It's the Final...

Yksitoista reikää hampaissani, vietän koko joulukuun tuntemattomien ihmisten näpit suussani siis.

Kymmenen päivää syysmyrskyretkeen, eli siihen, kun pääsen tyttöjen kanssa ulkosaaristoon
syömään, nukkumaan ja pakenemaan.

Yhdeksän joulutorttua, kolme jokaiselle, eväänä automatkalla Hämeenlinnaan ja takaisin, Kuutin näyttely oli nähtävä.

Kahdeksan tekstiviestiä, joita en ole jaksanut lukea, puhelimen vilkaisukin hirvittää. Ryhdistäydyn kyllä, pian, lupaan.

07, niiden oppilaiden vuosikurssi, joille menen taas sijaistamaan. Mistä lähtien lukioon on päästetty lapsia?

Kuusi keskeneräistä kuparilaattaa eri syövytysvaiheissa, aivo nyrjähtää, yritän muistaa, kauanko tuo oli jo ja kauanko tämä on vielä.

Viisi eri lajia piirakkaa leivottavana, koska kolme on nössöille. Sulatetun vaniljajäätelön käyttö maitotiivisteen tilalla on vähintään epäilyttävää, mutta olkaapas siellä, kyllä siitä jotain tulee.

Neljä tuntia siihen, kun pitäisi olla töissä, mutta kuka tässä nukkumaan ehtii, kun on joulukorttilaattoja syövytettävänä.

Kolme yötä kurpitsajuhlaan, mun naamiaisasuni on vielä vähän kesken.

Kaksi kuukautta (ja kahdeksan päivää) siihen, kun voin hyräillä Counting Crowsin biisiä Holiday In Spain (well happy New Year's baby, we could probably fix it if we cleaned it up all day, or we could simply pack our bags, and catch a plane to Barcelona cause this city's a drag) matkalla lentokentälle.

Yhdennäköisyys Jutta Urpilaiseen on hämmästyttävä, siis siinä yhdessä piirustuksessa, jonka löysin tänään ja ripustin autotallin oveen. En tiedä, koska se on tehty ja onko se omani vai siskon, mutta ei sen katselusta ainakaan huonolle tuulelle tule.