Kuuleeko universumi, täällä puhuu Aino

"Anteeksi, haluaisin tehdä reklamaation. Juu, voin odottaa hetken, jollei teidän jonotusmuzakkinne ole se saa-ta-nan Kumbaya, koska siinä tapauksessa ei ehkä kannata, sillä silloin saatan nimittäin käyttäytyä arvaamattomasti sitten sen hetken jälkeen. Miten niin käyttäydyn? En tietenkään uhkaile. Siis tottakai mä tajuan, ettei asiakaspalvelu ole aina se help...

...Niin. Kun mähän tilasin tuossa olisko ollut vuosikymmen sitten ne kolkytkuustuntiset vuorokaudet, niin miten se asia edistyy? Ai ei löydy koneelta? Joo ei mulla mitään varausnumeroa kyllä ole. Kolkytkuus? Koo niinku kofeiini? Ei?...

...Sit olis vielä sellainen toinen juttu, että miten tässä näin kävi? Siis että koska tää helpottaa tää olo, että on varpaillaan koko ajan ja odottaa jotain hyvällä mielikuvituksella dramaattiseksi tulkittavissa olevaa yhteenottoa käytännön kanssa, josta saa tekosyyn polttaa proppunsa niin, että takseilee ittensä samantien Hki-Vantaan kautta sinnepäin maailmaa, mihin ensimmäinen äkkilähtö vie, taskussa leipää ja piimää vaan? Siis minkä hallinnon osastoa? JOO ÄLÄ YHDISTÄ, SOI VALMIIKSI SE BIISI PÄÄSSÄ MUUTE...

...No hei Aino tässä taas. Mulla on tällanen ongelma, että kun mä himoitsin tuossa kesän lopussa sellaista täydellistä irtiottoa, niin osaatko yhtään kertoa, minne se irtoileva elämä oikein varisee? Siis että miten voi olla koko ajan kiire, jos on aktiivisesti murhannut kaikki kiinteät aikataulut ja uudelleenohjelmoitunut täydellisesti ihan äsken?

No okei, joo, mä täytän sen lomakkeen. Mutta hei ihan sellainen pieni yksityiskohta, et voisko Turun siirtää esimerkiksi tohon Vantaan paikkeille? No ei todellakaan tulis mullakaan Vantaata ikävä! Jos kato pistäis ne Pendolinot vetämään niinku M-junan rataa ja pääsisin parissa minuutissa sinne, ni paranis elämänlaatu kummasti. Pääkaupunkiseudun opiskelijat eläisivät rullakebabilla, Aurajoki virtaisi Kolera-altaan kautta sellaista näppärää kanaalia pitkin ja minä pääsisin sinne säännölliseen eheyttämishoitoon! Lakkaisi olemasta ihmisiäni näin kirkuva ikävä koko ajan. Näppärää, joo joo, niin mäkin aattelin. Okei. Joo, näillä puheilla. Tuleeko kotiin joku muutosilmoitus tai saisko vaikka tekstiviestimuistutuksen sit ku se on siirretty?"

Vapaa-aika se on katoavaista

Akateemisen vapauden hienoa puolia on kyky suunnitella itse aikataulunsa. Humanistihan tekee just niin paljon opintojensa eteen kuin haluaa.

Joka syksy kalenterini näyttää pelottavan tyhjältä ja päätän reippaasti hankkia itselleni elämää. Ja sitten käy aina näin: viis luentokurssia, kaksi verkkokurssia, kolme seminaaria, seitsemän esseetä ja kaksi työpaikkaa.

Juu, mun kaunista naamaa pääsee nykyään ihastelemaan paitsi M&M:llä myls Café Lex Libriksessä Caloniassa. Joten tervetuloa!

Huoh, ei näin...

Hmmm, rosvopaistia. Kaivettiin viime kesällä pysyvä rosvopaisti kuoppa mökille.

Rosvo-vitun-paistia!

Miten voi olla niin tajuttoman hyvää mitään ruokaa ikinä? Kuka on keksinyt, että kaivetaan maahan kuoppa ja päällystetään se kivillä ja sit poltetaan notskia siinä pari tuntia (Samalla voi muuten loimuttaa lohta, noin kevyeksi lounaaksi) ja sit lapioidaan ne hehkuvat hiilet ulos sieltä kuopasta ja sit laitetaan sinne lampaan lapa yrtein klähmättynä (Tässä kokoonpanossa soittivat ainakin rosmariini, timjami, salvia, minttu ja laakerinlehti. No totta vitussa valkosipuli kans, tarvitseeko muka mainita erikseen?) ja paperiin ja folioon käärittynä ja sit ne hiilet päälle ja sit viel pari kiveä ja sit luodaan se hauta umpeen ja pidetään muistopuhe (Frank, mä tiedän, että me tavataan vielä joskus, jossain.) ja sit kun on jo pimeää, useita tunteja myöhemmin, kaivetaan kuoppa auki (Hän on noussut!) ja kääritään esiin mureinta. lihaa. ikinä. Niinku evah. Lusikalla ois voinu kaapia, ei tarvinnu leikata. Se vaan solju irti luusta. Niin kaunista. Tuliko viikon ylisanakiintiö täyteen? Hyvä. Vituttanut viime aikoina niin paljon, että hippuja pitää etsiä huolella.

Jumalaista lihaa. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Sisustusratkaisuja alla Anne

Kuten jo todettua uusi kämppäni on entinen henkilökunnan taukotila. Kokoa postimerkillä on huikeat 22,5 neliötä ja siitä leijonanosan vie kylppäri. Lisäksi pakettiin kuuluu omituinen luhtikäytäväparveke, joka ei vastoin yleistä luuloa suinkaan ole Yo-kylämiljöössä ainutlaatuinen. Harvinainen kuitenkin.

Asun siis keittiössä. Matkaa sängystä uuden parhaan ystäväni eli vedenkeittimen luo kertyy pari metriä. Mukana kuvassa myös tuoksulyhtyni, koska laventeliobsessio ei sitten millään laannu. Ja vedenkeittimen bestis teepannu, joka on käytössä päivittäin. Takana epämääristä taidetta, joka ei tunnu päätyvän seinälle sitten niin millään.

Toisella seinällä elävät kirjani sulassa sovussa muun sälän kanssa Ikean ihanissa Billy-kirjahyllyissä. Tosin joku umpitoopi svedu ei tajunnut pistää laatikkoon tarpeeksi hyllylevyjä ja siksi DVD:ni hengailevat sulavasti kahdessa rivissä.

Imuroin ja hinkkasin tänään paikkoja jo toista kertaa viikon sisällä. Aistin vakavan neuroosin uhkaa ilmassa, mutten voi lopettaa. Kuka voisi vastustaa upouutta imuria ja näitä ihania puhdistusaineita, jotka sain tuparilahjaksi pikkuliskolta? Tuoksuina appelsiini-rosmariini ja laventeli-minttu. Mun on vaan pakko siivota koko ajan.


Isä on innostunut sisustamaan mun kanssani. Tosin hänen apunsa rajoittuu enimmäkseen sähköporakonejumaluuteen ja erilaisten tökkien ostoon. Mutta juuri näin on hyvä. Ikea-riippuvuuteni rakastaa sähköporakoneita ja kasvava tee-addiktioni purnukoita. Vasemmalta lähtien kaakaopurkki Ögön cacao Nummin antiikista, keltainen ja musta teepurkki Brysselistä, Paulig-purkki mökkilöytöjä ja ihana Manaresi Firenzen muistoja.


Ja lopuksi kuva minusta aamuisin peilin edessä.

Tyttö-nimisiä tyttöjä

Vietän jälleen kerran sunnuntaita HS kasan kanssa. Sekaan mahtuu piristykseksi myös pari Elleä ja yksi Gloria. Kyseessä on siis viikon lehtikertymän alastaklaus.

Vahvistukseksi juon lisää teetä ja syön pekoni-emmental-leipää. Paljon enempää ei tarvitsekaan vatsaan ahtaa sen verran pinkeä olen eilisten herkkupöytien jälkeen. Toivottavasti Ihana Turhamaisuus ehtii blogata kuvat johonkin väliin, että voitte kuolla kateudesta.

Mutta varsinaisesti halusin kirjoittaa ylös ihmettelyni seuraavasta aiheesta: Hesarin sivuilla esiintyi lyhyesti tarina taidemaalauksen synnystä, jossa Kore-niminen tyttö maalasi luolanseinään sotaan lähtevän mielitiettynsä kuvan. Satuin myös lukemaan artikkelin Kalevalasta ja Aino-nimen synnystä. Jos jälkimmäinen syntytaru on tuttu niin miten on mahdollista, ettei yksikään HS:n kulttuuritoimittajista ole lukenut ainuttakaan antiikin Kreikan mytologiaa käsittelevää teosta? Tuhansia vuosia sitten Peloponnesoksen kedoilla vaelteli Kore-nimisiä tyttölapsia ihan yhtä paljon kuin Aino-nimisiä neitsyitä suomen kansantaruissakin. Ei siis ainuttakaan. Muinaiskreikaksi Kore nyt vain sattui tarkoittamaan nuorta tyttöä ilman muuta merkittävää asemaa. Myös Persefoneen viitataan monissa versioissa nimellä Kore, ennen kuin hänestä tulee Haadeksen temppujen myötä erillisen maininnan arvoinen.

Taidankin nimetä lapseni Koreksi.

Onneksi en ole ruokabloggeri

Josperaukka. Isosisko saapuu lännestä lähettämään lapsen maailmalle ja jäähyväispäivällinen epäonnistuu täysin.

Piti tulla kesäkurpitsapyöryköitä, mutta uunista (ei uppopaistoa!) nousivat epämääräiset lätistyneet sämpyläknöödelit. Piti olla tomaattinen kastike, tuli tomaattikreemiä. Ja koettiin sekin ihme, että liikaa tomaattia on todellakin liikaa tomaattia.

Joten kohta saapuva nälkäinen serkkuni saa syödä epämääräisiä tähteitä. Saatan paistaa lohdutukseksi munakkaan, jos uskaltaudun keittiön puolelle koskaan enää ikinä.

Listalla on vielä banaanileipää iltateelle ja vadelma(tai puolukka, riippuu kumpi pussi osuu käteen ekaksi pakasteen kätköistä)jäädyke.

Musta ei tule koskaan hyvää pikkuvaimoa.

Taitolaji

Miten voi onnistua kaatumaan pyörällä siten, että muistuttaa seuraavana päivänä raiskauksen uhria?

Onko se kaatumista jos satuttaa itsensä, mutta pysyy olennaisesti kuitenkin pystyssa, siis varsinaisesti kaatumatta?

Miksi meillä kotona on kirjoja, joista näkee millaisia mustelmia raiskatuilla usein on?

Miten pyöräntangosta voi saada sormenjälkiä muistuttavia mustelmia?

Kuka korvaa Reinoille aiheutuneet vahingot?

Miksei pyöräkorjaamo suostunut ottamaan syyllistä huostaan tai edes korjaamaan sen niin ettei mokomaa enää satu?

Origamikurjen säkäkorkeudesta

Tähän ikään mennessä (Toisaalta: tajusin tänään, kuinka yllättävän moni kavereistani on niin nuoria, ettei ne ole koskaan saaneet äänestää ja nyt niiden pitää ekaa kertaa kertaa valita ehdokas. Herttinen sentään.) olisi ihmisen luullut oppineen joitakin perustavanlaatuisia selviytymiskikkoja. Esimerkiksi pyörällä ajo, julkisen liikenteen käyttäminen ja sähköpostin kirjoitus vaikuttavat suhteellisen suoraviivaisilta toimenpiteiltä, mutta eivät ne välttämättä onnistu. Syytän universumia ja hormoneja.

Tänään olen kriisiytynyt aikatauluista, kiukutellut tyhjästä tyhjälle, alkanut turhautumisitkeä ruokakaupassa, ja etsinyt jatkuvasti juuri äsken käsillä olleita asioita noin kuuden neliön tilasta johon mahtuu huomattavan paljon kaikkea, josta jokainen kaikkeus on kategorisesti mahdollisimman epäloogisella paikalla. Kaakao auttaa, samoin ihmiset, jotka ovat niin rauhallisia, että niille voi rähjätä, eikä ne ole moksiskaan. Siinä uhoaa itsensä jotenkin tosi nopeasti hiljaiseksi.

Tänään olen myös ollut tyhjä astia: vastaanottanut paljon tietoa ja hämmentynyt mitä erilaisimmista informaatioklönteistä: enemmän ja vähemmän paikkaansapitävistä osoitteista vieraissa kaupungeissa, viikonloppuretken aikatauluista, työpaikan henkilöstökyselystä, jonka vastausaika loppui toissapäivänä, taiteltujen paperieläinten strategisista mitoista. Absurdistanista hyvää päivää. Aivoni toimivat normaalia hitaammalla: näin siinä käy, kun saa tarpeeksi unta, eikä ole toleranssia sitä vastaan! Arvatkaa moneltako menin lauantai-iltana nukkumaan! Yhdeksältä! En oo koskaan menny yhdeksältä nukkumaan, en edes silloin kun olin kirppu vain ja olis pitäny mennä!

Kaveri hermostui mulle, kun en siellä meidän näyttelyssä suostunut kertomaan, mitä joku työ "oikeasti tarkoitti". Asiaan saattoi vaikuttaa se, että kyseinen henkilö kysyi äärest vinoja ja epäolennaisia kysymyksiä, joita en ollut itse tullut ollenkaan ajatelleeksi, mutta kaiken kaikkiaan ajatus siitä, että kuvan tekijä ei olisi ainoa ja ehdoton auktoriteetti siinä, mitä työ tarkoittaa oli henkilölle täysin vieras. Kehittelin aihetta eteenpäin töissä, ja kahvipöydässä keksimme riemuksemme, mitä taiteesta puuttuu: oikeat vastaukset. Aivan kaikki eivät aivan hahmottaneet ideaa.

"Mitkä vastaukset?"
"Joo, sinne vois viedä vaik Atskiin aina salin ovensuuhun omilla papereilla ne oikeet vastaukset!"
"Mitkä vastaukset?"
"Niinku voittorivinä!"
"Tai yksristikakkosta."
"Maailmassa on liian vähän yksristikakkosta."
"Niin on."
"Mitkä vastaukset?"
"Etsä oo ikinä ettiny taidenäyttelyssä oikeita vastauksia?"
"Mitä vastauksia?"
"Ne on siellä aina, tarkotatsä ettet sä oo oikeesti ikinä ettiny?"
"Mihin kysymyksiin?"
"Ei niitä voi tietää jollei ensin löydä niitä vastauksia."

Huomenna aion hienovaraisesti vihjata, että myös vaalikoneessa on oikeat vastaukset, ja sitten viihdyttää itseäni vaaleihin asti etsintäspektaakkelilla.

MITKÄ VASTAUKSET?

Iso pieni omena

Omenat on jees. Varsinkin se yksi joka tunnetaan myös nimellä New York City. Voisin palata sinne vaikka heti. Kerrassaan kätevän kokoinen kaupunki, mutta niin täynnä nähtävää ja koettavaa. Yllä parhaita paloja, en osaa sommitella, sori.

Muistatko P kun nähtiin viikonloppuna ennen kuin lähdin reissuun ja taisin uhata tulevani kipeäksi? No, tulin. Sunnuntaina olin aivan tukossa ja lämpöä 37 astetta ja rapiat. En mennyt silloin sitten töihin, vaan lepäsin palkatta kotona. Mutta onneksi tauti ei ollut kovin sitkeä, vaan lämpöily loppui tiistaina kun saavuttiin New Yorkiin ja niiskutusta jatkui pari päivää. Jaksoin kierrellä jalkaisin miehen mukana varsin reippaasti.

Ensimmäisenä päivänä/iltana 2.9. kävimme ihailemassa Times Squarea, jonne oli surkealta hotelliltamme n. 500m matkaa. Taisimme käydä myös TGI Fridays'issa jäätymässä. Mies varoitti etukäteen, että jenkeissä joka paikassa hurisee voimakas ilmastointi ja niinpä kähisin seksikkäästi koko matkan. Parina ensimmäisenä aamuna ääntä ei tullut ollenkaan. Mutta se käheän seksikäs ääni yhdistettynä jenkkiaksenttiini taisi luoda melko autenttisen vaikutelman.

Hotelli oli tosiaan aivan keskustassa, mutta se olikin sitten hirveässä kunnossa. Sängyt kyllä nukkumiseen kelpaavia, lämmintä vettä tuli ja jonkilainen ilmastointikojekin löytyi, mutta Suomessa noin huonossa kunnossa oleva talo saisi saman tien purkutuomion: maalit irtoilivat, katosta vuori kylppärissä vettä ja ikkunat vetivät. Ja niin, ne hiiret. Vaihdoimme huonetta toisen yön jälkeen koska olin kuullut hiiren ja nähnyt sen liikkuvan yöllä muropatukkalaatikon nurkalla. Aamulla se (ja patukat) löytyivät osittain järsittyinä. Sain jonkinlaisen mielenrauhan seuraavassa huoneessa, koska siellä vessa lorisi ja ilmastointi hurisi vielä äänekkäämmmin, mutta lähtöpäivänä kun pakkasimme tavaroita, huomasin kurkkukarkkipussissa syötyjä kääreitä ja hiirenkakkaa. Olen yhä vainoharhainen jokaisesta rapinasta, onneksi en kohdannut sitä jyrsijää tai jyrsijöitä silmästä silmään, muuten näkisin painajaisia.

Ensimmäisenä varsinaisena päivänä perillä eli keskiviikkona menimme laivalla Vapaudenpatsaalle ja Ellis Islandilla sijaitsevaan siirtolaismuseoon. Sitä kautta miljoonat ja taas miljoonat siirtolaiset ovat tulleet jenkkeihin. Varsin mielenkiintoinen paikka ihan omaa alaakin ajatellen. Ihan hyvä ohjelmavalinta siltäkin kannalta, että flunssa oli vienyt voimiana ja ulkona oli sietämättömän kuuma (=ihanaa!). Jatkoimme Downtown-alueelta ylöspäin, näimme mm. Wall Streetin, Ground Zeron, ja China Townin. Illalla menimme vielä Rockefeller Centerin näköalatasanteelle ihailemaan öistä kaupunkia. Niin ja ostin Guccin aurinkolasit liikkeestä, jonka omistajien parhaita kavereita ovat seinällä olevien kaverikuvien perusteella ainakin Justin Timberlake ja Busta Rhymes. Kyseessä siis Genesis, Nykin ehkä tunnetuin ja perinteikkäin nahkavaateliike joka myy myös aurinkolaseja ja rannekelloja. Itse kuulin siitä toki ensimmäistä kertaa vasta paikan päällä ja menin sinne vain koska mainoksessa luki, että sieltä saa merkkilaseja edullisesti.

Torstaina palloilimme ympäri keskikaupunkia, mm. Empire State Buildingissa ja päiväkänneillä Gran Central Stationilla. Illalla vuorossa oli Broadway-näytäntö n. 300m hotelliltamme. Pieni Merenneito oli kyllä elämys (arvatkaa kuka oli prinssi Eric? No Sinkkuelämän Marcus!).

Perjantaina ja lauantaina vuorossa oli ankaraa shoppailua. Macy's, Century 21, Bloomingdales, Zara, Diesel... Lauantai-illalla satoi yhä niin rankasti hurrikaanin rippeitä taivaalta, ettemme vääntäytyneet enää hotellilta minnekään vaan katsoimme telkkaria. Onneksi ei nälkäkään vaivannut kun olimme rämpineet vedenpaisumuksesta huolimatta Little Italyyn pizzalle. Se olikin taivaallista pizzaa.

Sunnuntaina aurinko palasi ja vuorossa oli American Museum of Natural History, Harlem sekä Solomon Guggenheim Museum. Illalla mentiin vielä metrolla Brooklynin puolelle ja sieltä Ritz-hotellin yläkerran kotoisaan pikkubaariin drinksuille. Näkymä oli hieno ja drinkki erinomainen.

Maanantaina pyöräiltiin Central Parkin ympäri, jälleen helteessä. Matkan varrella näkyi mm. Dakota Building ja Strawberry Fields. Illalla mentiin vielä syömään hienosti Meatpacking Districtille Buddha Bariin (sekin Sinkkuelämästä tuttu). Ruoka oli taivaallista ja puitteet upeat.

Tiistaina satoi onneksi niin lähtö ei harmittanut aivan niin paljon. Käytimme muutaman ylimääräisen tunnin ennen lentoa Jersey Gardens nimisessä mallissa lähellä Newarkin lentokenttää. Aivan uskomattoman hyvä palvelu muuten siellä: olimme hädin tuskin ehtineet check-in -jonoon kun meidät nappasi SASin virkailija, joka erillisellä tiskille checkasi meidät sisään ja huolehti itse laukuistamme. Hän yritti ensin opastaa meidät itsepalvelucheckauksesta läpi (siihen oli ihan erillisiä päätteitä) mutta kun varausnumeromme olikin liian pitkä, niin täti joutui itse hoitamaan asian.


Takaisin arkeen: aion tänä syksynä lukea jälleen melko vähän kursseja, käydä töissä Rastilassa silloin tällöin, harrastaa liikuntaa ja nähdä ystäviäni (P ja A, käykö mun Turku-eksku paremmin 4.10. vai 18.10.?). Ja nauttia. Ja haaveilla seuraavasta ulkomaan matkasta.

Ja lapsihan oppii...

Luumu-valkosipuli-inkiväärichutneyni onnistui oikein hyvin, vaikka viinietikan keittäminen veikin loputkin hatarasta hajuaististani. Hyvä niin. Olen nimittäin juonut liikaa lapsangia ja viinietikkainen savun haju on tuskin erityisen miellyttävä.

Ajelin äsken pari tuntia turhaan bussilla ja harkitsen vakavasti vanhempieni tekemistä perinnöttömiksi. Mitäpä muuta nuori neito tekisi perjantai-iltana, häh? Sinne jäi liikkeeseen rakas perheautomme, kun eivät päässeet äiti ja pankki yksimielisyyteen. Alan kyllästyä esittämään neitoa vakavassa vaarassa joka ikisessä liikkeessä. Noh, tällä(kin) kertaa se auttoi ja auton voi hakea vielä huomenna.

Selvitin opintoni kokoon ja jouduin perumaan kurssi-ilmoittautumiseni. Ei siihen pahukseen rekisteriin enää mahdu. Palaan siis kadidaatinseminaarien ah niin kiehtovaan maailmaan.

Yö-kylä mysteeri:
Yöllä kuulin huutoa parvekkeeni tienoilta. Aamulla porraskäytävämme oli täynnä tekokukan terälehtiä, ulko-ovessa roikkui puolikas lei ja pyöräni oli peitetty samaisiin punaisiin terälehtiin. Ilahduttivat aamua.

Nyt jäljellä puoli ämpäriä luumuja ja muovipussin pohjat omenoita. Taidan pakastaa ja tempaista piirakkaan. Ensin pitää saada se pöytä pystyyn (horisontaalisesti, vertikaalisesti se on hengannut tos seinän vieressä jo pari viikkoa), jotta tänne voi ketään kutsua. Jaa, olis kai ne penkitkin aika jees...

Huomenna, jos autokorjaamo suo, lähden stadiin. Luvassa kropsua, tapaksia, sangriaa, lapsenvahtimista (me puhuttiin jotain kahleista... eiks niin, Emi?), maksalaatikkoa, marjoja ja tax-free-tuliaisia.

Tämän viikon handlasin jo paljon paremmin. Toivottavasti te muutkin onnistuitte yhtä hyvin tai paremmin.

Arkiviikko Oulussa.

Miten tässä näin pääsi käymään?

Vasen nilkkani on rusentunut. Sille voi hampaita kiristellen astua, eilen ei sitäkään.
"Ja miten näin pääsi käymään?", kysytte. Perinteisellä Oululaisella tyylillä. Humalassa, yöllä ja pudotessa korkealta paikalta. Viikko on siis ollut melko normaali.

Maanantai meni matkustellessa. Sinänsä ei mitenkään riemukasta seurata auringon nousemista ja laskemista junan ikkunasta samaa aikaa täyttäen itseään sipsillä ja elokuvilla. Ouluun kuitenkin päästiin ja tänne jäätiin. Kämppä oli muuttunut paremmaksi satunnaisten kattoremonttien ja ei-haluttujen kämppisten muutettua pois ja viehättävämmän version muutettua tilalle. Ruoaksi oululaista perusravintoa, pizzaa lähikänkkylästä keskiyöllä.

Tiistaina koulutus alkoi taas. Nykyarkkitehtuurin 4. vuosikurssi aloitettiin pirteästi kahdella tehtävänannolla (kirkko ja hotelli). Työpiste on vieläkin haun alla, joten joudun työskentelemään "etätyönä" kotoani.

Keskiviikko oli touhua täynnä. Koulutyö ei vaivannut, joskin opiskelijalounaalla tuli käytyä. Illemmalla Vulcanalia (vuotuinen akateemisen työn alkajaiskonsertti) etkoilla norsupalloa (hillitöntä) ja saunomista TUTAlaisten kanssa. Sitten nopeaksi kaavailtu visiitti osastollemme fuksiluokkaan tutustumaan. Tänä aikana oluet loppuivat ja päätimme erään toverini kanssa hakea lisää alkoholia eksku-ryhmän kaapista. Sinne pääsee, ei ovesta, vaan seinien yli. Sitten kun tämä tapahtuu humalassa, seurauksena oli lipeäminen sisäpuolelle ja kipeä nilkka. En ole ylpeä tästä kokemuksesta. Sitten hyppelehtien Vulcanaliaan, takaisin, Never Grow Oldiin (reggae-baari) ja lopulta kotiin. Ehkä sitä joskus oppii..

Torstai kului sohvalla potien sielullista ja ruumillista kipua. Ei erityisempiä uutisia.

Perjantai on toivoa täynnä. Ehkä repäisen ja haen kännykkäni osastolta..

Tämmöistä Oulussa.

"Ilman projektia ei ole mitään"

Arvatkaa, kuka pakkaa huomenna luonnoslehtiönsä, raidallisen villapaitansa ja laatikollisen lakupiippuja (en jaksanut leipoa saaristolaisleipää) ja lähtee purjehtimaan ekaa kertaa elämässään? En ole vielä karsinut pakkauslistalta muovista merirosvosapeliani.Voisin kaapata sillä laivan teekkareilta, ja kääntää kurssin kohti Barcelonaa. Kiusaus saattaa osoittautua sietämättömäksi. Minulla on uudet kumpparit ja keltainen sadetakki ja sydvesti! Evääksi olen pakannut korppuja! Olen ihan varma, että mun pakkausratkaisut huutaa kilometrien päähän olevani ensimmäistä kertaa purjeveneellä. Toivottavasti myrskyää! Kuulemma myrskyää!

Janne sit läks. Kesä on virallisesti ohi. Tuntuihan se aik förbiltä jo, kun lauantai-iltana pyöräiltiin koko ajan enenevässä sateessa ja Jii raportoi säännöllisesti, mihin vaatekappaleeseen asti oli jo läpimärkä. Perille päästiin silti, kastuneista jarruista huolimatta ehjinä. Yritin sitten raapia kasaan krapulaa sunnuntaiselle Ekberg-brunssille parannettavaksi, vaan ei tullut, pakana.

Ja Elina läks kans, kauemmas jopa. Tosin henkisesti Oulu on kauempana kuin Barcelona. Maanantaina oli kolmansien läksiäisten varjolla päällä rankka toisen päivän brunssiputki, tällä kertaa skumppaa, pannarii ja mustikkapiirasta -teemalla, vaikka se tuntui kyllä yhtä lailla asuntonäytöltä kuin aterialta. Pohdimme mahdollisuutta, että asuisimme tuossa huoneistossa vuoden päästä tähän aikaan. Huomiselle olen aikatauluttanut leivoskahvit, pitää näet toipua näistä kolmesta työpäivästä, jotka olen seitsemän viikon loman jälkeen reippaillut. Porvarillisten aamuruokailujen määrän kun ei paree alittaa duunarileipien määrää, jotta universumin tasapaino pysyisi kauhuissaan. Kyseiset työpaikkakahvion leivät todistavat äijyytensä sisällyttäessään reissarin väliin lauantaimakkaraa, kalkkunaleikettä, meetvurstia ja kinkkua.

Koskakohan pääsen yli tästä ruotsalainen indie-tyhmärock -kaudestani? Ihan uteliaisuuttani ihmettelen vain.

Suunnitteilla juuri nyt: syysmyrskyretki Utöhön (voiko Muumipappa ja meri -kirjan laminoida kokonaisuudessaan?), Singstar-neitsyydestä eroon hankkiutuminen sokerin kehräyksen sivuteemalla ja yksi mökkiretki, jonka aikana maahan kaivetaan kuoppa, jossa valmistetaan jalka, ei ihmisen. Rosvopaistiviikonloppu siis.

Tiedättekö, mikä näyttää tyhmältä? Kerron. Labradorivanhus verkkomyssy päässään nukutuksen jäljiltä niin sekaisin, että seisoo tuijottamassa seinää ja haukkuu sille. Mieleen tästä tulee myös se, että luulen, että maksanmakuisilla purutabletin muodossa olevilla kipulääkkeillä voisi olla markkinoita myös ihmisten keskuudessa.

Päivän teemabiisi, syystä tahi yleensä toisesta: Johnossi: There's A Lot Of Things To Do Before You Die. Elinan isoäiti sanoi minulle kesän alussa, ettei ilman projektia ole mitään. Tosi on.

Eilen katsoin baarissa jalkapalloa ja leikin pokeripelin pankkineitiä. Pelistä en edelleenkään ymmärtänyt yhtään mitään, pokerista tai futiksesta kummastakaan. Toissapäivänä ystäväni vuoden mittainen absolutismi rikottiin perinteitä kunnioittavalla illalla, johon kuului hoppingia, karaokea ja kebabia. Lauloin Kaija Koota ja Rick Springfieldiä. Siinä sivussa soluttauduimme teologien baarisuunnistukseen. Myönnän auliisti, että minulla on stereotypioita tietyistä ihmisryhmistä. Esimerkisi teologeista sellaisia, että en olisi kuvitellut, että tytöt ois tulleet iskemään niiden bileissä, mutta okei sit. Kohteliaisuutena on otettava kaikki paitsi se, minkä ottaa vittuiluna.

Seuraavana aamuna laukusta löytyi Tenkan (se on se iskelmähenkinen karaokebaari siinä Hesarilla, ulkopaikkakuntalaisten tietoon saatettakoon) karaokelappu, jossa luki Reiskan laulamisen välissä minulle lausuma aforismi: Tee jotain, jotta saamme elää.

Erään tyttölapsen viikko

Maanantai
Ensimmäinen päivä Turussa, linnut laulavat ja muuta soopaa. Kirmaan yliopiston kautta ilmoittautumaan kandidaatinseminaariin ja jatkan matkaa yleishyödyllistämään itseni SPR:n tiloihin. Verenluovutus sujuu mallikkaasti, mutta jälkihoito ei. Silmissä mustenee tuon tuosta, mutta sisu ei anna periksi. Löydettyään itsensä makaamasta Specsaverisin lattialta henkihieveriin säikähtäneen myyjän viereltä tyttölapsi tietää ettei paluuta hyvään viikkoon ole. Raahautuminen takaisin SPR:n hoivattavaksi ja tunteroisen kuluttua taksilla hutera jalkaisena kotiin. Onneksi SPR kustantaa tämän ökyporvarismin. Muutama tunti tehohoitoa makuulla kahvilla ja lakritsalla. Illaksikin järjestyy kuski, jotta tyttölapsi saa hammasharjansa ja nettikaapelinsa.

Tiistai
Piti tapahtua: tapaamiset assistenttien kanssa, opintojen järjestely, korvaavuussopimukset jne.
Miten kävi: RSGT-messut, joista yleispäätelmänä nuorten ihmisten tyhmyys, havaittu sekä Kylmyys että Jeesustyttö, himoittu Raamattupiirien pitsatarjontaa ja Kokoomusnuorten nakukalenteria, haastateltu radioon.
Illalla entisen kämppiksen luokse, josta tuliaisena vedenkeitin.

Keskiviikko
Hammaslääkärin tuomio: viisaudenhammas vex kirurgialla ja purentakisko suuhun. Kulutettu liikaa rahaa kaupungilla. Tavattu ihmisiä, joita ei olisi pitänyt tavata. Netti ei toimi, eikä tyttölapsi nyt vaan osaa. Illalla töissä tehty päätelmä, että kuka hullu keksi lapset ja miksi munkin pitää niitä kärsiä. Salaisia haaveita solariumista. Jaloissa märkiviä rakkoja, joihin isä yleislääkäri määrää ikäviä lääkkeitä. Murjotus.

Torstai
Aamulla pelistä tuijottaa takaisin julma maailma. Silmäluomet ovat peittyneet hilsehtivän ja kirvelevän ihottuman alle. Isä yleislääkäri käskee polille, sairaanhoitaja ihotautilääkärille ja ihotautilääkäri ilmoittaa diagnoosiksi atopian. Tyttölapsen mielestä termiä käytetään liian vapaasti, mutta hakee kiltisti salvat ja tropit apteekista ja suostuu jopa kosmetiikkalakkoon. Tosin ryhtyy rikkuriksi heti illalla, sillä uudet silmälasit eivät ole saapuneet ja punainen look silmissä ei oikein pure. Yöllä syystartissa tyttölapsi ei ymmärrä omaa etuaan vaan viskaa juomansa juuri sen nörtin naamalle, jonka piti korjata tyttölapsen kenkkuileva netti. Rakot pahenevat ja tyttölapsi liikkuu enää meikittä Reinoissa.

Perjantai
Elämä Turussa ei toimi ja tyttölapsi pelastautuu vanhempien luokse. Kokeillaan ensi viikolla uudestaan.

Lifesaver

Ja kaikki huutaa nyt hurraahurraahurraa Juhanille, joka pelasti allekirjoittaneen sosiaalisen elämän ja korjasi netin.

Tai mun sosiaalinen elämäni olisi ehkä selviytynyt, mutta mun laskun maksut ja kurssi-ilmoittautumiset eivät.

Keittelen kotona luumuhilloa ja chutneyta. Kohta vien auton huoltoon ja sitten lähden töihin.

Tulossa iso postaus rakkaasta Miehikkälästä. Voin puhua siitä jo positiivisessa mielessä, sillä viikko Turussa (vaikka ei sekään ihan putkeen mennyt...lisää myöhemmin) on palauttanut mielenrauhani. Samoin erittäin imarteleva työtodistus, jonka kusti polki luokseni tänä aamuna.

Minulla on outo elämä

Lisää siitä myöhemmin, nyt jää sekä uusi otsikko että tarinointi kesken. Pitää lähteä soluttautumaan teologien baarisuunnistukseen! Muodostamme ateistisen varjojoukkueen.

Olipa kerran autotalli.

Yön hiukan päivää hämärämpinä tunteina siellä tapahtuu kummaa. Aamulla, sinä hetkenä, kun ensimmäinen valo heijastuu kerrostalojen ikkunoista puhtaan kuparilaatan värisenä ja koko yön kaatunut sade lopettaa samassa hetkessä, vedostaja saavuttaa transsinomaisen tilan.

Vedostaja hymyilee itsekseen. Maailma ympärillä on uusi, valmis, täydellinen ja täynnä mustia sormenjälkiä ja spray-liimasta tahmeaa makulatuuria, jota kertyy reisiin kiinni jos erehtyy kulkemaan ohi. Vedostajan transsi syvenee, ja hän alkaa lisätä akvatintavedoksiin heräävästä pojasta chine colléeta, japaninpaperista. Aivan kuin se kuva tarvitsisi yhtään lisää herkkyyttä, utua tai pehmennystä. Uusimmat vedokset melkein särkevät vedostajan sydämen, täten kenties todistaen, että vedostajalla on tunteita.

Vedostaja diggailee lällypoppia, hyräilee ja sieppaa suullisen kahvia. Kattoikkunan valo on sietämättömän tiukkaa. Vedostaja elää preesensiä.

Puhelimessa vielä nukahtamattoman ja jo heränneen välillä käydään sananvaihto:
-Mä olen tehnyt hurjan paljon vedoksia.
-Hyvä. Sittenhän sä olet onnellinen.

MOT

metsänainen & paluu kivikauteen

Onnittelut Aino onnistuneesta näyttelystä!
Itselläni on ollut onnistunut Paluu Luontoon-elämysviikonloppu. Olen ollut landella, saaressa (=eristyksissä) ja sienestänyt, marjastanut ja kalastanut. Minä of all people... Ja tykkäsin siitä! Sain Kaukolta aikuispisteitä kun ilmoitin tykänneeni olla suppilovahverometsässä. Ehkä oli aikakin maastoutua metsään ja merelle Kitystä. Sain myös hauen, ihan itse, jollain välineellä jota itse kutsuisin virveliksi, mutta kai se on ammattislangilla joku heittovapa tms? Sen lisäksi että menin metsään, me myös syötiin ne sienet ja se kala ja leivoin piirakan puolukoista. Olen ollut lähes omavaraistaloudessa.
Nyt alkoi kertaheitolla duunit & koulu, Annea valaisin jo vastaanottamastani sijaisuudesta. 3 työpäivää viikossa ja lisäksi kurssit ja deadlinet päälle. Ehkä tässä selvitään, lähdetään kuitenki Rassen kans käymään Tukholmassa ja Papsin kans San Fransiscossa et välillä saa rentoutuakin :) Ja olin Kaksun kans viikon Bulgariassa lepäämässä.
Nyt alan pohtia ongelmia organisaatiossa. Ilmoitelkaa tosiaan osallistumisesta mun synttäreille, mikäli osallistutte, niin osaan varata pöydän osaanottajienn mukaan. Tällä hetkellä on tainnu tulla joku 13 ilmoittautumista et tarviin kohta koko Bar Teoksen.. Aino toivottavasti noteerasi et se on siis 13.9., eikä ylihuomenna!!!
-Emilia

Tilinpäätös

Kiitos paljon, kun kävitte. Se oli tärkeää.

Oman näyttelyn järjestämisen käytännön sudenkuoppia viikonlopun verran kaiveltuani olen taas lähempänä jotain, jossain. Olen kuullut paljon kivoja, rohkaisevia juttuja, jotka aion sulkea sydämeeni ja tutkiskella myöhemmin, sitten ensi identiteettikriisissä.

Aion palata maanpinnalle lähiaikoina, vielä se ei onnistu. Ainakaan niin kauan se ei onnistu, kun tilaustöitä on tekemättä, kun juhlissa käydessään kuulee itselle täysin tuntemattomien ihmisten kertovan kavereilleen, että näiltä on juuri jäänyt siisti näyttely näkemättä, saaristolaisleivän ohjetta kysellään, koti on täynnä ihania, ihania kukkia ja kun joka paikasta löytyy arkeittain niitä värikkäitä pallotarroja, joista tarvitsimme viikonlopun aikana lähinnä punaisia. Siis kunnes keksimme, että niitä voi liimata vaikka naamaan ja vaatteisiin. Tarrameikit, miten niin noloa ja lapsellista? Ei edes hirveästi tänään ahdistanut, kun lakkasin olemasta statukseltani opiskelija. Ois varmaan pitänyt ahdistaa, mutta ahdistuminen on vaikeaa, kun pakkaa myytyjä vedoksia kuljetukseen niiden uusille omistajille ja kun kävijätavoite on saavutettu ja ylitetty ihan hyvällä marginaalilla.

Seisoessani korkokengissä mekko päällä loft-tilassa juomassa skumppaa ja syömässä kiinalaista take-awaytä (omassa näyttelyssä, tiedättehän), mietin, etten olisi koskaan uskonut, että Vantaalla voisi tuntua niin New Yorkilta.

Toki kuulin myös tosi ikäviä uutisia, (mä tiedän, että sä pärjäät kyllä!) ja siinä piileekin varmasti syy siihen, etten mennyt katosta läpi.

Suunnittelemme jo ensi vuoden näyttelyä, mutta sitä ennen aerodynaamisilta autotallitytöiltä voi odottaa kaikenlaisia tempauksia. Muuten: jos käytte Otaniemessä, älkää hämmentykö, jos erään huoneen norsunvihreään (en tiedä) seinään siinä Otarannan saunan vastapäisessä kämpässä on piirretty luonnollisen kokoisia, hämärässä huomattavan karmivia omakuvia, jotka nojailevat toisiinsa ja/tai istuvat kaappien päällä, ja joiden kaulassa roikkuu sellainen pleksistä tehty neliömäinen koru... Yhdentoista neliön huone muuttuu muuten saunaksi, jos siinä seisoo neljän piirtäjän lisäksi ehkä seitsämän tarkkailijaa (huoneen omistajalta pääsy oli kielletty, tietty). Harkitsemme performanssikiertuetta, johon saa ilmoittaa vapaaehtoisseiniä, mutta ehkä Annekin viisastui tästä teekkaripojan vahingosta, ja ymmärtää, kuinka voi käydä, jos antaa liian vapaat kädet. Lisäksi olisi se yksi kirjastoprojekti, ehkä jouluna... Onneksi vain 20% meistä tekee mitään oikeita töitä. Me muut teemme mitä huvittaa! Toki jotkut tekevät kohta mitä huvittaa toisessa maassa, mutta.

Ens kuun jälkeen on marraskuu. Kuinka sairasta se on?