keskiviikko 20. elokuuta 2008

Taideretki!!

Totesin tässä juuri, että olen ollut Hyvin Huono ystävä ja tytär ja bloggaaja ja entinen pääkaupunkiseutulainen. Hyvä fyysikko olen kyllä ollut, mutta ei siitä sen enempää.

Ainun taideviikonloppu lienisi siis loistava tapa yrittää kompensoida laiminlyöntejäni ainakin vähäsen, eli ajattelin ehdottaa kollektiivista kokoontumista Tikurilassa avajaisten aikaan. Sitä ennen tai sen jälkeen tai sekä että olis mukava kokoontua jonnekin (vaikkapa kakun tai muun ruokaan liittyvän asian äärelle) juoruamaan.

Käsi ylös kuka lähtee mukaan?

8 kommenttia:

aino kirjoitti...

Jee! Jee! Parasta ois! Kannatan!(Piks, lähetin kutsun näyttelyyn myös perheellesi, lähinnä siks, että Pii joskus pyysi, että ilmoittelen sit kun olen tehnyt uusia töitä.)
Sanni kai aikoo näyttelyyn jo perjantaina, eikä silloin lauantaina kun on ns. häppeninkii, mut siinä on se hyvä puoli, että silloin pe mä olen itse jäämässä sinne näyttelytilaan yöksi, enkä käy illalla sulkemisajan jälkeen tupareissa.

Lisäksi haluaisin mielelläni kuulla lisää siitä, kuinka olet ollut hyvä fyysikko. Siitä sen enempää! Siitä sen enempää!

Ja lisäksi lisäksi olen minäkin ollut huono ystävä, kun en ole käynyt Turussa ihan järjettömän pitkään aikaan. Lupaan parantaa tapani heti 'näyttelykiireiden' jälkeen.

Ja mulla on Piks asiaa, mutta mun pitää soittaa huomenna, kyseessä on nimittäin ruokadilemma (vaikea!), ja tarvitsen konsultaatiota.

Sandra kirjoitti...

Joo, olen koko lauantaina töissä ja sen jälkeen herra Revon tupareissa, mutta meinaan tehdä samaisen herran kanssa skumppahuuruisen taideretken näyttelyyn perjantaina.
Mutta mä lupaan ja vannon, ettet voi välttyä multa, jos kerran pyörit näillä seuduilla. Tahtoo nähdä. Nyt. Ja mulla on vakaa päätös tulla syksyn aikana Turkuun lähinnä syömään ja viettämään aikaa Pinjan kanssa :)

Sandra kirjoitti...

Ei perse!
Aikatauluttamisen mestarilla on taas liian monta rautaa tulessa.
Unohdin, että meen perjantaina sinne Juhlaviikkojen 40-v.-konserttiin, jonne voitin liput. Jos siis joku haluaa sen jälkeen, eli n. klo 22, nähdä jossain keskustassa, niin voin tulla jakkupuvussani pätemään baariin. Aino, mun siis pitää tulla näyttelyyn sunnuntaina, eli skumpan nauttimista on rajoitettava, koska koulu alkaa seuraavana päivänä. Sori.

Inka kirjoitti...

Jos ketään kiinnostaa niin ainoa mahdollinen aika mulle nähdä on lauantaina (30.8.) ennen töitä eli ennen klo16. Eli jos Pix olet Helsingissä ja sulla on mahdollisuus kahvitteluun siinä välissä niin olis kiva nähdä?

NärhiA kirjoitti...

jep, tuhoon tuomittua.
päädyin töihin vielä lauantaiksi (opastelen pieniä koulukkaita sisarmuseossamme), joten pääsen Porvooseen joskus klo 15 kieppeillä ja sieltä Klakeen viideksi. eli Tikkurilas voisin olla 17-18.
mutta ymmärsinkö oikein, että siellä ei ole kuin Pix?
su palaan pysyvästi Turkuun, miten olet palailemassa sinne suuntaan? yhteinen juna?
ja pah, sannille ei sit kelpaa nähdä mua Turussa.

Sandra kirjoitti...

Kylläpä meidän neideillä on viime aikoina eksynyt kovin herkästi se kuuluisa palkokasvi sieraimeen! Tietenkin haluaisin vaikka käyttää kaiken aikani teidän kaikkien kanssa istumiseen ja juoruamiseen, mutta täti on nyt jostain syystä vähän väsynyt...Sori, Inka, otan yhteyttä heti kun siihen suinkin kykenen, mutten tee mitään lupauksia tälle viikolle. Koko lauantaipäivän olen töissä. Ja Turku-retkeä suunnittelen hieman pidemmälle tulevaisuuteen, eli saattaa mennä lokakuulle. Jaiks...Miten musta taas tuli tällainen?
Rakastan silti kaikkia mussukoitani aivan tasapuolisesti ja muisk muisk muisk :)

NärhiA kirjoitti...

Hei, ymmärrystä hyvät ihmiset!
Asun täällä hevionkuusessa ilman säällistä ihmisseuraa ja kaikilla muilla on kivaa.
sitä paitsi kännykkä kuoli, joten muhun saa yhteyttä vain isäni kautta, joka surinpiirtein tietää missä olen.

Inka kirjoitti...

Ei sit Anne ehditä nähdä :( Mut tuun Turkuun syksyllä, lupaan. Luulen, et väliviikolla viimeistään onnistuis.

Mulla on seuraavan kerran aikaa sosialisoida 19.9. olevan tentin jälkeen. Tuun reissusta viikkoa aikasemmin mut sit täytyy ottaa äkkiä kiinni puolet yhdestä ainoasta kurssista viikossa ja lukea samalla tenttiin niin voi olla vähän hiljaista sosiaalisella rintamalla.