Io e la mia biancheria

Biancheria = alusvaatteet, valkopyykki, ajalta, jolloin ko. vaatteista puhuminen katsottiin säädyttömäksi toiminnaksi, ne tuli pesettää vain tietyillä pesulatädeillä ja kuivata pimeässä huoneessa, niin ja olivathan alusvaatteet aina valkoisia, muuta värit kuuluivat "niille naisille" ja näin BTW alushousut olivat pari vuosisataa vain eteläranskalaisten ilotyttöjen "clou" ja eroottinen erikoisuus

Lienee selvää, että omissa alusvaatteissa on erotiikkaa suurinpiirtein yhtä paljon kuin vanhoissa sukkahousuissa. Siis miinusmerkkisesti. Se on ne muut, jotka tunkevat näihin vaatekappaleisiin jotain älyttömiä merkityksiä. Siispä myös minun vaatekaapistani löytyvät yhteensopivat värit, asiaankuuluvat pitsit ja kevään muotivärit. Naurettavaa? Oi kyllä.

Ulkomailla asuminen näyttää kuitenkin jotenkin virittävän suomityttöjen vaistot ihan uudelle tasolle ja sitä biancheria-boksia tulee uusittua vauhdikkaaseen tahtiin. Lieneekö syynä se, ettei ulkoisemmalla tasolla koreilulla kuitenkaan pärjää etelän kaunottarille tai nättinä olemisesta ei nyt vain ole hötyä vai näiden uusien maiden parempi tarjonta (alusvaatteiden, ei seksielämän suhteen), en tiedä. Näin kuitenkin aina käy. MOT.

Henkilökohtaisesti en ole koskaan nähnyt puheneena olevissa vaatekappaleissa mitään erityistä häpeän tai ylepeyden leimaa. Kuten kaikissa muissakin asioissa, nätit jutut näyttävät kivalta. Toteutan stereotyyppistä naiskuvaa ja ostelen pitsi-ihanuuksia. BLAH. Toisaalta, sitä tapaa toisinaan ihmisiä, joiden suhtautuminen maailmaan kääntää omaakin elämää ylösalaisin ja jättää silleen. Kuten se, että brittiystäväni ei voinut ostaa alushousuja miesmyyjiltä, tai jenkki ei halunnut riisua edessäni paitaa pois, tai aussi, joka karkasi kirkuen pois alusvaatteisillaan olevien svedutyttöjen luota, tai saksalainen, jonka mielestä mustat alusvaatteet kertoivat "niistä" taipumuksista (mistä? beats me...), tai italomyyjä, joka tunki kanssani sovituskoppiin. Steoreotypiat ovat jo vanhoja kavereitamme, sellaisia joiden kanssa ei haluaisi enää oikeastaan jutella, mutta joihin aina törmää kaupungilla ja päätyy kahville.

Mikä tekee alusvaatesetistä jotenkin ontologisesti erilaisen verrattuna esimerkiksi täysin saman kangasmäärän sisältäviin bikineihin? Still beats me... Toisaalta en notkahda suuntaan tai toiseen jos joku minut aluusvaatteisillani näkee (jos se joku ei tiedä että 20+-nainen käyttää alusvaatteita, niin jo olikin aika sivistäytyä), mutta kieltäydyn esittäytymästä maailmalle bikineissä (ja kaikki on hiljaa sekä tietystä juhannuksesta että Baikal-järvestä, jookosta kookosta?).

Mutta siirrytäänpä käytäntöön ja kerrotaan kaksi tositarinaa, pikkuista kaskua, allekirjoittaneen alusvaatteista näin päivän piristykseksi:

Ensinnäkin, muistanette kun kerroin pyykkinarulta itsetuhoisiksi ryhtyneistä alushousuistani? Noh, he (ne?) ovat palannet luokseni. Joku oli ystävällisesti tuonut ne porttikäytäämme ja pistänyt postilaatikkojen viereen. Pelastin omaisuuteni. Kiitoskorttia en voi lähettää, kun en valkeaa ritariani tunne.

Toiseksi, lentokentillä on aina kiire, paljon ihmisiä ja liikaa kamaa mukana. Laukku tahtoo toisinaan jäädä auki tuhoisin seurauksin. Kuten esim. tavara putoaa ja uhkaa jäädä ikuiseen hukkaan. Mutta onneksi löytyy myös ystävällisiä ohikulkijoita, jotka nostavat tavarasi ylös ja palauttavat ne. Kuten esimerkiksi belgialaisia herrasmiehiä. Tämän kertainen Laupias Samarialainen (copyright-oikeudet Jumalalla?) kyllä ilmeestään päätellen katui käytöstään ymmärrettyään, että maasta nostettu tavara olikin mun mustat rintsikat. Ainakin siitä punastelun ja änkytyksen määrästä päätellen. Itse aloin nauramaan, en niinkään rintsikoille (sillä ne olivat ehjät ja ihan sievät, olisin hävennyt jos tipahtaneet olisivat olleet ne mukavat kaarituettomat, jotka olis päälleni pukenut lentoa varten), koska niissä oli tuskin mitään kiinnostavaa, vaan miehen täydellisen järkyttyneelle ilmeelle. Sain palkakseni loukkaantuneen katseen ja pikalähdön.