Dr. Horrible's Sing-Along Blog

Tämä potkii pyllyä aivan uudella tasolla.

NPH, Joss Whedon ja Nathan Fillion (Firefly) ovat yhdistäneet voimansa makaaberissa musikaalissa! Olen sanaton. Katsokaa itse, jos se on enää tarjolla:

Tämä pelasti päiväni!

Houston, Texas

Kuka olisi uskonut.
Paadyin Houstoniin pari paivaa sitten US Airwaysin lentosahlayksesta ja maahanmuuttoviraston natsisedasta huolimatta. Nyt siis palloilen viikon verran "pahuuden pesassa" (ette ikina arvaa, kuka suomalaisen elokuvan merkkihenkilo keksi nimen), yritan olla tulematta ammutuksi ja nautin vieraanvaraisuudesta.
Huomenna lahdetaan Austiniin, jonka pitaisi olla taman osavaltion liberaalein paikka. Odotan innolla.
Lisaa raporttia seuraa, kun joskus paasen kotiin.
Uteliaille vinkiksi, etta siihen on alle kaksi viikkoa.

suuria kysymyksiä

Miksi aina väsyttää enemmän sen jälkeen, kun on lähtenyt "rentoutumaan", ku ennenku lähti???
Miksi en ikinä opi, että "yhdelle" ei TOSIAAN tarkoita yhdelle pullolle (tai monelle pullolle)?

Tässä oli mun keskustelunavaukset, joita olen heinäkuun aikana miettinyt mm. feissarissa. En ole saanut vastauksia, mutta myötäileviä kommentteja kyllä. Ilmeisesti ilmiöt ovat suhteelliesen yleisesti havaittuja.

Täällä Kity Kentterissä menee hyvin, istun konttorissa ja kerron asiakkaille et ne vois oikeestaan mieluiten mennä pois ja vaikka viedä rahat muualle. Kotirintamalla Rasse treenaa vuorikiipeilyreissua varten (miinuspuoli siis miehessä on, että on itsetuhoinen??) ja sen takia myös minä lenkkeilen, ihan puhtaasta sympatiasta toisen rääkkiä kohtaan, 2-3x viikossa ja salit päälle. Suheeseen saattaa pikkuhiljaa olla tulossa D, tapasin vanhemmat landella viikonloppuna ja ihan hyvin meni. Tosin mulla on sekä SINELMIÄ että PUNELMIA jaloissa vesihiihtämisestäm (ei siis mitenkään konttaamisesta).

Muuten oon lähinnä keskittyny pohtimaan näitä ylläolevia kysymyksiä, esim. toissa keskiviikkona kun olin yhdellä drinkillä, yhdellä pullolla ja kolmella lasillisella... tai toissa viikonloppuna perjantaisen litran rosétetran jälkeen ja lauantaisen Teatteri-illan jälkeen... Miksiköhän viikonlopun jälkeen väsytti? ja viime viikon tiistaina Kaksun grilli-illan jälkeen.. ja keskiviikkona ulkkari-dinnerin jälkeen... hmmm. Toivoa oppimisesta tuskin on, mutta pääasia että oli hauskaa..

Saanko päivityksen Ainon kemuista, en valitettavasti päässyt koska Rasse = Touho touhuaa niin paljon, et meidän viikonloput näytti olevan vähän kortilla. Tosin ne ihmeesti lisääntyi tän kuluneen viikonlopun jälkeen :) Tän viikon projekti on duuni + kirjanpitolautakunnan yleisohjeet konsernitilinpäätöksestä, laskennallisista veroveloista & rahoitusanalyysista, jättekiva!

Synttäreiden kunniaksi!

Löysin luppoajallani tiikeriäkin tiukemman pelin netistä:

Rose and Camellia!

"Let the bitch slap -contest begin!"

Sähkeuutisia

Tulossa vanhaksi STOP Tehkää jotain äkkiä STOP Surffaan marthastewart.comissa STOP Leivon ja hyräilen STOP Uunista kohoilee vuorotellen raparperin ja tomaatin tuoksuja STOP Kuuntelen Petula Clarkia STOP Se on tosin Saaran syytä STOP

Heippa peipot!

Jäin lomalle! Kävin aloittamassa vapauteni Hietsussa jossa tanssin Scotty Doesn't Known tahtiin hiekalla ja sukelsin vaatteet päällä Itämereen (bisse pysyi pinnan yläpuolella), sittemmin olen ehtinyt myös käydä läksyttämässä yhtä pariskuntaa sinne Osloon muuttamaan, ja jatkanut läksiäisistä sujuvasti yösaunan kautta grafiikkapäivään tyttöjeni kanssa. Autotallissa oli harvinaisen sivistynyttä ja rauhallista, ja normaaliin kikatteluun ja pojista puhumiseen taannuimme vasta kun vierailijamme herrat A ja O olivat lähteneet. Hyväkäytöksisiä vierailijoita olivat, istuivat sohvalla piirtämässä ja katsoivat kiltisti Strömsön ja kaikkea. Oon lisäksi ehtinyt syödä jumalattomasti krapulasafkaa, monia lomajätskejä ja kaikkea missä on paljon rasvaa, eikä loma oikeastaan ala kuin vasta huomisaamuna!

Tänään ajattelin vielä suunnitella pehmeäpohjasyövytystä. Ja ehkä jotain vedoksia. Ja ruokaa. Ja itseni onnelliseksi. Ja hammaslääkäriin täytyy mennä lähipäivinä, mun hampaasta puuttuu joku neljänneksen tyyppinen osa. Minne vittuun se muka on menny?

Tehkää kaikki jooko mun kanssa paljon kaikkea kivaa loppukesän aikana (Sanni, huomaatko, kuinka ovelasti keksin pitää lomaani vasta tässä ihan kesän lopussa, että mulla olis aikaa niihin lupaamiini valkoviinihiprakassa vietettyihin espoolaisiin kesäöihin?) ja mieluiten niin, että voin samalla luonnostella, koska mulla alkaa kohta olla näyttelykiireitä. Kuten Elinan isoäiti sanoi: ilman projektia ei ole mitään. Hyvät kiireet rok, huonot ei!

Ville Vallgren Mansesterissa

Heipä hei!

Lähdettiin Saaran kanssa liftaamaan tiistaina ja herättiin tänään täältä Tambereelta. Tajusimme matkustavamme Ville Vallgrenin hengessä, koska emme ole vielä kertaakaan nostaneet peukaloitamme. Lähdin itse edeltä Oton kyydillä Mäntsälään tarkastamaan Oton isän uutta omakotitalotyömaata ja moikkaamaan mummoa. Saara tuli äidin kyydillä perässä ja minut poimittiin mukaan matkan jatkuessa kohti Vammalaa. Matkalla pysähdyimme Hattulan kirkossa ja Ideaparkissa (näiden kahden paikan sakraalin yhteneväisyyden voi ymmärtää lukemalla artikkelini "Agorafagia - Kuinka markkinatalous hotkaisi toriaukion" Arkkitehtiopiskelija-lehdestä viime vuodelta). Vammalassa majoituimme äidin opiskelijakaveripariskunnan mökille, jossa kävimme kajakoimassa ja pyöräilimme läheiselle Kiskokabinetille (Siis paikka, jossa Hitler kävi moikkaamassa Mannerheimiä sodan aikana!). Se oli kiinni.

Sitten menimme Tampereelle äidin opiskelijakaverin kyydillä Tampereelle ja majoituimme hänen kakkosasuntoon kaupungin keskustaan seitsemänteen kerrokseen. Illalla katsoimme Airheads -leffan (ihan mahtava), joimme ja kävimme bilettämässä.
Tänään mennään särkänniemeen!

Mutta Doris oli toisenlainen, Doris oli reissunainen...

Isosisko ei tainnut arvata kuinka osuvan lempinimen aikoinaan valitsi...Costa Ricasta lähteminen oli vaikeaa, mutta jo bussissa istuessa naamalla oli leveä hymy; oli ihanaa palata tien päälle.
Olen siis aloittanut pitkän kotimatkani. Ollaan tällä hetkellä ensimmäisellä etapilla, Nicaraguan Leónissa, jossa kummastellaan Ruben Daríon hautaa, esiteinien tanssikilpailuja ja muita paikallisia kummallisuuksia. Tästä reissu jatkuu reitillä Honduras-Guatemala-Meksiko-Yhdysvallat-Lontoo-Helsinki. Raunioiden tutkiskelun lisäksi tarkoitus olisi löytää se kadoksissa oleva "kiva palata kotiin"-fiilis.
Seuraavaan muutamaan viikkoon ei siis kannata odotella kummempia yhteydenottoja, mutta yritän aina välillä ilmoittaa olevani hengissä.
Syökää uusia perunoita ja mansikoita vähän munkin puolesta, elokuussa tavataan.

Mystisiä tavarailmiintymisiä

Epäilemättä on hyvin tarpeellista omistaa viinilasit 20 hengelle, samoin 30 hengen kahvikalusto. Sen sijaan äärimmäisen epäkäytännöllisiä ovat mm. ruokailuvälineet ja kattilat.

Mä en halua enää lisää tavaraa. Epämiellyttävien yllätysten määrä ekspotentiaalistuu.

"Ai onko mulla tuollainenkin?"
"Pahus, tämäkin. Eikö se olis voinu särkyä jo edellisessä muutossa?"

Laiskalle tavaranhaalijalle reilut viisi muuttoa 14 kuukauden sisään tekee hieman tiukkaa...

Pitää ajatella positiivisesti. Nyt reissataan vain yhden maan sisällä!

Asioita, jotka tänään tekivät minut iloiseksi

Ostin kirjan. Siis sellaisen, jota luetaan huvin vuoksi, jonka lukeminen ei vaadi hypoteesia ja jonka henkilöiden nimiä tai suhtautumista Yhdysvaltoihin mun ei koskaan tarvitse eritellä kenellekään. Tähän mennessä en ole vielä avannut sitä, vaan hypistellyt ja herkutellut sillä ajatuksella, että mulla oikeasti on aikaa sen lukemiseen eikä mitään pakkoa aloittaa just nyt.

Oheistoiminta ei enää ole kiellettyä. Voin pelata tietokoneen pasianssia vaikka tuntikausia, jos siltä tuntuu, lukea uusimman Imagen, jonka kannesta Anna Eriksson on tuijotellut mua jo pari viikkoa tai sitten vain istua ja hymyillä. Tai juosta kämppisten huoneeseen ja hihkua ”Libre!”

Espanjan kieli on olemassa myös ilman, että mä tiedän, mikä on lauseen subjektin semanttinen rooli, onko verbi tila- vai toimintaverbi, mikä on käyttämäni aikamuodon virallinen nimi kolmessa eri kieliopissa tai tuleeko demonstratiivipronominiin aksentti. Joskin tiedän tämän kaiken, koska sain syntaksikurssista YSIN!!!

Mulla on yliopistokrääsää. En voinut vastustaa kiusausta ja ostin itselleni UCR-hupparin ja –t-paidan. Ne on todiste mun täällä olosta paljon enemmän kuin mikään arvosanalomake, jonka saapumisesta Suomeen mulla on epäilykseni.

Mulla ei ole aavistustakaan missä maassa olen tasan viikon päästä tästä.

Calle de la Amarguran huono viikko

Ne, jotka eivät tiedä, mikä kyseinen katu on, virkistäkööt muistiaan merkinnällä ”Kampuselämää”. Sunnuntaiyönä jokin Calle de la Amarguran kopiointipaikoista syttyi tuleen. Palo ehti riehua niin kauan, että puoli korttelia kärsi vaurioista. Kun maanantaina lähdettiin lounastauolle, todettiin, että tässä maassa ulkonäkö ei näköjään ole valintaperuste palomieskouluun. Mikä pettymys.

Lounaspaikkaa etsiessä pistettiin pian merkille toinenkin jännä juttu. Tulipalo oli ilmeisesti houkutellut paikalle muitakin viranomaisia ja lähes jokaisen ravintolan ovella oli lappu ”suljettu terveysviranomaisen toimesta”. Kyllä muuten nauratti, kun mietittiin, että jep, joka ikisessä noista paikoista on tullut joskus syötyä. Katsotaan sitten syksyllä, millaisia suolistoparasiittejä niiden keittiöistä löytyy…

Hyvästit Don Carlosille

Kuulostaa muuten ihan joltain García Marquezin kirjan nimeltä…
Loppu siis lähenee kovaa vauhtia, ja siksi oli aika käydä sanomassa heipat ”pulpen” eli pulperían eli kulmakaupan sedälle. Don Carlos on palvellut meitä ystävällisesti joka arkipäivä aamuviidestä iltaseitsemään, tai ainakin jonnekin seitsemän hujakoille, vähän fiiliksestä riippuen. Kun olin flunssassa ja kävin ostamassa kurkkupastilleja, se muisti vielä kahdella seuraavallakin käynnillä tiedustella mun vointia. Lisäksi se suositteli mulle omaa suosikkitonnikalaansa, eikä ollut väärässä; se oli parasta. Se tietää keitä talossa asuu, mitä maitoa me juodaan (halvinta, tietysti) ja mitä tupakkaa Elena polttaa.
Kävin nappaamassa Don Carlosista kuvan muistoksi ja kerroin lähteväni Costa Ricasta pian. Se teki ristinmerkin, toivoi Jumalan olevan mun matkakumppani ja antoi suklaata läksiäislahjaksi. Uskotteko nyt, että se tosiaan tuntee mun kulutustottumukset?Neiti San José kuittaa ja vaatii lähikaupan setiä Suomeenkin.

Vokabulaarista kehitystä

Opin uuden sanan alati kasvavaan venäjän kielen sanastooni.

Kun rekkakuskit huutavat
"Vasili, vasili!"
niille kannattaa kylmänviileesti vastata, että
"Davai, davai!"
Intelletku keskustelumme käy siinä tapauksessa suomeksi jotakuinkin näin:
rekka: "Nopeammin, nopeammin!"
minä: "Eteenpäin, eteenpäin!"
ja sitten kumpaakin ketuttaa ja samalla hykerryttää toisen vittuilu ja oma nerokkuus.

Että meitä kielineroja on moneksi.

Tänään alkavat Miehikkälän Pelimannipäivät, tähtiesiintyjinä Frederik, Marita Taavitsainen ja Matti Esko. Viime vuonna oli Antti Tuisku. Oh, how the mighty have fallen!
Illalla lähdetään radalle ja katsastetaan Miehikkälän ylpeys Assault. Ysiluokkalaista hevimetallia. Ensimakua saatiin jo männäviikolla Iltatorilla. Soittotaito kohdallaan, omaperäisyys ei niinkään.
Iltaa voisi vaikka jatkaa Puniksessa, kun se nyt kerrankin pitää ovensa auki iltakymmenen jälkeenkin.

Teoria housuista ja seinistä

Mulla on teoria.

No, itse asiassa mulla on uutukainen lupaus jonain päivänä vielä sanoa lause, joka ei ala noilla sanoilla. Siis jonain, ei tänä-.

Aloitin päiväni tänään tervehtimällä työtoveriani sanoin "You know what i realised this morning? Pants are totally overrated!" Pyjamanhousut for life, I say. Pukeutuminen on niille ketkä jaksaa nousta kaks minuuttia aiemmin ku minä jaksan.

Jo kauan on mieltäni askarruttanut eräs toinen kysymys. Esitän keskeisen ongelman tässä, keskusteluun kannustetaan. Jos siinä on tosi huono, niin missä vaiheessa parkour lakkaa olemasta parkouria ja alkaa olla seinää päin juoksemista? Jos se videoidaan, se on parkouria, paitsi jos se on taidetta. Koska se on taidetta? Ja onko se äpärä, joka lataa mun podiin paskaa musiikkia se nimenomaisen sama äpärä, joka juo mun kaljat ja sotkee mun huoneen? Luulen että on mutta että parkouria ei ole, on vain jackass-sukupolvi ja maailmanlaajuinen asfaltti-ihottumaepidemia! Lisäksi olen kehitellyt graafikon juomapeliä, jossa huikkaa otetaan aina, kun joku tekee näyttelyvedoksen.

Metalligrafiikkaa. Siinä pääasiallinen elämänsisältö. Tein uuden kuvan tänään. Huomenna meillä on töissä termarit ja tekarit -teemapäivä. Mä en koe tarpeelliseksi selittää sitä tuon enempää. Espoo vaikenee.

a.

Ps. Eikö vaan, että on ihan kohtuutonta lähettää kavereille tekstiviesti, jossa lukee vaan että "muutamme Osloon" ja sitten läksiäisten aika ja paikka? Mun mielestä se on jollei epäkorrektia ni ainaski sairasta! Slaagin sain melkein ja tyrän.