikin jo puhetta, yritän tuoda jotain muuta kuin Inka koska se nyt olisi vain ihan liian tylsää...
Pyykkäämään, kiire, kiire. Parin päivän päästä Italiassa! Hyvä elämä!
(Pitääkö huolestua siitä, että Costa Rican kirjeenvaihtajamme on ollut hyvin hiljainen lähiaikoina, vai onko se merkki siitä, että kaikki on harvinaisen hyvin ja sosiaalista elämää on vaikka muille jakaa? Onko jo koti?)
perjantai 22. helmikuuta 2008
La vita e troppo veloce... sono in ritardo.
Ja ei, otsikko ei tarkoita, etta olisin raskaana. Sanamuoto kay nimittain myos siihen ilmoitukseen. Eilen kaikki naytti huonolta ja elama masensi. Tanaan herasin uudessa huoneessani valoisaan paivaan (kirjaimellisesti, koska ikkunat ovat isot).
Mulla on nyt vahan sellainen tunne, etta elama menee liian nopeasti, enka ma kerkia mukaan ollenkaan. Mutta toisalta olen aina ollut hyva sprintterina enka mailerina.
Aakkosten puuttuminen johtuu siita, etta kampan langaton netti ei viela toimi. Katsoin helpommaksi kavella kirjastoon kuin ryhtya asentamaan tietokonettani keittioon nettiaparaatin vierelle. Humanistin ratkaisu.
Kiitoksia myotatunnon ilmauksista. Ne auttoivat kun olin jo nappailemassa Finnairin pikakoodia ja tilaamassa ensimmaista lentoa Suomeen. Tai ehka Brysseliin aidin luo.
Taman viikonlopun vietan ujuttamalla itseni poikamiehena elaneen vanhan herran kamppaan. Pienia asioita, kuten ei peilia missaan eika roskista tai saippuaa vessassa. Keittiotakin ajattelin organisoida vahan ja pyyhkia polyja. Herra lahtee syntymasaarelleen Ischialle (Olen ehdottomasti sita mielta, etta tama lomasaarilta kotoisin olevien ihmisten virta elamaani sasi nyt jo loppua. Kuinka kukaan voi ottaa todesta ihmista, joka on kotoisin Lanzarotelta tai Ibizalta?), joten saan riehua rauhassa. Pinja voit siis saapua rauhassa ja lentokenttayon jalkeen paaset suihkuun ja asialliseen kamppaan.
Nyt pitaisi viela keksia, miten Italiassa tehdaan muuttoilmoitus. Vai riittaakohan pelkka Suomeen tehty valiaikaisen osoitteenmuutos... Katsellaan.
Hihihhii, muistin juuri edellisen aakkosongelman aiheuttaman typon: "Naimme lampaita ja puhveleita..."
Mulla on nyt vahan sellainen tunne, etta elama menee liian nopeasti, enka ma kerkia mukaan ollenkaan. Mutta toisalta olen aina ollut hyva sprintterina enka mailerina.
Aakkosten puuttuminen johtuu siita, etta kampan langaton netti ei viela toimi. Katsoin helpommaksi kavella kirjastoon kuin ryhtya asentamaan tietokonettani keittioon nettiaparaatin vierelle. Humanistin ratkaisu.
Kiitoksia myotatunnon ilmauksista. Ne auttoivat kun olin jo nappailemassa Finnairin pikakoodia ja tilaamassa ensimmaista lentoa Suomeen. Tai ehka Brysseliin aidin luo.
Taman viikonlopun vietan ujuttamalla itseni poikamiehena elaneen vanhan herran kamppaan. Pienia asioita, kuten ei peilia missaan eika roskista tai saippuaa vessassa. Keittiotakin ajattelin organisoida vahan ja pyyhkia polyja. Herra lahtee syntymasaarelleen Ischialle (Olen ehdottomasti sita mielta, etta tama lomasaarilta kotoisin olevien ihmisten virta elamaani sasi nyt jo loppua. Kuinka kukaan voi ottaa todesta ihmista, joka on kotoisin Lanzarotelta tai Ibizalta?), joten saan riehua rauhassa. Pinja voit siis saapua rauhassa ja lentokenttayon jalkeen paaset suihkuun ja asialliseen kamppaan.
Nyt pitaisi viela keksia, miten Italiassa tehdaan muuttoilmoitus. Vai riittaakohan pelkka Suomeen tehty valiaikaisen osoitteenmuutos... Katsellaan.
Hihihhii, muistin juuri edellisen aakkosongelman aiheuttaman typon: "Naimme lampaita ja puhveleita..."
torstai 21. helmikuuta 2008
Tutto in sospendenza
Aspetto, aspetto ma niente succede! Che palle...
Vuokraisantani tytar joutui onnettomuuteen ja olen nyt sitten koditon. Uuteen ei paase ja vanhassa ei ole kuin pahvilaatikoita. Harhailu toimettomana Firenzen kaduilla voisi jostakusta kuulostaa paratiisilta, mutta jotenkin feilaan talla hetkella.
Vuokraisannan nimi on muuten Mazzella. Tein kirjoitusvirheen aiempaan postaukseen.
Vuokraisantani tytar joutui onnettomuuteen ja olen nyt sitten koditon. Uuteen ei paase ja vanhassa ei ole kuin pahvilaatikoita. Harhailu toimettomana Firenzen kaduilla voisi jostakusta kuulostaa paratiisilta, mutta jotenkin feilaan talla hetkella.
Vuokraisannan nimi on muuten Mazzella. Tein kirjoitusvirheen aiempaan postaukseen.
Aamu, ilmiönä
Olin ihan iloissani, kun olin matkalla tänne Fabianinkadulle, ja olin kerrankin just ajoissa luentoa varten. Sit Ruoholahdessa tajusin, että kello oli varttia vaille yhdeksän, eikä kymmenen, niinkuin olin jostain syystä kuvitellut. Väkisinkin tuntee itsensä älykkääksi.
Noh, jäipähän aikaa viedä laukku suutariin ja kuulla samalla tuomio, jonka mukaan parhaita kenkiä ikinä (siis viime syksynä ikinä) ei voi korjata. No, kun olin tullut samaan tulokseen yrittäessäni hosua niitä kuumaliimapistoolilla, ei se yllättänyt. Silti. Lisäksi ehdin haahuilla tyhjällä Stokkalla, kangasosastolta teki mieli ostaa jotain vain koska ei olisi tarvinnut odottaa vuosia. Sitten tulin tänne kirjastoon ja etsin hyviä esimerkkilauseita slangisanakirjasta, ("Nyrkkini vie Kirurgiin ja puukkoni Malmille", sanoi Leuhki-Jokinen, kun kaverilleen itseään kehui.) lisäksi tartuin opukseen nimeltä Roll over Runeberg, koska kuka ei olisi tarttunut?
Aamuisin maailma on ihan erilainen, jos sattuu olemaan läsnä.
Tere tulemast joukkoon iloiseen Inka, en jaksa askarrella sua otsikkokuvaan, mutta ens versioon sit.
Sanni, joko sulla on osoite siellä?
Nyt meen luennolle, sillä mun kahvi on tossa käytävän lokerossa (pelkään vähän sitä yhtä kirjastotätiä) jäähtymässä. Hei, tsekatkaa tän tekstin julkaisuaika! Just näin skarppi ja reikäleipä oon tänään!
Noh, jäipähän aikaa viedä laukku suutariin ja kuulla samalla tuomio, jonka mukaan parhaita kenkiä ikinä (siis viime syksynä ikinä) ei voi korjata. No, kun olin tullut samaan tulokseen yrittäessäni hosua niitä kuumaliimapistoolilla, ei se yllättänyt. Silti. Lisäksi ehdin haahuilla tyhjällä Stokkalla, kangasosastolta teki mieli ostaa jotain vain koska ei olisi tarvinnut odottaa vuosia. Sitten tulin tänne kirjastoon ja etsin hyviä esimerkkilauseita slangisanakirjasta, ("Nyrkkini vie Kirurgiin ja puukkoni Malmille", sanoi Leuhki-Jokinen, kun kaverilleen itseään kehui.) lisäksi tartuin opukseen nimeltä Roll over Runeberg, koska kuka ei olisi tarttunut?
Aamuisin maailma on ihan erilainen, jos sattuu olemaan läsnä.
Tere tulemast joukkoon iloiseen Inka, en jaksa askarrella sua otsikkokuvaan, mutta ens versioon sit.
Sanni, joko sulla on osoite siellä?
Nyt meen luennolle, sillä mun kahvi on tossa käytävän lokerossa (pelkään vähän sitä yhtä kirjastotätiä) jäähtymässä. Hei, tsekatkaa tän tekstin julkaisuaika! Just näin skarppi ja reikäleipä oon tänään!
keskiviikko 20. helmikuuta 2008
Eteisessä asuu naisen logiikka
Jonakin päivänä kerron, miksi ne on kaikki keskenään ihan erilaisia kenkiä.
Nyt haluaisin kuitenkin lähinnä sanoa, että minulla on hyvä pvä, ja muistuttaa teitä muutamasta keskenään hyvin hajanaisista lähteistä kootusta syvällisestä, hyvää tarkoittavasta neuvosta (bongaa lähdeteksti!):
-Silmät kannattaa avata, sillä silmien kautta valo pääsee aivoihin ja se tuntuu hyältä.
-Ei karhutkaan riehu koko ajan. Ne vetää välillä puolukoita.
-Ottakaa iisisti. Valmis maailma, mikä kiire?
-Täydellistä tulevaisuutta ei voi suunnitella.
-Älä oleta.
-Älä säädä.
-Passikuvaa otettaessa pitää aina ajatella jotain vähän tuhmaa, niin tulee parempi kuva.
Nyt haluaisin kuitenkin lähinnä sanoa, että minulla on hyvä pvä, ja muistuttaa teitä muutamasta keskenään hyvin hajanaisista lähteistä kootusta syvällisestä, hyvää tarkoittavasta neuvosta (bongaa lähdeteksti!):
-Silmät kannattaa avata, sillä silmien kautta valo pääsee aivoihin ja se tuntuu hyältä.
-Ei karhutkaan riehu koko ajan. Ne vetää välillä puolukoita.
-Ottakaa iisisti. Valmis maailma, mikä kiire?
-Täydellistä tulevaisuutta ei voi suunnitella.
-Älä oleta.
-Älä säädä.
-Passikuvaa otettaessa pitää aina ajatella jotain vähän tuhmaa, niin tulee parempi kuva.
tiistai 19. helmikuuta 2008
Päivityksiä, yhteydenpitoa ja muuta (normaalia tärkeämpää) informaatiota
Note to self: älä syö mandariineja sängyssä. Se ei ole sotkun arvoista. Nyt kaikki on tahmaa.
Toisaalta tämän sängyn kohtalo ei paljoa harmita, sillä edessä on toiseksi viimeinen yö tässä osoitteessa. Meitsi katos muuttaa. Kun te kaikki nyt päätitte tulla tänne, tulin siihen tulokseen, ettei huoneen jakaminen ole enää lainkaan pop. Eikä ole muuten yksin kotiin kävelykään, kun uskollinen ritarini Miikakin karkaa pois.
Joten uusi osoite: c/o Mazzanella, Via dei Macci 36. Vuokraisäntänä ja asuinkumppanina herttainen vanha herra.
Ja lisää infoa seuraa. Kaikki ovat tervetulleita käymään luonani. Mutta aikataulutus on nyt tarkkaa touhua, olen näet kiireinen nainen.
26.2.-2.3. Pinja
2.3.-7.3. Inka
19.3.-25.3. Suomessa, ei Turkua, valitan
26.3.-1.4. Pariisi
1.4.-6.4. Jospe
28.4.-6.5. Aino
19.5. palaan Suomeen, lopullisesti.
jossakin välissä yritän vielä ehtiä Brysseliinkin... mutta vielä on 45 vapaata päivää jäljellä.
Vaasan ruispalat ovat aina yhtä miellyttävä tuliainen. Erityistoivomuksena toivoisin Ainon ja Inkan välistä yhteistyötä, jotta saisin ruskean villatakkini tänne. Pinjalta toivoisin jauhettua kardemummaa. Mulla olisi varmaan muitakin toiveita, mutta enhän mä enää mitään muista. Naistenlehdet on aina pop. Samoin Hesarin sunnuntainumerot ja kuukausiliitteet.
P.S. Pinja Milanon lentokentältä oli muistaakseni noin tunnin matka asemalle. Asema on iso ja kolho Mussolinin rakennuttama kulissi. Itse en ehkä uskaltaisi yöpyä siellä. Halpa hotelli on ainakin Brasil. Ei ihan vieressä, mutta itse onnistuin kävelemään hyvin rinkkaselässä ja korkkareissa...
Kiirettä joudut kyllä pitämään varauksen kanssa. Jos ongelmia niin tekstaa mulle italian numeroon. Voin soitella hostelleihin, kaikki paikathan ei ole netissä saatavilla.
Toisaalta tämän sängyn kohtalo ei paljoa harmita, sillä edessä on toiseksi viimeinen yö tässä osoitteessa. Meitsi katos muuttaa. Kun te kaikki nyt päätitte tulla tänne, tulin siihen tulokseen, ettei huoneen jakaminen ole enää lainkaan pop. Eikä ole muuten yksin kotiin kävelykään, kun uskollinen ritarini Miikakin karkaa pois.
Joten uusi osoite: c/o Mazzanella, Via dei Macci 36. Vuokraisäntänä ja asuinkumppanina herttainen vanha herra.
Ja lisää infoa seuraa. Kaikki ovat tervetulleita käymään luonani. Mutta aikataulutus on nyt tarkkaa touhua, olen näet kiireinen nainen.
26.2.-2.3. Pinja
2.3.-7.3. Inka
19.3.-25.3. Suomessa, ei Turkua, valitan
26.3.-1.4. Pariisi
1.4.-6.4. Jospe
28.4.-6.5. Aino
19.5. palaan Suomeen, lopullisesti.
jossakin välissä yritän vielä ehtiä Brysseliinkin... mutta vielä on 45 vapaata päivää jäljellä.
Vaasan ruispalat ovat aina yhtä miellyttävä tuliainen. Erityistoivomuksena toivoisin Ainon ja Inkan välistä yhteistyötä, jotta saisin ruskean villatakkini tänne. Pinjalta toivoisin jauhettua kardemummaa. Mulla olisi varmaan muitakin toiveita, mutta enhän mä enää mitään muista. Naistenlehdet on aina pop. Samoin Hesarin sunnuntainumerot ja kuukausiliitteet.
P.S. Pinja Milanon lentokentältä oli muistaakseni noin tunnin matka asemalle. Asema on iso ja kolho Mussolinin rakennuttama kulissi. Itse en ehkä uskaltaisi yöpyä siellä. Halpa hotelli on ainakin Brasil. Ei ihan vieressä, mutta itse onnistuin kävelemään hyvin rinkkaselässä ja korkkareissa...
Kiirettä joudut kyllä pitämään varauksen kanssa. Jos ongelmia niin tekstaa mulle italian numeroon. Voin soitella hostelleihin, kaikki paikathan ei ole netissä saatavilla.
KOSOVO!
Olen selkeästi jäljessä normaalia kuukausi/rivi määrääni. Siis suomeksi olen kirjoittanut vähemmän kuin yleensä. Joten kompensoin.
Onko kukaan muu muuten huomannut, miten tää blogi syö sanoja ja kuvia? Esim. takuulla kirjoitin sunnuntaipostaukseen kissan kohdalle myös sanan leikkiä, mutta se ei näy lopputuloksessa. Samoin Valentino-postaukseen kuului yksi kuva lisää, mutta jossain välissä se katosi bittiavaruuteen. Onneksi Oulullakin on ongelmia taiton kanssa. En ole ainoa, jolla menee peukalo ja vasen käsi sekaisin.
Kivaa ei ole kun on kylymä jatkuvasti. Sitä paitsi kylmä saa ihmiset tekemään omituisia asioita. Kuten nyt esimerkiksi itsenäistymään. Italiaan huonoimpia puolia on ehdoton uutispimento kun on a) itse laiska ja kiireinen ettei ehdi netistä seuraavaam eikä hesari tule kotiovelle b) koko maa on laiska eikä tuota säällisiä uutislehtiä ja jos sellaisen löytäis niin artikkelit ovat loppupainotteisia eli pointti on viimeisessä kappaleessa ja sekin yleensä leikataan editoitaessa pois. Joten seisoskellessani Duomon portailla säikähdin kun minua yhtäkkiä ympäröi noin kymmenpäinen mieslauma valkoisissa paidoissa. Toinen satunnainen jätkä kamera kädessä kysyi minulta, että tunnenko heidät. Vastasin, että en. Kosovo itsenäistyi eilen, vastattiin. Ja todentotta, kun nuorukaiset asettuivat kauniisti riviin paidoista saattoi lukea saman asian. Tyylillä K-O-S-O-V-O ja jotain. Häpesin kovasti. Mutta tietämättömyydestäni huolimatta pääsin näihin voitonmakuisiin kuviin mukaan. Hyvä Kosovo!
Tai enhän minä edes tiedä onko se hyvä vai huono asia...
Onko kukaan muu muuten huomannut, miten tää blogi syö sanoja ja kuvia? Esim. takuulla kirjoitin sunnuntaipostaukseen kissan kohdalle myös sanan leikkiä, mutta se ei näy lopputuloksessa. Samoin Valentino-postaukseen kuului yksi kuva lisää, mutta jossain välissä se katosi bittiavaruuteen. Onneksi Oulullakin on ongelmia taiton kanssa. En ole ainoa, jolla menee peukalo ja vasen käsi sekaisin.
Kivaa ei ole kun on kylymä jatkuvasti. Sitä paitsi kylmä saa ihmiset tekemään omituisia asioita. Kuten nyt esimerkiksi itsenäistymään. Italiaan huonoimpia puolia on ehdoton uutispimento kun on a) itse laiska ja kiireinen ettei ehdi netistä seuraavaam eikä hesari tule kotiovelle b) koko maa on laiska eikä tuota säällisiä uutislehtiä ja jos sellaisen löytäis niin artikkelit ovat loppupainotteisia eli pointti on viimeisessä kappaleessa ja sekin yleensä leikataan editoitaessa pois. Joten seisoskellessani Duomon portailla säikähdin kun minua yhtäkkiä ympäröi noin kymmenpäinen mieslauma valkoisissa paidoissa. Toinen satunnainen jätkä kamera kädessä kysyi minulta, että tunnenko heidät. Vastasin, että en. Kosovo itsenäistyi eilen, vastattiin. Ja todentotta, kun nuorukaiset asettuivat kauniisti riviin paidoista saattoi lukea saman asian. Tyylillä K-O-S-O-V-O ja jotain. Häpesin kovasti. Mutta tietämättömyydestäni huolimatta pääsin näihin voitonmakuisiin kuviin mukaan. Hyvä Kosovo!
Tai enhän minä edes tiedä onko se hyvä vai huono asia...
Hyvää (ja osittain pahaa) tiistaita
Kysymys:
Mikä neuvoksi, kun kepeän mekkoyhteensopivasta, maustetuliaisia ja näin viehkoja lämpimäisiä tursuavasta tyttökarkeloinnista huomaa taantuneensa tähän läpiturhaan perseilyyn, ns. arkeen?
Vastaus:
Kun puoli seitsemän aikaan löytää itsensä analysoimasta vuohikeskustelua (taas) ja lukemasta artikkelia, jossa H&M viittaa Hanneke Houtkoopin ja Harrie Mazelandin syntymävuonnani julkaisemaan artikkeliin eikä, no, siihen toiseen juttuun, ei tehtävissä ole muuta kuin imaista triplaespresso huiviin ja könytä luennolle pyjamanhousuissa.
Totta kai vituttaa, erityisesti koska:
Taide haluaa materiaalia, jota ei myydä missään, eikä saa kuulemma tilatuksi. Tai saisi ehkä, mutta kukaan ei tiedä, että mistä. MÄ HALUAN MUN ULTRAMARIININSINISEN UV-HERKÄN MUOVINI, JA MÄ HALUAN SEN HETI, PERKELE.
Optimistista yleisvalaistusta luovat puitteet:
Helsingin yllä kurkottaa tänään fiftaripääskynturkoosi plafondi, joka on vinssattu jotenkin korkeammalle kuin vielä kertaakaan vuonna kahdeksan.
Sano viel terkkui kavereille:
Kiva kuulla teistä lapset. Pohdin jo huolestumismarginaaleja, jotka syntyvät epäilemättä jonkin nyrjähtäneen paraabelin avulla, jossa olinpaikan kaukaisuus ja hiljaisten päivien lukumäärä ovat tärkeimpiä muuttujia. Epämatemaattisuudestani johtuen olisin luultavasti laskenut pieleen, ja hermoillut suunnilleen siinä vaiheessa kun on aika lähettää tän vuoden joulukortit.
Unohtumaton loppukaneetti:
Litterointiliuskat on soita. Tää kurssi on rämpimistä. Niin sen kuuluu mennä.
Mikä neuvoksi, kun kepeän mekkoyhteensopivasta, maustetuliaisia ja näin viehkoja lämpimäisiä tursuavasta tyttökarkeloinnista huomaa taantuneensa tähän läpiturhaan perseilyyn, ns. arkeen?
Vastaus:
Kun puoli seitsemän aikaan löytää itsensä analysoimasta vuohikeskustelua (taas) ja lukemasta artikkelia, jossa H&M viittaa Hanneke Houtkoopin ja Harrie Mazelandin syntymävuonnani julkaisemaan artikkeliin eikä, no, siihen toiseen juttuun, ei tehtävissä ole muuta kuin imaista triplaespresso huiviin ja könytä luennolle pyjamanhousuissa.
Totta kai vituttaa, erityisesti koska:
Taide haluaa materiaalia, jota ei myydä missään, eikä saa kuulemma tilatuksi. Tai saisi ehkä, mutta kukaan ei tiedä, että mistä. MÄ HALUAN MUN ULTRAMARIININSINISEN UV-HERKÄN MUOVINI, JA MÄ HALUAN SEN HETI, PERKELE.
Optimistista yleisvalaistusta luovat puitteet:
Helsingin yllä kurkottaa tänään fiftaripääskynturkoosi plafondi, joka on vinssattu jotenkin korkeammalle kuin vielä kertaakaan vuonna kahdeksan.
Sano viel terkkui kavereille:
Kiva kuulla teistä lapset. Pohdin jo huolestumismarginaaleja, jotka syntyvät epäilemättä jonkin nyrjähtäneen paraabelin avulla, jossa olinpaikan kaukaisuus ja hiljaisten päivien lukumäärä ovat tärkeimpiä muuttujia. Epämatemaattisuudestani johtuen olisin luultavasti laskenut pieleen, ja hermoillut suunnilleen siinä vaiheessa kun on aika lähettää tän vuoden joulukortit.
Unohtumaton loppukaneetti:
Litterointiliuskat on soita. Tää kurssi on rämpimistä. Niin sen kuuluu mennä.
San Valentino
Juu, se päivä oli ja meni kauniisti huomaamatta. Olimme Trapanissa ja poltin kasvoni auringossa. Kyllä vähän ihmeteltiin kahviloiden sydänaiheisia koristuksia, mutta ei sit kuitenkaan naksahtanut aivoissa mitään kummempaa Heureka!-hetkeä.
Firenzeen palattuani oli vieläkin autuaasti tietämätön kunnes satuin tässä viime yönä vilkaisemaan tallaamaani katukivetystä hieman normaalia tarkemmin. Ja ei saatana! Katsokaa nyt itse mitä sieltä löytyi...
Pöhkö, olet elämäni! [Toinen] Pöhköliini
Mutta eipä mitään, kyllähän bimbot saavat rakkauttaan toisilleen julistaa. Mutta pitääkö näitä makeiluja mun kotiovelle asti tuoda, häh?
Tiedätkö kuinka pidän sinusta yhdestä kymmeneen?
Ja sitten alkoivat numerot. Ihan itsepäisyyttäni seurasin niitä korttelin ympäri. Romeo oli jaksanut heiluttaa sivellintä kunnioitettavan pitkään, numeroita riitti 81. asti!
Anteeksi rakas, maali loppui kesken. Rakastan sinua, Pi.
Että Hyvää Ystävänpäivää kaikille, näin jälkijättöisesti!
Firenzeen palattuani oli vieläkin autuaasti tietämätön kunnes satuin tässä viime yönä vilkaisemaan tallaamaani katukivetystä hieman normaalia tarkemmin. Ja ei saatana! Katsokaa nyt itse mitä sieltä löytyi...
Pöhkö, olet elämäni! [Toinen] PöhköliiniMutta eipä mitään, kyllähän bimbot saavat rakkauttaan toisilleen julistaa. Mutta pitääkö näitä makeiluja mun kotiovelle asti tuoda, häh?
Tiedätkö kuinka pidän sinusta yhdestä kymmeneen?
Ja sitten alkoivat numerot. Ihan itsepäisyyttäni seurasin niitä korttelin ympäri. Romeo oli jaksanut heiluttaa sivellintä kunnioitettavan pitkään, numeroita riitti 81. asti!
Anteeksi rakas, maali loppui kesken. Rakastan sinua, Pi.Että Hyvää Ystävänpäivää kaikille, näin jälkijättöisesti!
Tukholma v. 0.5
Lähdimme Oulusta 17. päivänä ennen sarastusta. Nukkuminen oli jäänyt muutamaan silmälliseen, johtuen innostuksesta ja automatkailumusiikkimikstapen tekemisestä.
Matka taittui joutuisasti aina siihen asti, kunnes minun oli viimein tartuttava "puikkoihin". Väsymys oli tähän mennessä hoitunut energiajuomien, heräämisen jälkeisen vireyden ja musiikin avulla. Kuitenkin aurinkoisessa Vaasassa nautittu pikaruoka-lounas ja nouseva väsymystaso söi miestä tehokkaasti. Matka Vaasasta Turkuun taittui lihan taistelussa henkeä vastaan (tai jotain sinne päin). Liha yritti pysyä elossa, kun henki yritti päästä nukkumaan. Mielenkiintoisia hetkiä tuli vietettyä yli sataa kilometriä tunnissa liikkuvan auton ratissa, 8 ihmistä kyydissä, kun maisema vähitellen muuttuu yhdentekeväksi videopeliksi...
Selvisimme kuitenkin elossa vastoin kaikkia odotuksia. Jälkiviisaana voi mutista jotain siitä, kuinka autoilu on niin kuin pyöräily. Jos sitä on joskus tehnyt edes etäisesti onnistuneesti, osaa sen aina.
Löysimme siis itsemme lopulta Turusta. Nopean syömisen ja paikallisten kohtaamisten jälkeen siirryimme laivailemaan. Vastoin normaaleja suomalaistraditioita me autonkuljettajat hyökkäsimme hytteihimme nukkumaan. Järki kuitenkin palasi keskiyön myötä ja pari meistä vietti aikaa tutustuen Viking Linen yöelämään. Koska luen par'aikaa erästä hänen kirjaansa, en voi olla vertaamatta kokemuksiani ruotsinlauttojen elämästä Hunter S. Thompsonin kokemuksiin Las Vegasiin. Summatakseni tunteeni tähän lainaukseen:
"We're right in the middle of a fucking reptile zoo!
And somebody's giving booze to these goddamn things!"
Herätys oli liian aikaisin Tukholmassa. Ihmisen ei tulisi täytyä herätä kuudelta aamulla. Ainakaan rankan "ajopäivän" jälkeen. Jokatapauksessa kömmimme ulos laivasta ja pienen kävelyreissun jälkeen dumppasimme bagaasimme hotellille. Nopeasti sain huomata, että kiitos huonon numeropääni, olin unohtanut Visa Electroninin PIN-nimeron. Numerot muistan, järjestystä en. Mutta selviydyn.Käytiin katsomassa vanhaa kaupunkia, uutta kaupunkia ja hautausmaata.Loppupäivä meni hotellilla torkkuessa, itseväännettyä iltapalaa huoneessa syöden ja kakkoskuljettajan kanssa kaljalla käyden.
Jatkan merkintöjä myöhemmin.
maanantai 18. helmikuuta 2008
Sunnuntait on pop... nykyisyys ei.
Eilen oli kiva päivä. Kirjoitan siitä nyt, koska kaikkien ennusmerkkien mukaan tänään ei ole yhtään kiva päivä ja haluan muistella vain kivoja asioita. Eihän se tietenkään ketään yllätä, että sunnuntai oli kiva. Sunnuntait nyt noin lähtökohtaisesti vain ovat kivoja päiviä.
Ja nyt huomaan kiintymykseni tuohon nimenomaiseen adjektiiviin lähentelevän epänormaalia. Mielessä pyörii Don Rosan sarjis, jonka suomennoksessa TupuHupuTaiLupu selittää sylki vaahdoten Akulle, miten hiekkakivi ei ole hiekkaa vaan kivempää paljon kivempää. Ja Aku antaa kivenpalasen TupuHupuTaiLupulle, koska se on nassikasta niin kiva.
Mutta tästä huolimatta sunnuntai oli... ööh... miellyttävä.
Yritimme päästä museoon, mutta jo viidettä kertaa Bargello oli jälleen suljettu. Päädyimme Mugizzin näyttelyyn ja Oltarnon puolelle San Spiriton luotettavaan paninipaikkaan. Aukiolla tutkimme maalaismarkkinoita ja maistelimme omatekoisia hilloja, pastoja, viiniä ja muita epämääräisiä purnukoiden sisällyksiä. Boheemi vasemmanrannan asujaimisto oli raahannut nojatuoleja kirkon edustalle ja laiskottelimme kaikki auringon paisteessa. Vaikka lämmin siellä ei kyllä ollut. Ainoana miinuspuolena on mainittava kahvilan puute. San Spiritolta löytyy kolme testattua ja loistavaa kahvilaa eikä yksikään suvainnut olla auki. Hytisimme siis Gromille juomaan kuumaa kaakaota. Gromin kaakao on ihanaa, mutta iso annos kermavaahdolla saattoi olla hieman liikaa. Vieläkin pelkkä ajatus suklaasta inhottaa...
Jatkoimme Cafe Firenzeen, koska vaikka kaakao on hyvää ei se kofeiinia voita. Sain vesipullon, näytin amerikkalaiselta ja onnistuin kaatamaan kahvini pitkin pöytiä. Ei plussapisteitä Annelle. Päätimme paeta selkeää huonoa onnea San Iacopinolle seuralaiseni kämpille syömään pastaa ja katsomaan elokuvia. Kivaa oli vaikkei telkusta tullutkaan loistavaa A Shot For Love with Tila Tequila-ohjelmaa kuten lauantai-iltana.
Punaviini ja pastan voimin Silvio Muccinin avustuksella ja Monica Belluccin ihanuudella pääsimme eroon uhkaavasta päivän pilaajista. Ja ehkä se paikalla ollut kissakin auttoi hiukan. Vaikka se näytti tuijottavan mua jotenkin epätoivoisesti ei-kai-se-raahaudu-tänne-no-voi-helvetti-nyt-sen-kanssa-pitää-taas-leikkiä-tyylisellä ilmeellä.
Myöhemmin pääsin jopa kotiin ilman epäilyttäviä stalkkaajia ja bussilla! Edellisellä kerralla kävelin ja murjotin.
Nyt multa alkaa loppua oheistoiminta ja oikeasti pitää kohdata jäätävä ulkoilma ja kaikki sen sisältämät epämiellyttävyydet. Kuten nyt esim. kielikurssi ah, niin pirteiden espanjalaisten keskellä. Kaksi kertaa olen onnistunut pakenemaan, nyt lienee palattava. Ah, kurjaa kohtaloa!
Ja nyt huomaan kiintymykseni tuohon nimenomaiseen adjektiiviin lähentelevän epänormaalia. Mielessä pyörii Don Rosan sarjis, jonka suomennoksessa TupuHupuTaiLupu selittää sylki vaahdoten Akulle, miten hiekkakivi ei ole hiekkaa vaan kivempää paljon kivempää. Ja Aku antaa kivenpalasen TupuHupuTaiLupulle, koska se on nassikasta niin kiva.
Mutta tästä huolimatta sunnuntai oli... ööh... miellyttävä.
Yritimme päästä museoon, mutta jo viidettä kertaa Bargello oli jälleen suljettu. Päädyimme Mugizzin näyttelyyn ja Oltarnon puolelle San Spiriton luotettavaan paninipaikkaan. Aukiolla tutkimme maalaismarkkinoita ja maistelimme omatekoisia hilloja, pastoja, viiniä ja muita epämääräisiä purnukoiden sisällyksiä. Boheemi vasemmanrannan asujaimisto oli raahannut nojatuoleja kirkon edustalle ja laiskottelimme kaikki auringon paisteessa. Vaikka lämmin siellä ei kyllä ollut. Ainoana miinuspuolena on mainittava kahvilan puute. San Spiritolta löytyy kolme testattua ja loistavaa kahvilaa eikä yksikään suvainnut olla auki. Hytisimme siis Gromille juomaan kuumaa kaakaota. Gromin kaakao on ihanaa, mutta iso annos kermavaahdolla saattoi olla hieman liikaa. Vieläkin pelkkä ajatus suklaasta inhottaa...
Jatkoimme Cafe Firenzeen, koska vaikka kaakao on hyvää ei se kofeiinia voita. Sain vesipullon, näytin amerikkalaiselta ja onnistuin kaatamaan kahvini pitkin pöytiä. Ei plussapisteitä Annelle. Päätimme paeta selkeää huonoa onnea San Iacopinolle seuralaiseni kämpille syömään pastaa ja katsomaan elokuvia. Kivaa oli vaikkei telkusta tullutkaan loistavaa A Shot For Love with Tila Tequila-ohjelmaa kuten lauantai-iltana.
Punaviini ja pastan voimin Silvio Muccinin avustuksella ja Monica Belluccin ihanuudella pääsimme eroon uhkaavasta päivän pilaajista. Ja ehkä se paikalla ollut kissakin auttoi hiukan. Vaikka se näytti tuijottavan mua jotenkin epätoivoisesti ei-kai-se-raahaudu-tänne-no-voi-helvetti-nyt-sen-kanssa-pitää-taas-leikkiä-tyylisellä ilmeellä.
Myöhemmin pääsin jopa kotiin ilman epäilyttäviä stalkkaajia ja bussilla! Edellisellä kerralla kävelin ja murjotin.
Nyt multa alkaa loppua oheistoiminta ja oikeasti pitää kohdata jäätävä ulkoilma ja kaikki sen sisältämät epämiellyttävyydet. Kuten nyt esim. kielikurssi ah, niin pirteiden espanjalaisten keskellä. Kaksi kertaa olen onnistunut pakenemaan, nyt lienee palattava. Ah, kurjaa kohtaloa!
Pranzi e merende @ Flo
Lähtökohtaisesti mistä tahansa saa leivän tai pizzaviipaleen 2-3e hintaan. Enemmän maksavissa on parempi olla jotain ekstraa. Danten kirkon vieressä on kuuluisa pikkukioski, joka myy perusfirenzeläisiä lihavoileipiä ja muutaman askeleen päässä Casa di Danten lähistöllä toinen paikallinen "snägäri".
ChiaroScruro Via del Corso 36
Aina vaan loistava. Käy ensin istumaan ja palaa sitten ovenvierustiskille tekemään tilaus. Erilaisia pastoja, liharuokia ja kasviksia saa myös sekoitella oman maun mukaisiksi kokoonpanoiksi. Juomat tarjoillaan pöytiin ja lopuksi maksetaan kassalle. Selviät varmasti alle 10 euron.
I Fratellini, joku Via Calzaiuolin sivukatu Orsanmichelen vieressä Santa Crocen suuntaan
Lounasaikaan helppo löytää sillä pienellä kojulla ei ole istumapaikkoja vaan firenzeläiset parkkeeraavat itsensä kadunreunustoille. Tuoreita leipiä miljoonin eri täyttein ja viiniä laseittain. Klo 14 jälkeen leipä alkaa kovettua eikä paikka ole enää parhaimmillaan.
'Ino, Via del Georgophili, aivan Uffizin ja Ponte Vecchion välissä
Myös Delicatessen-myymälä. Isot ja rapeat leivät itse valituilla täytteillä. Lasillinen toscanalaista viiniä kuuluu hintaan. Ystävällinen palvelu. Ja tutkikaa suklaavalikoimat! Yksi parhaista, joskin hieman kalliimman puoleinen, n. 7 e.
Panino Santo Spirito, Via de' Coverelli
Pastaa jne. mutta varsinainen vetonaula ovat piadinat (vähän kuin wrapit, kotoisin Emilia-Regionesta) ja focacciat, joita saa haluamillaan täytteillä hintaan 3 e. Lämpimän leivän kanssa on hyvä istuskella kirkon portailla tai tutkia piazzalla usein pidettäviä erilaisia markkinoita. Must-touhu erityisesti sunnuntaisin. Ihan paras!
Cucchialo Via Corso
Halpa, perus pizza tai calzone ilman copertoa. Myös kuumia munkkeja. Lushin vieressä.
ChiaroScruro Via del Corso 36
Aina vaan loistava. Käy ensin istumaan ja palaa sitten ovenvierustiskille tekemään tilaus. Erilaisia pastoja, liharuokia ja kasviksia saa myös sekoitella oman maun mukaisiksi kokoonpanoiksi. Juomat tarjoillaan pöytiin ja lopuksi maksetaan kassalle. Selviät varmasti alle 10 euron.
I Fratellini, joku Via Calzaiuolin sivukatu Orsanmichelen vieressä Santa Crocen suuntaan
Lounasaikaan helppo löytää sillä pienellä kojulla ei ole istumapaikkoja vaan firenzeläiset parkkeeraavat itsensä kadunreunustoille. Tuoreita leipiä miljoonin eri täyttein ja viiniä laseittain. Klo 14 jälkeen leipä alkaa kovettua eikä paikka ole enää parhaimmillaan.
'Ino, Via del Georgophili, aivan Uffizin ja Ponte Vecchion välissä
Myös Delicatessen-myymälä. Isot ja rapeat leivät itse valituilla täytteillä. Lasillinen toscanalaista viiniä kuuluu hintaan. Ystävällinen palvelu. Ja tutkikaa suklaavalikoimat! Yksi parhaista, joskin hieman kalliimman puoleinen, n. 7 e.
Panino Santo Spirito, Via de' Coverelli
Pastaa jne. mutta varsinainen vetonaula ovat piadinat (vähän kuin wrapit, kotoisin Emilia-Regionesta) ja focacciat, joita saa haluamillaan täytteillä hintaan 3 e. Lämpimän leivän kanssa on hyvä istuskella kirkon portailla tai tutkia piazzalla usein pidettäviä erilaisia markkinoita. Must-touhu erityisesti sunnuntaisin. Ihan paras!
Cucchialo Via Corso
Halpa, perus pizza tai calzone ilman copertoa. Myös kuumia munkkeja. Lushin vieressä.
Pranzi e Cene @ Flo
Hintataso kaikissa "opiskelijaystävällinen". Primit alle 10 e. Secondot n. 15 e. Pastat ja pizzat alle 10 e. Lisäksi usein coperto n. 2,5 e. Useimmissa myös lounasta, kuten pastaa. Aukioloajat useimmiten 12-14.30 ja 19-23.
Osteria del Gatto e la Volpe Via Ghibellini 15
Firenzen parhaita ravintoloita. Pöytään tuotu leipä on jumalaista, samoin pappa del pomodoro. Pizzat napolilaisittain paksulla pohjalla. Usein täyttä, mutta ilman varaustakin pääsee. Jos odotus venyy yli 20 min ravintola lahjoittaa jonottajille viinilasillisen. Ei hassumpi tapa kuluttaa aikaa kesäiltaisin.
Il Pizzaiuolo Via de'Macci 113
Tee varaus vaikka käymällä paikan päällä ja odottelemalla läheisessä Rex Cafessa. Väitetty Firenzen parhaaksi pizzaksi, mutta myös muuta ruokaa. Viiniä saa pulloittain. Loistava tunnelma. Suljettu sunnuntaisin.
Il Cibréo Via del Verrocchio 8, aivan Pizzaiuolon vieressä
Ravintolapuoli Firenzen kalleimpia, mutta viereinen osteria hinnoittelee itsensä inhimillisemmin. Loistavaa toscanalaista ja klassista. Varauksia ei oteta vastaan. Lähellä Il Mercato Vecchion mielenkiintoinen alue, johon tutustumista olen vasta aloittelemassa.
Ruth's Via Farini 2
Synagogan vieressä. Juutalaista vegeruokaa, suljettu luonnollisesti juutalaisina juhlapäivinä. Hurmaava vanha herra tarjoilemassa.
La Latteria Via degli Alfani 39
Orgaanista ruokaa keskellä opiskelijakorttelia. Usein pelkkää kasvista. Hettainen ja pikkuruinen.
Marione Via della Spada 27
Halpa, erityisesti suhteessa sijaintiin. Rohkeasti sisälle, vaikka näyttää täydeltä. Alhaalta löytyy lisää tilaa. Alakerran vanha herra on alkanut suhtautua meihin kuin kantaasiakkaisiin. Viimeksi saimme ilmaiset grapat.
Enoteca Coquinarius Via delle Oche 15
Hyvä ruokaa ja pitkä viinilista. Secondot omituisesti kylmiä, kuten leikkeleitä jne. Klassisia brucettoja. Miestarjoilijalla omituinen fiksaantuminen Suomeen, mutta se saattoi olla vain me. Pieni flirttaus kannattaa...
Osteria del Gatto e la Volpe Via Ghibellini 15
Firenzen parhaita ravintoloita. Pöytään tuotu leipä on jumalaista, samoin pappa del pomodoro. Pizzat napolilaisittain paksulla pohjalla. Usein täyttä, mutta ilman varaustakin pääsee. Jos odotus venyy yli 20 min ravintola lahjoittaa jonottajille viinilasillisen. Ei hassumpi tapa kuluttaa aikaa kesäiltaisin.
Il Pizzaiuolo Via de'Macci 113
Tee varaus vaikka käymällä paikan päällä ja odottelemalla läheisessä Rex Cafessa. Väitetty Firenzen parhaaksi pizzaksi, mutta myös muuta ruokaa. Viiniä saa pulloittain. Loistava tunnelma. Suljettu sunnuntaisin.
Il Cibréo Via del Verrocchio 8, aivan Pizzaiuolon vieressä
Ravintolapuoli Firenzen kalleimpia, mutta viereinen osteria hinnoittelee itsensä inhimillisemmin. Loistavaa toscanalaista ja klassista. Varauksia ei oteta vastaan. Lähellä Il Mercato Vecchion mielenkiintoinen alue, johon tutustumista olen vasta aloittelemassa.
Ruth's Via Farini 2
Synagogan vieressä. Juutalaista vegeruokaa, suljettu luonnollisesti juutalaisina juhlapäivinä. Hurmaava vanha herra tarjoilemassa.
La Latteria Via degli Alfani 39
Orgaanista ruokaa keskellä opiskelijakorttelia. Usein pelkkää kasvista. Hettainen ja pikkuruinen.
Marione Via della Spada 27
Halpa, erityisesti suhteessa sijaintiin. Rohkeasti sisälle, vaikka näyttää täydeltä. Alhaalta löytyy lisää tilaa. Alakerran vanha herra on alkanut suhtautua meihin kuin kantaasiakkaisiin. Viimeksi saimme ilmaiset grapat.
Enoteca Coquinarius Via delle Oche 15
Hyvä ruokaa ja pitkä viinilista. Secondot omituisesti kylmiä, kuten leikkeleitä jne. Klassisia brucettoja. Miestarjoilijalla omituinen fiksaantuminen Suomeen, mutta se saattoi olla vain me. Pieni flirttaus kannattaa...
sunnuntai 17. helmikuuta 2008
Turismi-invaasio
Firenze täyttyy jälleen turisteista. Ei sillä, että ne muka olisivat koskaan täältä sukupuuttoon kuolleetkaan. Muuttolintujen lailla Duomon edusta täyttyy parveilevista japanilaisista ja amerikkalaisten auramuodostelmat lakaisevat kadut tyhjiksi. Myös yliopisto pullistelee ulkomaalaisista. Kevätlukukausi on tänä vuonna ah niin muodikasta viettää Firenzessä taidetta tutkien. Kyl me ollaan trendisettereitä... veromerkein ja kaikki.
Tässä kuukauden turismiostos Uffizista. Olkaapa hyvä.
Tässä kuukauden turismiostos Uffizista. Olkaapa hyvä.
Turku jäätyy
Keksin juuri runon ja koen pitelemätöntä halua jakaa sen kanssanne.
Turussa,
laskuhumalassa,
keksin yhtäkkiä,
kuinka hauskaa olisi,
jos joku kävisi kertomassa
thaimaalaisella biitsillä muistinmenetyksestä kärsiessään
arskaa ottavalle
arskaa ottavalle
Aki Sirkesalolle,
et jätkä,
sä oot pop-laulaja Suomessa
ja se kuulis musaansa,
ja sanois,
et vitut
kuka haluu tehdä tätä
mä ainaki jään vetää drinksui
kookospähkinästä
Ps. Kuunnellaan tässä Elastista Saran kaa, Piks meni nukkumaan. On vietetty hyvää ja harvinaisen skumpantäyteistä pitkää vkonloppua täällä Suomen villissä lännessä ja riidelty siitä, tuleeko musta isona puuma, ja jos, niin millä perusteella muka?
perjantai 15. helmikuuta 2008
I'm back and I know you all missed me...
Jep, suosikkiblondinne Italiasta on takaisin sorvin, tai kannettavansa ääressä.
Täysin rahattomana tosin, sillä Sisilia ei ollut ilmainen ja KELA päätti nyt muistaa mun rajan ylitykseni vuosia sitten.
Olen myös kehittänyt pahan addiktion englantilaisiin naistenlehtiin ja lukenut yhden Jackie Collinsin romaanin.
Tämä päivä kuluukin siis kauniisti keräilemällä elämäni palasia takaisin kasaan ja aktivoimalla ne.
Nut who cares anyway cuz kaikki tulee katsomaan mua ja elämä on niin siistiä.
Adios!
Täysin rahattomana tosin, sillä Sisilia ei ollut ilmainen ja KELA päätti nyt muistaa mun rajan ylitykseni vuosia sitten.
Olen myös kehittänyt pahan addiktion englantilaisiin naistenlehtiin ja lukenut yhden Jackie Collinsin romaanin.
Tämä päivä kuluukin siis kauniisti keräilemällä elämäni palasia takaisin kasaan ja aktivoimalla ne.
Nut who cares anyway cuz kaikki tulee katsomaan mua ja elämä on niin siistiä.
Adios!
torstai 14. helmikuuta 2008
El Road trip - Tico style
Maanantaina pääsin vihdoin kaupungin hulinaa pakoon, kun lähdettiinporukalla luontoretkelle, josta muodostuikin erittäin kiinnostava reissu.Aikaisin aamulla Efraínin auto kurvasi hostellin pihaan - ja vain 20minuuttia myöhässä! Sitten käännettiin keula kohti Costa Ricanhengenvaarallisia maanteitä. Täällä on ilmeisesti laskettu kaistan leveysniin, että siihen mahtuu tasan yksi auto, eikä saumavaraa paljon jätetä.Kyllä siinä pari kertaa tuli puristettua ovenkahvaa rystyset valkosina, kunnäytti siltä, että rekka (joita tuntuu täällä olevan neljä kertaa enemmänkuin henkilöautoja) tulee sivuovesta sisään. Ohitukset oli sellasia, ettätuli mieleen ne kohtaukset leffoissa, kun teinit pelaa paskahousua. Kerranjopa tehtiin ohitus sellasen mainoksen kohdalla, jossa pyydettiin välttamäänturhat ohitukset. Retken ensimmäinen pysähdys oli Braullio Carrillonkansallispuisto. Setä oli superkiltti ja päästi meidät kaikkipaikallisten hinnalla, vaikka kuka tahansa tajuais, että mä en ole tica,hyvin kaukana siitä. Sademetsässä oli...vihreää ja kosteaa. Sitten alkoisataa. Ironista, väittäisin. Että täytyykö nyt ihan erikseen alleviivata,mistä se nimi tulee. Nähtiin paljon kasveja ja keltainen joki. Se saaalkunsa jostain tulivuorelta ja väri tulee muistaakseni rikistä. Selvittiinlopulta ulos metsästä märkinä ja tuhoutunein kengin, mutta edelleenhilpeinä. Matka jatkui kohti Karibianmeren rannikkoa, ja mä torkahdin. Kunheräsin, oltiin pysähdytty tien reunaan. Koska poliisi käski tehdä niin. Munmielestä Efraín oli koko ajan ajanut tosi hiljaa ja rauhallisesti (ainakinverrattuna kaikkiin muihin). Sitten tajusin, että mittari oli maileissa.Pidin itseäni vähän tyhmänä, mutta se meni ohi, kun Elena hoksasi samanasian vasta paluumatkalla. Poliisit uhkasi ensin viedä Efraínin kortinpuoleksi vuodeksi, mutta ilmeisesti tuleva asianajaja osas puhua itsensäkuiville ja selvisi 5000 colónin sakoilla. Se on tyyliin kymmenen euroa.Onko tässä suhteellisuudentajua? Ei niin minkäänlaista.Lounastimme Limónissa, joka on tän maan karibialaisin kaupunki, aikavarmasti. Naisilla on valtaisat tissit ja miehet on rastafareja. Ja sielläpuhutaan mitä hauskinta englantia. Jotain pilvipäätä vois ihan hyvin huijataväittämällä sen olevan Kingstonissa ja läpi menis varmasti. Rice&beans conpollo oli aivan sairaan hyvää. Ihan kuin valtaväestön gallo pinto (riisia japapuja), mutta korianteri on vaihdettu kookokseen. Toimii kuin junan vessa.Koska olen pikkusuu, söin puoli annosta, ja Efraín veti hyvällä ruokahalullaloput mun annoksesta. Ja oli tyytyväinen. Tällasia syömäkavereita mä kaipaan!Sitten rannalle. Matka Limónista Puerto Viejoon taisi sujua ihankommelluksitta. Matkan varrella ehdottomasti villeintä oli nähdä, missäkasvatetaan ne banaanit, joita te siellä koti-Suomessa vedätte napoihinne. Ne oli verhottu sinisiin muovipusseihin. Enjoy!Rannikolla tehtiin toinen pitkä kävelylenkki luonnonpuistossa. Nähtiinuseita erilaisia apinoita, laiskiainen, perhosia ja niitä sellaisia rapuja,jotka asuu hiekkakoloissa. Toinen perhonen oli melko teknoväritteinen (i.e.näytti siltä kuin lapsi olisi löytänyt äidin yliviivaustussit), herraKarjalainen ois tykkäilly siitä.Tätä ei kyllä usko kukaan mua tunteva, mutta yöni nukuin teltassa. Ekaakertaa sitten kuudennen luokan traumaattisten muistojen. Hostellissaois voinu valita myös riippumaton, mutta epävakaan sään takia jätettiinkokeilematta. Yö sujui muuten hyvin, mutta säikähdin hieman, kun joku yrittisisään mun telttaan. Onneksi ihan vahingossa.Aamusella huomasimme, että kas, taas sataa. Jäi siis bikinit ja aurinkorasvasillä reissulla käyttämättä. Tehtiin aamupalaa ja lähdettiin takaisin SanJoséhen, että Efraín pääsee luennolle. Paluumatka meni hyvin pitkältinukkuessa. En voinut osallistua olennaiseen road trip-yhteislauleskeluun,koska kaikki musiikki oli espanjaksi ja mulle täysin tuntematonta. Kaksipäivää pelkässä espanjankielisessä seurassa oli myös aiheuttanut sen, ettäkun aamulla puhuin hostellin koiralle suomea (hassuissa paikoissa sepulpahtaa esiin), se kuulosti mun korvaan ihan oudolta. Korvissa surraa jaaivoja kivistää, mutta ainakin oon saanut tehokurssin Costa Rican jaEspanjan puhekielessä. Ja myös aika monessa muussa asiassa. Huomenna seikkailu jatkuu kohti Panamaa...
Jehna! Elämä on hyvä.
Hei vaan kaikille!
Tänään on ystävänpäivä, joten seuraavat tervehdykset kaikille!
"Roses are #FF0000,
violets are #0000FF.
All my base,
are belong to you"
Että hyvää ystävänpäivää kaikille ystäville!
Meidän kämppä sai ystävänpäivälahjaksi uuden vahvistimen (Technics) ja jääkaappi-pakastimen (UPO)!!! Ja sitten meillä kaikilla oli kivaa!
Lisäksi lähden sunnuntaina Tukholmaan ja siel tulee oleen ässää! Asutaan Södermalmilla hotellissa ja katsotaan taloja. Sitten ihan lähellä on Pohjolan paras levykauppa ja muistoja täynnä oleva Bar Nada, jossa vaihdoin vuoden 2003:sta 2004 :n eräitten tovereitteni seurassa. Ja pääsin pussaamaan yhtä nättiä ruotsitarta.
Ja sitten pääsen pitkän tauon jälkeen syömään etiopialaiseen ravintolaan!!
Et silleen. Ei minulla muuta.
Tänään on ystävänpäivä, joten seuraavat tervehdykset kaikille!
"Roses are #FF0000,
violets are #0000FF.
All my base,
are belong to you"
Että hyvää ystävänpäivää kaikille ystäville!
Meidän kämppä sai ystävänpäivälahjaksi uuden vahvistimen (Technics) ja jääkaappi-pakastimen (UPO)!!! Ja sitten meillä kaikilla oli kivaa!
Lisäksi lähden sunnuntaina Tukholmaan ja siel tulee oleen ässää! Asutaan Södermalmilla hotellissa ja katsotaan taloja. Sitten ihan lähellä on Pohjolan paras levykauppa ja muistoja täynnä oleva Bar Nada, jossa vaihdoin vuoden 2003:sta 2004 :n eräitten tovereitteni seurassa. Ja pääsin pussaamaan yhtä nättiä ruotsitarta.
Ja sitten pääsen pitkän tauon jälkeen syömään etiopialaiseen ravintolaan!!
Et silleen. Ei minulla muuta.
keskiviikko 13. helmikuuta 2008
Powered by caffeine, ibuprofen & cheddar
Kiukuttaa, väsyttää ja tyhjänitketyttää.
Ihminen pystyy elämään kahvilla, chilinachoilla, juustokastikkeella, smetanalla ja särkylääkkeillä huomattavia ajanjaksoja (keskimäärin kuusi päivää kuukaudessa), mutta maailmantuska on saavuttanut kriittisen pisteen, ja kieltäydyn täten leikkimästä enää. Pitäkää feminisminne, kynsilakkanne ja moninkertaiset orgasminne, minä olen saanut naisena olosta tarpeekseni ja jäisin kiitos tällä pysäkillä pois. Olen täällä hormonipäissäni kirjoittanut riemukkaan kevyitä listoja asioista, mm. kaikista paskoista ongelmista jotka täytyy ratkaista elämässään ja uusista, jännittävistä pms-oireista (että muistan kaikki sit gynellä), joista yksi lemppareitani on täydellinen lihasheikkous, kakkosena ehkä valoherkkyys. Olisin kaivannut apua sen juustodipin kannen aukomiseen. Toisaalta näytin ehkä vaan vitun rokkistaralta laahustaessani Ilmalan glamoröösin neuvostoliitonharmaassa maisemassa aurinkolasit silmillä. Iho on niin tulehtunut, ettei viitsi edes oikein meikata sitä vaikka nyt jos koska olisi tarvis, enkä turvotukselta oikein mahdu normaaleihin vaatteisiini, mutta tämä tuttu perussetti ei paljon vauhtia hidasta, mulla on paljon liian isoja vatteita kakkosvaatekaapissa. Aloin töissä itkeä, kun en osannut ulkomuistista piirtää ihmisen jalkapöydän luita enkä siis selvästikään ansaitse elää. Lisäksi epäilin päivällä, että tärykalvoni aaltoilevat omia aikojaan. En tiedä, onko tämä riittävä syy laittaa lisääntynyt vainoharhaisuus listalle.
Kun primaarinen dysmenorreani muuttaa minut kveruloivaksi nincompoopiksi, minä ja sanakirjani tulemme keskenämme hyvin onnellisiksi.
Päivän hyviä asioita olivat viime kappaleessa mainitun englanninkielisen sanan lisäksi se, että äiti oli roudannut autotalliini sekalaisia materiaaliaarteita, eli kassillisen skissi- ja kuulto- ja kalkkeeri- ja sen sellaisia papereita, kaksi kassia vanhoja Muoto- ja Taide-lehtiä silputtaviksi ja hyvin ruman pienen muovisen laukun, jonka saa lukittua jostakin maailman syystä, ja jonka sisällä on tarraversioina joku ikiaikainen värikartta. Siis pieniä neliönmuotoisia tarroja, jotka ovat joka arkissa jonkun värisiä. Miksi kukaan haluaisi saada sen lukkoon on oma kysymyksensä, paljon olennaisempaa on, missä on mun käsiraudat? Haluan kiinnittää sen ranteeseeni ja vaikuttaa superepäilyttävältä. Lisäksi mulla on nyt eriväristen pleksimuovien näytepaloja, koska todellakin teen niistä jotain. Harmi vain, etten ole ollenkaan luovalla tuulella vaan jumitan mieluummin Project runwayn jaksoja, joita on katsomatta läjittäin, koska eihän niiden koomaamiseen nyt normaalissa mielentilassa riitä aikaa. Toinen harmi on, ettei sieltä äidin toimiston kellarista ollut löytynyt sitä vanhaa Alkon valistustaulua, joka niillä oli ennen seinällä, ja jonka olisin halunnut, koska siinä alkoholikuolleisuus nousi jollain logiikalla yli sataan prosenttiin.
Päivän soundtrack oli luupilla korvissa pyöritetty Danko Jonesin Sleep Is the Enemy.
Oon nyt yrittäny miettiä tässä hyvää tekosyytä, mutta koska en keksi, menen itkemään ihan ilman sellaista. Sori, oli pakko avautua, ja tiedän, kyynel.Voi ei, nyt mun tärykalvot tekee sitä taas.
Ihminen pystyy elämään kahvilla, chilinachoilla, juustokastikkeella, smetanalla ja särkylääkkeillä huomattavia ajanjaksoja (keskimäärin kuusi päivää kuukaudessa), mutta maailmantuska on saavuttanut kriittisen pisteen, ja kieltäydyn täten leikkimästä enää. Pitäkää feminisminne, kynsilakkanne ja moninkertaiset orgasminne, minä olen saanut naisena olosta tarpeekseni ja jäisin kiitos tällä pysäkillä pois. Olen täällä hormonipäissäni kirjoittanut riemukkaan kevyitä listoja asioista, mm. kaikista paskoista ongelmista jotka täytyy ratkaista elämässään ja uusista, jännittävistä pms-oireista (että muistan kaikki sit gynellä), joista yksi lemppareitani on täydellinen lihasheikkous, kakkosena ehkä valoherkkyys. Olisin kaivannut apua sen juustodipin kannen aukomiseen. Toisaalta näytin ehkä vaan vitun rokkistaralta laahustaessani Ilmalan glamoröösin neuvostoliitonharmaassa maisemassa aurinkolasit silmillä. Iho on niin tulehtunut, ettei viitsi edes oikein meikata sitä vaikka nyt jos koska olisi tarvis, enkä turvotukselta oikein mahdu normaaleihin vaatteisiini, mutta tämä tuttu perussetti ei paljon vauhtia hidasta, mulla on paljon liian isoja vatteita kakkosvaatekaapissa. Aloin töissä itkeä, kun en osannut ulkomuistista piirtää ihmisen jalkapöydän luita enkä siis selvästikään ansaitse elää. Lisäksi epäilin päivällä, että tärykalvoni aaltoilevat omia aikojaan. En tiedä, onko tämä riittävä syy laittaa lisääntynyt vainoharhaisuus listalle.
Kun primaarinen dysmenorreani muuttaa minut kveruloivaksi nincompoopiksi, minä ja sanakirjani tulemme keskenämme hyvin onnellisiksi.
Päivän hyviä asioita olivat viime kappaleessa mainitun englanninkielisen sanan lisäksi se, että äiti oli roudannut autotalliini sekalaisia materiaaliaarteita, eli kassillisen skissi- ja kuulto- ja kalkkeeri- ja sen sellaisia papereita, kaksi kassia vanhoja Muoto- ja Taide-lehtiä silputtaviksi ja hyvin ruman pienen muovisen laukun, jonka saa lukittua jostakin maailman syystä, ja jonka sisällä on tarraversioina joku ikiaikainen värikartta. Siis pieniä neliönmuotoisia tarroja, jotka ovat joka arkissa jonkun värisiä. Miksi kukaan haluaisi saada sen lukkoon on oma kysymyksensä, paljon olennaisempaa on, missä on mun käsiraudat? Haluan kiinnittää sen ranteeseeni ja vaikuttaa superepäilyttävältä. Lisäksi mulla on nyt eriväristen pleksimuovien näytepaloja, koska todellakin teen niistä jotain. Harmi vain, etten ole ollenkaan luovalla tuulella vaan jumitan mieluummin Project runwayn jaksoja, joita on katsomatta läjittäin, koska eihän niiden koomaamiseen nyt normaalissa mielentilassa riitä aikaa. Toinen harmi on, ettei sieltä äidin toimiston kellarista ollut löytynyt sitä vanhaa Alkon valistustaulua, joka niillä oli ennen seinällä, ja jonka olisin halunnut, koska siinä alkoholikuolleisuus nousi jollain logiikalla yli sataan prosenttiin.
Päivän soundtrack oli luupilla korvissa pyöritetty Danko Jonesin Sleep Is the Enemy.
Oon nyt yrittäny miettiä tässä hyvää tekosyytä, mutta koska en keksi, menen itkemään ihan ilman sellaista. Sori, oli pakko avautua, ja tiedän, kyynel.Voi ei, nyt mun tärykalvot tekee sitä taas.
tiistai 12. helmikuuta 2008
Tulee nälkä
Meidän täytyy välittömästi lakata puhumasta italialaisista herkuista tai flippaan ennen vappua. Onneksi olen menossa ylihuomenna (tai miten nää päivät nyt sit lasketaankin) Turkuun ystävänpäiväksi (sanoiko joku jotain vaaleanpunaisista muffinsseista?), koska ainakin se tarkoittaa, etten millään maailman meiningillä voi viettää kolmatta peräkkäistä viikonloppua Tikkurilassa. NIINPÄ.
Ja hei, hiukan realismia tähän safkajuttuunkin, nyt kun kert viikonlopuista tuli puhetta:
Ps. Pitää lakata ehkä käymästä luennoilla tai töissä tai jotain, koska mulla ei oo ees aikaa koukkuuntua uuteen tositeeveesarjaan! Make me a supermodel ois noin viis kertaa tylsempi, jollei yks niistä miesmalleista olis hirvittävän rakastunu sen kämppikseen joka sattuu olemaan hetsku ja naimisissa. Loputtoman viihdyttävää!
Ja hei, hiukan realismia tähän safkajuttuunkin, nyt kun kert viikonlopuista tuli puhetta:
Ps. Pitää lakata ehkä käymästä luennoilla tai töissä tai jotain, koska mulla ei oo ees aikaa koukkuuntua uuteen tositeeveesarjaan! Make me a supermodel ois noin viis kertaa tylsempi, jollei yks niistä miesmalleista olis hirvittävän rakastunu sen kämppikseen joka sattuu olemaan hetsku ja naimisissa. Loputtoman viihdyttävää!
lauantai 9. helmikuuta 2008
Hyvä päivä
Tää lähtee Firenzeen reilun parin viikon päästä! Ajattelin, että en jaksaisi rynkyttää, mutta suora lento Tampereelta Milanoon oli aivan ilahduttavan halpa (lähtöpäivänä maksan lennostani yhyden sentin..). Eläköön halpalentoyhtiöt!
Italia! Pasta! Gelato! Espresso!
Italia! Pasta! Gelato! Espresso!
perjantai 8. helmikuuta 2008
Väliaikatietoja
Italian kirjeenvaihtajamme on parhaillaan jollain vitun saarella eikä pääse pois. Ei siis ole kuollut.
Minulla on lentoliput Firenzeen.
Edit: En tiedä mikä on vialla, mutta sain juuri "tajuttiin, että meitä on liian monta teekkaria täällä eikä yhtään tyttöä, ajateltiin heti sua" -puhelun. Ja mikä on vialla kun lupasin lähteä?
Minulla on lentoliput Firenzeen.
Edit: En tiedä mikä on vialla, mutta sain juuri "tajuttiin, että meitä on liian monta teekkaria täällä eikä yhtään tyttöä, ajateltiin heti sua" -puhelun. Ja mikä on vialla kun lupasin lähteä?
Yrityksiä kommunikaatioon reaalimaailmassa
Hyvä neiti San José,
Ilmoitathan, kun saat jonkinlaisen aikuisten ihmisten pysyvähkön osoitteen siellä. Harkitsin kortin lähettämistä osoitteella poste restante San José, mutta ymmärsin, että seikkailu, jonka joutuisit taiteilemaan sen löytämiseksi saattaisi olla ylitsevuotavan uuvuttava. Kuinka sen banaanin kanssa muuten sujui?
Hyvä herra Oulu,
Koska tulet etelään? Täällä on tylsää. Tuu keksimään mulle tekemistä, joka ei vaadi, että oikeasti teen mitään. (No oikeesti on vaan liikaa tekemistä mutta sitä ei lasketa, jos ei huvita.)
Hyvä neiti Firenze,
Haluaisin varata lennon saapasmaahan teekkarivappua pakoon maanantaille 28. huhtikuuta ja takaisin Suomeen tiistaille 6. toukokuuta (löytyis ihan Firenzen kentälle eikä maksais ku kaks ja puol sataa), mutta en, jollet ole siellä silloin opastamassa minua baarien, taidehistorian ja alusvaatteiden hektisessä leikkauspisteessä. Oletko?
Hyvä neiti Turku,
Olettaen, ettet äidin juhlapäivästä huolimatta ole itse tulossa tänne ensi viikolla, (oletus perustuu siihen, että olet luvannut itse emännöidä juhlia Turussa kaksi päivää myöhemmin) voiko sinne tulla jo esim. torstai-iltana omaa elämäänsä pakoon? Voisimme leikkiä ystävänpäivää jollet ole huippukiireinen. Jos aiot piipahtaa, synkronoitukaamme turkuuntumisen suhteen. Yritän tehdä itselleni cocktail-mekkoa. Tulis hieno jos osaisin.
Ilmoitathan, kun saat jonkinlaisen aikuisten ihmisten pysyvähkön osoitteen siellä. Harkitsin kortin lähettämistä osoitteella poste restante San José, mutta ymmärsin, että seikkailu, jonka joutuisit taiteilemaan sen löytämiseksi saattaisi olla ylitsevuotavan uuvuttava. Kuinka sen banaanin kanssa muuten sujui?
Hyvä herra Oulu,
Koska tulet etelään? Täällä on tylsää. Tuu keksimään mulle tekemistä, joka ei vaadi, että oikeasti teen mitään. (No oikeesti on vaan liikaa tekemistä mutta sitä ei lasketa, jos ei huvita.)
Hyvä neiti Firenze,
Haluaisin varata lennon saapasmaahan teekkarivappua pakoon maanantaille 28. huhtikuuta ja takaisin Suomeen tiistaille 6. toukokuuta (löytyis ihan Firenzen kentälle eikä maksais ku kaks ja puol sataa), mutta en, jollet ole siellä silloin opastamassa minua baarien, taidehistorian ja alusvaatteiden hektisessä leikkauspisteessä. Oletko?
Hyvä neiti Turku,
Olettaen, ettet äidin juhlapäivästä huolimatta ole itse tulossa tänne ensi viikolla, (oletus perustuu siihen, että olet luvannut itse emännöidä juhlia Turussa kaksi päivää myöhemmin) voiko sinne tulla jo esim. torstai-iltana omaa elämäänsä pakoon? Voisimme leikkiä ystävänpäivää jollet ole huippukiireinen. Jos aiot piipahtaa, synkronoitukaamme turkuuntumisen suhteen. Yritän tehdä itselleni cocktail-mekkoa. Tulis hieno jos osaisin.
tiistai 5. helmikuuta 2008
Leikatkaa toi saatanan tukka ja menkää kunnon töihin!
Eniten vituttaa se, että aina, kun tämän hillittömän säntäilyn lomassa kuljen Kampin keskuksen läpi (keskimäärin kolme kertaa päivässä siis), niin ne saatanan urpot istuu siinä autossa keskellä aulaa. Viikon jo! Eikö niillä ole parempaa tekemistä? Tulen töistä ja ne on siellä. Olen myöhässä luennolta ja yhdet vaan istuu. Menen töihin ja taas ne on siellä. Yöllä kun kulkee ohi kotimatkalla baarista niin ne on vireimmillään ja huutelee perään. Ja sit muistan jotain mitä oon taas unohtanu ja lähden hoitamaan sitä ja jos niille kävis samoin, ne varmaan soittais kaverille. Perkele!
Onko ihan pakko tuoda näitä saatanan kilpailuja Suomeen? Ja muistaakseni viimeksi kun oli joku vastaava kilpailu niin se voittaja istui yli kuukauden! En kestä, meen heittämään niitä jollain!
Mahdollisesti voisin heittää niitä esim. kännykälläni (joka soi koko ajan, ja johon vastaaminen on hämmentävää, kun on just ollu luennolla analysoimassa kännykkäkeskustelujen aloitusrutiinien syntaksia ja sit on häiritsevän tietoinen joka partikkelista) tai kalenterillani. Ai niin: pahoitteluni kaikesta yleisestä feidauksesta viime viikolla, viime viikkoni oli tätä:
Lisäksi vituttaa: SKL:n pappilakorpus (juu luit oikein) ja reittiopas. Miten niin "ei löytänyt reittiä valitsemiesi paikkojen välille"? Se on sen homma! Se on sen ainoa homma! Leikkais reissugaidiki jo ton hippilettinsä ja ryhdistyis!
Onko ihan pakko tuoda näitä saatanan kilpailuja Suomeen? Ja muistaakseni viimeksi kun oli joku vastaava kilpailu niin se voittaja istui yli kuukauden! En kestä, meen heittämään niitä jollain!
Mahdollisesti voisin heittää niitä esim. kännykälläni (joka soi koko ajan, ja johon vastaaminen on hämmentävää, kun on just ollu luennolla analysoimassa kännykkäkeskustelujen aloitusrutiinien syntaksia ja sit on häiritsevän tietoinen joka partikkelista) tai kalenterillani. Ai niin: pahoitteluni kaikesta yleisestä feidauksesta viime viikolla, viime viikkoni oli tätä:
Lisäksi vituttaa: SKL:n pappilakorpus (juu luit oikein) ja reittiopas. Miten niin "ei löytänyt reittiä valitsemiesi paikkojen välille"? Se on sen homma! Se on sen ainoa homma! Leikkais reissugaidiki jo ton hippilettinsä ja ryhdistyis!
Ensimmäinen bussimatka ja outoja kohtaamisia
Jep, matkustin tänään ensimmäistä kertaa bussilla, ja se oli juuri niin eksoottista kuin kuvittelin. Kuski lappas matkustajia kyytiin siihen tahtiin, että just just ehdin maksaessani kertomaan, mihin olen menossa. Eipä siitä hirveästi apua ollut. Kun oltiin ajettu potentiaaliselta näyttävän paikan ohi (älytön määrä toisiinsa sopimattomia rakennuksia ja paljon nuoria ihmisiä), kysyin vieressä istuvalta tytöltä, oliko toi yliopisto ja se vastasi: "Sí." Onneksi pääsin melko nopeasti pois, koska pysäkkejä ei käytännössä ole, ainakaan useimmissa paikoissa. Tuntuu lievästi sanottuna hölmöltä seistä kadunreunassa ja odottaa, että bussi kulkee ohi, mutta ehkä suomalaiset vain on liian organisoituneita kaiken suhteen. Kesken matkan bussiin nousi kuljettajan luvalla nuori mies, joka kertoi sydäntäsärkevän tarinan siitä, miten se oli ollut kävelemässä kadulla pienen tyttärensä ja raskaana olevan vaimonsa kanssa, tullut puukotetuksi ja kärsinyt massiivisia sisäisiä vammoja, joista oli kuitenkin selvinnyt kuin ihmeen kaupalla. Sillä ei ollut työpaikkaa ja se pyysi ihmisiltä rahallista avustusta. Se jakeli jotain rahan vastineeksi, mutta koska en osallistunut kolehtiin, en saanut tietää, mitä. Paluumatkalla, kun olin neljältä eri ihmiseltä kysyttyäni löytänyt yliopiston, onnistunut ilmoittautumaan ja löytänyt paikan, josta pääsee takaisin keskustaan, kuski ajoi vähintään yhtä turvallisesti ja lainkuuliaisesti kuin aiempi kollegansa. Täällä mä oisin ihan helposti voinut saada kortin jo mun ekan inssin perusteella. Ne oli pieniä rikkeitä näiden setien kaahailuun verrattuna. Kesken matkan kuski avasi ikkunan ja siitä lensi sisään kolikkopussi viereisestä bussista. Sitten se heitti oman pussinsa toiseen dösään. Mihin tarvitaan putkipostia, kun vaihtorahaongelmat voi hoitaa näinkin luovasti? Ehdottomasti nää reissut oli matkan parasta antia tähän asti.
Jännittävän matkailun lisäksi olen tänään tavannut ehkä kaikki täällä asuvat suomalaiset, aivan sattumalta. Ensin matkalla koululta pois törmäsin toiseen suomalaisvaihtariin ja sen kaveriin, joka on täällä käymässä. Sitten, kun tulin vaihtamasta rahaa, kuulin kadulla suomea, enkä voinut pitää suutani kiinni. Neljän turistin ryhmä, joiden oppaana toimi setä, joka on asunut täällä 15 vuotta. Se tunsi mun yhden opettajan. Ja piti sen opetusta ja poliittista suuntautumista yhtä epämääräisinä kuin minäkin. Setä antoi numeronsa ja pyysi soittamaan. Katsotaan, milloin saan puhelimen toimimaan.
Kaikkeen jännään sitä törmää, kun pitää silmät ja korvat auki. Tässä vaiheessa päivä ei ollut vielä edes puolessa. Nyt poistun syömään jotain muuta kuin pikaruokaa paikallisen tuttuni Carlosin kanssa. Jos ei ruokalistalla ole papuja ja riisiä, niin mä olen tosi pettynyt. Ostin tänään myös ekan banaanini, jonka syömisestä raportoinen huomenissa.
Jännittävän matkailun lisäksi olen tänään tavannut ehkä kaikki täällä asuvat suomalaiset, aivan sattumalta. Ensin matkalla koululta pois törmäsin toiseen suomalaisvaihtariin ja sen kaveriin, joka on täällä käymässä. Sitten, kun tulin vaihtamasta rahaa, kuulin kadulla suomea, enkä voinut pitää suutani kiinni. Neljän turistin ryhmä, joiden oppaana toimi setä, joka on asunut täällä 15 vuotta. Se tunsi mun yhden opettajan. Ja piti sen opetusta ja poliittista suuntautumista yhtä epämääräisinä kuin minäkin. Setä antoi numeronsa ja pyysi soittamaan. Katsotaan, milloin saan puhelimen toimimaan.
Kaikkeen jännään sitä törmää, kun pitää silmät ja korvat auki. Tässä vaiheessa päivä ei ollut vielä edes puolessa. Nyt poistun syömään jotain muuta kuin pikaruokaa paikallisen tuttuni Carlosin kanssa. Jos ei ruokalistalla ole papuja ja riisiä, niin mä olen tosi pettynyt. Ostin tänään myös ekan banaanini, jonka syömisestä raportoinen huomenissa.
maanantai 4. helmikuuta 2008
Primeras impresiones
Ou jee, sain omassa hostellihuoneessa yhteyden langattomaan nettiin ja nyt voin ergonomisesti sängyllä (huomaa ääkköset!) istuen surffata läppärillä vaikka koko loppuillan. Pienestä voi ihmisen onni olla kiinni. Tää on oikea aika listata ensivaikutelmia ja kertoa niistä kummallisuuksista, joihin olen täällä törmännyt.
Liikenne: Ne, jotka kuvittelivat sen olevan jotain muuta kuin täyttä kaaosta, nostavat kätensä nyt! Niin arvelinkin...Ihmettelin pitkään, miksi Lonely Planetissa kauheasti varoiteltiin kaikista kuopista kävelytiessä. Vasta tänään tajusin, että tosiaan, kaikki jalkakäytävät on ympäröity vallihaudantapaisilla. Oon vaan sujuvasti hypellyt niiden yli. Tässä on varmaan logiikka, jonka tajuan muutaman kuukauden päästä, kun sadekausi alkaa. Lattarit tietenkin ajavat kuin hullut, eikä suojateitä käytännössä ole. Ja se vasta jännää onkin. Olen toistaiseksi selvinnyt aika vähällä, vaikka loikin teiden yli kuin silmälapuilla varustettu rusakko. Lähtiessä kaikki väittivät, että ruutukaavoitetussa kaupungissa on tosi helppo kulkea. Tervetuloa kokeilemaan San Joséhen, jossa on kyllä ruutukaavoitus, mutta callejen ja avenidojen numeroja ei ole merkitty mihinkään. Lisäksi numerot eivät juokse loogisesti, vaan keskuskadun toisella puolella on parilliset, toisella parittomat. Mun äiti ei siis ehkä selviäisi tästä. Suurella jännityksellä odotan sitä, millainen aarrekartta mun lopullinen osoite tulee olemaan ("vaaleanpunainen ovi neljäntoista askeleen päässä arkkitehtiosaston itäisestä uloskäynnistä").
Raha: Ymmärrän kyllä, että rahalla voi ostaa statussymboleja, mutta onko tässä myös jokin "mitä rikkaampi kansa, sen pienempi raha" -logiikka, joka on täysin mennyt multa ohi? Jenkkikolikot on nimittäin niin pieniä, että niistä ei erota tekstiä ("one cent" ois mulle huomattavasti olennaisempi tieto kuin "In God we trust", "E pluribus unum" tai mikään muukaan patrioottinen iskulause). Costa Rican colónes taas...Ne rahat on suunnilleen saman kokoisia kuin Oululaisen jälkiuunileipä ja niitä tulee ovista ja ikkunoista. Maksaessani leipäkaupan tytölle 600 colónin ostokset (n. 1,5 dollaria), taisin käyttää lähemmäs kaksikymmentä kolikkoa. Toivon, että en ensimmäisenä päivänä joutunut huijatuksi, kun maksoin kaikkialla dollareilla ja sain takaisin paikallista valuuttaa, jonka arvosta mulla ei ollut harmainta aavistustakaan. Tänään sain sitä takaisin, vaikka kuvittelin maksaneeni tasarahalla. Systeemi on hämmentävä ja haluaisin vain päästä eroon dollareista, joita mulla on nyt ihan liikaa. Kaikki tajuaa kyllä muutenkin, että mä olen turisti. Ja se on ärsyttävää.
Pikaruokapaikat: KFC, Wendy´s, Taco Bell, Burger King ja tietenkin McMurderer. Keskustasta ei löydy mitään muita ruokapaikkoja. On nolointa ikinä myöntää, että ekan Costa Rican-ateriani söin Kentucky Fried Chickenissä ja toisen Pizza Hutissa. Ainut puolustus on se, että olin etsinyt jo aika kauan ja hyvin lähellä pyörtymispistettä. Enkä varmasti ollut liian vaativa, olisin vain halunnut perusmössöä: riisiä ja mustia papuja. Mutta ei. Ja pelkillä churroilla ja jätskilläkään ei voi elää, vaikka mieli tekis. Paikalliset on kansoittaneet nää mestat aika tehokkaasti, mikä alkaa näkyä teinien vyötäröllä. Toivon, että yliopiston seutu tarjoaa vähän monipuolisemmat ruokailuvaihtoehdot siihen asti, kunnes pääsen itse huseeraamaan keittiössä.
Tällaisia elämyksiä Keski-Amerikka (Aino, onko tämä nyt sitten se korrektimpi muoto?) on tähän asti tarjonnut. Kuljeskelu on ollut aika rajoitettua, koska olen ottanut varoitukset hyvin kirjaimellisesti ja kulkenut ulkona vain valoisaan aikaan. Tästä johtuen illat on melko tylsiä. Koti-ikävissäni otin jopa yhteyttä toiseen suomalaisvaihtariin, mikä oli varmaan ihan fiksu veto. Saatetaan tarvita toistemme apua käänteessä jos toisessakin. Nyt poistun viettämään iltaa internetin ihmeellisessä maailmassa. Jos sieltä vaikka löytyisi paikallinen reittiopas. Tai hyviä aktiviteettivinkkejä parille seuraavalle päivälle.
Liikenne: Ne, jotka kuvittelivat sen olevan jotain muuta kuin täyttä kaaosta, nostavat kätensä nyt! Niin arvelinkin...Ihmettelin pitkään, miksi Lonely Planetissa kauheasti varoiteltiin kaikista kuopista kävelytiessä. Vasta tänään tajusin, että tosiaan, kaikki jalkakäytävät on ympäröity vallihaudantapaisilla. Oon vaan sujuvasti hypellyt niiden yli. Tässä on varmaan logiikka, jonka tajuan muutaman kuukauden päästä, kun sadekausi alkaa. Lattarit tietenkin ajavat kuin hullut, eikä suojateitä käytännössä ole. Ja se vasta jännää onkin. Olen toistaiseksi selvinnyt aika vähällä, vaikka loikin teiden yli kuin silmälapuilla varustettu rusakko. Lähtiessä kaikki väittivät, että ruutukaavoitetussa kaupungissa on tosi helppo kulkea. Tervetuloa kokeilemaan San Joséhen, jossa on kyllä ruutukaavoitus, mutta callejen ja avenidojen numeroja ei ole merkitty mihinkään. Lisäksi numerot eivät juokse loogisesti, vaan keskuskadun toisella puolella on parilliset, toisella parittomat. Mun äiti ei siis ehkä selviäisi tästä. Suurella jännityksellä odotan sitä, millainen aarrekartta mun lopullinen osoite tulee olemaan ("vaaleanpunainen ovi neljäntoista askeleen päässä arkkitehtiosaston itäisestä uloskäynnistä").
Raha: Ymmärrän kyllä, että rahalla voi ostaa statussymboleja, mutta onko tässä myös jokin "mitä rikkaampi kansa, sen pienempi raha" -logiikka, joka on täysin mennyt multa ohi? Jenkkikolikot on nimittäin niin pieniä, että niistä ei erota tekstiä ("one cent" ois mulle huomattavasti olennaisempi tieto kuin "In God we trust", "E pluribus unum" tai mikään muukaan patrioottinen iskulause). Costa Rican colónes taas...Ne rahat on suunnilleen saman kokoisia kuin Oululaisen jälkiuunileipä ja niitä tulee ovista ja ikkunoista. Maksaessani leipäkaupan tytölle 600 colónin ostokset (n. 1,5 dollaria), taisin käyttää lähemmäs kaksikymmentä kolikkoa. Toivon, että en ensimmäisenä päivänä joutunut huijatuksi, kun maksoin kaikkialla dollareilla ja sain takaisin paikallista valuuttaa, jonka arvosta mulla ei ollut harmainta aavistustakaan. Tänään sain sitä takaisin, vaikka kuvittelin maksaneeni tasarahalla. Systeemi on hämmentävä ja haluaisin vain päästä eroon dollareista, joita mulla on nyt ihan liikaa. Kaikki tajuaa kyllä muutenkin, että mä olen turisti. Ja se on ärsyttävää.
Pikaruokapaikat: KFC, Wendy´s, Taco Bell, Burger King ja tietenkin McMurderer. Keskustasta ei löydy mitään muita ruokapaikkoja. On nolointa ikinä myöntää, että ekan Costa Rican-ateriani söin Kentucky Fried Chickenissä ja toisen Pizza Hutissa. Ainut puolustus on se, että olin etsinyt jo aika kauan ja hyvin lähellä pyörtymispistettä. Enkä varmasti ollut liian vaativa, olisin vain halunnut perusmössöä: riisiä ja mustia papuja. Mutta ei. Ja pelkillä churroilla ja jätskilläkään ei voi elää, vaikka mieli tekis. Paikalliset on kansoittaneet nää mestat aika tehokkaasti, mikä alkaa näkyä teinien vyötäröllä. Toivon, että yliopiston seutu tarjoaa vähän monipuolisemmat ruokailuvaihtoehdot siihen asti, kunnes pääsen itse huseeraamaan keittiössä.
Tällaisia elämyksiä Keski-Amerikka (Aino, onko tämä nyt sitten se korrektimpi muoto?) on tähän asti tarjonnut. Kuljeskelu on ollut aika rajoitettua, koska olen ottanut varoitukset hyvin kirjaimellisesti ja kulkenut ulkona vain valoisaan aikaan. Tästä johtuen illat on melko tylsiä. Koti-ikävissäni otin jopa yhteyttä toiseen suomalaisvaihtariin, mikä oli varmaan ihan fiksu veto. Saatetaan tarvita toistemme apua käänteessä jos toisessakin. Nyt poistun viettämään iltaa internetin ihmeellisessä maailmassa. Jos sieltä vaikka löytyisi paikallinen reittiopas. Tai hyviä aktiviteettivinkkejä parille seuraavalle päivälle.
sunnuntai 3. helmikuuta 2008
Väsyttää
Haluaisin kalenterin, joka räjähtää, jos se tulee täyteen. Niinku oikeesti täyteen. Kuvaavaa on, että olen yrittänyt ottaa valokuvaa tämän viikon sivusta, mutten ole kerennyt.
Olen jäljessä lukemisesta enkä ehdi tehdä projektejani. Jossain välissä käväisin nimittäin kangaskaupassa, ja rakastuin, minäkin. Täydellisen kankaan ja muiden tilpehöörien lisäksi minulla on juuri sopiva kaava, pitäisi vain osata ommella hallitusti ja päämäärätietoisesti alusta alkaen huolella. Odotan jo tilaisuutta päästä käyttämään maailman täydellisintä mekkoa (joka ei tunnusta sukulaisuutta sweet emotional love -hameeseen). Olen nyt hehkuttanut tätä projektia kaikille jotka jaksavat teeskennellä kuuntelevansa.
Lisäksi viikkoon mahtui (nipin napin, ja täyteen tuli) vesijumppa, taidenäyttelyn avajaiset, suomireggaen kuuntelua livenä, kaksi musavisaa (eikä joukkueeni voittanut kumpaakaan, mikä on ennenkuulumatonta ja joo toisessa oltiin pisteen häviöllä toisia mutta silti), kolme eri päivää joina pukeuduin lyhytlahkeiseen niskasta sidottavaan haalariin (juu pelkään terveyteni puolesta!), jatkuvaa tuttuihin törmäilyä ympäri kaupunkia ja kaiken kruununa vuoden paskin päivä, kiitos tsemppauksesta niille, jotka sillä auttoivat.
Jollei kenkäni olisi lopullisesti haistattanut tänään loskalle ja lopettanut yhteistyötänsä, mikä vaati pysähdyksen kotona, olisin juuri tullut kotiin noin 43 tunnin liesusta. Tuohon aikaan sisältyi viikon neljäs täysi työpäivä, viikon toinen grafiikanopettajan sijaistus ja odotettavan huonosti laulettu Let's Hear It For The Boy karokessa. Ai niin, ja Brasiliasta asti roudattua sokeriruokoviinaa Myyrmäessä!
Tänä aamuna nautin "MITÄ VITTUA SÄ TÄÄLLÄ TEET?" -tyyppisestä herätyksestä (on muuten lause, jossa painon voi laittaa joka sanalle) kun työkaverini (joka ei enää edes asu kyseisessä talossa) löysi minut nukkumasta veljensä (joka myös on työkaveri) huoneesta. Poikien isä kutsui aamukahville, jonka aikana minua suostuteltiin loiventamaan jyrkähköä oloani kaljalla, jonka jälkeen opin, että kun pirulle antaa pikkusormen, se juottaa päiväkännit. Tai yrittää, jollei ensin sammu itse sohvalle. Loistavan erinomaisen vaikuttava vinyylikokoelma ja sauna hoitivat sielun tehokkaasti, pesin vaatteeni ja pukeuduin siksi aikaa työkaverikseni (siksi toisena mainituksi, joka ei päässyt sängystä ylös ennen kuin myöhään iltapäivällä). Sitten seikkailin Tikkurilasta kenkien vaihdon kautta juhlimaan keskustaan tuplasynttäreitä, joissa illan teemajuoma oli aikuisten mustikkamaito, joka muuten toimii. Tapasin ainakin yhden uuden kivan ihmisen jonka näen onneksi ylihuomenna uudestaan.
Haaveilen viikosta, jolloin olen lukenut tarpeelliset koulujutut ennakkoon ja kieltäytynyt tarjotuista työvuoroista, jolloin tarvitsisi vain käydä luennoilla (4x1,5h/vko ei ole paljon, mutta kun se muu työ) ja ommella ja vedostaa ja maalata ja askarrella ja... Listani toteuttamattomista projekteista on huomattava. Aion saada tämän onnellisen ihmisen viikkoni, koska olen sen arvoinen. Oliks muuta?
Olen unohtanut, mistä piti teille avautua, mutta nyt pitää ryhtyä katsomaan maanantain luennon harjoitustehtävää läpi, muuten huominen ei tuo yhtään lohtua, joten palannen asiaan mikäli muistini palautuu.
Olen jäljessä lukemisesta enkä ehdi tehdä projektejani. Jossain välissä käväisin nimittäin kangaskaupassa, ja rakastuin, minäkin. Täydellisen kankaan ja muiden tilpehöörien lisäksi minulla on juuri sopiva kaava, pitäisi vain osata ommella hallitusti ja päämäärätietoisesti alusta alkaen huolella. Odotan jo tilaisuutta päästä käyttämään maailman täydellisintä mekkoa (joka ei tunnusta sukulaisuutta sweet emotional love -hameeseen). Olen nyt hehkuttanut tätä projektia kaikille jotka jaksavat teeskennellä kuuntelevansa.
Lisäksi viikkoon mahtui (nipin napin, ja täyteen tuli) vesijumppa, taidenäyttelyn avajaiset, suomireggaen kuuntelua livenä, kaksi musavisaa (eikä joukkueeni voittanut kumpaakaan, mikä on ennenkuulumatonta ja joo toisessa oltiin pisteen häviöllä toisia mutta silti), kolme eri päivää joina pukeuduin lyhytlahkeiseen niskasta sidottavaan haalariin (juu pelkään terveyteni puolesta!), jatkuvaa tuttuihin törmäilyä ympäri kaupunkia ja kaiken kruununa vuoden paskin päivä, kiitos tsemppauksesta niille, jotka sillä auttoivat.
Jollei kenkäni olisi lopullisesti haistattanut tänään loskalle ja lopettanut yhteistyötänsä, mikä vaati pysähdyksen kotona, olisin juuri tullut kotiin noin 43 tunnin liesusta. Tuohon aikaan sisältyi viikon neljäs täysi työpäivä, viikon toinen grafiikanopettajan sijaistus ja odotettavan huonosti laulettu Let's Hear It For The Boy karokessa. Ai niin, ja Brasiliasta asti roudattua sokeriruokoviinaa Myyrmäessä!
Tänä aamuna nautin "MITÄ VITTUA SÄ TÄÄLLÄ TEET?" -tyyppisestä herätyksestä (on muuten lause, jossa painon voi laittaa joka sanalle) kun työkaverini (joka ei enää edes asu kyseisessä talossa) löysi minut nukkumasta veljensä (joka myös on työkaveri) huoneesta. Poikien isä kutsui aamukahville, jonka aikana minua suostuteltiin loiventamaan jyrkähköä oloani kaljalla, jonka jälkeen opin, että kun pirulle antaa pikkusormen, se juottaa päiväkännit. Tai yrittää, jollei ensin sammu itse sohvalle. Loistavan erinomaisen vaikuttava vinyylikokoelma ja sauna hoitivat sielun tehokkaasti, pesin vaatteeni ja pukeuduin siksi aikaa työkaverikseni (siksi toisena mainituksi, joka ei päässyt sängystä ylös ennen kuin myöhään iltapäivällä). Sitten seikkailin Tikkurilasta kenkien vaihdon kautta juhlimaan keskustaan tuplasynttäreitä, joissa illan teemajuoma oli aikuisten mustikkamaito, joka muuten toimii. Tapasin ainakin yhden uuden kivan ihmisen jonka näen onneksi ylihuomenna uudestaan.
Haaveilen viikosta, jolloin olen lukenut tarpeelliset koulujutut ennakkoon ja kieltäytynyt tarjotuista työvuoroista, jolloin tarvitsisi vain käydä luennoilla (4x1,5h/vko ei ole paljon, mutta kun se muu työ) ja ommella ja vedostaa ja maalata ja askarrella ja... Listani toteuttamattomista projekteista on huomattava. Aion saada tämän onnellisen ihmisen viikkoni, koska olen sen arvoinen. Oliks muuta?
Olen unohtanut, mistä piti teille avautua, mutta nyt pitää ryhtyä katsomaan maanantain luennon harjoitustehtävää läpi, muuten huominen ei tuo yhtään lohtua, joten palannen asiaan mikäli muistini palautuu.
perjantai 1. helmikuuta 2008
Pienen ihmisen suuria seikkaluja - osa n
Olen pahoillani viestin osittaisesta lukukelvottomuudesta. Oon tallasessa nettimestassa ja nappaimistolla lahimpana aan ja oon pisteita on sirkonfleksi, jonka kaytto vaatii aivan liian monen nappaimen painamista, eika sita siltikaan saa oikealle paikalleen. Saatte siis talla kertaa selvita anglohieroglyfien lukemisesta. Tilanne korjaantunee seuraavaan postaukseen mennessa. Niin alykko en ole, etta osaisin valttaa pohjoismaisia kirjaimia sisaltavia sanoja.
Saavuin siis eilen pitkan paivan jalkeen Miamiin. Kavin suoraan nukkumaan ja yllatin suuresti dormin viisi muuta asukasta, jotka eivat osanneet odottaa, etta kuudennessa sangyssa joku vetaa unta palloon, kun ne saapuu juhlimasta. Siina vaiheessa olin yhteensa tehnyt matkaa suunnilleen 24 tuntia ja se alkoi tuntua suunnilleen jokaisessa mahdollisessa ruumiinosassa.
Lontooseen asti kaikki sujui perusjouhevasti. Jaahyvaisistakin selvittiin mielestani aika kunnialla, ilman diapamia ja ylenpalttista nenaliinavuorta. Lapsen verenpaine alkoi nousta siina vaiheessa, kun mut kutsuttiin Heathrow`lla nimelta portille, kaytiin kaikki kamat lapi ja tehtiin ruumiintarkastus. Siina vaiheessa olin melko varma, etta en ehka paase Jenkkeihin ollenkaan. Joko ne on kuunnelleet mua satelliitilla ja kuulleet, mita mielta oon niista tai sitten oon jaanyt kiinni suklaan, salmiakin ja purkan salakuljetuksesta. Lentomatka meni oikein mukavasti. Molemmilla valeilla paasin ikkunapaikalle, keskipaikka oli tyhja ja kaytavapaikan kanssamatkustaja leppoisa keski-ikainen mies, joka oli ilmeisesti melko kokenut matkustaja (ekalla lennolla suomalainen, toisella ransu). Tata seikkaa ei pida vaheksyman, silla matka sujuu mukavammin, kun molemmat ottaa chillisti ja tilaa saa kayttaa vapaasti hyvakseen, i.e. kasata roskansa sille tyhjalle keskipaikalle. BA:n viihdetarjonta oli erinomaista. Katsoin Shrek Kolmannen ja noin kymmenen eri komediasarjan jaksoja. Jopa yksi ennennakematon Simpsonit loytyi. Ruoka oli mita geneerisinta mossoa. Jos kanaa ja perunaa ei erota maun eika rakenteen puolesta, jotain on vialla. Sen sijaan jalkkari- ja valipalatarjonta oli ihan tyydyttavaa. Ja juomia kaytiin saannollisesti tarjoilemassa. Ei valittamista siis. Matkan jannin osa olikin Amerikan Yhdysvaltoihin saapuminen. Rikun ja Tunnan ohjeita noudattaen valitsin maahantulotarkastusjonoista sen, jossa oli eniten lansimaalaisia. Ja siita huolimatta jonotin tunnin. Arvatkaa, oliko se viereinen jono kolme kertaa nopeampi? Mr. Murphy, you win again. Mun edessa oli kaksi tatia Kolumbiasta, tuosta kuulusta huumekauppiaiden kotimaasta. Tatsyt kuitenkin ties, mita "working it" tarkoittaa. Otin niista mallia, kiitin Luojaa siita, etta olen nainen ja pelasin parhaalla flirttihymyllani. Officer Link pyysi sormenjaljet, jutteli mun kanssa espanjaksi, otti kuvan ja toivotti hyvaa illanjatkoa. Jes.
Kello tikittaa, kohta on taas aika lahtea lentokentalle. Tan jalkeen en taida jaksaa niita vahaan aikaan, vaikka onkin taas ihanaa olla maailmalla. Viikonloppuna otan rauhallisesti ja tutustun uuteen kotikaupunkiini, yritan saada kropan selviamaan akuutista D-vitamiinimyrkytyksesta. Halaukset kaikille rakkaille kotimaahan, olette ajatuksissani.
Saavuin siis eilen pitkan paivan jalkeen Miamiin. Kavin suoraan nukkumaan ja yllatin suuresti dormin viisi muuta asukasta, jotka eivat osanneet odottaa, etta kuudennessa sangyssa joku vetaa unta palloon, kun ne saapuu juhlimasta. Siina vaiheessa olin yhteensa tehnyt matkaa suunnilleen 24 tuntia ja se alkoi tuntua suunnilleen jokaisessa mahdollisessa ruumiinosassa.
Lontooseen asti kaikki sujui perusjouhevasti. Jaahyvaisistakin selvittiin mielestani aika kunnialla, ilman diapamia ja ylenpalttista nenaliinavuorta. Lapsen verenpaine alkoi nousta siina vaiheessa, kun mut kutsuttiin Heathrow`lla nimelta portille, kaytiin kaikki kamat lapi ja tehtiin ruumiintarkastus. Siina vaiheessa olin melko varma, etta en ehka paase Jenkkeihin ollenkaan. Joko ne on kuunnelleet mua satelliitilla ja kuulleet, mita mielta oon niista tai sitten oon jaanyt kiinni suklaan, salmiakin ja purkan salakuljetuksesta. Lentomatka meni oikein mukavasti. Molemmilla valeilla paasin ikkunapaikalle, keskipaikka oli tyhja ja kaytavapaikan kanssamatkustaja leppoisa keski-ikainen mies, joka oli ilmeisesti melko kokenut matkustaja (ekalla lennolla suomalainen, toisella ransu). Tata seikkaa ei pida vaheksyman, silla matka sujuu mukavammin, kun molemmat ottaa chillisti ja tilaa saa kayttaa vapaasti hyvakseen, i.e. kasata roskansa sille tyhjalle keskipaikalle. BA:n viihdetarjonta oli erinomaista. Katsoin Shrek Kolmannen ja noin kymmenen eri komediasarjan jaksoja. Jopa yksi ennennakematon Simpsonit loytyi. Ruoka oli mita geneerisinta mossoa. Jos kanaa ja perunaa ei erota maun eika rakenteen puolesta, jotain on vialla. Sen sijaan jalkkari- ja valipalatarjonta oli ihan tyydyttavaa. Ja juomia kaytiin saannollisesti tarjoilemassa. Ei valittamista siis. Matkan jannin osa olikin Amerikan Yhdysvaltoihin saapuminen. Rikun ja Tunnan ohjeita noudattaen valitsin maahantulotarkastusjonoista sen, jossa oli eniten lansimaalaisia. Ja siita huolimatta jonotin tunnin. Arvatkaa, oliko se viereinen jono kolme kertaa nopeampi? Mr. Murphy, you win again. Mun edessa oli kaksi tatia Kolumbiasta, tuosta kuulusta huumekauppiaiden kotimaasta. Tatsyt kuitenkin ties, mita "working it" tarkoittaa. Otin niista mallia, kiitin Luojaa siita, etta olen nainen ja pelasin parhaalla flirttihymyllani. Officer Link pyysi sormenjaljet, jutteli mun kanssa espanjaksi, otti kuvan ja toivotti hyvaa illanjatkoa. Jes.
Kello tikittaa, kohta on taas aika lahtea lentokentalle. Tan jalkeen en taida jaksaa niita vahaan aikaan, vaikka onkin taas ihanaa olla maailmalla. Viikonloppuna otan rauhallisesti ja tutustun uuteen kotikaupunkiini, yritan saada kropan selviamaan akuutista D-vitamiinimyrkytyksesta. Halaukset kaikille rakkaille kotimaahan, olette ajatuksissani.
Tuoppitytöt tippuu.
Käytiin tovereiden kanssa katsomassa PINTANDWEFALL-keikka numerossa.
Kyllä osasi tytöt soittaa jytisevää rokkenrollia. Sellainen musiikki sopii vanhalle teknomiehelle. Hirveetä meininkiä ilman suurempia kommervenkkejä ja kaikki sopivan ironisen tyylitietoisesti. Sitäpaitsi kitaristi muistuttaa hybridiä eräästä tänne kirjoittavasta naisrokkareita vihaavasta graafikko-pedagogista ja eräästä maailmaamatkustavasta, Porvoosta tunnetuksi tulleesta elokuvaprekaariystävästäni. (Se oikealla)
Ah!
Josta tulikin mieleeni: Kävimme myös tarkastamassa 19. päivä subterraanin trubaduurin, Mauri Anteron keikkakunnon samaisella seurahuoneella. Mukaansa Mauri Antero oli tuonut pitkäaikaisen kollegansa Pedron. Yhdessä 60-luvun maanalaiset reliikit esittivät kimaran toinen toistaan viihdyttävämpiä otteita tuotannostaan.
Nostalgiahoure nosti päätään muistellessani lukemattomia hetkiä pojanheitukkana, joita olen viettänyt kuunnellen haltioituneen riehakkaana Kamelilaulu-LP:tä ja muuta kansantaiteilijan tuotantoa.
Myöhemmin samana iltana vetäydyimme kuitenkin uusimpaan paikalliseen turkulaisen yökerholordin juottolaan. Pakkohan se on myöntää; oli siellä melko hauskaa.
Musiikista puheenollen. Olen rakastunut. Hän on nuori, kaunis, nainen, kanadalainen ja laulaa kuin enkeli kompuroidessaan kotiin pitkän kapakkaillan jälkeen. Hänen nimensä on Emily Haines ja hänen musiikkivideonsa lumosi minut. Olen nyt kuunnellut tätä pienosäesteistä, eteeristä indie-soft rokkia ihan liikaa. Alan pyöristyä kulmista, fokus katoaa.
Niin ja jos neiti Turku voisi kykyjensä mukaan "ripata" antamani joululahjan ja lähettää syntyneet musiikkitiedostot minulle jotenkin, niin Pyynö arvostaisi suuresti!
Ei muuta tällä erää. Pitäkää ittenne miehinä!
Kyllä osasi tytöt soittaa jytisevää rokkenrollia. Sellainen musiikki sopii vanhalle teknomiehelle. Hirveetä meininkiä ilman suurempia kommervenkkejä ja kaikki sopivan ironisen tyylitietoisesti. Sitäpaitsi kitaristi muistuttaa hybridiä eräästä tänne kirjoittavasta naisrokkareita vihaavasta graafikko-pedagogista ja eräästä maailmaamatkustavasta, Porvoosta tunnetuksi tulleesta elokuvaprekaariystävästäni. (Se oikealla)
Ah!Josta tulikin mieleeni: Kävimme myös tarkastamassa 19. päivä subterraanin trubaduurin, Mauri Anteron keikkakunnon samaisella seurahuoneella. Mukaansa Mauri Antero oli tuonut pitkäaikaisen kollegansa Pedron. Yhdessä 60-luvun maanalaiset reliikit esittivät kimaran toinen toistaan viihdyttävämpiä otteita tuotannostaan.
Nostalgiahoure nosti päätään muistellessani lukemattomia hetkiä pojanheitukkana, joita olen viettänyt kuunnellen haltioituneen riehakkaana Kamelilaulu-LP:tä ja muuta kansantaiteilijan tuotantoa.
Myöhemmin samana iltana vetäydyimme kuitenkin uusimpaan paikalliseen turkulaisen yökerholordin juottolaan. Pakkohan se on myöntää; oli siellä melko hauskaa.
Musiikista puheenollen. Olen rakastunut. Hän on nuori, kaunis, nainen, kanadalainen ja laulaa kuin enkeli kompuroidessaan kotiin pitkän kapakkaillan jälkeen. Hänen nimensä on Emily Haines ja hänen musiikkivideonsa lumosi minut. Olen nyt kuunnellut tätä pienosäesteistä, eteeristä indie-soft rokkia ihan liikaa. Alan pyöristyä kulmista, fokus katoaa.
Niin ja jos neiti Turku voisi kykyjensä mukaan "ripata" antamani joululahjan ja lähettää syntyneet musiikkitiedostot minulle jotenkin, niin Pyynö arvostaisi suuresti!
Ei muuta tällä erää. Pitäkää ittenne miehinä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)