Mielenilmauksia

Ci-ci-ci-cibo

Koska joku nimeltä mainitsematon vierailija juuri kommentoi, että eihän Venetsiassa tehdä mitään muuta kuin kävellään ruokapaikasta toiseen.

Värityskirjasaari Burano!

Anne ja Sara seikkailivat värityskirjasaarella ja söivät valtavat kasat tiristettyä ruokaa. Myös muutama puu tuli valloitettua ja hurja lihansyöjäkissa kohdattua. Sara räpsi kuvia kaikesta, kaikesta ja kaikesta. Kivaa oli. Vaikka yhä keinuttaakin, pidellään sängyn laidoista kiinni.

Ihmeellinen, liikkuva, viinisuihkulähde

Karnevaali etkoili tuossa männäviikolla viinisuihkulähteen voimin. Marmorinen suihkulähde oli raahattu keskelle Palazzo Ducalen piazzettaa, nätit tarjoilijattaret jakoivat viiniä yleisölle ja ooppera soi. Yllätysvieraani käänsi juhlapuheen meille hämmentävää runollista lahjakkuutta osoittaen ja aika kului oikein rattoisasti parin kuoharipullon kera. Niin rattoisasti, että olimme lopulta kotona vasta aamuneljän tienoilla. Seuraavana aamuna töissä ei ollut ihan niin rattoisaa...


Hämmennykseni olikin melkoinen kun seuraavalla viikolla kipittelin piazzettan läpi eikä suihkulähdettä näkynyt missään.

Vielä hämmentävämmäksi juttu muuttui tällä viikolla. Salaperäinen liikkuva suihkulähde olikin muuttanut Corte di Dodgelle!
Koko touhu haiskahtaa pahasti deliriumisilta harhoilta...

Quasi acqua alta

Korkean veden aikaan tulvasireenit huutavat ympäri kaupunkia, paikallinen VPK ryntää asentamaan tulvasiltoja paikoilleen ja turistit vetävät muovipussit jalkoihinsa. Näin ainakin teoriassa. Yleensä tulvahuippu vain jää kokematta ja ainoa mieleen jäävä asia on lievä ärtymys likaisista jalkakäytävistä.

Koska en ole vieläkään saanut hankittua niitä pahuksen kumisaappaita, olin varsin tyytyväinen viime viikon tulvauhan osoittautuessa varsin mitättömäksi. Vesi nousi kyllä kaduille asti, mutta poistui kiltisti samaa tietä ennen aamua.

Sen sijaan eilinen myrsky, La Bora, jatkuu vielä viikon ajan. Luvassa on ratkiriemukkaita aikoja keikkuvassa vaporettossa ja läpimärkiä muistoja kävelyistä fondamentalla. Aallot löivät aina kolme metriä leveän fondamentan yli talojen seiniin. Ihmekös tuo jos väliin jääneet viattomat harjoittelijat saivat myös merivesikuorrutuksen. Kanadalainen kämppikseni Jaspal oli kuitenkin kanssani samaa mieltä: pahinta ei suinkaan ollut kylmyys (varsin leuto suomalaiseen talvimyrskyyn verrattuna) vaan pelko kanaalin veden likaisuudesta.

Settimana numero due

Italian sisäasianministeri Roberto Maroni päätti pistäytyä ihailemassa Peggyn kokoelmaa. Kyllähän se kieltämättä sekoitti päivärytmin kun yhtäkkiä koko sisäpiha täyttyi poliiseista täysissä mellakkavarusteissa. Kanaalin puolelta meitä lähestyttiin poliisivenein ja rivan puolella ovella kulkuttivat Questuran (Italian valtion poliisilaitos) etsivät. Museon kulkuväylät täyttyivät mellakkakilvistä ja -kypäristä kun reippahat polliisin jolopit tajusivat ettei kukaan nyt ihan aikuisten oikeasti ole tekemässä terrori-iskua Guggenheimille.

Ikävä kyllä kyseinen ministeri on kuulemma harvinaisen suuri "dickhead", joten säilytimme mielen malttimme. Toisin kävi maanantaina kun se-tyttö-elokuvasta-Meet-Joe-Black ja se-prinssi-elokuvasta-Everafter-ja-rosvo-jostain-Bond-leffasta-ja-ehkä-myös-Vaarallisesta-tehtävästä (ilmeisesti Claire Forlani ja Dougray Scott, vaikka en tunnista nimiä/kasvoja vieläkään, enkä tunnistanut silloin museollakaan). Sillä kyllä nyt filmitähti, vaikkakin vain melkein-kuuluisa, aina poliitikon voittaa.

Ajatella, että joissakin maissa ministerit ihan vain kävelevät muina miehinä/naisina museoihin... ja jopa Ikeaan.

Kävin myös katsomassa Kuninkaan puheen. Tai oikeastaan kävin katsomassa elokuvan Il Discorso del Re eli dubatun version, joka kyllä ohjelman mukaan oli tekstitetty. Olihan se jännää katsoa elokuvaa puheesta ja kielestä dubattuna.

Huomenna kokeilen uusia tapoja päästä Suomeen. Matkustan isotätini hautajaisiin ensin junalla ja sitten kolmen eri lennon kautta Kuopioon. Viimeinen lento on pienellä Fokkerille Lappeenrannasta (siellä on kansainvälinen kenttä, herran jestas sentään!) Kuopioon. Tulee jännää jännää!

Sumujen saarilta

Muu maailma hävisi yön aikana. Heräsin sireenin huutoon ja ehdin jo kirota laiskuuttani, kun en vieläkään ole saanut ostettua kumisaappaita. Mutta onneksi kyseessä oli vain laivan sumusireeni, eikä San Marcon tulvasireeni.

Joten selvisin kuivin jaloin lähikauppaan, mutta fondamenta oli suorastaan aavemainen näkyvyyden katketessa 30 metriin. Normaalisti vastarannalta erottaa lähes uutisotsikotkin...

Oikeastaan sääli, että täytyy seikkailla pääsaarelle tänään. Olisimme voineet muiden giudeccalaisten kanssa leikkiä autiota saarta tai maailmanloppua...

Kliseistä, mutta totta

Kyllä vain, pystyn oikein hyvin voimaan pahoin kahden pysäkinvälin pituisella (päivittäisellä) vaporetto-matkallani. Mutta ei haittaa, sillä hei, se on VAPORETTO! Ja käytän sitä päivittäin!

Kotikadullani kuivataan pyykkiä katujen yllä.

Herään aamuisin viereisin Redentore-kirkon kellojen soittoon. Tosin käännän vain kylkeä ja toivon, että soitto lakkaisi. Kellot soivat seitsemältä ja herätyskello soi vasta kahdeksalta. Sunnuntaina on turha yrittää lojua sängyssä, sillä kellot pauhaavat läpi koko päivän.

Tein lyhyen kävelyretken Giudeccassa ja törmäsin neljääntoista (14!) kissaan. Kaikki suhtautuivat tutustumisyrityksiini tavalla, joka saisi Taikurin näyttämään yli-innokkaalta koiranpennulta.

Työskentelen museolla yhdeksän tuntia per työpäivä ja vietän siellä myös vapaa-aikani. Ja jos en illalla lähde Spritzzille kaikki olettavat, että olen sairas.

Olen viettänyt täällä viikon, enkä ole vielä nähnyt San Marcon-aukiota. Mutta voin luetella läpi liki kaikki Campo San Margaretan baarit...

Ja löysin Gromin! Niitä on jopa kaksi.

En vaan osaa, ei se mitään

Tuntuu, kuin olisin sanonut tämän joskus aiemminkin, mutta mun luuri on jälleen ihan kiasmana. Tekstiviesti on rikki, mutta niitä kannattaa silti lähetellä, arvoitukset on kivoja. Esimerksiksi näistä sain sisällön oikein hyvin selville aivoja avuksi käyttäen:

...ettavissa
...ingin
Stockmannin
kangasosasto

...ks
...jossa
...illä mm.
mun
opinnäytetyö.
...a pääsy.
...w.rockfas
hion.fi

...omenna
...nen
autotallia?
Mentäiskö g-
...e...
...tamaan
...nalle
litografiaintou
tunut kirje?

Olen ehkä keksinyt uuden tavan tuottaa digitaalista runoutta. Tai siis vappu on keksinyt sen puolestani. Oli mukavaa, sopivasti vauhdikasta ja sopivasti rauhaisaa. Turku + oma fillari =totta.

Sitä vain tosiaan, että olen vähän eristyksessä nyt, kun en jaksa tälle tekniikka-asialle mitään. On paljon hauskempaakin tekemistä, tänään heräsin siihen, että tytöt olivat päästäneet itsensä autotalliin vedostamaan. Omat avaimet kollektiivilaisille = enemmän aamu-unia Ainolle.

Ps. Kattokaa nyt, en mä aina kaikkea hukkaa, välillä mä rikon!