Origamikurjen säkäkorkeudesta

Tähän ikään mennessä (Toisaalta: tajusin tänään, kuinka yllättävän moni kavereistani on niin nuoria, ettei ne ole koskaan saaneet äänestää ja nyt niiden pitää ekaa kertaa kertaa valita ehdokas. Herttinen sentään.) olisi ihmisen luullut oppineen joitakin perustavanlaatuisia selviytymiskikkoja. Esimerkiksi pyörällä ajo, julkisen liikenteen käyttäminen ja sähköpostin kirjoitus vaikuttavat suhteellisen suoraviivaisilta toimenpiteiltä, mutta eivät ne välttämättä onnistu. Syytän universumia ja hormoneja.

Tänään olen kriisiytynyt aikatauluista, kiukutellut tyhjästä tyhjälle, alkanut turhautumisitkeä ruokakaupassa, ja etsinyt jatkuvasti juuri äsken käsillä olleita asioita noin kuuden neliön tilasta johon mahtuu huomattavan paljon kaikkea, josta jokainen kaikkeus on kategorisesti mahdollisimman epäloogisella paikalla. Kaakao auttaa, samoin ihmiset, jotka ovat niin rauhallisia, että niille voi rähjätä, eikä ne ole moksiskaan. Siinä uhoaa itsensä jotenkin tosi nopeasti hiljaiseksi.

Tänään olen myös ollut tyhjä astia: vastaanottanut paljon tietoa ja hämmentynyt mitä erilaisimmista informaatioklönteistä: enemmän ja vähemmän paikkaansapitävistä osoitteista vieraissa kaupungeissa, viikonloppuretken aikatauluista, työpaikan henkilöstökyselystä, jonka vastausaika loppui toissapäivänä, taiteltujen paperieläinten strategisista mitoista. Absurdistanista hyvää päivää. Aivoni toimivat normaalia hitaammalla: näin siinä käy, kun saa tarpeeksi unta, eikä ole toleranssia sitä vastaan! Arvatkaa moneltako menin lauantai-iltana nukkumaan! Yhdeksältä! En oo koskaan menny yhdeksältä nukkumaan, en edes silloin kun olin kirppu vain ja olis pitäny mennä!

Kaveri hermostui mulle, kun en siellä meidän näyttelyssä suostunut kertomaan, mitä joku työ "oikeasti tarkoitti". Asiaan saattoi vaikuttaa se, että kyseinen henkilö kysyi äärest vinoja ja epäolennaisia kysymyksiä, joita en ollut itse tullut ollenkaan ajatelleeksi, mutta kaiken kaikkiaan ajatus siitä, että kuvan tekijä ei olisi ainoa ja ehdoton auktoriteetti siinä, mitä työ tarkoittaa oli henkilölle täysin vieras. Kehittelin aihetta eteenpäin töissä, ja kahvipöydässä keksimme riemuksemme, mitä taiteesta puuttuu: oikeat vastaukset. Aivan kaikki eivät aivan hahmottaneet ideaa.

"Mitkä vastaukset?"
"Joo, sinne vois viedä vaik Atskiin aina salin ovensuuhun omilla papereilla ne oikeet vastaukset!"
"Mitkä vastaukset?"
"Niinku voittorivinä!"
"Tai yksristikakkosta."
"Maailmassa on liian vähän yksristikakkosta."
"Niin on."
"Mitkä vastaukset?"
"Etsä oo ikinä ettiny taidenäyttelyssä oikeita vastauksia?"
"Mitä vastauksia?"
"Ne on siellä aina, tarkotatsä ettet sä oo oikeesti ikinä ettiny?"
"Mihin kysymyksiin?"
"Ei niitä voi tietää jollei ensin löydä niitä vastauksia."

Huomenna aion hienovaraisesti vihjata, että myös vaalikoneessa on oikeat vastaukset, ja sitten viihdyttää itseäni vaaleihin asti etsintäspektaakkelilla.

MITKÄ VASTAUKSET?