Näytetään tekstit, joissa on tunniste tekemättömyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tekemättömyys. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Heippa peipot!


Jäin lomalle! Kävin aloittamassa vapauteni Hietsussa jossa tanssin Scotty Doesn't Known tahtiin hiekalla ja sukelsin vaatteet päällä Itämereen (bisse pysyi pinnan yläpuolella), sittemmin olen ehtinyt myös käydä läksyttämässä yhtä pariskuntaa sinne Osloon muuttamaan, ja jatkanut läksiäisistä sujuvasti yösaunan kautta grafiikkapäivään tyttöjeni kanssa. Autotallissa oli harvinaisen sivistynyttä ja rauhallista, ja normaaliin kikatteluun ja pojista puhumiseen taannuimme vasta kun vierailijamme herrat A ja O olivat lähteneet. Hyväkäytöksisiä vierailijoita olivat, istuivat sohvalla piirtämässä ja katsoivat kiltisti Strömsön ja kaikkea. Oon lisäksi ehtinyt syödä jumalattomasti krapulasafkaa, monia lomajätskejä ja kaikkea missä on paljon rasvaa, eikä loma oikeastaan ala kuin vasta huomisaamuna!

Tänään ajattelin vielä suunnitella pehmeäpohjasyövytystä. Ja ehkä jotain vedoksia. Ja ruokaa. Ja itseni onnelliseksi. Ja hammaslääkäriin täytyy mennä lähipäivinä, mun hampaasta puuttuu joku neljänneksen tyyppinen osa. Minne vittuun se muka on menny?

Tehkää kaikki jooko mun kanssa paljon kaikkea kivaa loppukesän aikana (Sanni, huomaatko, kuinka ovelasti keksin pitää lomaani vasta tässä ihan kesän lopussa, että mulla olis aikaa niihin lupaamiini valkoviinihiprakassa vietettyihin espoolaisiin kesäöihin?) ja mieluiten niin, että voin samalla luonnostella, koska mulla alkaa kohta olla näyttelykiireitä. Kuten Elinan isoäiti sanoi: ilman projektia ei ole mitään. Hyvät kiireet rok, huonot ei!

sunnuntai 14. lokakuuta 2007

Tekevä oppii, mutta mitä tekemätön tekee?

Miten musta tuntuu, ettei nyt yksinkertaisesti ole mitään kirjoitettavaa? Kirjoitan silti kuitenkin, koska Ainon lailla uskon, että tekemättämyydestä tulee hauskempaa kun sen jakaa.

Vaikka olenhan minä käynyt kaupassa ja kokenut sähkökatkosten sarjan , jonka aikana törmäilimme oviin ja toisiimme sillä talo oli oikeasti pilkkopimeä. Olen myös ryhtynyt aloittamaan aamuni tuijottamalla peiliin ja toistamalla miten rumalta ja lihavalta näytän. Egon negaus on tässä maassa välttämätöntä. En haluaisin tottua siihen, että rekkakuskit hurraavat ja viheltelevät kun menen ohi tai skootterikuskit pysäyttävät viereen kehumaan. Mutta vaikeaahan tämä on. Itseasiassa se on huvittavaa, eikä enää lainkaan imartelevaa. Kauneus ei ole koskaan ollut näin helppoa, vetyperoksiidia vaan päähän.

Iltaelämälle Firenze on kallis kaupunki, mutta olenpahan saanut leikkiä kaunista ja rikasta tilaamalla älyttömän kalliita ja maukkaita cocktaileja hoikilta tummapukuisilta tarjoilijoilta. Musiikki soi kaikkialla aivan liian lujaa, joten lämpimät välit keskustelukumppaniin ovat must. Kävimme myös amerikkalaisessa baarissa The Red Garter (perustettu 70-luvulla) jossa törmäsimme perussuomalaiseen baari-iltaan. Humalaisia ihmisiä ja karaokea. Puhumattakaan jättiscreenistä, joka näytti collegejalkapalloa (sitä amerikkalaista) ja rugbya. Pakenimme.

Ostin myös kansioita ja järjestin luentomuistiinpanoni, mutta tämä tieto menee jo ehkä over-sharing-osastoon.

Lopetan siis. Ehkä ensi viikko on jo jännempi.