tiistai 16. syyskuuta 2008

Iso pieni omena





Omenat on jees. Varsinkin se yksi joka tunnetaan myös nimellä New York City. Voisin palata sinne vaikka heti. Kerrassaan kätevän kokoinen kaupunki, mutta niin täynnä nähtävää ja koettavaa. Yllä parhaita paloja, en osaa sommitella, sori.

Muistatko P kun nähtiin viikonloppuna ennen kuin lähdin reissuun ja taisin uhata tulevani kipeäksi? No, tulin. Sunnuntaina olin aivan tukossa ja lämpöä 37 astetta ja rapiat. En mennyt silloin sitten töihin, vaan lepäsin palkatta kotona. Mutta onneksi tauti ei ollut kovin sitkeä, vaan lämpöily loppui tiistaina kun saavuttiin New Yorkiin ja niiskutusta jatkui pari päivää. Jaksoin kierrellä jalkaisin miehen mukana varsin reippaasti.

Ensimmäisenä päivänä/iltana 2.9. kävimme ihailemassa Times Squarea, jonne oli surkealta hotelliltamme n. 500m matkaa. Taisimme käydä myös TGI Fridays'issa jäätymässä. Mies varoitti etukäteen, että jenkeissä joka paikassa hurisee voimakas ilmastointi ja niinpä kähisin seksikkäästi koko matkan. Parina ensimmäisenä aamuna ääntä ei tullut ollenkaan. Mutta se käheän seksikäs ääni yhdistettynä jenkkiaksenttiini taisi luoda melko autenttisen vaikutelman.

Hotelli oli tosiaan aivan keskustassa, mutta se olikin sitten hirveässä kunnossa. Sängyt kyllä nukkumiseen kelpaavia, lämmintä vettä tuli ja jonkilainen ilmastointikojekin löytyi, mutta Suomessa noin huonossa kunnossa oleva talo saisi saman tien purkutuomion: maalit irtoilivat, katosta vuori kylppärissä vettä ja ikkunat vetivät. Ja niin, ne hiiret. Vaihdoimme huonetta toisen yön jälkeen koska olin kuullut hiiren ja nähnyt sen liikkuvan yöllä muropatukkalaatikon nurkalla. Aamulla se (ja patukat) löytyivät osittain järsittyinä. Sain jonkinlaisen mielenrauhan seuraavassa huoneessa, koska siellä vessa lorisi ja ilmastointi hurisi vielä äänekkäämmmin, mutta lähtöpäivänä kun pakkasimme tavaroita, huomasin kurkkukarkkipussissa syötyjä kääreitä ja hiirenkakkaa. Olen yhä vainoharhainen jokaisesta rapinasta, onneksi en kohdannut sitä jyrsijää tai jyrsijöitä silmästä silmään, muuten näkisin painajaisia.

Ensimmäisenä varsinaisena päivänä perillä eli keskiviikkona menimme laivalla Vapaudenpatsaalle ja Ellis Islandilla sijaitsevaan siirtolaismuseoon. Sitä kautta miljoonat ja taas miljoonat siirtolaiset ovat tulleet jenkkeihin. Varsin mielenkiintoinen paikka ihan omaa alaakin ajatellen. Ihan hyvä ohjelmavalinta siltäkin kannalta, että flunssa oli vienyt voimiana ja ulkona oli sietämättömän kuuma (=ihanaa!). Jatkoimme Downtown-alueelta ylöspäin, näimme mm. Wall Streetin, Ground Zeron, ja China Townin. Illalla menimme vielä Rockefeller Centerin näköalatasanteelle ihailemaan öistä kaupunkia. Niin ja ostin Guccin aurinkolasit liikkeestä, jonka omistajien parhaita kavereita ovat seinällä olevien kaverikuvien perusteella ainakin Justin Timberlake ja Busta Rhymes. Kyseessä siis Genesis, Nykin ehkä tunnetuin ja perinteikkäin nahkavaateliike joka myy myös aurinkolaseja ja rannekelloja. Itse kuulin siitä toki ensimmäistä kertaa vasta paikan päällä ja menin sinne vain koska mainoksessa luki, että sieltä saa merkkilaseja edullisesti.

Torstaina palloilimme ympäri keskikaupunkia, mm. Empire State Buildingissa ja päiväkänneillä Gran Central Stationilla. Illalla vuorossa oli Broadway-näytäntö n. 300m hotelliltamme. Pieni Merenneito oli kyllä elämys (arvatkaa kuka oli prinssi Eric? No Sinkkuelämän Marcus!).

Perjantaina ja lauantaina vuorossa oli ankaraa shoppailua. Macy's, Century 21, Bloomingdales, Zara, Diesel... Lauantai-illalla satoi yhä niin rankasti hurrikaanin rippeitä taivaalta, ettemme vääntäytyneet enää hotellilta minnekään vaan katsoimme telkkaria. Onneksi ei nälkäkään vaivannut kun olimme rämpineet vedenpaisumuksesta huolimatta Little Italyyn pizzalle. Se olikin taivaallista pizzaa.

Sunnuntaina aurinko palasi ja vuorossa oli American Museum of Natural History, Harlem sekä Solomon Guggenheim Museum. Illalla mentiin vielä metrolla Brooklynin puolelle ja sieltä Ritz-hotellin yläkerran kotoisaan pikkubaariin drinksuille. Näkymä oli hieno ja drinkki erinomainen.

Maanantaina pyöräiltiin Central Parkin ympäri, jälleen helteessä. Matkan varrella näkyi mm. Dakota Building ja Strawberry Fields. Illalla mentiin vielä syömään hienosti Meatpacking Districtille Buddha Bariin (sekin Sinkkuelämästä tuttu). Ruoka oli taivaallista ja puitteet upeat.

Tiistaina satoi onneksi niin lähtö ei harmittanut aivan niin paljon. Käytimme muutaman ylimääräisen tunnin ennen lentoa Jersey Gardens nimisessä mallissa lähellä Newarkin lentokenttää. Aivan uskomattoman hyvä palvelu muuten siellä: olimme hädin tuskin ehtineet check-in -jonoon kun meidät nappasi SASin virkailija, joka erillisellä tiskille checkasi meidät sisään ja huolehti itse laukuistamme. Hän yritti ensin opastaa meidät itsepalvelucheckauksesta läpi (siihen oli ihan erillisiä päätteitä) mutta kun varausnumeromme olikin liian pitkä, niin täti joutui itse hoitamaan asian.


Takaisin arkeen: aion tänä syksynä lukea jälleen melko vähän kursseja, käydä töissä Rastilassa silloin tällöin, harrastaa liikuntaa ja nähdä ystäviäni (P ja A, käykö mun Turku-eksku paremmin 4.10. vai 18.10.?). Ja nauttia. Ja haaveilla seuraavasta ulkomaan matkasta.

4 kommenttia:

Inka kirjoitti...

Oon itseasiassa vähän niinku sopinu jo menoa tolle 18.10. ajankohdalle... hups.

NärhiA kirjoitti...

mulle sopii kumpi tahansa. on tut.suunnitelman palautusta ja muuta, mutta enköhän saa ne pois alta järkättyä. pinjalla vois ehkä olla enemmän aikaa 4.10. koska ei niin lähellä tenttiviikkoa...vai olikohan sen kaikki kurssit tuplaperiodin... noh vastannee itse

pixie kirjoitti...

Joo, olen yrittänyt katsella kalenteria ja tuo 4.10. viikonloppu vaikuttaa ainoalta vapaalta piitkään aikaan. Seuraavana viikonloppuna taidamme juhlia sekä 50- että 80-vuotissynttärietä ja istua sen kunniaksi autoissa ja junissa parisenkymmentä tuntia. Bileet...

KAnnatan siis aiempaa vaihtoehtoa.

Inka kirjoitti...

Erinomaista. Tulen siis joskus aamupäivällä tai iltapäivällä lauantaina Turkuun ja illan voimme varmaan viettää yhdessä? Sunnuntaina palaan sitten kotio. Tekstaan Anne sun kanssa vielä tarkemmin että jos voit tulla vastaan asemalle tms. ja kannattaako mun jäädä Kupittaalla vai vasta seuraavalla asemalla.