sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Sisustusratkaisuja alla Anne

Kuten jo todettua uusi kämppäni on entinen henkilökunnan taukotila. Kokoa postimerkillä on huikeat 22,5 neliötä ja siitä leijonanosan vie kylppäri. Lisäksi pakettiin kuuluu omituinen luhtikäytäväparveke, joka ei vastoin yleistä luuloa suinkaan ole Yo-kylämiljöössä ainutlaatuinen. Harvinainen kuitenkin.

Asun siis keittiössä. Matkaa sängystä uuden parhaan ystäväni eli vedenkeittimen luo kertyy pari metriä. Mukana kuvassa myös tuoksulyhtyni, koska laventeliobsessio ei sitten millään laannu. Ja vedenkeittimen bestis teepannu, joka on käytössä päivittäin. Takana epämääristä taidetta, joka ei tunnu päätyvän seinälle sitten niin millään.

Toisella seinällä elävät kirjani sulassa sovussa muun sälän kanssa Ikean ihanissa Billy-kirjahyllyissä. Tosin joku umpitoopi svedu ei tajunnut pistää laatikkoon tarpeeksi hyllylevyjä ja siksi DVD:ni hengailevat sulavasti kahdessa rivissä.

Imuroin ja hinkkasin tänään paikkoja jo toista kertaa viikon sisällä. Aistin vakavan neuroosin uhkaa ilmassa, mutten voi lopettaa. Kuka voisi vastustaa upouutta imuria ja näitä ihania puhdistusaineita, jotka sain tuparilahjaksi pikkuliskolta? Tuoksuina appelsiini-rosmariini ja laventeli-minttu. Mun on vaan pakko siivota koko ajan.


Isä on innostunut sisustamaan mun kanssani. Tosin hänen apunsa rajoittuu enimmäkseen sähköporakonejumaluuteen ja erilaisten tökkien ostoon. Mutta juuri näin on hyvä. Ikea-riippuvuuteni rakastaa sähköporakoneita ja kasvava tee-addiktioni purnukoita. Vasemmalta lähtien kaakaopurkki Ögön cacao Nummin antiikista, keltainen ja musta teepurkki Brysselistä, Paulig-purkki mökkilöytöjä ja ihana Manaresi Firenzen muistoja.


Ja lopuksi kuva minusta aamuisin peilin edessä.

1 kommentti:

Aino kirjoitti...

Oi Manaresi!