Yksin kotona... jonkun muun kotona

Miten vaikea voi tietokone olle? Häh? Noh, mä painan nyt tosta ja katsotaan tapahtuuko mitään... Ei tapahtunut. Noh, kokeilen uudestaan. Uskotkos nyt? EI NOIN. Idiootti... Tapa ittes!

Miten nopeasti voi pilata ihmisen elämän jos saa vapaan pääsyn sen autoon, kotiin ja tietokoneelle? Otetaanko aikaa?

Sähköuuni sängyn vieressä, kuis mä nyt täs... jaa, et tosta vois painaa. Ei ku...

Auts, mitä saatanaa? Seinä. Tohon sit laittoivat! Voi yhden kerran ja toisenkin.

Kaappi täynnä muovipusseja, mutta roskiksessa se ainoa Suomalaisen kirjakaupan kassi. Tunnetusti pitkä ja kapea, ihan mahdotonta saada osumaan yhtään mitään sinne on se.

Iso pullo kuoharia ja sit sitä tarkoitetaan 0,75l. Voi elämää...

Viimeaikaisia käänteitä, runsaskuvitteinen reportaasi

Olen ajanut autoa. En päätynyt iltauutisiin. En myöskään stögännyt autoa koko matkalla Olarista kotiin ennen kuin kävin kääntämässä sen tuossa kotikadun päässä ja siellä se uupahti hetkeksi... mutta sitä ei kuulemma laskettu, kun kukaan ei nähnyt. Lasketaanko nyt, kun olen kertonut siitä?

Olen keskustellut teollisuusvartijain potenssiongelmista, ilmiönä.

Äidillä on uus puhelin. Se soittaa mulle tosta kahden metrin päästä viereisestä huoneesta. Pöydällä olevan puhelimeni ruudulle pärähtää äidin kuva jo ennen ku Wolfmotherin Dimension alkaa kuulua... Ilmoitan ääneen etten aio vastata. Äiti hihittää, ja vasta kun puhelu loppuu vastaamattomana, kuuluu seinän takaa pettynyt "Mikset sä vastannu mulle?"

En ole yhtään sen parempi, olen hankkinut kameran, ensimmäisen oman digitaalisen. Varaan Geneven tai jonkin muun historiallisen kaupungin sopimuksessa määriteltyihin ihmisoikeuksiin kuuluvan synninpäästön sietämättömästä kuherruskuukaudesta, jota vietän uuden leluni kanssa muiden mielestä liian kauan. Onneksi en ole menossa mihinkään bileisiin. Tyydyn siis kuvaamaan jalkojani kuten kaikki suuret taiteilijat ennen minua (ja jollen mitään muuta Lost in Translationista oppinut...) ja khyllä, minulla on lupa tähän... vähän aikaa. Ymmärräthän, A, että jokaisessa kuolemassa on uusi syntymä, elämä virtaa eteenpäin kuin loputon solmiutunut piuhavyyhti ja... noh, runosuoneeni tuli pullistuma ja se räjähti, joten tse tsiit. Niin! Ja kun nyt olen ehtinyt ottaa päivän vierähtäessä 166 kuvaa ja laskeutuva numero ruudulla ilmoittaa tilaa olevan vielä viidelle sadalle... en ole matemaatikko, mutta tarkoittaako se, että tuon kortin kapasiteetti imee 666 valokuvaa? Mitä tapahtuu kun se tulee täyteen? Kaboom?

Olen tehnyt pitsaa ja opettanut metalligrafiikan perusteita samanaikaisesti. Rock on! Parasta on, että innostus taisi tarttua, uudet käännynnäiset on kivoja. (Käytän valokuvamateriaalia häpeämättä, onneksi kuvan tekijällä on kanssani yhtäläiset mahdollisuudet muokata ja sensuroida kyseinen materiaali niin halutessaan.)

Olen yrittänyt vihjata asiakaspalvelijoille, ettei asiakaskuntaa tai itseään kannata ottaa aina niin tosissaan. Osoitin taannoin vapisevalla sormellani kaunotarta vitriinissä. Sanoin:
"Hän. Hän tulee mukaani."
"Se on toi C-Lux 2?"
"Kyllä."
"Mustana vai harmaana?"
"Nuori mies. Ette tunnu ymmärtävän tilanteen vakavuutta."
"Mustana?"
"Kiitos."

Löysin puolikkaan teepannullisen Marianne-rakeita huoneestani!

Riitelin Mononegon kanssa äsken kauan puhelimessa, taisimme loppujen lopuksi olla lähes samaa mieltä. Ainakin valtaosa kinastelusta keskittyi taas kerran hetkeä aikaisemman keskustelun setvimiseen, siihen, kuka sanoi mitäkin ja miksi emme ymmärtäneet sitä ensimmäisellä kerralla ja kenen syy se on (kun minun syyni se ei ollut) . Tylsää kyllä, herra oli menossa samaiseen olutravintolaan josta poistuimme Piksin ja Piksin Miehekkeen kanssa muutama tovi takaperin. Emme siis tavanneet. Ja jätkät hei, siis mikä olutravintola? Baari mikä baari. Henkilökuntaa pitää pitää ojennuksessa sielläkin. Pyysin oluen, joka ei päihitä mua älyllisesti. Setä melkein selviytyi tehtävästä. Onko niin vaikeaa tarjoilla olutta häh? Montaako erilaista niitä voi tarvita? Yksikin laatu yleensä riittää, jos sitä on riittämiin.

Menen nyt syömään chilimaustettuja maissilastuja, koska olen sen arvoinen. Aion muutenkin tehdä enää asioita joista pidän ja hengata vaan sellasten tyyppien kanssa joista pidän! Koska sit ei ehkä vituttais. Uu, mulla on juustodippiäki. Mitäs mä sanoin, kohti arkea ja tsiuuh!

Nekrologi: Ipod Nano

On tullut aika saattaa eläkkeelle rakas ensimmäisen sukupolven Ipod Nanoni, jonka muisto tulee aina säilymään sydämessäni. Ipod nano tuki minua pitkien junamatkojen ajan ja sietämättömillä automatkoilla väsymättä ja säröilemättä. Huolimatta sääolosuhteista tai matkaseurasta löysi Ipod nano aina juuri oikean kappaleen piristämään oloani ja helpottamaan matkan rasitusta.

Kumppanina kävimme läpi vaikeitakin hetkiä, mutta selvisimme jokaisesta. Ipod nanon kestävyys hämmensi mieltäni usein enkä voi kuin ihailla suurta stressin sietokykyä. Edes lukuisat pudotukset, pakastukset ja yllättävät kylvyt erilaisissa nesteissä eivät lannistaneet urheaa ponnistelijaa ja pikkuinen jatkoi eteenpäin menon hyytymättä.

Viimeisenä vuotenaan rajut elämän tavat ja ikä saivat Ipodin kiinni ja soitto kävi raskaaksi. Lopulta kadotimme yhteyden toisiimme eikä seuralaiseni enää kuullut toiveitani. Tiesimme, että yhteinen taipaleemme oli päättymäisillään. Silti loppu tuli yllättäen ja aivan liian nopeasti, kuten usein käy.

Olen rakkaalle seuralaiselleni ikuisessa kiitollisuuden velassa.

Kräsh

Kaadoin sen tussipullon ympäri pöytää ja vihkoa, sotkin valkoista maalia kaksiin eri farkkuihin (vahingossa, tavoitelkaa vain erikoisuutta keskenänne) ja keksin lopulta aiheen, josta en ihan oikeasti kehtaa blogata vaikka se askarruttaakin mieltä ja kiukuttelen edelleen lumettomuutta. Lisäksi olen roudannut tavaraa sorttiasemalle ja Temperassa ei edelleenkään ole sitä hyvää vedospaperia, on vain huonoa.

Kohti arkea ja sen läpi! Tsiuuh!

Hei, minä olen Aino ja minä pidän joulusta.

Hei Aino. Kiva kun jaat tän meidän kanssa. Ensimmäinen askel kohti parantumista on, että myöntää ongelmansa.

Jouluhan on siis vastoin yleistä ja alati vain yleistyvää käsitystä mitä parhain asia.
Joulu on kiva esimerkiksi siksi, että se vietetään maaseudulla. Maaseudulla puhutaan eri kieltä kuin kaupungissa, siellä käytetään sellaisia sanoja kuin tättähäärä, vehkaheikki, riispietari, toothollari, kriipu, liekijö, nisuneerata tai häkäräpala, muutaman mainitakseni. Lisäksi maaseudulla on puita sun muuta tilpehööriä, ja vaikka luonto onkin edelleen perseestä (Hiukan lunta! Onko paljon pyydetty mitä häh?) niin jouluna se on vähemmän perseestä kuin muulloin ja tervehenkisyys on muutenkin vähemmän rasittavaa kuin arkena. Näin on asia, kysykää vaikka keneltä. Maaseudulla ei voi tehdä mitään mitä ihmisen kuuluisi tehdä, ei ole edes tietokonetta eivätkä yliopistoihmisten viestit siis tavoita, siellä voi vaan syödä suklaata riippumatossa (joo, roikkuu sisätiloissa) ja lukea kirjaa ja kuunnella sitä täydellisen sekavaa paikallisradiota (93,5 Salo) ja katsoa telkkarista "koko perheen elokuvia", mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan ja ja ja...

Joulu on kiva myöskin siksi, että silloin saa askarrella joulukortteja. Toki korttieni postitus on aina myöhässä, kuten kunnon jouluihmiseltä ja postityöntekijältä voi olettaa, ja perille ne pääsevät vasta pyhien jälkeen... Silloin kun niitä vähiten odottaa... Ovelaa, ovelaa. Seuraava argumentti joulun puolesta on, että on kivaa, että saa tehdä mitä haluaa. On aikaa istua siveltimen ja tussipullon ja vihon kanssa kattomassa telkkarista keskellä yötä ohjelmia jotka on nähny (juu, Jack Bauer on kova jätkä vielä tokallakin katsomalla). Jouluna on jätkänkynttilöitä pihalla palamassa. Jouluna koen universaalia rakkaudentunnetta selvin päin enkä pyörittele silmiäni muiden ihmisten parisuhteille. Jouluna olen laiska ja onnellinen ja minusta lähtee ääniä, jotka on luettava lisätodisteiksi sen puolesta, että saatan olla kissa. Joulu on jatkuvaa liikettä kellarin ja ruokapöydän ja telkkarin edessä olevan nojatuolin välillä, ruokien siirtelyä astioiden välillä ja puita sisällä. Kun permannolla on jumalattomasti neulasia, ei sen muunkaan siisteyden ole enää niin väliksi.

Sain lahjaksi kirjoja. Soittakaa äkkiä Hesariin, käskekää pysäyttää painokoneet. Etusivu uusiksi.

Ootte kivoja, melkeen yhtä kivoja ku joulu. Jos panostatte laatikkoruokiin, avotuleen, piirrettyihin ja erityisesti kiireettömyyteen, saatan alkaa tykätä teistä yhtä paljon. Ihan vinkkinä.

Miten niin olen itse se joka säntäilee?

Joulu on taas! ja sitten se onkin jo ohi

Oookei. minä tunnustan. ei ole elämää. joulu on tylsää.

enkä saanut edes värkätä tänne hienoa jouluntoivotusta kun muuta kirjoittajat yrittävät olla blogipuristeja ja niin kuuleja. minä en. yritä siis tai edes ole. millään muotoa.
kuulit ihmiset eivät hengaa kotona pikkusiskon ja vanhempien kanssa, heidän vesisängyssään ja pohdi miksei kukaan perheen jäsenistä ole perinyt isotädin kaunista nenä ja miten kaikilla voi olla samanlaiset polvet jos kaksi ei edes ole sukua...

kuka ikinä suunnitteli ihmiskehon jätti sit muutaman vakavan virheen. saisikohan tähän malliin päivityksiä? seuraava menee x-rated osastoon, mutta kukaan mies ei ole tunnustanut tätä lukevansa, joten menköön. kehoni toimii luonnollisesti ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen ja sanotaanko nyt suoraan, että luonnollisuus on perseestä. ja jotain perverssiä ja saastaista tässä veren valumisessa on.
pyh, saada nyt univelkaa joululomalla... ei kävis laatuun, mutta siinäpäs itket ja valitat. ei auta. ja senkin vähän mitä ehtisi/pystyisi kivuilta nukkumaan kulutan vahtaamalla 24sen uusintoja. kun eihän niitä tulekaan kuin kolme yötä putkeen kuusi tuntia kerralla. sub-TVn työntekijät ovat sadisteja. muuta syytä en tähän keksi.

itse asiassa jokainen lomapäivä pitäisi voida elää kolmeen kertaan. ensin lukisin kaikki kirjat, joita olen pitkään suunnitellut lukevan, sitten voisin tuijottaa hupiboksia yöt läpeensä. kehtaavatkin pistää kaikki loistavat elokuvat, kiinnostavat dokumentit ja koukuttavat sarjat juhlapäiville. viimeiseksi voisin vielä viettää saman päivän perheeni ja ystävieni kanssa. sorruin kerran "Lodzin virheeseen" Turm und Taxisissa, mutta sittemmin olen oppinut läksyni.

Pankkiasiat kunnossa. kerrankin. mutta pettynyt, pettynyt olen. eipä sillä, että tilillä olisi mitään, mitä käyttäisin...

olen asentanut kotitietokoneeseen uudet kaiuttimet ja sisterkon koneeseen uuden kameran. näillä toimilla minut on julistettu neroksi ja perheemme tietokoneasiantuntijaksi. saan nauttia erityiskohtelusta ainakin viikonloppuun. joskus mua mietityttää millä aikakaudella kuvittelemme elävämme.

lahjaksi sain:
- uudet loistavat kaiuttimet tietokoneeseen. bassosubbarin kanssa. painaa kuin synti. logitech Z-4.
- Lappi-CDn, turistikrääsää.
- alusvaatteita, kolme settiä. lähettäisin kuvaa, mutta sitten päätyisin vainoharhaisena klinikalle: istuisin bussissa ja ajattelisin, et toikin henkarikyylä tossa kuitenkin lukee mun blogia ja tietää millaisia alusvaatteita käytän, tai ainakin arvailee sitä, ties vaikka laatisi vedonlyöntitaulukkoa... hei, ihan perusteltu epäilys, miten niin...
- kolme kirjaa: Shakespearen salaisuus, 211 things a bright girl can do ( mm. how to make tea for a builder, how to pour beer for a gentleman, how to give yourself a Brasilian wax (auts...) ja how to strangle a man with your bare thights...) ja Kultainen muistikirja (Nobel 2007 Lessing) sekä Woman&Home-lehden (kiitti isä...)
- Taika- espressokupin ja tassin
- Trendin puolen vuoden tilauksen Italiaan (että jotkut ovat fiksuja...)
- 100 euroa (suoraan Visa-laskun lyhennykseen, mutta kiitos kuitenkin)

Allekirjoittanut kiittää nöyrimmästi Joulupukkia ja hänen työtään helpottaneita läheisiäni.

Kaikki ovat hiljaa... kuolivatkohan ne?

Thou shalt not wish your girlfriend was a freak like me

Ystävistä on hyötyä. Sain eilen lopultakin tietää, mikä on se biisi, jota jään ihan oikeasti kuuntelemaan, kun se soi radiossa. Sanat vaan rokkaa!


Thou shalt not steal if there is a direct victim.
Thou shalt not worship pop idols or follow lost prophets.
Thou shalt not take the names of Johnny Cash, Joe Strummer, Johnny Hartman, Desmond Decker, Jim Morrison, Jimi Hendrix or Syd Barrett in vain.
Thou shalt not think any male over the age of 30 that plays with a child that is not their own is a pedophile - Some people are just nice.
Thou shalt not read NME.
Thou shalt not stop likin' a band just 'cause they’ve 'come popular.
Thou shalt not question Stephen Fry.
Thou shalt not judge a book by its cover.
Thou shalt not judge Lethal Weapon by Danny Glover.
Thou shalt not buy Coca-Cola products, thou shalt not buy Nestle products.
Thou shalt not go into the woods with your boyfriend’s best friend, take drugs and cheat on him.
Thou shalt not fall in love so easily.
Thou shalt not use poetry, art or music to get into girls’ pants - use it to get into their heads.
Thou shalt not watch Hollyoaks.
Thou shalt not attend an open mic and leave as soon as you done your shitty little poem or song, you self-righteous prick.
Thou shalt not return to the same club or bar week in, week out, just ’cause you once saw a girl there that you fancied but you’re never gonna fucking talk to.

Thou shalt not put musicians and recording artists on ridiculous pedestals no matter how great they are or were.
The Beatles were just a band.
Led Zepplin - Just a band.
The Beach Boys - Just a band.
The Sex Pistols - Just a band.
The Clash - Just a band.
Crass - Just a band.
Minor Threat - Just a band.
The Cure were just a band.
The Smiths - Just a band.
Nirvana - Just a band.
The Pixies - Just a band.
Oasis - Just a band.
Radiohead - They're just a band.
Bloc Party - Just a band.
The Arctic Monkeys - Just a band.
The Next Big Thing - Just a band!

Thou shalt give equal worth to tragedies that occur in non-English speaking countries as to those that occur in English speaking countries.
Thou shalt remember that guns, bitches and bling were never part of the four elements and never will be.
Thou shalt not make repetitive generic music, thou shalt not make repetitive generic music, thou shalt not make repetitive generic music, thou shalt not make repetitive generic music.
Thou shalt not pimp my ride.
Thou shalt not scream if you wanna go faster.
Thou shalt not move to the sound of the wickedness.
Thou shalt not make some noise for Detroit.
When I say “Hey” thou shalt not say “Ho.”
When I say “Hip” thou shalt not say “Hop.”
When I say, he say, she say, we say, make some noise - kill me.

Ah, forgot where I was, hang on

Thou shalt not quote Me Happy.
Thou shalt not shake it like a Polaroid picture.
Thou shalt not wish your girlfriend was a freak like me.
Thou shalt spell the word “Phoenix” P-H-E-O-N-I-X, not P-H-O-E-N-I-X, regardless of what the Oxford English Dictionary tells you.
Thou shalt not express your shock at the fact that Sharon got off with Brad at club last night by saying “Is it.”
Thou shalt think for yourselves.

And thou shalt always, thou shalt always kill.

Voi aggressiivin aggressiivi!

Mä mihkään Fazerille pääse. Se herra kauppias taas mitään huomannut, kun työvuorotoiveissa luki, että la-aamu vapaa. Mä missään keskustassa oo ennen kello yhtä. Mulla mitään hauiksia ole, millä raijata kaikki keskustaan bussilla. Mä mitään kakkua ois halunnutkaan (OLISINPAS!OLISINPAS!) Auttakee.

Yritys suhtautua positiivisesti tähän viikkoon (a.k.a Maanpäällinen Helvetti) murentui omaan mahdottomuuteensa noin 1,5 tuntia sitten.

Mua paljon kiinnosta mitän amerikkalaiset ajattelee mehikaanoista.

Joulumaa on muutakin kuin tunturia ja lunta...

Bryssel. Nyt tiedämme, mihin EUn rahat katoavat. Brysselin jouluvalaistukseen. Firenze oli jo naurettava, mutta valosaasteen määrästä on täällä enää turha edes puhua. Yötön yö on saapunut tännekin.

Oikea silmäni on julistettu oudoksi ihan lääkärinkin toimesta. Sen pupille ei enää reagoi valoon vaan jää valtavaksi mollukaksi kun vasen kutistuu pippuriksi. Mutta koska yhä näen, sen mitä nyt ennenkin, eikä kipuja tunnu etc ei tila ole vaarallinenn. Näytän vain tyhmältä. Nyt sitten odotellaan, että joko menee ohi tai saan kasvohalvauksen. Jotenkin kannatan edellistä enemmän.

Lääkäri oli espanjalainen herrasmies, joka tuli kotiin ja yritti hienovaraisesti tiedustella käytänkö kenties huumeita. Tai äidin mukaan yritti, minä mitään tajunnut...

Nollakeli ja minä jäädyn. Näen jo painajaisia Suomesta, vaikka Kristianin mukaan siellä on tällä hetkellä lämpimämpää.

Huomenna Suomeen...

Dear Jakokaupunki, oonx normaali?

Kun odottaa, että kuparilaatan saisi nostaa haposta varttia vaille neljältä yöllä on aikaa kaivautua todella perimmäisten kysymysten ääreen. Esimerkiksi:

Jos mulla olisi jonkinlaista uskottavuutta, niin kärsisikö se siitä, että käytän metalligrafiikan teossa apuna kultaista glitterkynsilakkaa? Oksalakka oli muuttunut kiinteäksi, mikä teki siitä käyttökelvotonta. Kaikki muut lakat joita löysin maalikaapista kuivuvat liian hitaasti.

Onko mun vuorokausirytmini nyt niinku oikeella tavalla pielessä vaiko väärään suuntaan? Onko mulla sellaista? Miksi mä ajattelin, että olisi hauskaa kokeilla huomenna yövuoroon menemistä?

Siis kyllähän mä ymmärrän, että telkkariin on tekemässä tekstityksiä koulutetut simpanssit eikä ihmiset, mutta eihän sana "isuustesti" voinut olla vahinko? Eihän? Eihän?

Olenko voinut tehdä mitään niin pahaa, että ansaitsisin sen, että päässäni on soinut koko päivän Anna Abreun biisi Ivory Tower?

Rakas päiväkirja

Jukranpujut! Tänään sain ensimmäisen joululahjan. Se on pieni ja sievä ja sen nimi on Elna. Se on ompelukone ja olen leikkinyt sen kanssa monta tuntia.

Sitten paketoin lahjoja. Se oli kivaa. Löysin niittipyssyn lyhyen etsinnän jälkeen, ja sitten se vasta olikin hauskaa.
Äiti aikoo kuulemma muuttaa joulun jälkeen pois, sillä sen mielestä kuulostaa erehdyttävästi siltä, kuin tänne aikoisi sännätä hillitön ryhmä alastomia ihmisiä hengaamaan. Valaisin siitä yksityiskohdasta, että piirrän eri ihmisiä luultavasti eri aikoina, yksitellen, enkä välttämättä edes täällä. Lisäksi äiti on monta päivää väittänyt, että täällä kummittelee, mutta luulen, että se on vaan väsynyt ja hukkaa kaukosäätimiä ja leipäveitsiä ihan itse.

Vitut mä mitään oo tänäänkään siivonnu. Siellä mikään sotku oo.

Hyvää yötä!

Vastauksia, perkele!

Onko ihan pakko lupautua tekemään 170 joulukorttia käsin?

Miksi kaikki mun vaatteet on rumia ja lihavia?

Mikä pakko on ihmisellä olla neljä työpaikkaa?

Koska musta tuli yksi niistä ihmisistä, joilla on tällaisia ongelmia?

Mitä aggressiivi tarkoitti silloin kun me mielestämme keksimme sen sanan eikä se tarkoittanut samaa kuin sen tyypin mielestä, joka väittelee siitä tänään?

Mikä järki on siinä, että nukkuu aina just ne kaks lähes valoisaa tuntia päivästä ja hengaa autotallissa kaikki yöt?

Voisitko, A, mitenkään löytää laukustasi sen verran ylimääräistä tilaa, että saisit joululomaillessasi diilattua mulle lisäpaketin sitä samaa italokahvia, edelleen espressojauhatuksella?

Ei kai viittätoista sijamuotoa voi oikeasti kukaan tarvita mihinkään?

Mikä musta tulee isona?

Haluaisiko joku ilmoittautua vapaaehtoiseksi alastonmalliksi sessioihin (piirustus-, ei valokuva-), jotka sijoittuisivat joulun jälkeiseen keskipitkän aikavälin tulevaisuuteen?

Kuka keksi krapulan?

Miksi?

Mitä mä teen uutenavuotena?

Kenellä on ollu mun Lunar Park lainassa puolikkaan ikuisuuden?

Voiko oikeasti käydä vielä niin huonosti, että jenkkien seuraava presidentti on paitsi republikaani, myös pastori ja basisti?

Miksei taaskaan tunnu yhtään perjantailta?

Mihin mä laitoin mun avaimet/matkakortin/etymologisen sanakirjan/to do -listan(asioista, ei ihmisistä)?

Koska mä tarkalleen ottaen flippaan jos mä olen nukkunut joka toinen yö viimeisen viiden vuorokauden aikana?

Mitkä ovat kofeiinimyrkytyksen ensioireet ja onko kofeiinille vastamyrkkyä?

nimim. Kysynpä vaan!

Neiti S. ja Taire

Sellainen tekovika on luovassa toiminnassa, että sehän on keskimäärin ihan naurettavaa pelleilyä. Jollei naurettavaa pelleilyä kaihda, on luultavasti hullu eli nero, ja silloin voi tehdä Tairetta. Kyllä, tänään ohjelmistossamme taireteoreettista avautumista, kainot kääntäkööt katseensa kauas.

Olen alkanut nimetä vedoksiani. Se on epäilemättä merkki jostakin. Sanat ovat hyvä asia. Pidän sanoista. Huomenna tehdään kuvataidekoululla puupiirroksia mielikuvituseläimistä. Ajattelin osallistua lasten työskentelyyn ja tehdä eläimen nimeltä Pistokoe. En tiedä vielä miltä se näyttää. Muita viimeaikaisia töiden nimiä ovat esimerkiksi Lapsinainen ja Vehka ja Eksytin.

Jäin eilen katselemaan kolme vuotta vanhoja vedoksia, niin että meinasin myöhästyä tapaamisesta Pixin äireen kanssa. En myöhästynyt. En myöskään löytänyt enää niitä virheitä, jotka kupariin silloin jäivät. Materiaali ei anna anteeksi, metallia ei voi kummata. Opettelen antamaan itselleni anteeksi, mikä on vaikeaa, sillä olen välillä tyhmä. Haluaisin osata enemmän kurinalaisuutta, niin että vedossarjat tulisivat joskus valmiiksi sen sijaan että kuvittelen muistavani keskeneräiset asiat jotka kuitenkin joko unohdan tai hukkaan kokonaan likaiseen makulatuuripaperipinoon. Haluaisin sihteerikön.

Minä en ole esteetikko, minä olen estetiikkanatsi. Toisaalta maailmassa on vieläkin ehdottomampia henkilöitä kuten Jonne. Harjoittelen asioiden hyväksymistä. Esimerkiksi sen, etten ole siisti henkilö, ja olen onnellisimmillani silloin, kun painoväriä on suunnilleen kyynerpäihin asti ja työtila näyttää tältä (eikä edes kaipaa siivousta, siltä sen kuuluukin näyttää):


Estetiikasta puheen... oho, aasini putosi sillan läpi rotkoon. Tiesittekö, että Suomen Posti Ooyyjiin työvaatemallistosta löytyy viehättävä "dallassininen" polvipituinen korkeavyötäröinen housuhame? Ai jukra että on muuten hyvä housuhame se. Ylemmät tahot vaativat hieman vakuuttelua uskoakseen, että todella halusin sen.

Ps. Hauskaa Luciaa.

Elämää elokuvamiehen kanssa

Tästä aiheestahan saisi ihan oman bloginsa, mutta harjoitellaan nyt sitä paljonpuhuttua tiivistämisen jaloa taitoa. Elokuvamiehen työ on siitä jännittävää, että sitä on paljon ja hyvin epämääräisiin aikoihin, mutta lähes koskaan se ei kasvata pankkitiliä. Kuvauksissa Elokuvamies ei voi pitää puhelinta päällä, eli sen kotiinpaluuajasta saa tietää noin puoli tuntia ennen kuin ovi käy. Yleensä se käy joskus aamuyöllä. Kun Elokuvamies sitten pääsee sänkyyn, sillä on kova tarve kertoa päivän kuvauksista (kuten siitä, kun joku opetti lapsinäyttelijän sanomaan "bujakashaa" ja sitten se toisteli sitä radiopuhelimen kautta). Siksi myös Elokuvamiehen vaimoke saa tiiviisti elää mukana epäsäännöllisten työaikojen jännittävässä maailmassa. Seuraavat kaksi tapausta kuvaavat hyvin sitä, millaisiin asioihin sitä törmääkään, kun asuu Elokuvamiehen kanssa.
Tapaus I: Tulen kotiin töistä. Kello on puoli kymmenen illalla. Avaan oven ja haparoin valokatkaisinta. Mitään ei tapahdu. Ei kai täällä vaan ole sähkökatkos? Mutta miksi rapun valo sitten palaa? Vilkaisen kattoon ja huomaan, että sieltä puuttuu jotain: herra Elokuvamies on vienyt lamppumme kuvausrekvisiitaksi.
Tapaus II: Tulen jälleen kotiin töistä. Herra Elokuvamies aloittaa viattomana keskustelun: "Kuule, kulta...Kun toi meidän matto on jo valmiiksi likainen (se on likainen siksi, että herra Elokuvamies kaatoi sille kokista), niin ei kai haittaa, jos siihen tulee vähän tekoverta? Sen pitäis lähteä pesussa (huomaa konditionaali).
Kyllä, kyllä se tosiaan haittaa. Etenkin kun eteisessä ei edelleenkään ole valoa ja näin vuoden pimeimpänä aikana se saattaisi olla tarpeen. Mun koti ei ole mikään rekvisiittavarasto.
Herra Elokuvamiehen ammatin paras puoli on catering. Kotiin ilmestyy säännöllisin väliajoin voileipiä (on luksusta syödä kotonaan jonkun muun väsäämää voikkaria), ruokaa, viinereitä ja kerran saatiin viiden kilon boksi karkkia, jota käytettiin rekvisiittana erään nimeltämainitsemattoman videovuokraamon mainoksessa.
Niin no, toinen hyvä puoli on se, että herra Elokuvamiehen siivellä myös neiti Kääntäjä saa tehdä ilmaista työtä. Että kun työpäivän jälkeen istahtaa koneelle miettimään, mikä "veren viettelys" olisi portugaliksi, niin pakolllahan siitä syntyy sellainen lämmin yhteistyön henki.
Tämä ihan varoittavana esimerkkinä niille, jotka harkitsevat kulttuuriduunarin uraa.

Tunnustuksia tanssilattialta. (kuvareportaasi)

Olen biletetty puhki.
Pieni hengähdyksen hetki, joka myös tenttiviikkona tiedetään, antaa minulle aikaa kertoa siitä kaikille muille.

Kuukauden aikana kuudet isot bileet. Laskematta mukaan saunailtoja tai "kaljoja". Lainaten vanhaa kunnon Slurms MecKenzietä:

"I'm partied out. All I want is to stay home
and rent videos and watch them with
a few friends. Is that so much to ask?"

Mutta ainakin tuli käytyä hienoissa juhlissa.
Ensin oli Sähköinsinöörikillan ja Arkkitehtien yhteissitsit. En vieläkään ymmärrä, miksi menin.

No, oli siellä kai ihan jees.

Sitten oli meidän arkkitehtikommuunin huone- ja miehistömuutostuparit, so där:

Sitten oli Killan pikkujoulut. Osallistuttiin talouden toisen Karjalaisen kanssa piparkakkukisaan ja panostin kunnolla asuun.

Voitin pukukisan!

Sitten oli vielä Otaniemen arkkitehtikillan 99 vuotisjuhlat ja toveri Saaran itsenäisyyspäivän vastaanotto. Pääsin sentään uimaan nakuna Yrjönkadun uimahallissa aamuviideltä!
















Notta semmosta!

Hei sitten tältä erää!

Pertteli vs. Espoo

Ihan tavaksi pitäisi ottaa mielestäni keskiviikkona alkavat viikonloput.

Tarkoitukseni oli unohtaa vahingossa puhe-elimen laturi kaupunkiin, mutta unohdinkin sen mukaani enkä piru vie onnistunut edes jättämään sinne. Tässä sumplin aikatauluja, muuta en voi. Mukaani otin vain kirjoja, jotka olin jo lukenut, sillä en uskonut kykeneväni käsittelemään yllätyksiä. Hihittelinkin aikani Velvet goldmine -leffan käsikirjoitukselle, joka oli turvallista turvallisempaa luettavaa jo siksikin, että sen olen lukemisen lisäksi tuijottanut läpi muutamia kertoja.

"Curt looks up at him with the innocence of a drowned rat."

Ah taantumusta, ah onnea. Riippumatto! Kirjoja! Ruokaa! Aikaa laittaa ruokaa! Vain hiukan kirpaisi se, että väliin jäivät oman pohjoisenihmeemme Jii Karjalaisen harvinainen stadipyrähdys ja lisäksi tuparit, joissa olisi arvatakseni näkynyt paljon tuttuja joita olen nähnyt liian vähän. Maaseutu on nimittäin hieno asia, vaikka luonto onkin edelleen perseestä (eikä näin paljon vettä voi sataa yhdessä maassa, kysykää vaikka). Maaseudulla on monia hienoja asioita, kuten paikallisradio (se, jonka nimeä kukaan ei vieläkään tiedä), torille villasukkia (violetit, hienot ovat) kutovat mummot ja pullan ja pikkuleipien katkeamaton virta Mamman kaapeista kahvipöytään ja siitä edelleen kitaani.

No, sain hermolevosta rohkeutta yhden uudenkin kirjan taklaamiseen ja lisäksi sellaisen, jonka olen lukenut niin kauan sitten, etten kuollaksenikaan muista, miten juoni menee, ja se on ihan älyttömän jännittävä. Parikymmentä sivua jäi tuosta viimeisestä kesken, ja kovin tyypillistä on se, että olen ihan välittömästi urbanisoiduttuani ryhtynyt säntäilemään ja pyrähtelemään niin vimmatusti, että joudun säästämään lukemisen bussimatkoille sun muuhun hukka-aikaan. Vaikka haluaisin tietää, miten se loppuu! Mutta kun omatunto rupeaa kirkumaan jos istun alas moisen takia.

Lisäksi haluaisin ilmoittaa, ettei hiukan yli viidenkymmenen grafiikanlehden vedostaminen yhdessä illassa ole ihmisten hommaa, mutta toisaalta voin kyllä samalla myöntää, ettei monikaan keskipitkän aikavälin tekoni ole ollut. Hengitetty on, ja siihen meni monta päivää. Nyt on tekemistä. Haluan pahoitella jo etukäteen sitä, ettei minua ensi viikolla näy reaalimaailmassa. Jollen olekaan aivan kirjaimellisesti kahleella kiinni prässissäni, niin melkein kuitenkin.

Huomenna minä ja improvisoidulla reseptillä tehty äldenmakea kakku menemme töihin ainutta kertaa tällä viikolla. Siitä ei kuitenkaan ala tällainen "viikonloppu", vaan siitä alkaa se, kun mä en nuku ja syön seisaaltani enkä ehdi vastata puhelimeen (aivan täydellisen eri asia kuin se, etten tajuaisi vastata, koska en huomaa kun se soi!) ja olen muutenkin kuin mikäkin stressivinkulelu... mutta oikeasti onnellinen. Se johtuu osittain tärpättihuuruista ja osittain siitä, että teen jotain, mistä todella pidän.

No, lähinnä tärpättihuuruista.

AC Fiorentina vs. FC Internazionale Milano, plus italialaista jalkapallo kulttuuria vasta-alkajille

Kauden tärkein ottelu, ainakin fiorentiinien kannalta, pelattiin viime viikon sunnuntaina. Legendaarinen Stadio Artemio Franchi oli ääriään myöten täynnä, tarkoittaen vajaat 50 000 katsojaa Itse asiassa katsomossa oli enemmän ihmisiä kuin Firenzessä (ilman Sestoa ja muita uusia osia) asukkaita. La Violan fanikatsoma, la curva ferroviaria, oli niin täynnä, ettei istumapaikkoja riittänyt vaan ihmisiä seisoi kaikkialla ja keikkui epätoivoisesti aitojen päällä. Jostain kohtalonoikusta sain kuitenkin istumapaikan, tosin se meni hukkaan kun muiden seisoessa oli itsekin pakko seisoa nähdäkseen edes jotain. Tunnelma oli täydellisen kaaottinen, mutta samalla maanisen uskollinen kotijoukkueelle. Harvoin olen kokenut niin hiljaista hartautta kuin minuutin hiljaisuus ennen ottelua valmentaja Cesare Prandellin vaimon muistoksi. Kuvassa La Violan kannattajien tifo, so. banderolli/esitys/spektaakkeli, jonka ultrat järjestävät pelaajien saapuessa kentälle.

Vastassa ollut joukkue, Inter Milan, johtaa serie A:ta kunnon kaulalla, joten ottelun lopputulos 2-0 Interille ei ollut kenellekään yllätys. Olimme vain hyvin tyytyväisiä, että vannoutunut Interfani Miika kykeni pitämään suunsa kiinni. Julkinen teilaus fanikatsomossa ei kuulunut viikonloppusuunnitelmiini.

Suoraan sanottuna ainakin minun harjaantumattomilla silmilläni nähtynä Fiorentiinan peli oli surkeaa. Mahtoivat Nerazzurrin maalit kirvellä Violan faneja, sillä ensimmäisen iski verkkoon ex-Viola Luis Jimenez. Ottelun loputtua nähtiin hieno ele Fiorentinan pelaajilta, jotka jäivät pelaajatunnelin tuntumaan kättelemään Interin pelaajia, häviöstään huolimatta. Niin harvinaista on good loser-kulttuuri täällä päin, että lehtien otsikoissa Interin voitto näytti unohtuneen täysin ja vain Fiorentinan toitotettiin palauttaneen Italian jalkapallolle sen kunnia ja maine. Sanon kyllä, että vähän enemmän vaaditaan ennen kuin minä pystyn tuohon lauseeseen uskomaan. Noh, häviöstä huolimatta Fiorentiinalla on ilmeisesti vielä täydet mahdollisuudet menestymiseen tällä kaudella, niin Italiassa kuin UEFA Cupissakin.

Inter on toiseksi suosituin seura Italiassa. 22,2% italialaisista jalkapallofaneista kannattaa Nerazzurreja. Milanolaisten joukosta porvaristo kannattaa perinteisesti Interiä ja työläistö AC Milania. Ja uskokaa tai älkää, faneilla on täällä jopa poliittinen suuntaus. Interin tapauksessa oikealle nojautuva, Fiorentinasta en tiedä. Tärkeimmillä ultrajoukoilla (elävät ja hengittävät jalkapalloa) on nimet ja erityiset tehtävät. Vanhin joukko, Milanon Fossa dei Leoni, on vuodelta 1968, joten kaipa sitä on jo ehtinyt syntyä jonkinlaisia ultraperheitäkin. Fiorentinan suurin ja vanhin gruppo di ultra on il Collettivo Autonomo Viola, pitää majaansa curva Fiesolessa (ja jonka tifososta nappasin kuvan). Ferroviarian puolella kohtaa ainakin la Vecchia Guardia, joka perustettiin 1993, ja jonka keskelle siis jouduimme.

Ultraryhmät koostuvat yleensä pienestä ydinjoukosta, jolla on ehdoton ja kyseenalalaistamaton valta loppuryhmään nähden. Tärkeimmät tehtävät, "ultranmentaliteetti", ovat: 1. jatkuvat ja loputon laulu ja huuto ptteluiden aikana (tässä ainakin La Viola epäonnistui, joten oletan etten istunut hcryhmän lähettyvillä) 2. pysyä seisaallaan koko ottelun ajan huolimatta istumapaikasta (noh, osalla ei ollut edes tilaa istua, joten siinäpähän seisoivat, useimmat painuivat alas kun häviä näytti varmalta) 3. osallistua mahdollisimman useaan peliin, niin vieraissa kuin kotonakin, huolimatta kustannuksista tai etäisyydestä 4. osoittaa uskollisuutta istumalla katsomossa aina oman ultraryhmänsä joukossa, ns. curva. Jotkin ultraryhmät myös myyvät omia fanituotteita, hankkivat alennuksia lipuista ja saavat varsin rauhassa heilutella jättimäisiä lippujaan muiden katsojien silmien edessä. Mokomat.

Suurinta osaa lauluista ja huudoista en tunnistanut. Onneksi Isabel osoittautui suorastaan neroksi tässä touhussa. Yllättävän suosittu tuntui olevan myös White Stripesin Seven Nation Armyn sävel. Sanoitukset koostuivat usein lähinnä kirosanoista ja loukkauksista (suosikkinamme merdaculo). Ei siis suuria yllätyksiä. Lähes kaikki kuuluivat maskuliiniseen sukupuoleen. Panikoimme ja yritimme kovasti kääntää tilanteen toisin päin arvostelemalla kaikki näkemämme miehet ja yrittämällä löytää hottiksia. Mutta ei niitä ollut. Ainoa istui suoraan edessämme ja oli ehkä noin 18-vuotta. Häpesimme siis kovasti.

Mutta kaikesta tästä huomimatta milanolaisseura Inter jatkaa 13 ottelun jälkeen yhä tappioitta. Liigavitosen Fiorentinan ero kärkeen venähti seitsemään pisteeseen. Tunnelma kaupungissa on ankea, mutta jotenkin yritämme selvitä suuren surumme keskellä. Hyvinhän tässä pärjätään kun ottaa huomioon, että koko klubi hävisi Italian jalkapallokartalta 2000-luvun alussa taloudellisten ongelmien vuoksi ja alennettiin pelaamaan serie B:hen ottelun järjestämisskandaalin jälkeen pari vuotta sitten.



Kuukauden muoti-ilmiö: Kitlers. Löytyvät täältä.

Lintu+pönttö=?

Näin unia linnunpöntöistä.
Loppuhuipennuksena, juuri ennen kuin heräsin, sain kuulla, että ei syytä huoleen. Rakastajani ei ollutkaan pettänyt minua. Perustelu? Hän rakensi linnunpönttöjä vanhojen mallien mukaan ei uusimmilla ohjeilla.

Näin.

Mustien tonttujen tanssit

Mainostamiseksi menee, mutta menköön. A:n bändi (se, joka esittää hitaampaa musiikkia) esiintyy Elimäenkadun squatissa (Elimäenkatu 15) lauantaina 8.12 johonkin kellonaikaan, joka on hämärän peitossa bändille itselleenkin. Ehkä kahdeksan-yhdeksän aikaan. Mukana myös Kansalaistottelemattomuus, Agromurgi, Aortaorta ja Superhomosexual Suicide Pact. Itse en voi ymmärtää ihmistä, joka ei halua nähdä, millaisia tyyppejä tuollaisten nimien takana on. Vaikuttaa siltä, että mun pojat on sieltä normaaleimmasta päästä.
Itse olen paikalla tyttiksenkatsastustarkoituksessa. Ympäriämpäri, eli Tarin toinen kitaristi, on löytänyt itselleen tytön, ja koska minä olen ryhmän alfanaaras (virkaiän saavuttama etuoikeus), täytyy tarkastaa, tulenko tytsyn kanssa toimeen ollenkaan vai pidänkö Kaislan edelleen omana, jakamattomana valtakuntanani. Hyvää ei lupaa se, että sillä on sinivihreät hiukset. Joo, oli ne ihan hauskat Jannella, kun oltiin teinejä, MUTTA...Voin vain yrittää olla ihmisiksi. Mutta tässä mielentilassa kaikki uudet ihmiset on melko pitkälti perseestä.
Lyhyestä virsi kaunis, olkaa siis paikalla. Siitäkin huolimatta, että silloin on Salkun tuparit. Houkutelkaa mukaan myös muita mahd. kiinnostuneita (eli niitä, jotka eivät pistä ystävyyttä poikki, jos ne raahaa tollaselle keikalle). Ainakin Pornoa ja Ollia olisi kiva nähdä siellä.
Tää rupeis nyt lukemaan, kun sitä ei ookaan viime aikoina tullut tehtyä hirveesti...ehe ehe...

Kun kirjeenvaihtajamme kaniin kompastui

"Siis voi helvetin perkeleen perkele. Saatanan räntä vitun saatanan räntä, saatana! Ei perkele ole ihmisten hommaa tämä saatanan hirven helvetti!" Näin kirosi päähenkilömme tänään uidessaan - arvaatteko? - rännässä. Pidin yllä taukoamatonta äänen virtaa siinä toivossa, että jos katoan tuohon kirottuun (moneen kertaan kirottuun, mikäli epäselväksi jäi) loskamujuun - siitä kun ei tiedä, mistä suunnasta se on tulossa ja minne menossa, sitä vain on kaikkialla - voisi pelastuspartio luulla minua kansallissankarisiiliksi ja pelastaa minut jonnekin asiaankuuluvasti horrostamaan. Kansalliskaartin sijaan minut hoksasi bussipysäkillä kököttävä maailman pienin mummo, joka sanoi "Hihi. Saatana." ja siihen oli tyytyminen.

Haluaisin jakaa tänään kanssanne hieman kirjallisuutta. Seuraava lyhytproosa nimittäin kuvaa päivääni. Merkinnän lopussa pääsemme siihen, miksi, miten, milloin ja kenen kanssa. Tiedättehän.

Daniil Harmsin novellin "Peretšin istui nastan päälle..." on suomentanut Mika Rassi. Daniil Harmsilla on muuten ihan hillitön nenä. Kattokaa vaikka.

Peretšin istui nastan päälle, ja siitä hetkestä hänen elämänsä sai jyrkän käänteen. Mietiskelevästä ja hiljaisesta miehestä Peretšin muuttui suoranaiseksi lurjukseksi. Hän kasvatti itselleen viikset ja leikkasi ne siitä edes (sic) äärimmäisen huolimattomasti siten, että toinen puoli oli aina toista pidempi. Näin ollen hänen viiksensä tulivat kasvaneeksi jotenkin kieroon. Peretšinistä tuli mahdoton katsella. Lisäksi hän otti tavakseen iskeä vastenmielisesti silmää ja nykiä poskilihaksiaan. Kotvaseksi Peretšin omistautui pikkumaisille konnuuksille: hän levitteli juoruja, ilmiantoi ihmisiä ja huiputti raitiovaunun konduktöörejä maksamalla matkan aina kaikkein pienimmillä kuparikolikoilla, ja joka kerta kaksi tai kolme kopeekkaa liian vähän.

Ymmärrättekö?

Maailman piskuisin mummo ei ollut ainoa piennisäkäs, jota en tuiskulta siristynein silmin havainnut. Kompastuin nimittäin lisäksi sellaiseen äldensöpöön pikkupupuun, joita Ilmalassa kyykkii ainakin kolme jokaista neliömetriä kohden. Takaisin pystyasentoa kohden pyrkiessäni mietin, että pitäisi niilläkin joku vaisto olla sentään (saatana). Sen elikon vaistot heräsivät siinä vaiheessa vasta, ja hyvä oli että silloinkaan, muuten olisin tehnyt siitä sievän muhvin. Luonto on perseestä.

Olin yhtä kaikki vakuuttunut, että elämäni meni just silloin pilalle. Mieleen tuli, kuten niin usein aiemminkin, tämä venäläisen absurdikon lyhyt novelli. Kun joskus mietitte, koska minusta tuli sellainen kuin tuli, muistakaa päivä, jolloin kompastuin jäniksenvasaan. Tässä se oli, käännekohta pahempaan.

Alati Paskemmaksi Jätkäksi Muuntuva Aino

Jälkikirjoitus: mun vatsalihakset näyttää helvetin hyviltä tänään. Aattelin et Oulua saattais kiinnostaa. Kuvia en laita ku en kehtaa.

Edit: Perhe pelastaa. Ei tää päivä nyt niin kovin huono voinut olla. Seuraavaksi lisää korkeakulttuuria, tällä kertaa äidin suusta. Musiikkikanava alkoi näyttää Apulannan videota, sohvan pohjalta kuuluu: "Voi ei. Taas toi munapää. Se on traagista, se vainoaa mua. No kato nyt tota sen päätä!"
Lisäksi aloitin uuden kalenterin, koska en jaksanut muistaa, mitä olin vanhaan unohtanut muistaa, ja oli helpompaa aloittaa alusta. (Ja juu, luin tänään Fitness-lehdestä kolumnin, joka kyseenalaisti tämän uusien keinotekoisten alkujen katharttisen toivon- ja puhtaudenluontiprosessin, mutta toisaalta.)

Anne Suomessa ja ensimakua tulevasta

Toistan nyt, jos vaikka en olisi sitä Facebookissa tarpeeksi mainostanut, että tulen Turkuun 19.12. jossain vaiheessa päivällä. Yöpaikkatarjouksia otan vastaan, jos niitä ei tule, teen lyhyen päivän reissun tortaina. Lähtö olisi ennen lauantainaamun Fazer-treffejä Stadissa, tod.näk. Pinjan aikatauluja mukaillen, jos sillä jotain järkeviä suunnitelmia on. Olisin kiitollinen, jos ihmiset ehdottaisivat tapaamisaikoja. Kaikki yhteydenpitovälineet toimivat, vastaanotan puheluita ja tekstareita kahteen kännykkään, FB, mailit, kirjeet, huhupuheet ja tää blogi...

Suomeen tulen 18.12. ja pois hilppasen 6.1. Jos jollakulla on paljon sanottavaa tai kiire niin 19.12. aamu Stadissa sopii myös. La 22.12. iltapäivällä/illalla siivoan mummolla, muuten vapaana, samoin su. La 29.12. juhlimme isäni 50-vuotispäiviä, muuten aikatauluni ovat täysin auki ja vapaana.

Vietän parhaillani hyvin italialaista viikonloppua jalkapallon ja oopperan parissa. Yksityiskohtaiset (noh, ne yksityiskohdat jotka tuomitsen tärkeiksi) postaukset myöhemmin. Pysykää kuulolla!

Perjantain metafysiikkaa

Ens kuun jälkeen on helmikuu. Ollaanko me tulossa vanhoiksi?

Eilen olisi kaikkien taiteen sääntöjen mukaan pitänyt olla rai-rai päällä. Olihan sentään perjantai, palkkapäivä ja pikkujouluviikonlopun suuri avajaistarjous. Töiden jälkeen olin vielä toisissa töissä, ja kuvataidekoululla tytöt korjasivat jälkensä oikein kiltisti, kunhan olin kysynyt, että luulevatko tosiaan, ettei mulla ole perjantai-iltana perempaa tekemistä kuin siivota. Päästyäni kahdesti töistä samana perjantaina koin, että olisi pitänyt olla. Silti, tässä kirjoitan sans mal aux cheveux.

Bensishoppingia tosin harrastin, puolen yön aikaan istuin autopesussa syömässä karkkia ja kertomassa tarinaa parhaasta jäynästä, sellaisesta, johon kuului Italian suurlähetystön virallisia leimoja täysin turhassa paperissa. Epäilen, että lätkäisevät leimansa kaikkeen mihin ei kuuluisi, mutteivät mihinkään, missä oikeasti olisivat tarpeen.

Espoon-rintamalla on hiljaista. Paitsi että ai niin: joulu tulee joulu tulee joulu tulee!