Tullio on neljänkympin aikoja sitten ylittänyt italialainen herrashenkilö. Hänen pyöreät lasinsa ja lyhyeksi leikattu tukkansa tuovat mieleen sympaattisen herra Gandhin. Tullio ajaa mustalla polkupyörällä, kiinnittelee julisteita seiniin ja käyttää trendilenkkitossuja.
Ensimmäisen kerran kohtasin Tullion etsiessäni epätoivoisesti sisäänpääsyä osoitteeseen Piazza Brunelleschi 4. Törmäilin kuitenkin vain graffiteilla somistettuun käytävään, jossa asunnottomat tuijottivat mua pahasti. Tullio saapui paikalle pelastavana enkelinä ja neuvoi reitin. Kiitollisuudesta heikkona jäin juttelemaan ja kertoilin kiltisti olevani Suomesta ja aikovani opiskella historiaa. Annoin jopa Tullion kirjoittaa yhteystietonsa muistivihkooni, sillä eihän pelkkä puhelinnumero vielä velvoita mihinkään ja kieltäytyminen on epäkohteliasta. Mutisin jotain epävarmoista aikatauluista ja kiireistä, hyvästelimme ja erkanimme.
Toisen kerran kohtasimme puistossa. Hämilläni mutisin tervehdyksen, sillä en ollut ottanut yhteyttä, vaikka minulla olikin aikaa. Itse asiassa kiipeilin asunnossani pitkin seiniä. Kämppikseni olivat yhä lomalla ja minä ypöyksin. Sitä paitsi yllä olevasta kuvauksesta voitte päätellä Tullion vaikuttaneen varsin harmittomalta. Pitäisihän jokaisen Gandhin näköisen miehen ymmärtää olevansa ikuisesti tuomittu kiltin setähenkilön rooliin. Mutta takaisin puistoon, jossa Tullio tervehti, istui viereen ja kysyi olenko kenties paikallinen tai turisti. Hämmentyneenä selitin olevani vaihto-opiskelija Suomesta. Kävimme läpi saman vaivaannuttavan small talkin kuin aiemmalla tapaamisella. Mutisin jotain epävarmoista aikatauluista ja kiireistä, hyvästelimme ja erkanimme.
Kolmas kohtaaminen oli täysin minun syytäni. Tullio ajoi viattomasti polkupyörällään pitkin Borgo Pintiä. Tervehdin. Olisihan vielä nolompaa tuijottaa seiniä kujalla, jonka leveys on alle neljä metriä. Tullio vastasi tervehdykseeni iloisesti ja pysäytti pyörän. Ahaa, nyt tulee kysymys, miksi en ole ottanut yhteyttä, ajattelin ja valmistauduin luomaan hyviä tekosyitä. Anteeksi, mutta mistä minulla on kunnia tuntea neiti? Hämmentyneenä ja kieltämättä myös hieman närkästyneenä selitin erehtyneeni henkilöstä, pyysin anteeksi ja jatkoin matkaani. Oliskohan Gandhinkin muisti näin huono?
Palazzo Pittin edusta oli täynnä nuoria ottamassa aurinkoa, syömässä välipalaa tai vain katselemassa amerikkalaisten turistien loputonta virtaa. Minäkin olin liittynyt joukkoon ja napostelin evääkseni tekemääni prosciutto-mozzarella-focacciaa. Tullio porhalsi paikalle pyörällään. Näin hänet jo kaukaa ja ehdin harkita lähtemistä, mutta toisaalta arvelin paremmin sulautuvani muihin nuoriin pysymällä maassa ja matalana. Mutta ei. Kysymys oli vanha tuttu: oletteko kenties opiskelija vai turisti? Kaavaan jo tottuneena selitin olevani turisti Suomesta. Mitkä ovat illan suunnitelmat tästä eteenpäin? Päätin sillä hetkellä tavata olemattomia ystäviä Duomolla puolen tunnin kuluttua. Kiitin ja poistuin näyttämöltä.
Viidettä kohtaamistamme odotellessa...
Tullion yhteystiedot saa allekirjoittaneelta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti