Ihmettelen suuresti miten oikein aikoinaan selviydyimme tässä maassa. Siis reilaamassa. Pieninä ja viattomina, täysin italiaummikkoina onnistuimme kaikessa missä ei kaiken järjen mukaan olisi pitänyt onnistua.
Kuten nyt esimerkiksi junalla matkustamisessa. Italiassa on seitsemän eri junatyyppiä, jotka jakautuvat alaluokkiin ja alaluokkien jaoksiin jne. Alennuskortteja on neljä plus matka-alennukset, bonuspisteet ja erilaiset ammattialennukset. Ja sotaveteraanit, mutta se ei koske meitä. Junalippuja on ainakin neljää eri laatua, saattaa olla enemmänkin. Kaikki liput ostetaan eripaikasta ja leimataan eri paikoissa. Paikallisjunissa (jotka matkustavat kyllä satojen kilometrien matkoja... että mitä paikallista siinä sitten on, häh?) lippu leimataan ennen junaan nousua, IC-junissa konduktöörillä ja sitten on vielä junia joihin ostetaan jonkinlainen jatkuva lippu, jota ei tarkasteta.
Opiskelijaalennuksia ei ole, mutta jos olet 11-29-vuotias voit hankkia alennuskortin, jolla saat joko 10% tai 20% alennusta. Millä logiikalla sekin prosentti sitten määräytyy... beats me.
Mitä ilmeisimmin onnistuin kuitenkin heittämään terveen järjen tunkiolle ja varaamaan itselleni liput. Byrokratiaviidakossa machetenani toimi aina yhtä uskollinen tunnuslauseeni: Jos voit välttää ihmiskontaktia, tee niin. Minä ja koneet sovimme yhteen.
Huomenaamulla, jos luoja suo, matkaan Venetsiaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Joo, ihan hyvinhän me mm. improvisoitiin matkasuunnitelma. Ainut ongelma (josta kukaan ei edes yrittänyt syyttää meitä, toim. huom.) johti siihen legendaariseen "Närhit eivät ole yöeläimiä"-kohtaukseen asemahallissa, johon meidät oli lukittu sisään...
Mä tulen muistamaan sen hetken ikuisesti.
Ajattelin vain kertoa, että kadehdin jäätelöäsi, ja Venetsiaa myös...
Lähetä kommentti