Arvatkaa, kuka pakkaa huomenna luonnoslehtiönsä, raidallisen villapaitansa ja laatikollisen lakupiippuja (en jaksanut leipoa saaristolaisleipää) ja lähtee purjehtimaan ekaa kertaa elämässään? En ole vielä karsinut pakkauslistalta muovista merirosvosapeliani.Voisin kaapata sillä laivan teekkareilta, ja kääntää kurssin kohti Barcelonaa. Kiusaus saattaa osoittautua sietämättömäksi. Minulla on uudet kumpparit ja keltainen sadetakki ja sydvesti! Evääksi olen pakannut korppuja! Olen ihan varma, että mun pakkausratkaisut huutaa kilometrien päähän olevani ensimmäistä kertaa purjeveneellä. Toivottavasti myrskyää! Kuulemma myrskyää!
Janne sit läks. Kesä on virallisesti ohi. Tuntuihan se aik förbiltä jo, kun lauantai-iltana pyöräiltiin koko ajan enenevässä sateessa ja Jii raportoi säännöllisesti, mihin vaatekappaleeseen asti oli jo läpimärkä. Perille päästiin silti, kastuneista jarruista huolimatta ehjinä. Yritin sitten raapia kasaan krapulaa sunnuntaiselle Ekberg-brunssille parannettavaksi, vaan ei tullut, pakana.
Ja Elina läks kans, kauemmas jopa. Tosin henkisesti Oulu on kauempana kuin Barcelona. Maanantaina oli kolmansien läksiäisten varjolla päällä rankka toisen päivän brunssiputki, tällä kertaa skumppaa, pannarii ja mustikkapiirasta -teemalla, vaikka se tuntui kyllä yhtä lailla asuntonäytöltä kuin aterialta. Pohdimme mahdollisuutta, että asuisimme tuossa huoneistossa vuoden päästä tähän aikaan. Huomiselle olen aikatauluttanut leivoskahvit, pitää näet toipua näistä kolmesta työpäivästä, jotka olen seitsemän viikon loman jälkeen reippaillut. Porvarillisten aamuruokailujen määrän kun ei paree alittaa duunarileipien määrää, jotta universumin tasapaino pysyisi kauhuissaan. Kyseiset työpaikkakahvion leivät todistavat äijyytensä sisällyttäessään reissarin väliin lauantaimakkaraa, kalkkunaleikettä, meetvurstia ja kinkkua.
Koskakohan pääsen yli tästä ruotsalainen indie-tyhmärock -kaudestani? Ihan uteliaisuuttani ihmettelen vain.
Suunnitteilla juuri nyt: syysmyrskyretki Utöhön (voiko Muumipappa ja meri -kirjan laminoida kokonaisuudessaan?), Singstar-neitsyydestä eroon hankkiutuminen sokerin kehräyksen sivuteemalla ja yksi mökkiretki, jonka aikana maahan kaivetaan kuoppa, jossa valmistetaan jalka, ei ihmisen. Rosvopaistiviikonloppu siis.
Tiedättekö, mikä näyttää tyhmältä? Kerron. Labradorivanhus verkkomyssy päässään nukutuksen jäljiltä niin sekaisin, että seisoo tuijottamassa seinää ja haukkuu sille. Mieleen tästä tulee myös se, että luulen, että maksanmakuisilla purutabletin muodossa olevilla kipulääkkeillä voisi olla markkinoita myös ihmisten keskuudessa.
Päivän teemabiisi, syystä tahi yleensä toisesta: Johnossi: There's A Lot Of Things To Do Before You Die. Elinan isoäiti sanoi minulle kesän alussa, ettei ilman projektia ole mitään. Tosi on.
Eilen katsoin baarissa jalkapalloa ja leikin pokeripelin pankkineitiä. Pelistä en edelleenkään ymmärtänyt yhtään mitään, pokerista tai futiksesta kummastakaan. Toissapäivänä ystäväni vuoden mittainen absolutismi rikottiin perinteitä kunnioittavalla illalla, johon kuului hoppingia, karaokea ja kebabia. Lauloin Kaija Koota ja Rick Springfieldiä. Siinä sivussa soluttauduimme teologien baarisuunnistukseen. Myönnän auliisti, että minulla on stereotypioita tietyistä ihmisryhmistä. Esimerkisi teologeista sellaisia, että en olisi kuvitellut, että tytöt ois tulleet iskemään niiden bileissä, mutta okei sit. Kohteliaisuutena on otettava kaikki paitsi se, minkä ottaa vittuiluna.
Seuraavana aamuna laukusta löytyi Tenkan (se on se iskelmähenkinen karaokebaari siinä Hesarilla, ulkopaikkakuntalaisten tietoon saatettakoon) karaokelappu, jossa luki Reiskan laulamisen välissä minulle lausuma aforismi: Tee jotain, jotta saamme elää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti