Kuulostaa muuten ihan joltain García Marquezin kirjan nimeltä…
Loppu siis lähenee kovaa vauhtia, ja siksi oli aika käydä sanomassa heipat ”pulpen” eli pulperían eli kulmakaupan sedälle. Don Carlos on palvellut meitä ystävällisesti joka arkipäivä aamuviidestä iltaseitsemään, tai ainakin jonnekin seitsemän hujakoille, vähän fiiliksestä riippuen. Kun olin flunssassa ja kävin ostamassa kurkkupastilleja, se muisti vielä kahdella seuraavallakin käynnillä tiedustella mun vointia. Lisäksi se suositteli mulle omaa suosikkitonnikalaansa, eikä ollut väärässä; se oli parasta. Se tietää keitä talossa asuu, mitä maitoa me juodaan (halvinta, tietysti) ja mitä tupakkaa Elena polttaa.
Kävin nappaamassa Don Carlosista kuvan muistoksi ja kerroin lähteväni Costa Ricasta pian. Se teki ristinmerkin, toivoi Jumalan olevan mun matkakumppani ja antoi suklaata läksiäislahjaksi. Uskotteko nyt, että se tosiaan tuntee mun kulutustottumukset?Neiti San José kuittaa ja vaatii lähikaupan setiä Suomeenkin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti