Yön hiukan päivää hämärämpinä tunteina siellä tapahtuu kummaa. Aamulla, sinä hetkenä, kun ensimmäinen valo heijastuu kerrostalojen ikkunoista puhtaan kuparilaatan värisenä ja koko yön kaatunut sade lopettaa samassa hetkessä, vedostaja saavuttaa transsinomaisen tilan.
Vedostaja hymyilee itsekseen. Maailma ympärillä on uusi, valmis, täydellinen ja täynnä mustia sormenjälkiä ja spray-liimasta tahmeaa makulatuuria, jota kertyy reisiin kiinni jos erehtyy kulkemaan ohi. Vedostajan transsi syvenee, ja hän alkaa lisätä akvatintavedoksiin heräävästä pojasta chine colléeta, japaninpaperista. Aivan kuin se kuva tarvitsisi yhtään lisää herkkyyttä, utua tai pehmennystä. Uusimmat vedokset melkein särkevät vedostajan sydämen, täten kenties todistaen, että vedostajalla on tunteita.
Vedostaja diggailee lällypoppia, hyräilee ja sieppaa suullisen kahvia. Kattoikkunan valo on sietämättömän tiukkaa. Vedostaja elää preesensiä.
Puhelimessa vielä nukahtamattoman ja jo heränneen välillä käydään sananvaihto:
-Mä olen tehnyt hurjan paljon vedoksia.
-Hyvä. Sittenhän sä olet onnellinen.
MOT
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti