Duunit loppu ja ilo alkaa.

Mulla on uus tietskari!

Mäkbook pro tällä kertaa.

Ja mun duuni loppu. Olen vapaaherra. Köyhä, mutta silti.

Nyt olen Vanhan kahvilassa ansaitulla kalialla.

Todiste:

Ei tässä sitten muuta..

Lintu savupiipussa

Seisoskelin lauttalaiturilla illan hämärtyessä. Autojen ajovalojen loisteessa erotin lähestyvän aluksen. Mannerta evakuoitiin vielä nimettömän vaaran uhatessa. Takana jonottavissa autoissa panikoitiin ja painettiin kaasua. Etummaiset autot suistuivat mereen.

Pakenin rantatalojen taakse ja tapasin Loviisa-nimisen pikkutytön, joka maalasi kasvoni mutaväreillä. Tytön äiti huusi lapsensa takaisin autoletkaan.

Käännyin ympäri ja takaani avautui englantilainen puutarha linnoineen. Kävelin pitkin polkuja ja löysin isäni tutkimasta tuulimyllyjä. Jatkoimme yhdessä puutarhan kellariin. Inferno-kuvaelman tuliefektit polttivat vanhoja kirkkopatsaita.

Käännyin taas ja löysin itseni sisustustarvikekaupasta S:n ja P:n kanssa. S osti karkkia ja sai ilmaiseksi suklaapatukoita. P jonotti ikuisessa jonossa kynttilälyhty sylissään. Odotellessani mutustelin suklaata ja tutkin häkkiin suljettua lintua. Siipien iskut kaltereita vasten kaikuivat korvissani.

Siipien iskut? Kalterit?

Tässä huoneessa on lintu! Ei saatana!

Heräsin ja ponkaisin nurkkaan. Yhä puoliksi unessa yritin tihrustaa likinäköisillä silmilläni hämärässä huonessa.

Ok, rauha. Ei lintuja huoneessa. Mutta siiveniskut kuuluvat yhä... Olenko tulossa hulluksi? Uneksinko yhä?

Totuus iski vähintään eurorekan voimalla. SE ON TAKASSA!

Noin kahdessa sekunnissa olin Idan huoneessa. Ihan turha selittää, ettei takkaan mahdu pikkutirppaa suurempaa siivekästä, eivätkä suomalaiset lajikkeet erityisen vaarallisia ole. Olin täysin kyvytön kävelemään huoneeseeni ja suuntaamaan taskulampun valokiilan sen helvetin olennon keltaisiin mulkosilmiin. Ei, ei ja ei.

Pysykööt siellä. Minä nukun muualla. Muutamme huomenna. Ongelma ratkaistu.

YÄK.

Never mind the jet lag, here comes the culture shock!

Kumpikaan kyseisistä ilmiöistä ei sitten ollutkaan keksintöä, enkä minä niille vastustuskykyinen, toisin kuin itse kuvittelin vielä pari viikkoa sitten.
En osaa enää sanoa, minkä piikkiin tämänhetkinen väsymys menee, mutta lupaavia kandidaatteja on monia, etunenässä K-market Inferno. Ennen kaikkea olen pettynyt itseeni. Olin jo päättänyt, etten enää palais kauppaan, mutta sitten "elämän realiteetit" iski vastaan. Kaikin puolin paskoja jätkiä ovat.
Kesäloma jäi jotenkin väliin, eikä sitä pysty paikkaamaan sillä, että 24 päivän edestä kesälomapalkkaa ilmestyy mun tilille syyskuun alussa. Oon silti päättänyt, että mun on käytävä Lintsillä vaikka vain syömässä vohveli. Myös Suomenlinna on ehdoton. Vaikka taivaalta sataisi pieniä, vihaisia kassaneitejä, mä meinaan joku päivä istua sillä lautalla ja kuvitella itselleni kesäloman. Siinä neidin mielikuvitus testataan.
Onneksi työnhaku on jo kovaa vauhtia käynnissä ja syksyn suunnitteleminen Ainon kanssa piristi mun mielialaa. Okei, ehkä meistä ei tule varjo-Finlandiaraatia, mutta on kiva leikkiä ajatuksilla oikeasta elämästä. Ja lautapeleistä baarissa on tultava perinne. Minä vaadin.
Alle neljän kuukauden päästä on joulu!!!

Painoväriä kipeissä hiuksissa

Lasketaanko sellainen kaksoiselämäksi, jos on päällä kohtuullisen vakava (noin kahdeksan päivän) baariputki, mutta samaan aikaan leipoo, neuloo ja leikkailee paspiksia ahkerasti?

Krapulassa on ihan kiva ommella iloisenvärisiä nappeja lastenvaatteisiin tai tehdä pojille lapasia (jonkun niistä täytyy pitää huolta) tai askarrella muutenkin keski-ikäistä syyselämää. Mojitokesä on ohi (melkein), ja jouluhiiri kun olen, tein taloon jääneestä rommista rommiruukun. Mielstäni tämä oli hyvin symbolinen teko, näin vuodenajan vaihteessa. Voin jo kuvitella itseni siemailemassa munatotia ja paketoimassa maanisesti sievässä talvimekossa.

Näyttelyvalmistelut tekevät onnelliseksi. En ole kirjoittanut näin paljon listoja vuosiin.

Muistutuksena:

Taidetta, taidetta!

Meidän elämä näyttää pyörivän sen ympärillä harvinaisen paljon tällä hetkellä, mutta mikäs sen parempaa kuin elokuinen ilta, parhaat ystävät ja halpa punkku...
Taiteiden yö on täällä jälleen, tarkalleen ottaen perjantaina. Käsi ylös, kuka lähtee mukaan tekemään ihan mitä vaan! En oo vielä ehtinyt kattella ohjelmaa tarkemmin, mutta se löytyy Juhlaviikkojen nettisivulta.
Antakaa kuulua itsestänne, lapsi kaipaa seuraa.

Taideretki!!

Totesin tässä juuri, että olen ollut Hyvin Huono ystävä ja tytär ja bloggaaja ja entinen pääkaupunkiseutulainen. Hyvä fyysikko olen kyllä ollut, mutta ei siitä sen enempää.

Ainun taideviikonloppu lienisi siis loistava tapa yrittää kompensoida laiminlyöntejäni ainakin vähäsen, eli ajattelin ehdottaa kollektiivista kokoontumista Tikurilassa avajaisten aikaan. Sitä ennen tai sen jälkeen tai sekä että olis mukava kokoontua jonnekin (vaikkapa kakun tai muun ruokaan liittyvän asian äärelle) juoruamaan.

Käsi ylös kuka lähtee mukaan?

Sådant är livet

Kuten Annen kanssa keskusteltiin, parhaat blogimerkinnät syntyisi silloin kun kävelee yksinään kaupungissa tai muualla. Silti ajattelin uhrata hetken omaa aikaani teille, vaikka tämä ei nyt jäsennykään enää niin hyvin kuin vielä aiemmin tänään.

Koska mulla menee oikeastaan aika hyvin.

Ensinnäkin syksy on periaatteessa täällä. Tai ei periaatteessa vaan käytännössä. Ei tarvitse enää miettiä, että pitäisikö nyt vaan kesän takia pukeutua vähän värikkäämmin ja kevyemmin kun se jotenkin kuuluu asiaan, vaan voi hyvin vetää ihanat lämpimät (mustat) hupparit ja neuleet päälle. Ja kesällä pitäisi olla paljon ulkona koska sekin jotenkin kuuluu asiaan; nyt voi möllöttää sisällä ja katsoa roskatositeeveesarjoja vaan koska ei ole pakko tehdä mitään, tai ladata uutta musiikkia iPodiin. Ja melankolisen musiikin kuuntelu sopii vihdoin ulkona vallitsevaan säähän. Sopivia valintoja olivat tänään esim. Foo Fighters ja Kent.

Fyysisestikin mulla menee aika kivasti. Selkä on vähän parempi kai, mutta ennen kaikkea alan jaksaa taas harrastaa liikuntaa enemmän ja voin oikeesti suunnitella aloittavani vaikka tanssimisen (jonka sijaan aloitin sen kung fun vajaa 7 vuotta sitten) ja salitreenin.

Lisäksi mulle on töistä löytynyt sitä miespuolista juttuseuraa, jota jäin kaipaamaan kun lopetin taistelulajit. On kivaa olla taas yksi jätkistä, mutta kuitenkin saada ne ihailemaan kun on välillä päättänyt laittaa hiuksia tai hameen päälle. Ne myöskin tekee mulle sellaisia kummallisia juttuja välillä kuin vaikka ostaa berliininmunkkeja ("kun mä aattelin hemmotella") tai jää yksin töihin yliaikaa jotta pääsen rättiväsyneenä raahautumaan kotiin (vain 15 min. tavallista myöhemmin).

Ja kahden viikon päästä lähden viikoksi New Yorkiin.

Niin, hyvä elämä.

T.p.l'a.

Huomio huomio! Tämä on tärkeää ja sitä paitsi hauskaa, siispä kerron:

Autotallikollektiivin (eli minun ja muiden espoolaisten perhetyttöjen) ensimmäinen kesänpäättönäyttely T.p.l'a. esittelee tuoretta taidegrafiikkaa elokuun viimeisenä viikonloppuna. Näyttelymme kesto on suppea, jotta esittelyn voivat tehdä taiteilijat itse yhteistuumin. Tulkaa siis katsomaan meitä ja mitä olemme saaneet aikaan!

T.p.l'a.
29. - 31. 8. 2008
Tikkurilan Silkissä


Aukioloajat ovat seuraavanlaiset:
pe 17-20
la 11-20
su 11-17

Jos viikonloppuusi ei kuulu suunnattomasti ohjelmaa ja pääset paikalle koska tahansa, ajaksi voi valita lauantain klo 17, jolloin vietämme avajaisten, päättäjäisten ja keskikohtiaisten välimuotoa. Silloin saa pitää puheen jos haluaa, itse en aio pitää. Toisaalta tässä just ajattelin sitäkin, että johonkin muuhun aikaan meillä on enemmän aikaa selittää ja esitellä töitämme, joten puolensa siinäkin. Saa tulla monta kertaa! Ollaan siellä mahdollisimman kaikki mahdollisimman koko ajan. Itse olen muuten kaikki aukioloajat paikalla, paitsi että lauantai-iltana pitää ehkä lähteä vähän aiemmin kuin mitä suljetaan... (btw: onko epäkorrektia mennä tupareihin ja pyytää saada lainata suihkua?)

Näyttelytilana toimii Tikkurilan Silkki, eli se vanha silkkitehdas siinä Heurekaa vastapäätä, ihan Tikkurilan keskustassa. Osoite on Tikkurilantie 44, asemalta on helppo kävellä. Tekosyitä ei siis kuunnella kaupungissa majailevilta! Muista kaupungeista asti en velvoita tulemaan, mutta meidän näyttely ei valitettavasti lähde Turun kiertueelle.

Lissabon ja liftaus On-Line (LLOL)

Sain vihdoin ja viimein siirrettyä kerääntynyttä kuvasaastaa Internetin kylmälle mutta pehmeälle povelle. Galleriat on saavutettavissa nettialbumistani .

Hieman esimakua:

Lissabon

Liftausreissu



Enjoi!

Final Countdown

Luultavasti (kaikkih te tiedätte mihin mun matiikan numerot perustu, sillä ei ollut mitään tekemistä laskuopin kanssa) 17 päivää jäljellä.

Sataa. Juppe maastossa parinkymmenen varusmiehen (pohjois-karjalan prikaatin poijjat puolustusvoimien sm-fudiskisoista) kanssa. Vedin pidemmän korren.

Eilen Lappeenrannassa. Tänään Jermulaan.

Metsoforte on torstaina 14.8. perinteisesti mukana Art Goes Kapakan Kuorojen kierroksella, vahvistuksenaan vastikään Suomeen palannut tähtisopraano neiti Taskinen. Ilta alkaa kaikkien kuorojen yhteisesityksellä Senaatintorilla klo 19.00, josta jalkaudumme pääkaupungin anniskelulaitoksiin seuraavan ohjelman mukaan:
20.00 Grotesk (Ludwiginkatu 10)
21.00 Porvoonkadun baari (Porvoonkatu 19)
22.00 Helmi (Eerikinkatu 14)
Olisi kiva nähdä yleisön joukossa tuttuja naamoja, erityisesti niitä, joita en vielä paluuni jälkeen ole nähnyt. Voin myös yrittää salakuljettaa teitä jatkoille, ellei keksitä jotain omaa kivaa. Toiset meistä kun eivät ole pussikaljoitelleet kertaakaan tänä kesänä.

Ilmoitusluontoisesti

Olen ilmoittautunut viidelle työväenopiston kurssille. Valitettavasti posliininmaalauksen alkeiskurssit oli ihan hankalasti kaikki, mutta luotan siihen, että ainakin torstaiaamuisin puoli kymmeneltä alkavalla kirjamaalauskurssilla on ihan riittävästi eläkeläisiä. Paperinvalmistuskurssilta kannattaa varmaan etsiä myös, kaksikielisestä akvarellikurssista puhumattakaan. I need a new crowd.

Olen lisäksi ilmoittautunut poissaolevaksi yliopistolle. Se tarkoittaa, että helsinki.fi-sähköposti lakkaa toimimasta ens kuussa. Niin, ja sitä, että identiteettikriisi lienee postissa. Tilattu se ainakin on. Toisaalta, tiedän, keitä siellä on duunissa, joten ehkei se pääse perille.

Haluaisin lisäksi ilmoittaa, että Suunnitelmallisuus, Päämäärät ja Tulevaisuus on niille, ketkä osaa. Haistakoot.

Voisiko Sanni ilmoittaa itsestään, kun on maassa? Sen pitäisi matematiikkani mukaan olla koko lailla nyt, nimittäin.

Where the hell have I been?

Menin metsään.


Luotan, että tiedätte, että luonto on mielestäni perseestä. Mökkieleämä ei kuitenkaan yhtään ole. Se on parasta. Kerron siitä.

Pakkasin mukaani lukemattomia (3) kirjoja ja neitseellisen luonnoslehtiön. Ilokseni voin kertoa lehtiön keränneen hyvän kerroksen harmaita sormenjälkiä, sivujen kuluneen ja kironneeni fiksatiivipullon jättämistä kotiin. Keskityin kuparinkappaleiden kohtaloiden luonnostelun ohella nysväämään taiteellisesti vakavamielisiä, poliittisesti merkittäviä ja yleisesti katu-uskottavia kuvia sukulaisten koirista. Laajentanen repertuaariani lähitulevaisuudessa delfiineihin, sateenkaariin ja tosi söpöihin pikkuponeihin.


Välttelin luontoa asumalla riippumatossa, jossa siirryin mukana tuodun lukemisen loputtua Christie-dekkareihin, joista puolestaan tuli ajankohtaiseksi vieroittautua, kun luettujen pinon total body count nousi kuuteentoista. Suunnittelin toisaalta niiden muuttamista juomapeliksi, jossa odotellaan sitä, että joku päivittelee, kuinka vaikea hyvää palvelusväkeä on löytää nykyään, joku on yllättynyt siitä, kuinka perinpohjaisen järkevä naisihminen joku toinen on, joku sanoo "jos ymmärrätte mitä tarkoitan" (useamman kuin yhden suomentajan fetissi!) tai sisäkön nimi on Gladys...


Vahvasti elliptisoituvaa aikakäsitystäni pyöristi entisestään tuo kuuluisan enigmaattinen paikallisradio, jonka nimestä ihan melkein saan jo selvän (no en) ja joka soitti jatkuvasti sitä yhtä biisiä, joka puolestaan väitti, ettei Elvis ole kuollut ja joku tyttö tulee takaisin. Ja niitä muitakin samoja biisejä se soittaa joka päivä samaan aikaan, yli viikon ajan.

Sain myös sinne välitettynä jo kolmannen sellaisen kirjeen sieltä hyvin kaukaa, johon ei voi vastata, koska lähettäjä elää villiä nomad-elämää vailla pysyvää osoitetta. Reilua: ei.


Sitten tulin pois metsästä. Viime hetkillä uskaltauduin myös ihan oikealle retkelle. Löysin muun muassa tien, nörttien puuhasokkelon (bissetölkkejä ja neonkeltaisia väripanosläiskiä) ja marjoja. Paluuni jälkeen olen leiponut jo kaksi mustikkapiirakkaa (ei-traditionaalisia murupekaanivariaatioita, tarkalleen ottaen kuningatar-, ei mustikkatäytteellä) joista jälkimmäinen hengaa keittiössä juuri nyt.

Muutaman tunnin päästä ryhdymme viettämään rapujuhlia! Helmet on jo kaulassa! Pikee-paita on jo päällä! Tuulihatut leivottu! Hopeat kiillotettu! No ei, viimeinen ei pidä paikkaansa, mutta muut kyllä. Helan går!


Lopuksi haluaisin vielä jakaa kanssanne päivän runon, joka on sekä alku että loppu laajalle lastenrunoilijan uralleni (ks. oheinen kuva):

Piirsin pihalla,
pikkukonna
pissi skissilleni.

(Äiti väittää, ettei lapset muka tiedä, mikä on skissi, mutta mun mielestä se kertoo vaan siitä, että lapsilla on keskimäärin huonompi lapsuus ku mulla, koska mä tiesin ainaski.)