Firenzestä pääsee Napoliin junalla kahdella tavalla helposti ja kalliisti sekä vaikeasti ja halvalla. Kokeilimme tietysti kummatkin. Menomatkalla istuimme bisnesmiesten keskellä suorassa pikajunassa Firenze-Rooma-Napoli. Kokonaismatkustus aika vajaat neljä tuntia. Palasimme täpötäydellä paikallisjunalla. Matka-aika 7h 30min. Hintaero reilut 20 euroa. Kannattaa panostaa. Tunnelmalla selviää vain kolme ekaa tuntia ja sitten alkaa yksinkertaisesti vituttaa. Olutta saa kyllä koko matkan ajan.
Napolissa hostellinamme toimi La Controra, jota voin kyllä suositella. Kätevästi metrolinjan varrella, siisti ja toimiva, aamupala kuuluu hintaan. Ainoana miinuksena dormiimme pistetty hullu amerikatar, joka väärinkäytti unilääkkeitä, puhui jatkuvasti ja huutaen eikä suostunut nukkumaan. Mutta se oli tuskin hostellin vika.Kulkuvälineissä ei Napolissa pihdata. Löytyy niin bussia, ratikkaa, metroa, johtoautoa kuin funiculaaria ja lauttaakin. Että siitä vain valitsemaan. Funiculaarilla kannattaa ehdottomasti reissata kukkulan päälle ihastelemaan näkymiä ja Napolin yllä leijuvaa saastesumu/vulkaaninen ainespilveä. Hyvin vaikuttava. Museoista Arkeologinen museo on parhaimmillaan remontissa, mutta Farnese kokoelmineen ja Pompeijin löytöineen kuuluu maailman parhaisiin. Jos italotaide kiinnostaa myös hieman keskustan ulkopuolella sijaitseva Capodimonte on käymisen arvoinen.
Muuten Duomon ympäristöstä löytyy idyllisiä, ja hieman pelottavia, kapeita kujia, joiden poikki ripustetuilla naruilla pyykit liehuvat laiskasti. Sataman suuntaan maisema modernistuu, jos 1800-luvun bulevardeja voi moderneiksi sanoa. Kuninkaanlinnan lähistöltä löytyvät parhaat kaupat, Italian suurin Oopperatalo ja omituinen pyöreä kirkko. Kaikki on nuhjuista ja kulunutta. Graffitit koristavat ihan kaikkea ja epämääräistä hitusroskaa on ripoteltu kaikkialle. Ihmiset ovat lyhyitä ja lihavia, paitsi vaaleanpunaiset turistit. Mikään ei ole varsinaisesti kallista, tai ainakaan näytä siltä. Liikenne yrittää itsemurhaa, muttei ihan onnistu. Hyviä ja halpoja ravintoloita löytyy mm. Via Tribunalilta. Numerossa 330 majailee Trattoria da Carmine, joka tarjoaa hyvää perusitalialaista todella halpaan hintaan. Vähän kauemmas Duomosta ja päädytte Sorbul-pizzeriaan (en muista nimeä, mutta on pieni ja yksinkertaisen näköinen, vieressä myös toinen uudempi ketjupaikka), joka on kaikkien arvioiden mukaan yksi Niistä pizzerioista. Pelkkä Margherita vie kielen mennessään, vaikka saa sitä kyllä muitakin makuja jos haluaa pizzansa pilata.
Pompeijin museoalueelle pääsee parhaiten Napolista Circumvesuviana-junalla. Lähtee rautatieasemalta. Miksi juuri aseman seutu on kaikkialla aina ikävän näköistä ja täynnä pikkurikollisia? Perillä lipunmyynnin vieressä yksi jos toinenkin opas tarjoaa palvelujaan monella eri kielellä. Jos olette isompi ryhmä voin vilpittömästi suositella. Muussa tapauksessa ottakaa vaikka Audioguide. Älkää, toistan älkää, lähtekö seikkailemaan turhan päiten ilman karttaa, kuten allekirjoittanut. Ei sieltä mitään löydä. Mutta onneksi voi leikkiä suomalaista, joka ei puhu englantia, ja vakoilla turistiryhmien reittiä. Joka tapauksessa, emme olleet sään suhteen onnekkaita, kuten kuvasta näkyy, vaan talsimme aluetta läpi kaatosateessa. Odottamatonta hyötyä sateesta oli siinä mielessä, että saimme olla suhteellisen rauhassa. Myöhemmin auringon pilkahdellessa paikka täytty minuuteissa äärimmilleen. Päätimme paeta pois. En halua edes kuvitella millainen paikka mahtaa olla kun turistikausi pääsee kunnolla vauhtiin.
Caprille (lausutaan paino ensimmäisellä tavulla, kuten Napolikin: Caapri ja Naapoli) pääsee lautalle suurinpiirtein joka satamasta. Itse käytimme tällä kertaa Sorrentoa. Voin pahoin, mutta siinä ei kai ollut mitään uutta. Saari on uskomattoman herttainen ja turvallinen. Valitettavasti myös tuotteistettu ja kallis. Mutta silti käymisen arvoinen. Kiipeilemään saa varautua, mutta pinta-alaa käveltäväksi ei ole paljoa: saari on 6km pitkä ja 2km leveä.Yövyimme hitusen rauhallisemmassa Anacaprilla hotelli Mediterraneossa. Sarah Lili onnistui neuvottelemaan meille uskomattoman diilin. Myös aamiashuone (mitä luksusta!) terasseineen oli ihana.
Caprille kannattaa pakata mukaan hieman fiinimmät asusteet, ettei valtava alennuskompleksi iske keskellä kauniita ja rikkaita. Hyvin isolla rahalla ja kalliilla ylläpidolla kunnostettuja idyllisiä katuja, pieniä putikkeja ja tunnelmallisia ravintoloita merinäköalalla.
Kokeilimme lähes inhimillisesti hinnoitellut La Pergolan ja Le Arcaten. Ilmeisesti saarella vain on mahdotonta syödä huonosti.
Kaikki nähtävyydet ovat pieniä muutaman tunnin trippejä. Ilmeisesti tarkoitus on, että päivittäin voi tutustua pariin ja lopun iltapäivästä makoilla uima-altaalla ennen pukeutumista illalliselle. Hyvin eleganttia. Kipusimme tuolihissillä kukkulalle ja tulimme alas.
Tuliaisiksi kannattaa ostaa upeat sandaalit, ainutlaatuista parfyymiä (yhtiö kulkee nimellä carthusia) ja Limoncelloa (sitruunalikööri). Itse onnistuin hankkimaan vain jälkimmäisen. Sen jälkeen jouduin toteamaan, että tämä reissailu oli syönyt budjettini ja kalunnut jopa luut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti