Kootut selitykset: osat 1-7

En ole päivittänyt käänteitäni useista painavista syistä, esim.

1. Mun piti mutku unohdin.

2. Tein kaikkee muuta. Esimerkiksi tänään vedostin metalligrafiikkaa. Käsi ylös kuka yllättyi.

3. Tein kaikkee muuta, osa 2. Olen vältellyt huomiseen rästiin valmistautumista (Wikitän imagismia viereisellä välilehdellä tätä näppäillessäni, ja koko päivän olen miettinyt, mikä vorticism on suomeksi. Ehdotan kurimismia. Muutenkin tykkään, kun Iso W kuvaa tenttikirjallisuuttani sanoin widely considered to present formidable difficulties to the reader.) keksimällä laajasti muuta sisältöä päiviini. Olen omistanut monia puutarhassa vietettyjä letkeän aurinkoisia iltapäiviä erääseen huipputieteelliseen selvitykseen. Aloitetaan alusta.
Aiemmin keväällä haikailin, josko yrttimaalla voisi olla minttu. Lähin puutarha-auktoriteettini äimisteli: eihän sitä voi edes käyttää mihinkään. Kerroin että voi rommin kanssa käyttää ja limen ja sokerin ja tonicin ja jään ja aurinkoisen päivän. Kun nyt on käynyt niin, että jonkun äiti on nero, on tilanne tällä hetkellä se, että pihalla kasvaa kolmea (3) eri minttua: normilaatua, pensasminttua (isompilehtistä) ja suklaaminttua. Kyllä, suklaaminttua. Sanassa on jotain samalla tavalla vialla kuin rasittavassa termissä "kaveripoika". Ja joo, olen lukenut Suosikkia tenttikirjoilta piilotellessani.
Koen velvollisuudekseni maistella tieteellisen tarkasti läpi, millaisia mojitoja eri lajit tuottavat. Ymmärtänette, ettei keskeneräisen tutkimuksen tuloksia voi paljastaa. Yksinoikeudella voin kuitenkin ilmoittaa, että avustavaa maisteluhenkilökuntaa on rampannut nurkissa kiitettävästi. Huomennakin tulee yksi kanssagrillaaja. Harmi, että aurinko ehti jo jonnekin.

4. Olen löytänyt uudelleen etanapostin ihanuuden. Jollen ole sattunut postittamaan teille mitään, tykkään ehkä muista kavereistani enemmän... Oiskohan näin?

5. Olen seikkaillut polkupyöräni ratsailla (se toimii, se toimii!), ja siinä on vaarallista edes valokuvata, kun ei ole kypärääkään. Ei siis jännittävää kuvamateriaalia. Lupaan pyytää kypärän heti kun menen ens viikolla töihin! En tahdo kuolla nuorena, ainakaan noin epärokuskottavasta syystä.

6. Ainut aihe, josta kiinnostaa puhua, on taidegrafiikka. Onneksi tytöt keksivät, että siitä voi tehdä ihan oman bloginsa, muuten joutuisitte ehkä kuuntelemaan. Se ei olisi nättiä, eikä kivaa.

7. Paskaakos tässä. Minä en ole se; joka on juuri muuttanut yhteen ihan elävän valtiotieteilijän kanssa; jonka retkeillessä mölyapinat hyppivät täydellisissä kaarissa; joka on korviaan myöten sotahistoriassa, perinneruoissa ja pikkupitäjän hydrobic-piirien juoruissa tai jolla on lopultakin tyttöystävä, vaikkei kukaan sitä ensikertomalla uskokaan. Ei mulla ole mitään kerrottavaa, mihinkään. Ikinä. Niinku evah.

Tyhmä blondi

Jos kukaan ei muuten pääse ihmettelemään päivittäistä tyhmyyttäni, niin on se hyvä et on tää blogi. Pääsen jakamaan toilailuni kaikille. Oikein julkisesti.

Unohdin sitten tuon typerän klokujen kans värkkäämisen. Vaikka ne pistää sen lauantain ja sunnuntain väliselle yölle, ettei puoli maata olis maanantaina myöhässä... tai ajoissa. Mutta jos ei tee mitään älykästä tai muutenkaan aivotoimintaa vaativaa sunnuntaina, ei mitenkään voi muistaa kääntää niitä viisareita. Joten astelin yliopistolle pirun aikaisen ja ihmettelin suljettuja ovia. Noh, eihän tässä mitään, normaalisti olisin pian ymmärtänyt tän kesäaika-talviaika-jutun... Paitsi, että jostain toistaiseksi tuntemattomasta syystä osa yliopiston väestä on tänään lakossa. Joten oletin, että mesta on vaan lakossa ja siksi kiinni. Minähän kun en virheitä tee. Koko kellojuttu selvisi minulle vasta illalla kun sovin tapaavani ihmisiä viideltä... ja olin paikalla väärään aikaan. Luonnollisesti.

Yliopiston lakkoa on täällä ihmetelty oikein urakalla. Uutisissa ei ollut mitään mainintaa, ei myöskään lehdissä. Tieto kiersi suusta suuhun viikonlopun aikana. Mutta kukaan ei tietenkään voinut olla varma, että lakko todella toteutuu. Joten kaikkien piti kuitenkin raahautua paikalle. Itse kuulin asiasta alun perin isältäni, joten ilmeisesti Suomi uutisoi myös Italian asioista paremmin kuin Italia itse. Noh, se nyt ei varmaan ketään oikeasti yllättänyt.

Mainittakoon vielä, että näin tänään ensimmäisen italialaisen julkkikseni. AC Fiorentinan pelaajan Franco Semiolin. Älkää huolestuko, en minä miekkosta tunnistanut, vaan Miika. Aika lyhyt oli. Luin myös La Nazionea, jossa oli kymmenen sivua uutisia ja yli 50 sivua jalkapalloa. Jopa serie D:n pelit lueteltiin ja analysoitiin läpi. Joka ikinen. Hulluja nämä italialaiset!

Ei näin

Luulen, että on aika tehdä jollekin jotain. Lähinnä siis hiukan kaikelle. Aion nyt avautua, katsokaa pois vaan jos pelottaa. Ärsyynnys kohdistuu lähinnä itseeni, siksi tiuskin kirjallisesti.

Koska jossain määrin minut tunnette, (no, on tavattu, eikö?) tiedätte, kuinka sietämätön konservatiivi olen. Muutos on vihollinen. Näen painajaisia muutosta, vaikka olen muuttanut viimeksi noin kakskytä vuotta sitten. Ihmisten, asioiden ja paikkojen pitäisi olla tuttuja ja pysyä just sellasina ku ne on. Tähän nähden on hyvin kummallista, että haluan viettää suuret elämänvaihtoviikot, mieluiten heti. Ei siksi, että kaikki olisi pielessä, vaan siksi, että tää on jo nähty. Been there, done that, seen the movie, read the book, bought the t-shirt, moving on. Uusi mottoni (mikä oli vanha?) on, että kaikki irti mikä lähtee ja kaikki paskaks mikä ei ole omaa. Kadehdin sitä, että Inka laittoi kaiken kerralla uusiksi.

Tässä maailmassa (johon viittaan myöhemmin "Asioiden Tolana") on sellainen perustavanlaatuinen suunnitteluvirhe, että jos ihminen on hyvä jossain, muut ihmiset (a.k.a. "Ne") haluavat tämän ihmisen tekevän juurikin tätä asiaa. Minä haluan tehdä asioita joissa olen huono. Koen oikeastaan välttämättömäksi minkäänlaisen kehityksen saati edistyksen kannalta, että tekee niitä asioita, joissa ei vielä ole hyvä. Lisäksi haluaisin oikeasti tietää, missä olen hyvä, missä olen päättänyt olevani hyvä, mistä luulen pitäväni koska satun olemaan siinä hyvä ja mistä pidän huolimatta siitä, etten sitä osaa. En nimittäin tiedä. Ette kyllä tiedä tekään, luulette vaan kun olette siinä iässä. No okei, saatte tietää jos välttämättä haluatte, mutta minä siis en tiedä.

Jos jotain vihaan muutoksen lisäksi, se on kyllä tyhmyys. On vaan tyhmää päättää, ettei osaa tai pysty. Asioita vaikeuttaa huomattavasti, jos päästää itselleen kehittymään asenneongelmia. Vihaan omia asenneongelmiani.

Äidille totesin juuri, että muutaman kaverin, (kofeiini niiden joukossa) ja metalligrafiikan pidän, muutoin Asioiden Tola voisi olla erilainen. Tarvitsen uusia ihmisiä, uutta musiikkia, uusia harrastuksia, uuden kodin, uuden tulevaisuudensuunnitelman ja uuden tukan, noin muutamia mainitakseni. Olen aika pitkälti sitä mieltä, että riittävä syy jonkin asian tekemiselle on se, että olen joskus väittänyt, etten sitä tekisi. Tänään vietin töiden jälkeen puolitoista tuntia kuntosalilla (verkkarit! uusia vaatteita). Korkeintaan puoli tuntia siitä kului esimiehen kanssa kinasteluun. Autoa haluaisin oppia ajamaan pian ja hyvin, tai ainakin välttävästi. Lisäksi luin tänään höblää hesarin sijaan (enkä tajunnut paljoa, mutta kuitenkin enemmän kuin olisin kuvitellut) ja yritin paikallistaa lukion pitkän matikan ensimmäisen kurssin oppikirjaa. Viimeisimmässä projektissa en juuri edistynyt, kun en sitä kirjaa löytänyt. Olenkohan sittenkin polttanut sen aikoinani? Tärkeintä on kuitenkin, että kyllästyminen on lopulta tapahtunut. Uskonnon, salmiakin, siiderin ja parisuhteet säästän seuraavaan identiteettikriisiin, melkein kaikkeen muuhun olen valmis.

Ikävä kuulostaa näin dramaattiselta. En vaan jaksa vastailla ihmettelyihin. En ole tilivelvollinen siitä, kuinka mun opinnot edistyy aiheessa, joka kiinnostaa koko ajan vähemmän. Hei! Jos tarkkoja ollaan, en ole tilivelvollinen ollenkaan! Täysi-ikäisyys saatana rocks this place! Sain tietää, että vanhan lukiokaverin (syntynyt vuonna 1985) vaimo on raskaana, ja järkytyin paljon vähemmän kuin olisin voinut järkyttyä.

Ei nyt saada väärää käsitystä siellä hei! En ole päättänyt ruveta yhtäkkiä hyväksi ihmiseksi tai parantaa elämäni laatua. Vitut siitä. Haluan oikeuden muuttaa mieltäni jatkuvasti ja vastata "en mä vaan tiedä" useisiin kysymyksiin. Melkein oikeasti ahdistaa hetkittäin se, etten tiedä, mikä musta tulee isona. Sekä hyviä että keskinkertaisia ehdotuksia otetaan vastaan. Sellaisen vinkin kuulinkin jo, että "ei hoiva-alalle". Eikä asiakaspalveluun. Ajattelin jatkaa samaa linjaa ja kirjata kaikki ammatit, joihin en halua, sit jäljelle jää se, mikä musta tulee. Tällä hetkellä jäljelle on jäämässä vaihtoehtoisesti hävittäjälentäjä, postityöntekijä tai diktaattori. Tästä tää lähtee.

Espoon despootti, Uudenmaan sairaanhoitopiirin yksinvaltias, Oman Elämänsä Seksuaaliylipormestari ja Satunnaisesti Hyvin Vaikea Henkilö
Aino

Kun Anne kouluun meni

Koulutushistoriani on sinällään alkanut varsin epäonnekkaasti. En ole vielä kertaakaan istunut oikealla luennolla. Tärkeintähän on kuitenkin, että olen osallistunut...
Joten muodin historian ja taiteenhistorian sijasta olen kuunnellut kritiikkiä Catullusta ja Vergiliusta vastaan sekä argumentointia etruskitaiteen kreikkalaispiirteistä. Mielenkiintoista sekin.

Viitenä päivänä viikossa vietän aamuni, n. 8:45-11:15, kielikurssilla. Sitten joko pysyn samassa lafkassa piazza Savonarolalla (iroonista, kun kaima järjesti Italian historian suurimmat kirjaroviot) vielä pari tuntia ja opiskelen Italian kulttuuria tai hipsin nopeasti yliopistolle piazza Brunellischille(kuvassa). Opiskelen, jos koskaan löydän niitä tunteja, kursseja nimeltä "Lineamenti di Storia del Costume dal XIV secolo al XIX secolo", "Storia dell'arte moderna, introduzione", "Temi e problemi di storia dell'eta moderna". Aika peruskamaa siis, ei tässä turhaan ärsytetä aivoja. Ongelmia on kielen kanssa ihan riittävästi.

Luentoja voi olla myös lauantaina, joten istun viimeksi mainitulla kurssilla la 11-13. Lisäksi kielikurssiin kuuluu kaikenlaista museovierailua jne. Nyt viikonloppuna pääsisi Chiusin etruskikaupunkiin, mutta olen Brysselissä.Professorit vaikuttavat oikein mukavilta ja puheesta ymmärtää suurimman osan. Kertaakaan en ole täysin kärryiltä pudonnut, mutta aihepiirit ovat olleet tuttuja.

Humanistinen laitos sijaitsee vanhassa luostarissa. Kielikeskus vanhassa kappelissa (rotunda). Tunteja järjestetään lähistöllä sokkeloisissa vanhoissa taloissa. Eksymiseni ei siis ole mikään ihme tai (pelkkää) kyvyttömyyttä.

Näistä ulkokuvista puuttuvat paksut savupilvet, jotka valtaavat pihat aina taukojen aikana. Röökiä tupruttavien ihmisten määrä on uskomaton. Haisen tupakalta jatkuvasti.



Sisäpihat saattavat olla koreita. Sisäpuolella jyllää kuitenkin taattu, jo Jusleniassa kokeiltu, tylsyys. Joku muu epäilemättä osaisi nimetä vuosikymmenenkin, mutta mulle tää muotoilu on aivan liian tuoretta. Tässä on koko humanistisen laitoksen aula. Kuvan ulkopuolella etualalla vahtimestari, taustalla portaiden vasemmalla puolella kirjasto. Portaita ylös eri oppiaineisiin.



Julkisivu ei houkuttele. Löytyy graffiteja, julisteita ja kodittomia. Humanistinen laitos päätymuurin takana. Piazza Brunelleschi on oikeasti vain jättimäinen parkkipaikka opiskelijoiden ja opettajien autoilla ja skoottereille. Prätkiä saattaa olla rivissä kadun reunalla niin tiheästi ettei rakennuksiin meinaa päästä sisään.








Paikallinen Proffa. Jossakin meillä on myös ruokaloita, mutta en ole vielä joutanut etsiämään. Olen lounasaikoihin aina tunnilla jossain tai siirtymässä Savonarolalta Brunelleschille. Paperilaput seinillä ovat lähes kaikki vuokrailmoituksia. Asunnonvaihto käy kiivaana näin syksyisin. Oikealla näkyy vilaus rotundan seinää.