tiistai 8. huhtikuuta 2008

Internet kotiin - the Tico way

Ollaan kuukauden verran kirottu sitä, kuinka meidän vuokraisäntä on hijo de puta, cabrón, pendejo ja kaikki muut hellittelynimet, mitä ollaan keksitty, koska mitkään asiat ei hoidu helposti ja nopeasti. Mutta epätoivo keinot keksii. Kyllä vain. Kun asetat tietokoneesi kuistin pöydälle, etsit lavuaarin alta pistokkeen sille, vietät tunnin verran hakkeroiden kahdella kielellä, käytät kämppiksen salasanoja, pyörit kolmesti päälläsi ja kutsut Kuun jumalaa nahuatlin kielellä, pääset luvatta yliopiston langattomaan verkkoon kätevästi omalta kotipihaltasi. En siis taida lopullisesti jättää hyvästejä vakkarinettikahvilalleni, vaikka täytyykin myöntää, että skandit näyttää kauniilta ja mulla on hirvittävä blogituspula. Ainut, mikä uupuu on nk. "vapaa-aika", joka on toisinaan tuntematon käsite tällä puolen maailmaa, ainakin ulkomaiselle opiskelijalle. Onneksi taas on tulossa jokin pyhäpäivä. Juan Santamaría, mulla ei ole aavistustakaan siitä, kuka olet, mutta kiitoksia nyt kovasti, kun järjestit mulle nelipäiväisen viikonlopun. Costa Rica kiittää ja kuittaa. Ja miettii, kuinka paljon pahemmaksi mystinen skandinaaviflunssa voi yltyä, jos istuu pihalla surffailemassa kaiket illat.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

hei tytsy! En nyt jaksa kirjautua sisään, kun oon kaverin koneella. Hienoa kuulla susta jotain. Itse oon lähdössä Moskovaan sunnuntaina seikkailemaan vähäksi aikaa. Nyt mut ajetaan jo pois, muut haluu facebookiin...

*hali*

Anonyymi kirjoitti...

hei tytsy! En nyt jaksa kirjautua sisään, kun oon kaverin koneella. Hienoa kuulla susta jotain. Itse oon lähdössä Moskovaan sunnuntaina seikkailemaan vähäksi aikaa. Nyt mut ajetaan jo pois, muut haluu facebookiin...

*hali*