AC Fiorentina vs. FC Internazionale Milano, plus italialaista jalkapallo kulttuuria vasta-alkajille

Kauden tärkein ottelu, ainakin fiorentiinien kannalta, pelattiin viime viikon sunnuntaina. Legendaarinen Stadio Artemio Franchi oli ääriään myöten täynnä, tarkoittaen vajaat 50 000 katsojaa Itse asiassa katsomossa oli enemmän ihmisiä kuin Firenzessä (ilman Sestoa ja muita uusia osia) asukkaita. La Violan fanikatsoma, la curva ferroviaria, oli niin täynnä, ettei istumapaikkoja riittänyt vaan ihmisiä seisoi kaikkialla ja keikkui epätoivoisesti aitojen päällä. Jostain kohtalonoikusta sain kuitenkin istumapaikan, tosin se meni hukkaan kun muiden seisoessa oli itsekin pakko seisoa nähdäkseen edes jotain. Tunnelma oli täydellisen kaaottinen, mutta samalla maanisen uskollinen kotijoukkueelle. Harvoin olen kokenut niin hiljaista hartautta kuin minuutin hiljaisuus ennen ottelua valmentaja Cesare Prandellin vaimon muistoksi. Kuvassa La Violan kannattajien tifo, so. banderolli/esitys/spektaakkeli, jonka ultrat järjestävät pelaajien saapuessa kentälle.

Vastassa ollut joukkue, Inter Milan, johtaa serie A:ta kunnon kaulalla, joten ottelun lopputulos 2-0 Interille ei ollut kenellekään yllätys. Olimme vain hyvin tyytyväisiä, että vannoutunut Interfani Miika kykeni pitämään suunsa kiinni. Julkinen teilaus fanikatsomossa ei kuulunut viikonloppusuunnitelmiini.

Suoraan sanottuna ainakin minun harjaantumattomilla silmilläni nähtynä Fiorentiinan peli oli surkeaa. Mahtoivat Nerazzurrin maalit kirvellä Violan faneja, sillä ensimmäisen iski verkkoon ex-Viola Luis Jimenez. Ottelun loputtua nähtiin hieno ele Fiorentinan pelaajilta, jotka jäivät pelaajatunnelin tuntumaan kättelemään Interin pelaajia, häviöstään huolimatta. Niin harvinaista on good loser-kulttuuri täällä päin, että lehtien otsikoissa Interin voitto näytti unohtuneen täysin ja vain Fiorentinan toitotettiin palauttaneen Italian jalkapallolle sen kunnia ja maine. Sanon kyllä, että vähän enemmän vaaditaan ennen kuin minä pystyn tuohon lauseeseen uskomaan. Noh, häviöstä huolimatta Fiorentiinalla on ilmeisesti vielä täydet mahdollisuudet menestymiseen tällä kaudella, niin Italiassa kuin UEFA Cupissakin.

Inter on toiseksi suosituin seura Italiassa. 22,2% italialaisista jalkapallofaneista kannattaa Nerazzurreja. Milanolaisten joukosta porvaristo kannattaa perinteisesti Interiä ja työläistö AC Milania. Ja uskokaa tai älkää, faneilla on täällä jopa poliittinen suuntaus. Interin tapauksessa oikealle nojautuva, Fiorentinasta en tiedä. Tärkeimmillä ultrajoukoilla (elävät ja hengittävät jalkapalloa) on nimet ja erityiset tehtävät. Vanhin joukko, Milanon Fossa dei Leoni, on vuodelta 1968, joten kaipa sitä on jo ehtinyt syntyä jonkinlaisia ultraperheitäkin. Fiorentinan suurin ja vanhin gruppo di ultra on il Collettivo Autonomo Viola, pitää majaansa curva Fiesolessa (ja jonka tifososta nappasin kuvan). Ferroviarian puolella kohtaa ainakin la Vecchia Guardia, joka perustettiin 1993, ja jonka keskelle siis jouduimme.

Ultraryhmät koostuvat yleensä pienestä ydinjoukosta, jolla on ehdoton ja kyseenalalaistamaton valta loppuryhmään nähden. Tärkeimmät tehtävät, "ultranmentaliteetti", ovat: 1. jatkuvat ja loputon laulu ja huuto ptteluiden aikana (tässä ainakin La Viola epäonnistui, joten oletan etten istunut hcryhmän lähettyvillä) 2. pysyä seisaallaan koko ottelun ajan huolimatta istumapaikasta (noh, osalla ei ollut edes tilaa istua, joten siinäpähän seisoivat, useimmat painuivat alas kun häviä näytti varmalta) 3. osallistua mahdollisimman useaan peliin, niin vieraissa kuin kotonakin, huolimatta kustannuksista tai etäisyydestä 4. osoittaa uskollisuutta istumalla katsomossa aina oman ultraryhmänsä joukossa, ns. curva. Jotkin ultraryhmät myös myyvät omia fanituotteita, hankkivat alennuksia lipuista ja saavat varsin rauhassa heilutella jättimäisiä lippujaan muiden katsojien silmien edessä. Mokomat.

Suurinta osaa lauluista ja huudoista en tunnistanut. Onneksi Isabel osoittautui suorastaan neroksi tässä touhussa. Yllättävän suosittu tuntui olevan myös White Stripesin Seven Nation Armyn sävel. Sanoitukset koostuivat usein lähinnä kirosanoista ja loukkauksista (suosikkinamme merdaculo). Ei siis suuria yllätyksiä. Lähes kaikki kuuluivat maskuliiniseen sukupuoleen. Panikoimme ja yritimme kovasti kääntää tilanteen toisin päin arvostelemalla kaikki näkemämme miehet ja yrittämällä löytää hottiksia. Mutta ei niitä ollut. Ainoa istui suoraan edessämme ja oli ehkä noin 18-vuotta. Häpesimme siis kovasti.

Mutta kaikesta tästä huomimatta milanolaisseura Inter jatkaa 13 ottelun jälkeen yhä tappioitta. Liigavitosen Fiorentinan ero kärkeen venähti seitsemään pisteeseen. Tunnelma kaupungissa on ankea, mutta jotenkin yritämme selvitä suuren surumme keskellä. Hyvinhän tässä pärjätään kun ottaa huomioon, että koko klubi hävisi Italian jalkapallokartalta 2000-luvun alussa taloudellisten ongelmien vuoksi ja alennettiin pelaamaan serie B:hen ottelun järjestämisskandaalin jälkeen pari vuotta sitten.



Kuukauden muoti-ilmiö: Kitlers. Löytyvät täältä.

Tyhmä blondi

Jos kukaan ei muuten pääse ihmettelemään päivittäistä tyhmyyttäni, niin on se hyvä et on tää blogi. Pääsen jakamaan toilailuni kaikille. Oikein julkisesti.

Unohdin sitten tuon typerän klokujen kans värkkäämisen. Vaikka ne pistää sen lauantain ja sunnuntain väliselle yölle, ettei puoli maata olis maanantaina myöhässä... tai ajoissa. Mutta jos ei tee mitään älykästä tai muutenkaan aivotoimintaa vaativaa sunnuntaina, ei mitenkään voi muistaa kääntää niitä viisareita. Joten astelin yliopistolle pirun aikaisen ja ihmettelin suljettuja ovia. Noh, eihän tässä mitään, normaalisti olisin pian ymmärtänyt tän kesäaika-talviaika-jutun... Paitsi, että jostain toistaiseksi tuntemattomasta syystä osa yliopiston väestä on tänään lakossa. Joten oletin, että mesta on vaan lakossa ja siksi kiinni. Minähän kun en virheitä tee. Koko kellojuttu selvisi minulle vasta illalla kun sovin tapaavani ihmisiä viideltä... ja olin paikalla väärään aikaan. Luonnollisesti.

Yliopiston lakkoa on täällä ihmetelty oikein urakalla. Uutisissa ei ollut mitään mainintaa, ei myöskään lehdissä. Tieto kiersi suusta suuhun viikonlopun aikana. Mutta kukaan ei tietenkään voinut olla varma, että lakko todella toteutuu. Joten kaikkien piti kuitenkin raahautua paikalle. Itse kuulin asiasta alun perin isältäni, joten ilmeisesti Suomi uutisoi myös Italian asioista paremmin kuin Italia itse. Noh, se nyt ei varmaan ketään oikeasti yllättänyt.

Mainittakoon vielä, että näin tänään ensimmäisen italialaisen julkkikseni. AC Fiorentinan pelaajan Franco Semiolin. Älkää huolestuko, en minä miekkosta tunnistanut, vaan Miika. Aika lyhyt oli. Luin myös La Nazionea, jossa oli kymmenen sivua uutisia ja yli 50 sivua jalkapalloa. Jopa serie D:n pelit lueteltiin ja analysoitiin läpi. Joka ikinen. Hulluja nämä italialaiset!

Gotta love sports and gotta luurv France

Mun postaukset tulee näköjään sarjoissa... yhtäkkiä olisi vaikka miten paljon kirjoitettavaa...

Noh, muistin juuri (kiitos kuuluu kaikkoselle) miten uskomattoman upeita taiteellisia tuotoksia löysinkään Brysselissä vieraillessani.

Tämmöisen hankin seinälleni ensi vuodeksi. Ja saatanpa innostua ostamaan menneetkin vuosikerrat...

Ja isä ihmettelee, että miten se Anne nyt noin yhtäkkiä rugdysta kiinnostui...

Hyvät naiset ja herrat, alaikäiset sulkekoon silmänsä, saanen esitellä Ranskan rugdy-maajoukkueen!


Kokeilkaa myös tätä linkkiä, joka osoittaa, että ranskan pojat ymmärtävät huumorin päälle.

Ei näin

Luulen, että on aika tehdä jollekin jotain. Lähinnä siis hiukan kaikelle. Aion nyt avautua, katsokaa pois vaan jos pelottaa. Ärsyynnys kohdistuu lähinnä itseeni, siksi tiuskin kirjallisesti.

Koska jossain määrin minut tunnette, (no, on tavattu, eikö?) tiedätte, kuinka sietämätön konservatiivi olen. Muutos on vihollinen. Näen painajaisia muutosta, vaikka olen muuttanut viimeksi noin kakskytä vuotta sitten. Ihmisten, asioiden ja paikkojen pitäisi olla tuttuja ja pysyä just sellasina ku ne on. Tähän nähden on hyvin kummallista, että haluan viettää suuret elämänvaihtoviikot, mieluiten heti. Ei siksi, että kaikki olisi pielessä, vaan siksi, että tää on jo nähty. Been there, done that, seen the movie, read the book, bought the t-shirt, moving on. Uusi mottoni (mikä oli vanha?) on, että kaikki irti mikä lähtee ja kaikki paskaks mikä ei ole omaa. Kadehdin sitä, että Inka laittoi kaiken kerralla uusiksi.

Tässä maailmassa (johon viittaan myöhemmin "Asioiden Tolana") on sellainen perustavanlaatuinen suunnitteluvirhe, että jos ihminen on hyvä jossain, muut ihmiset (a.k.a. "Ne") haluavat tämän ihmisen tekevän juurikin tätä asiaa. Minä haluan tehdä asioita joissa olen huono. Koen oikeastaan välttämättömäksi minkäänlaisen kehityksen saati edistyksen kannalta, että tekee niitä asioita, joissa ei vielä ole hyvä. Lisäksi haluaisin oikeasti tietää, missä olen hyvä, missä olen päättänyt olevani hyvä, mistä luulen pitäväni koska satun olemaan siinä hyvä ja mistä pidän huolimatta siitä, etten sitä osaa. En nimittäin tiedä. Ette kyllä tiedä tekään, luulette vaan kun olette siinä iässä. No okei, saatte tietää jos välttämättä haluatte, mutta minä siis en tiedä.

Jos jotain vihaan muutoksen lisäksi, se on kyllä tyhmyys. On vaan tyhmää päättää, ettei osaa tai pysty. Asioita vaikeuttaa huomattavasti, jos päästää itselleen kehittymään asenneongelmia. Vihaan omia asenneongelmiani.

Äidille totesin juuri, että muutaman kaverin, (kofeiini niiden joukossa) ja metalligrafiikan pidän, muutoin Asioiden Tola voisi olla erilainen. Tarvitsen uusia ihmisiä, uutta musiikkia, uusia harrastuksia, uuden kodin, uuden tulevaisuudensuunnitelman ja uuden tukan, noin muutamia mainitakseni. Olen aika pitkälti sitä mieltä, että riittävä syy jonkin asian tekemiselle on se, että olen joskus väittänyt, etten sitä tekisi. Tänään vietin töiden jälkeen puolitoista tuntia kuntosalilla (verkkarit! uusia vaatteita). Korkeintaan puoli tuntia siitä kului esimiehen kanssa kinasteluun. Autoa haluaisin oppia ajamaan pian ja hyvin, tai ainakin välttävästi. Lisäksi luin tänään höblää hesarin sijaan (enkä tajunnut paljoa, mutta kuitenkin enemmän kuin olisin kuvitellut) ja yritin paikallistaa lukion pitkän matikan ensimmäisen kurssin oppikirjaa. Viimeisimmässä projektissa en juuri edistynyt, kun en sitä kirjaa löytänyt. Olenkohan sittenkin polttanut sen aikoinani? Tärkeintä on kuitenkin, että kyllästyminen on lopulta tapahtunut. Uskonnon, salmiakin, siiderin ja parisuhteet säästän seuraavaan identiteettikriisiin, melkein kaikkeen muuhun olen valmis.

Ikävä kuulostaa näin dramaattiselta. En vaan jaksa vastailla ihmettelyihin. En ole tilivelvollinen siitä, kuinka mun opinnot edistyy aiheessa, joka kiinnostaa koko ajan vähemmän. Hei! Jos tarkkoja ollaan, en ole tilivelvollinen ollenkaan! Täysi-ikäisyys saatana rocks this place! Sain tietää, että vanhan lukiokaverin (syntynyt vuonna 1985) vaimo on raskaana, ja järkytyin paljon vähemmän kuin olisin voinut järkyttyä.

Ei nyt saada väärää käsitystä siellä hei! En ole päättänyt ruveta yhtäkkiä hyväksi ihmiseksi tai parantaa elämäni laatua. Vitut siitä. Haluan oikeuden muuttaa mieltäni jatkuvasti ja vastata "en mä vaan tiedä" useisiin kysymyksiin. Melkein oikeasti ahdistaa hetkittäin se, etten tiedä, mikä musta tulee isona. Sekä hyviä että keskinkertaisia ehdotuksia otetaan vastaan. Sellaisen vinkin kuulinkin jo, että "ei hoiva-alalle". Eikä asiakaspalveluun. Ajattelin jatkaa samaa linjaa ja kirjata kaikki ammatit, joihin en halua, sit jäljelle jää se, mikä musta tulee. Tällä hetkellä jäljelle on jäämässä vaihtoehtoisesti hävittäjälentäjä, postityöntekijä tai diktaattori. Tästä tää lähtee.

Espoon despootti, Uudenmaan sairaanhoitopiirin yksinvaltias, Oman Elämänsä Seksuaaliylipormestari ja Satunnaisesti Hyvin Vaikea Henkilö
Aino

Muistojeni Barcelona, sekä kallo harteillani

Pääsin vihdoin ja viimein lataamaan kesäkuvani internetiin. Muistojen mainingit lyövät raskaina ylitseni, kun tuijotan uudestaan noita Katalonialaisia taloja. Sillä muita teemoja kuvissa esiintyy vähänlaisesti; vain arkkitehtuuria ja katutaidetta. Ah, Barca! Sen ihanat kadut, mainiot ruoat, loputtomat baarit, riehakkaat juhlat ja tytöt... oi, ne tytöt... Ja yhdestäkään ei ole kuvaa!!

Tässä pari helmeä kokoelmista..

Loppu kokoelma löytyy täältä

Lisäksi tässä tatuointini:


Eläkää sen kanssa. Se on fanipala.

Muita uutisia:

-Minusta on tullut Facebook käyttäjänisti. Pakko saada lisää kavereita.

-Olen menossa huomenna Kilpisjärvelle. Suunnittelemme nykyarkkitehtuurin kurssilla hypoteettisen opastuskeskuksen Saanatunturille. Siitä tulee legendaarista.
Kuvareportaasi seuraa.

-Olen alkanut urheilla. Se huolestuttaa minua. Olemme jalkapallojoukkueemme FC Arsen kanssa menneet ja liittyneet yliopiston jalkapalloliigaan. Minulla on reisisuojat.
Kuvareportaasi seuraa.