Settimana numero due

Italian sisäasianministeri Roberto Maroni päätti pistäytyä ihailemassa Peggyn kokoelmaa. Kyllähän se kieltämättä sekoitti päivärytmin kun yhtäkkiä koko sisäpiha täyttyi poliiseista täysissä mellakkavarusteissa. Kanaalin puolelta meitä lähestyttiin poliisivenein ja rivan puolella ovella kulkuttivat Questuran (Italian valtion poliisilaitos) etsivät. Museon kulkuväylät täyttyivät mellakkakilvistä ja -kypäristä kun reippahat polliisin jolopit tajusivat ettei kukaan nyt ihan aikuisten oikeasti ole tekemässä terrori-iskua Guggenheimille.

Ikävä kyllä kyseinen ministeri on kuulemma harvinaisen suuri "dickhead", joten säilytimme mielen malttimme. Toisin kävi maanantaina kun se-tyttö-elokuvasta-Meet-Joe-Black ja se-prinssi-elokuvasta-Everafter-ja-rosvo-jostain-Bond-leffasta-ja-ehkä-myös-Vaarallisesta-tehtävästä (ilmeisesti Claire Forlani ja Dougray Scott, vaikka en tunnista nimiä/kasvoja vieläkään, enkä tunnistanut silloin museollakaan). Sillä kyllä nyt filmitähti, vaikkakin vain melkein-kuuluisa, aina poliitikon voittaa.

Ajatella, että joissakin maissa ministerit ihan vain kävelevät muina miehinä/naisina museoihin... ja jopa Ikeaan.

Kävin myös katsomassa Kuninkaan puheen. Tai oikeastaan kävin katsomassa elokuvan Il Discorso del Re eli dubatun version, joka kyllä ohjelman mukaan oli tekstitetty. Olihan se jännää katsoa elokuvaa puheesta ja kielestä dubattuna.

Huomenna kokeilen uusia tapoja päästä Suomeen. Matkustan isotätini hautajaisiin ensin junalla ja sitten kolmen eri lennon kautta Kuopioon. Viimeinen lento on pienellä Fokkerille Lappeenrannasta (siellä on kansainvälinen kenttä, herran jestas sentään!) Kuopioon. Tulee jännää jännää!

Sumujen saarilta

Muu maailma hävisi yön aikana. Heräsin sireenin huutoon ja ehdin jo kirota laiskuuttani, kun en vieläkään ole saanut ostettua kumisaappaita. Mutta onneksi kyseessä oli vain laivan sumusireeni, eikä San Marcon tulvasireeni.

Joten selvisin kuivin jaloin lähikauppaan, mutta fondamenta oli suorastaan aavemainen näkyvyyden katketessa 30 metriin. Normaalisti vastarannalta erottaa lähes uutisotsikotkin...

Oikeastaan sääli, että täytyy seikkailla pääsaarelle tänään. Olisimme voineet muiden giudeccalaisten kanssa leikkiä autiota saarta tai maailmanloppua...

Kliseistä, mutta totta

Kyllä vain, pystyn oikein hyvin voimaan pahoin kahden pysäkinvälin pituisella (päivittäisellä) vaporetto-matkallani. Mutta ei haittaa, sillä hei, se on VAPORETTO! Ja käytän sitä päivittäin!

Kotikadullani kuivataan pyykkiä katujen yllä.

Herään aamuisin viereisin Redentore-kirkon kellojen soittoon. Tosin käännän vain kylkeä ja toivon, että soitto lakkaisi. Kellot soivat seitsemältä ja herätyskello soi vasta kahdeksalta. Sunnuntaina on turha yrittää lojua sängyssä, sillä kellot pauhaavat läpi koko päivän.

Tein lyhyen kävelyretken Giudeccassa ja törmäsin neljääntoista (14!) kissaan. Kaikki suhtautuivat tutustumisyrityksiini tavalla, joka saisi Taikurin näyttämään yli-innokkaalta koiranpennulta.

Työskentelen museolla yhdeksän tuntia per työpäivä ja vietän siellä myös vapaa-aikani. Ja jos en illalla lähde Spritzzille kaikki olettavat, että olen sairas.

Olen viettänyt täällä viikon, enkä ole vielä nähnyt San Marcon-aukiota. Mutta voin luetella läpi liki kaikki Campo San Margaretan baarit...

Ja löysin Gromin! Niitä on jopa kaksi.