"Ilman projektia ei ole mitään"

Arvatkaa, kuka pakkaa huomenna luonnoslehtiönsä, raidallisen villapaitansa ja laatikollisen lakupiippuja (en jaksanut leipoa saaristolaisleipää) ja lähtee purjehtimaan ekaa kertaa elämässään? En ole vielä karsinut pakkauslistalta muovista merirosvosapeliani.Voisin kaapata sillä laivan teekkareilta, ja kääntää kurssin kohti Barcelonaa. Kiusaus saattaa osoittautua sietämättömäksi. Minulla on uudet kumpparit ja keltainen sadetakki ja sydvesti! Evääksi olen pakannut korppuja! Olen ihan varma, että mun pakkausratkaisut huutaa kilometrien päähän olevani ensimmäistä kertaa purjeveneellä. Toivottavasti myrskyää! Kuulemma myrskyää!

Janne sit läks. Kesä on virallisesti ohi. Tuntuihan se aik förbiltä jo, kun lauantai-iltana pyöräiltiin koko ajan enenevässä sateessa ja Jii raportoi säännöllisesti, mihin vaatekappaleeseen asti oli jo läpimärkä. Perille päästiin silti, kastuneista jarruista huolimatta ehjinä. Yritin sitten raapia kasaan krapulaa sunnuntaiselle Ekberg-brunssille parannettavaksi, vaan ei tullut, pakana.

Ja Elina läks kans, kauemmas jopa. Tosin henkisesti Oulu on kauempana kuin Barcelona. Maanantaina oli kolmansien läksiäisten varjolla päällä rankka toisen päivän brunssiputki, tällä kertaa skumppaa, pannarii ja mustikkapiirasta -teemalla, vaikka se tuntui kyllä yhtä lailla asuntonäytöltä kuin aterialta. Pohdimme mahdollisuutta, että asuisimme tuossa huoneistossa vuoden päästä tähän aikaan. Huomiselle olen aikatauluttanut leivoskahvit, pitää näet toipua näistä kolmesta työpäivästä, jotka olen seitsemän viikon loman jälkeen reippaillut. Porvarillisten aamuruokailujen määrän kun ei paree alittaa duunarileipien määrää, jotta universumin tasapaino pysyisi kauhuissaan. Kyseiset työpaikkakahvion leivät todistavat äijyytensä sisällyttäessään reissarin väliin lauantaimakkaraa, kalkkunaleikettä, meetvurstia ja kinkkua.

Koskakohan pääsen yli tästä ruotsalainen indie-tyhmärock -kaudestani? Ihan uteliaisuuttani ihmettelen vain.

Suunnitteilla juuri nyt: syysmyrskyretki Utöhön (voiko Muumipappa ja meri -kirjan laminoida kokonaisuudessaan?), Singstar-neitsyydestä eroon hankkiutuminen sokerin kehräyksen sivuteemalla ja yksi mökkiretki, jonka aikana maahan kaivetaan kuoppa, jossa valmistetaan jalka, ei ihmisen. Rosvopaistiviikonloppu siis.

Tiedättekö, mikä näyttää tyhmältä? Kerron. Labradorivanhus verkkomyssy päässään nukutuksen jäljiltä niin sekaisin, että seisoo tuijottamassa seinää ja haukkuu sille. Mieleen tästä tulee myös se, että luulen, että maksanmakuisilla purutabletin muodossa olevilla kipulääkkeillä voisi olla markkinoita myös ihmisten keskuudessa.

Päivän teemabiisi, syystä tahi yleensä toisesta: Johnossi: There's A Lot Of Things To Do Before You Die. Elinan isoäiti sanoi minulle kesän alussa, ettei ilman projektia ole mitään. Tosi on.

Eilen katsoin baarissa jalkapalloa ja leikin pokeripelin pankkineitiä. Pelistä en edelleenkään ymmärtänyt yhtään mitään, pokerista tai futiksesta kummastakaan. Toissapäivänä ystäväni vuoden mittainen absolutismi rikottiin perinteitä kunnioittavalla illalla, johon kuului hoppingia, karaokea ja kebabia. Lauloin Kaija Koota ja Rick Springfieldiä. Siinä sivussa soluttauduimme teologien baarisuunnistukseen. Myönnän auliisti, että minulla on stereotypioita tietyistä ihmisryhmistä. Esimerkisi teologeista sellaisia, että en olisi kuvitellut, että tytöt ois tulleet iskemään niiden bileissä, mutta okei sit. Kohteliaisuutena on otettava kaikki paitsi se, minkä ottaa vittuiluna.

Seuraavana aamuna laukusta löytyi Tenkan (se on se iskelmähenkinen karaokebaari siinä Hesarilla, ulkopaikkakuntalaisten tietoon saatettakoon) karaokelappu, jossa luki Reiskan laulamisen välissä minulle lausuma aforismi: Tee jotain, jotta saamme elää.

Erään tyttölapsen viikko

Maanantai
Ensimmäinen päivä Turussa, linnut laulavat ja muuta soopaa. Kirmaan yliopiston kautta ilmoittautumaan kandidaatinseminaariin ja jatkan matkaa yleishyödyllistämään itseni SPR:n tiloihin. Verenluovutus sujuu mallikkaasti, mutta jälkihoito ei. Silmissä mustenee tuon tuosta, mutta sisu ei anna periksi. Löydettyään itsensä makaamasta Specsaverisin lattialta henkihieveriin säikähtäneen myyjän viereltä tyttölapsi tietää ettei paluuta hyvään viikkoon ole. Raahautuminen takaisin SPR:n hoivattavaksi ja tunteroisen kuluttua taksilla hutera jalkaisena kotiin. Onneksi SPR kustantaa tämän ökyporvarismin. Muutama tunti tehohoitoa makuulla kahvilla ja lakritsalla. Illaksikin järjestyy kuski, jotta tyttölapsi saa hammasharjansa ja nettikaapelinsa.

Tiistai
Piti tapahtua: tapaamiset assistenttien kanssa, opintojen järjestely, korvaavuussopimukset jne.
Miten kävi: RSGT-messut, joista yleispäätelmänä nuorten ihmisten tyhmyys, havaittu sekä Kylmyys että Jeesustyttö, himoittu Raamattupiirien pitsatarjontaa ja Kokoomusnuorten nakukalenteria, haastateltu radioon.
Illalla entisen kämppiksen luokse, josta tuliaisena vedenkeitin.

Keskiviikko
Hammaslääkärin tuomio: viisaudenhammas vex kirurgialla ja purentakisko suuhun. Kulutettu liikaa rahaa kaupungilla. Tavattu ihmisiä, joita ei olisi pitänyt tavata. Netti ei toimi, eikä tyttölapsi nyt vaan osaa. Illalla töissä tehty päätelmä, että kuka hullu keksi lapset ja miksi munkin pitää niitä kärsiä. Salaisia haaveita solariumista. Jaloissa märkiviä rakkoja, joihin isä yleislääkäri määrää ikäviä lääkkeitä. Murjotus.

Torstai
Aamulla pelistä tuijottaa takaisin julma maailma. Silmäluomet ovat peittyneet hilsehtivän ja kirvelevän ihottuman alle. Isä yleislääkäri käskee polille, sairaanhoitaja ihotautilääkärille ja ihotautilääkäri ilmoittaa diagnoosiksi atopian. Tyttölapsen mielestä termiä käytetään liian vapaasti, mutta hakee kiltisti salvat ja tropit apteekista ja suostuu jopa kosmetiikkalakkoon. Tosin ryhtyy rikkuriksi heti illalla, sillä uudet silmälasit eivät ole saapuneet ja punainen look silmissä ei oikein pure. Yöllä syystartissa tyttölapsi ei ymmärrä omaa etuaan vaan viskaa juomansa juuri sen nörtin naamalle, jonka piti korjata tyttölapsen kenkkuileva netti. Rakot pahenevat ja tyttölapsi liikkuu enää meikittä Reinoissa.

Perjantai
Elämä Turussa ei toimi ja tyttölapsi pelastautuu vanhempien luokse. Kokeillaan ensi viikolla uudestaan.

Lifesaver

Ja kaikki huutaa nyt hurraahurraahurraa Juhanille, joka pelasti allekirjoittaneen sosiaalisen elämän ja korjasi netin.

Tai mun sosiaalinen elämäni olisi ehkä selviytynyt, mutta mun laskun maksut ja kurssi-ilmoittautumiset eivät.

Keittelen kotona luumuhilloa ja chutneyta. Kohta vien auton huoltoon ja sitten lähden töihin.

Tulossa iso postaus rakkaasta Miehikkälästä. Voin puhua siitä jo positiivisessa mielessä, sillä viikko Turussa (vaikka ei sekään ihan putkeen mennyt...lisää myöhemmin) on palauttanut mielenrauhani. Samoin erittäin imarteleva työtodistus, jonka kusti polki luokseni tänä aamuna.

Minulla on outo elämä

Lisää siitä myöhemmin, nyt jää sekä uusi otsikko että tarinointi kesken. Pitää lähteä soluttautumaan teologien baarisuunnistukseen! Muodostamme ateistisen varjojoukkueen.

Olipa kerran autotalli.

Yön hiukan päivää hämärämpinä tunteina siellä tapahtuu kummaa. Aamulla, sinä hetkenä, kun ensimmäinen valo heijastuu kerrostalojen ikkunoista puhtaan kuparilaatan värisenä ja koko yön kaatunut sade lopettaa samassa hetkessä, vedostaja saavuttaa transsinomaisen tilan.

Vedostaja hymyilee itsekseen. Maailma ympärillä on uusi, valmis, täydellinen ja täynnä mustia sormenjälkiä ja spray-liimasta tahmeaa makulatuuria, jota kertyy reisiin kiinni jos erehtyy kulkemaan ohi. Vedostajan transsi syvenee, ja hän alkaa lisätä akvatintavedoksiin heräävästä pojasta chine colléeta, japaninpaperista. Aivan kuin se kuva tarvitsisi yhtään lisää herkkyyttä, utua tai pehmennystä. Uusimmat vedokset melkein särkevät vedostajan sydämen, täten kenties todistaen, että vedostajalla on tunteita.

Vedostaja diggailee lällypoppia, hyräilee ja sieppaa suullisen kahvia. Kattoikkunan valo on sietämättömän tiukkaa. Vedostaja elää preesensiä.

Puhelimessa vielä nukahtamattoman ja jo heränneen välillä käydään sananvaihto:
-Mä olen tehnyt hurjan paljon vedoksia.
-Hyvä. Sittenhän sä olet onnellinen.

MOT

metsänainen & paluu kivikauteen

Onnittelut Aino onnistuneesta näyttelystä!
Itselläni on ollut onnistunut Paluu Luontoon-elämysviikonloppu. Olen ollut landella, saaressa (=eristyksissä) ja sienestänyt, marjastanut ja kalastanut. Minä of all people... Ja tykkäsin siitä! Sain Kaukolta aikuispisteitä kun ilmoitin tykänneeni olla suppilovahverometsässä. Ehkä oli aikakin maastoutua metsään ja merelle Kitystä. Sain myös hauen, ihan itse, jollain välineellä jota itse kutsuisin virveliksi, mutta kai se on ammattislangilla joku heittovapa tms? Sen lisäksi että menin metsään, me myös syötiin ne sienet ja se kala ja leivoin piirakan puolukoista. Olen ollut lähes omavaraistaloudessa.
Nyt alkoi kertaheitolla duunit & koulu, Annea valaisin jo vastaanottamastani sijaisuudesta. 3 työpäivää viikossa ja lisäksi kurssit ja deadlinet päälle. Ehkä tässä selvitään, lähdetään kuitenki Rassen kans käymään Tukholmassa ja Papsin kans San Fransiscossa et välillä saa rentoutuakin :) Ja olin Kaksun kans viikon Bulgariassa lepäämässä.
Nyt alan pohtia ongelmia organisaatiossa. Ilmoitelkaa tosiaan osallistumisesta mun synttäreille, mikäli osallistutte, niin osaan varata pöydän osaanottajienn mukaan. Tällä hetkellä on tainnu tulla joku 13 ilmoittautumista et tarviin kohta koko Bar Teoksen.. Aino toivottavasti noteerasi et se on siis 13.9., eikä ylihuomenna!!!
-Emilia

Tilinpäätös

Kiitos paljon, kun kävitte. Se oli tärkeää.

Oman näyttelyn järjestämisen käytännön sudenkuoppia viikonlopun verran kaiveltuani olen taas lähempänä jotain, jossain. Olen kuullut paljon kivoja, rohkaisevia juttuja, jotka aion sulkea sydämeeni ja tutkiskella myöhemmin, sitten ensi identiteettikriisissä.

Aion palata maanpinnalle lähiaikoina, vielä se ei onnistu. Ainakaan niin kauan se ei onnistu, kun tilaustöitä on tekemättä, kun juhlissa käydessään kuulee itselle täysin tuntemattomien ihmisten kertovan kavereilleen, että näiltä on juuri jäänyt siisti näyttely näkemättä, saaristolaisleivän ohjetta kysellään, koti on täynnä ihania, ihania kukkia ja kun joka paikasta löytyy arkeittain niitä värikkäitä pallotarroja, joista tarvitsimme viikonlopun aikana lähinnä punaisia. Siis kunnes keksimme, että niitä voi liimata vaikka naamaan ja vaatteisiin. Tarrameikit, miten niin noloa ja lapsellista? Ei edes hirveästi tänään ahdistanut, kun lakkasin olemasta statukseltani opiskelija. Ois varmaan pitänyt ahdistaa, mutta ahdistuminen on vaikeaa, kun pakkaa myytyjä vedoksia kuljetukseen niiden uusille omistajille ja kun kävijätavoite on saavutettu ja ylitetty ihan hyvällä marginaalilla.

Seisoessani korkokengissä mekko päällä loft-tilassa juomassa skumppaa ja syömässä kiinalaista take-awaytä (omassa näyttelyssä, tiedättehän), mietin, etten olisi koskaan uskonut, että Vantaalla voisi tuntua niin New Yorkilta.

Toki kuulin myös tosi ikäviä uutisia, (mä tiedän, että sä pärjäät kyllä!) ja siinä piileekin varmasti syy siihen, etten mennyt katosta läpi.

Suunnittelemme jo ensi vuoden näyttelyä, mutta sitä ennen aerodynaamisilta autotallitytöiltä voi odottaa kaikenlaisia tempauksia. Muuten: jos käytte Otaniemessä, älkää hämmentykö, jos erään huoneen norsunvihreään (en tiedä) seinään siinä Otarannan saunan vastapäisessä kämpässä on piirretty luonnollisen kokoisia, hämärässä huomattavan karmivia omakuvia, jotka nojailevat toisiinsa ja/tai istuvat kaappien päällä, ja joiden kaulassa roikkuu sellainen pleksistä tehty neliömäinen koru... Yhdentoista neliön huone muuttuu muuten saunaksi, jos siinä seisoo neljän piirtäjän lisäksi ehkä seitsämän tarkkailijaa (huoneen omistajalta pääsy oli kielletty, tietty). Harkitsemme performanssikiertuetta, johon saa ilmoittaa vapaaehtoisseiniä, mutta ehkä Annekin viisastui tästä teekkaripojan vahingosta, ja ymmärtää, kuinka voi käydä, jos antaa liian vapaat kädet. Lisäksi olisi se yksi kirjastoprojekti, ehkä jouluna... Onneksi vain 20% meistä tekee mitään oikeita töitä. Me muut teemme mitä huvittaa! Toki jotkut tekevät kohta mitä huvittaa toisessa maassa, mutta.

Ens kuun jälkeen on marraskuu. Kuinka sairasta se on?

Duunit loppu ja ilo alkaa.

Mulla on uus tietskari!

Mäkbook pro tällä kertaa.

Ja mun duuni loppu. Olen vapaaherra. Köyhä, mutta silti.

Nyt olen Vanhan kahvilassa ansaitulla kalialla.

Todiste:

Ei tässä sitten muuta..

Lintu savupiipussa

Seisoskelin lauttalaiturilla illan hämärtyessä. Autojen ajovalojen loisteessa erotin lähestyvän aluksen. Mannerta evakuoitiin vielä nimettömän vaaran uhatessa. Takana jonottavissa autoissa panikoitiin ja painettiin kaasua. Etummaiset autot suistuivat mereen.

Pakenin rantatalojen taakse ja tapasin Loviisa-nimisen pikkutytön, joka maalasi kasvoni mutaväreillä. Tytön äiti huusi lapsensa takaisin autoletkaan.

Käännyin ympäri ja takaani avautui englantilainen puutarha linnoineen. Kävelin pitkin polkuja ja löysin isäni tutkimasta tuulimyllyjä. Jatkoimme yhdessä puutarhan kellariin. Inferno-kuvaelman tuliefektit polttivat vanhoja kirkkopatsaita.

Käännyin taas ja löysin itseni sisustustarvikekaupasta S:n ja P:n kanssa. S osti karkkia ja sai ilmaiseksi suklaapatukoita. P jonotti ikuisessa jonossa kynttilälyhty sylissään. Odotellessani mutustelin suklaata ja tutkin häkkiin suljettua lintua. Siipien iskut kaltereita vasten kaikuivat korvissani.

Siipien iskut? Kalterit?

Tässä huoneessa on lintu! Ei saatana!

Heräsin ja ponkaisin nurkkaan. Yhä puoliksi unessa yritin tihrustaa likinäköisillä silmilläni hämärässä huonessa.

Ok, rauha. Ei lintuja huoneessa. Mutta siiveniskut kuuluvat yhä... Olenko tulossa hulluksi? Uneksinko yhä?

Totuus iski vähintään eurorekan voimalla. SE ON TAKASSA!

Noin kahdessa sekunnissa olin Idan huoneessa. Ihan turha selittää, ettei takkaan mahdu pikkutirppaa suurempaa siivekästä, eivätkä suomalaiset lajikkeet erityisen vaarallisia ole. Olin täysin kyvytön kävelemään huoneeseeni ja suuntaamaan taskulampun valokiilan sen helvetin olennon keltaisiin mulkosilmiin. Ei, ei ja ei.

Pysykööt siellä. Minä nukun muualla. Muutamme huomenna. Ongelma ratkaistu.

YÄK.

Never mind the jet lag, here comes the culture shock!

Kumpikaan kyseisistä ilmiöistä ei sitten ollutkaan keksintöä, enkä minä niille vastustuskykyinen, toisin kuin itse kuvittelin vielä pari viikkoa sitten.
En osaa enää sanoa, minkä piikkiin tämänhetkinen väsymys menee, mutta lupaavia kandidaatteja on monia, etunenässä K-market Inferno. Ennen kaikkea olen pettynyt itseeni. Olin jo päättänyt, etten enää palais kauppaan, mutta sitten "elämän realiteetit" iski vastaan. Kaikin puolin paskoja jätkiä ovat.
Kesäloma jäi jotenkin väliin, eikä sitä pysty paikkaamaan sillä, että 24 päivän edestä kesälomapalkkaa ilmestyy mun tilille syyskuun alussa. Oon silti päättänyt, että mun on käytävä Lintsillä vaikka vain syömässä vohveli. Myös Suomenlinna on ehdoton. Vaikka taivaalta sataisi pieniä, vihaisia kassaneitejä, mä meinaan joku päivä istua sillä lautalla ja kuvitella itselleni kesäloman. Siinä neidin mielikuvitus testataan.
Onneksi työnhaku on jo kovaa vauhtia käynnissä ja syksyn suunnitteleminen Ainon kanssa piristi mun mielialaa. Okei, ehkä meistä ei tule varjo-Finlandiaraatia, mutta on kiva leikkiä ajatuksilla oikeasta elämästä. Ja lautapeleistä baarissa on tultava perinne. Minä vaadin.
Alle neljän kuukauden päästä on joulu!!!

Painoväriä kipeissä hiuksissa

Lasketaanko sellainen kaksoiselämäksi, jos on päällä kohtuullisen vakava (noin kahdeksan päivän) baariputki, mutta samaan aikaan leipoo, neuloo ja leikkailee paspiksia ahkerasti?

Krapulassa on ihan kiva ommella iloisenvärisiä nappeja lastenvaatteisiin tai tehdä pojille lapasia (jonkun niistä täytyy pitää huolta) tai askarrella muutenkin keski-ikäistä syyselämää. Mojitokesä on ohi (melkein), ja jouluhiiri kun olen, tein taloon jääneestä rommista rommiruukun. Mielstäni tämä oli hyvin symbolinen teko, näin vuodenajan vaihteessa. Voin jo kuvitella itseni siemailemassa munatotia ja paketoimassa maanisesti sievässä talvimekossa.

Näyttelyvalmistelut tekevät onnelliseksi. En ole kirjoittanut näin paljon listoja vuosiin.

Muistutuksena:

Taidetta, taidetta!

Meidän elämä näyttää pyörivän sen ympärillä harvinaisen paljon tällä hetkellä, mutta mikäs sen parempaa kuin elokuinen ilta, parhaat ystävät ja halpa punkku...
Taiteiden yö on täällä jälleen, tarkalleen ottaen perjantaina. Käsi ylös, kuka lähtee mukaan tekemään ihan mitä vaan! En oo vielä ehtinyt kattella ohjelmaa tarkemmin, mutta se löytyy Juhlaviikkojen nettisivulta.
Antakaa kuulua itsestänne, lapsi kaipaa seuraa.

Taideretki!!

Totesin tässä juuri, että olen ollut Hyvin Huono ystävä ja tytär ja bloggaaja ja entinen pääkaupunkiseutulainen. Hyvä fyysikko olen kyllä ollut, mutta ei siitä sen enempää.

Ainun taideviikonloppu lienisi siis loistava tapa yrittää kompensoida laiminlyöntejäni ainakin vähäsen, eli ajattelin ehdottaa kollektiivista kokoontumista Tikurilassa avajaisten aikaan. Sitä ennen tai sen jälkeen tai sekä että olis mukava kokoontua jonnekin (vaikkapa kakun tai muun ruokaan liittyvän asian äärelle) juoruamaan.

Käsi ylös kuka lähtee mukaan?

Sådant är livet

Kuten Annen kanssa keskusteltiin, parhaat blogimerkinnät syntyisi silloin kun kävelee yksinään kaupungissa tai muualla. Silti ajattelin uhrata hetken omaa aikaani teille, vaikka tämä ei nyt jäsennykään enää niin hyvin kuin vielä aiemmin tänään.

Koska mulla menee oikeastaan aika hyvin.

Ensinnäkin syksy on periaatteessa täällä. Tai ei periaatteessa vaan käytännössä. Ei tarvitse enää miettiä, että pitäisikö nyt vaan kesän takia pukeutua vähän värikkäämmin ja kevyemmin kun se jotenkin kuuluu asiaan, vaan voi hyvin vetää ihanat lämpimät (mustat) hupparit ja neuleet päälle. Ja kesällä pitäisi olla paljon ulkona koska sekin jotenkin kuuluu asiaan; nyt voi möllöttää sisällä ja katsoa roskatositeeveesarjoja vaan koska ei ole pakko tehdä mitään, tai ladata uutta musiikkia iPodiin. Ja melankolisen musiikin kuuntelu sopii vihdoin ulkona vallitsevaan säähän. Sopivia valintoja olivat tänään esim. Foo Fighters ja Kent.

Fyysisestikin mulla menee aika kivasti. Selkä on vähän parempi kai, mutta ennen kaikkea alan jaksaa taas harrastaa liikuntaa enemmän ja voin oikeesti suunnitella aloittavani vaikka tanssimisen (jonka sijaan aloitin sen kung fun vajaa 7 vuotta sitten) ja salitreenin.

Lisäksi mulle on töistä löytynyt sitä miespuolista juttuseuraa, jota jäin kaipaamaan kun lopetin taistelulajit. On kivaa olla taas yksi jätkistä, mutta kuitenkin saada ne ihailemaan kun on välillä päättänyt laittaa hiuksia tai hameen päälle. Ne myöskin tekee mulle sellaisia kummallisia juttuja välillä kuin vaikka ostaa berliininmunkkeja ("kun mä aattelin hemmotella") tai jää yksin töihin yliaikaa jotta pääsen rättiväsyneenä raahautumaan kotiin (vain 15 min. tavallista myöhemmin).

Ja kahden viikon päästä lähden viikoksi New Yorkiin.

Niin, hyvä elämä.

T.p.l'a.

Huomio huomio! Tämä on tärkeää ja sitä paitsi hauskaa, siispä kerron:

Autotallikollektiivin (eli minun ja muiden espoolaisten perhetyttöjen) ensimmäinen kesänpäättönäyttely T.p.l'a. esittelee tuoretta taidegrafiikkaa elokuun viimeisenä viikonloppuna. Näyttelymme kesto on suppea, jotta esittelyn voivat tehdä taiteilijat itse yhteistuumin. Tulkaa siis katsomaan meitä ja mitä olemme saaneet aikaan!

T.p.l'a.
29. - 31. 8. 2008
Tikkurilan Silkissä


Aukioloajat ovat seuraavanlaiset:
pe 17-20
la 11-20
su 11-17

Jos viikonloppuusi ei kuulu suunnattomasti ohjelmaa ja pääset paikalle koska tahansa, ajaksi voi valita lauantain klo 17, jolloin vietämme avajaisten, päättäjäisten ja keskikohtiaisten välimuotoa. Silloin saa pitää puheen jos haluaa, itse en aio pitää. Toisaalta tässä just ajattelin sitäkin, että johonkin muuhun aikaan meillä on enemmän aikaa selittää ja esitellä töitämme, joten puolensa siinäkin. Saa tulla monta kertaa! Ollaan siellä mahdollisimman kaikki mahdollisimman koko ajan. Itse olen muuten kaikki aukioloajat paikalla, paitsi että lauantai-iltana pitää ehkä lähteä vähän aiemmin kuin mitä suljetaan... (btw: onko epäkorrektia mennä tupareihin ja pyytää saada lainata suihkua?)

Näyttelytilana toimii Tikkurilan Silkki, eli se vanha silkkitehdas siinä Heurekaa vastapäätä, ihan Tikkurilan keskustassa. Osoite on Tikkurilantie 44, asemalta on helppo kävellä. Tekosyitä ei siis kuunnella kaupungissa majailevilta! Muista kaupungeista asti en velvoita tulemaan, mutta meidän näyttely ei valitettavasti lähde Turun kiertueelle.

Lissabon ja liftaus On-Line (LLOL)

Sain vihdoin ja viimein siirrettyä kerääntynyttä kuvasaastaa Internetin kylmälle mutta pehmeälle povelle. Galleriat on saavutettavissa nettialbumistani .

Hieman esimakua:

Lissabon

Liftausreissu



Enjoi!

Final Countdown

Luultavasti (kaikkih te tiedätte mihin mun matiikan numerot perustu, sillä ei ollut mitään tekemistä laskuopin kanssa) 17 päivää jäljellä.

Sataa. Juppe maastossa parinkymmenen varusmiehen (pohjois-karjalan prikaatin poijjat puolustusvoimien sm-fudiskisoista) kanssa. Vedin pidemmän korren.

Eilen Lappeenrannassa. Tänään Jermulaan.

Metsoforte on torstaina 14.8. perinteisesti mukana Art Goes Kapakan Kuorojen kierroksella, vahvistuksenaan vastikään Suomeen palannut tähtisopraano neiti Taskinen. Ilta alkaa kaikkien kuorojen yhteisesityksellä Senaatintorilla klo 19.00, josta jalkaudumme pääkaupungin anniskelulaitoksiin seuraavan ohjelman mukaan:
20.00 Grotesk (Ludwiginkatu 10)
21.00 Porvoonkadun baari (Porvoonkatu 19)
22.00 Helmi (Eerikinkatu 14)
Olisi kiva nähdä yleisön joukossa tuttuja naamoja, erityisesti niitä, joita en vielä paluuni jälkeen ole nähnyt. Voin myös yrittää salakuljettaa teitä jatkoille, ellei keksitä jotain omaa kivaa. Toiset meistä kun eivät ole pussikaljoitelleet kertaakaan tänä kesänä.

Ilmoitusluontoisesti

Olen ilmoittautunut viidelle työväenopiston kurssille. Valitettavasti posliininmaalauksen alkeiskurssit oli ihan hankalasti kaikki, mutta luotan siihen, että ainakin torstaiaamuisin puoli kymmeneltä alkavalla kirjamaalauskurssilla on ihan riittävästi eläkeläisiä. Paperinvalmistuskurssilta kannattaa varmaan etsiä myös, kaksikielisestä akvarellikurssista puhumattakaan. I need a new crowd.

Olen lisäksi ilmoittautunut poissaolevaksi yliopistolle. Se tarkoittaa, että helsinki.fi-sähköposti lakkaa toimimasta ens kuussa. Niin, ja sitä, että identiteettikriisi lienee postissa. Tilattu se ainakin on. Toisaalta, tiedän, keitä siellä on duunissa, joten ehkei se pääse perille.

Haluaisin lisäksi ilmoittaa, että Suunnitelmallisuus, Päämäärät ja Tulevaisuus on niille, ketkä osaa. Haistakoot.

Voisiko Sanni ilmoittaa itsestään, kun on maassa? Sen pitäisi matematiikkani mukaan olla koko lailla nyt, nimittäin.

Where the hell have I been?

Menin metsään.


Luotan, että tiedätte, että luonto on mielestäni perseestä. Mökkieleämä ei kuitenkaan yhtään ole. Se on parasta. Kerron siitä.

Pakkasin mukaani lukemattomia (3) kirjoja ja neitseellisen luonnoslehtiön. Ilokseni voin kertoa lehtiön keränneen hyvän kerroksen harmaita sormenjälkiä, sivujen kuluneen ja kironneeni fiksatiivipullon jättämistä kotiin. Keskityin kuparinkappaleiden kohtaloiden luonnostelun ohella nysväämään taiteellisesti vakavamielisiä, poliittisesti merkittäviä ja yleisesti katu-uskottavia kuvia sukulaisten koirista. Laajentanen repertuaariani lähitulevaisuudessa delfiineihin, sateenkaariin ja tosi söpöihin pikkuponeihin.


Välttelin luontoa asumalla riippumatossa, jossa siirryin mukana tuodun lukemisen loputtua Christie-dekkareihin, joista puolestaan tuli ajankohtaiseksi vieroittautua, kun luettujen pinon total body count nousi kuuteentoista. Suunnittelin toisaalta niiden muuttamista juomapeliksi, jossa odotellaan sitä, että joku päivittelee, kuinka vaikea hyvää palvelusväkeä on löytää nykyään, joku on yllättynyt siitä, kuinka perinpohjaisen järkevä naisihminen joku toinen on, joku sanoo "jos ymmärrätte mitä tarkoitan" (useamman kuin yhden suomentajan fetissi!) tai sisäkön nimi on Gladys...


Vahvasti elliptisoituvaa aikakäsitystäni pyöristi entisestään tuo kuuluisan enigmaattinen paikallisradio, jonka nimestä ihan melkein saan jo selvän (no en) ja joka soitti jatkuvasti sitä yhtä biisiä, joka puolestaan väitti, ettei Elvis ole kuollut ja joku tyttö tulee takaisin. Ja niitä muitakin samoja biisejä se soittaa joka päivä samaan aikaan, yli viikon ajan.

Sain myös sinne välitettynä jo kolmannen sellaisen kirjeen sieltä hyvin kaukaa, johon ei voi vastata, koska lähettäjä elää villiä nomad-elämää vailla pysyvää osoitetta. Reilua: ei.


Sitten tulin pois metsästä. Viime hetkillä uskaltauduin myös ihan oikealle retkelle. Löysin muun muassa tien, nörttien puuhasokkelon (bissetölkkejä ja neonkeltaisia väripanosläiskiä) ja marjoja. Paluuni jälkeen olen leiponut jo kaksi mustikkapiirakkaa (ei-traditionaalisia murupekaanivariaatioita, tarkalleen ottaen kuningatar-, ei mustikkatäytteellä) joista jälkimmäinen hengaa keittiössä juuri nyt.

Muutaman tunnin päästä ryhdymme viettämään rapujuhlia! Helmet on jo kaulassa! Pikee-paita on jo päällä! Tuulihatut leivottu! Hopeat kiillotettu! No ei, viimeinen ei pidä paikkaansa, mutta muut kyllä. Helan går!


Lopuksi haluaisin vielä jakaa kanssanne päivän runon, joka on sekä alku että loppu laajalle lastenrunoilijan uralleni (ks. oheinen kuva):

Piirsin pihalla,
pikkukonna
pissi skissilleni.

(Äiti väittää, ettei lapset muka tiedä, mikä on skissi, mutta mun mielestä se kertoo vaan siitä, että lapsilla on keskimäärin huonompi lapsuus ku mulla, koska mä tiesin ainaski.)