The Queen of calamities

Oletko koskaan seissyt vieraassa kaupungissa vieraassa maassa aamuyöllä yksin naarmuilla ja mustelmilla itkien ilman kännykkää, lompakkoa tai kotiavaimia?

Noh, minä olen. Ei ole kivaa.

Jouduin siis viime yönä ryöstetyksi. Mies tuli takaa pyörällä ja kaatoi maahan. Tappelin vastaan, mutta laukku meni sen sileän tien. (Jätti muuten pyöränsä sinne, pahus, olisi pitänyt kostoksi varastaa se.) En ollut tarpeeksi nopea juoksija eikä pelastavaa ritaria saapunut. Tässä maailmassa prinsessojenkin on vain kerättävä helmat käsiin ja lähdettävä etsimään poliisia.

Joka muuten saapuu tietysti myöhässä, kuten kaikki italiaanot. Ja ovat uskomattoman peloissaan nähdessään nyyhkyttävän blondin. Kaikki tarjosivat kilvan nenäliinoja ja vesilaseja. Kiitos, mutta miten nämä muka mua auttavat? Poliisilaitoksella pitää odottaa kolme tuntia, vaikka puhuisi italiaa. Ehkä viisi tuntia jos en olisi puhunut, koska musta tuli päivän suosituin asiakas nikottelevan italiantaitoni kanssa. Sitä paitsi, minähän olen jo vanha tekijä. On näitä rikosilmotuksia tullu täyteltyä muutama.

BTW kirjottakaa nyt jollekin lapulle Visan sulkupalvelun SUOMEN numero. Koska englantilainen yrittää ohjata teidät jatkuvasti jonnekin Norjaan.
Kyllä tiedän, että Nordea ei ole suomalainen, mutta voi helvetti, en mä silti puhu ruotsia tai norjaa. Ja kyllä siinä on aika iso ero. Eikä me olla mitenkään sukulaiskieliä. Saatana!

Onneksi vuokraisäntäni on ihana isoisähahmo ja halasi ja istutti teekupin ääreen ja antoi itkeä. Ja hoiti naarmuni. Ja hankki aamuksi suklaaleivoksia. Ja lainasi kännykän. Eikä suuttunut vaikka menetin avaimeni asuttuani tällä kolme päivää.

Mutta vihaan silti maailmaa.

AC Fiorentina vs. FC Internazionale Milano, plus italialaista jalkapallo kulttuuria vasta-alkajille

Kauden tärkein ottelu, ainakin fiorentiinien kannalta, pelattiin viime viikon sunnuntaina. Legendaarinen Stadio Artemio Franchi oli ääriään myöten täynnä, tarkoittaen vajaat 50 000 katsojaa Itse asiassa katsomossa oli enemmän ihmisiä kuin Firenzessä (ilman Sestoa ja muita uusia osia) asukkaita. La Violan fanikatsoma, la curva ferroviaria, oli niin täynnä, ettei istumapaikkoja riittänyt vaan ihmisiä seisoi kaikkialla ja keikkui epätoivoisesti aitojen päällä. Jostain kohtalonoikusta sain kuitenkin istumapaikan, tosin se meni hukkaan kun muiden seisoessa oli itsekin pakko seisoa nähdäkseen edes jotain. Tunnelma oli täydellisen kaaottinen, mutta samalla maanisen uskollinen kotijoukkueelle. Harvoin olen kokenut niin hiljaista hartautta kuin minuutin hiljaisuus ennen ottelua valmentaja Cesare Prandellin vaimon muistoksi. Kuvassa La Violan kannattajien tifo, so. banderolli/esitys/spektaakkeli, jonka ultrat järjestävät pelaajien saapuessa kentälle.

Vastassa ollut joukkue, Inter Milan, johtaa serie A:ta kunnon kaulalla, joten ottelun lopputulos 2-0 Interille ei ollut kenellekään yllätys. Olimme vain hyvin tyytyväisiä, että vannoutunut Interfani Miika kykeni pitämään suunsa kiinni. Julkinen teilaus fanikatsomossa ei kuulunut viikonloppusuunnitelmiini.

Suoraan sanottuna ainakin minun harjaantumattomilla silmilläni nähtynä Fiorentiinan peli oli surkeaa. Mahtoivat Nerazzurrin maalit kirvellä Violan faneja, sillä ensimmäisen iski verkkoon ex-Viola Luis Jimenez. Ottelun loputtua nähtiin hieno ele Fiorentinan pelaajilta, jotka jäivät pelaajatunnelin tuntumaan kättelemään Interin pelaajia, häviöstään huolimatta. Niin harvinaista on good loser-kulttuuri täällä päin, että lehtien otsikoissa Interin voitto näytti unohtuneen täysin ja vain Fiorentinan toitotettiin palauttaneen Italian jalkapallolle sen kunnia ja maine. Sanon kyllä, että vähän enemmän vaaditaan ennen kuin minä pystyn tuohon lauseeseen uskomaan. Noh, häviöstä huolimatta Fiorentiinalla on ilmeisesti vielä täydet mahdollisuudet menestymiseen tällä kaudella, niin Italiassa kuin UEFA Cupissakin.

Inter on toiseksi suosituin seura Italiassa. 22,2% italialaisista jalkapallofaneista kannattaa Nerazzurreja. Milanolaisten joukosta porvaristo kannattaa perinteisesti Interiä ja työläistö AC Milania. Ja uskokaa tai älkää, faneilla on täällä jopa poliittinen suuntaus. Interin tapauksessa oikealle nojautuva, Fiorentinasta en tiedä. Tärkeimmillä ultrajoukoilla (elävät ja hengittävät jalkapalloa) on nimet ja erityiset tehtävät. Vanhin joukko, Milanon Fossa dei Leoni, on vuodelta 1968, joten kaipa sitä on jo ehtinyt syntyä jonkinlaisia ultraperheitäkin. Fiorentinan suurin ja vanhin gruppo di ultra on il Collettivo Autonomo Viola, pitää majaansa curva Fiesolessa (ja jonka tifososta nappasin kuvan). Ferroviarian puolella kohtaa ainakin la Vecchia Guardia, joka perustettiin 1993, ja jonka keskelle siis jouduimme.

Ultraryhmät koostuvat yleensä pienestä ydinjoukosta, jolla on ehdoton ja kyseenalalaistamaton valta loppuryhmään nähden. Tärkeimmät tehtävät, "ultranmentaliteetti", ovat: 1. jatkuvat ja loputon laulu ja huuto ptteluiden aikana (tässä ainakin La Viola epäonnistui, joten oletan etten istunut hcryhmän lähettyvillä) 2. pysyä seisaallaan koko ottelun ajan huolimatta istumapaikasta (noh, osalla ei ollut edes tilaa istua, joten siinäpähän seisoivat, useimmat painuivat alas kun häviä näytti varmalta) 3. osallistua mahdollisimman useaan peliin, niin vieraissa kuin kotonakin, huolimatta kustannuksista tai etäisyydestä 4. osoittaa uskollisuutta istumalla katsomossa aina oman ultraryhmänsä joukossa, ns. curva. Jotkin ultraryhmät myös myyvät omia fanituotteita, hankkivat alennuksia lipuista ja saavat varsin rauhassa heilutella jättimäisiä lippujaan muiden katsojien silmien edessä. Mokomat.

Suurinta osaa lauluista ja huudoista en tunnistanut. Onneksi Isabel osoittautui suorastaan neroksi tässä touhussa. Yllättävän suosittu tuntui olevan myös White Stripesin Seven Nation Armyn sävel. Sanoitukset koostuivat usein lähinnä kirosanoista ja loukkauksista (suosikkinamme merdaculo). Ei siis suuria yllätyksiä. Lähes kaikki kuuluivat maskuliiniseen sukupuoleen. Panikoimme ja yritimme kovasti kääntää tilanteen toisin päin arvostelemalla kaikki näkemämme miehet ja yrittämällä löytää hottiksia. Mutta ei niitä ollut. Ainoa istui suoraan edessämme ja oli ehkä noin 18-vuotta. Häpesimme siis kovasti.

Mutta kaikesta tästä huomimatta milanolaisseura Inter jatkaa 13 ottelun jälkeen yhä tappioitta. Liigavitosen Fiorentinan ero kärkeen venähti seitsemään pisteeseen. Tunnelma kaupungissa on ankea, mutta jotenkin yritämme selvitä suuren surumme keskellä. Hyvinhän tässä pärjätään kun ottaa huomioon, että koko klubi hävisi Italian jalkapallokartalta 2000-luvun alussa taloudellisten ongelmien vuoksi ja alennettiin pelaamaan serie B:hen ottelun järjestämisskandaalin jälkeen pari vuotta sitten.



Kuukauden muoti-ilmiö: Kitlers. Löytyvät täältä.

Miksi maailmassa on krapulaa?

Sattuu.

Ja hävettää,

tosin vähemmän kuin voisi luulla. Vähemmän, kuin mihin olisi aihetta.

Olen viime aikoina ollut niin saatanan ärsyttävä, että ihmettelen, miten mua ei ole lukittu vielä mihinkään laitokseen. Olen itse tiedostanut tämän yleisen huonouden, mutten jotenkin vaan ole tehnyt asialle mitään. Eilen päivällä olin töiden jälkeen taas sijaistamassa sitä yhtä kuvisopea. 12-vuotiaita oppilaitani kiinnosti metalligrafiikan tekniikoita huomattavasti enemmän keskustella mun tukasta, mun seksielämästä ja siitä, onko kalja hyvää. Joku pedakoomikko kertokoon mulle, mitä viimeiseen kysymykseen olisi kuulunut vastata!

No niin. Aiheen välttely sikseen. Kävin opetuksen jälkeen ihan itse toteamassa, että onhan se edelleen hyvää, ei ole kalja muuttunut pahaksi maailmasta.

Se, ettei Nokia ole vieläkään tuonut markkinoille puhelinta jossa on alkometri (tiedättehän, ensin sulkeutuvat vastakkaisen sukupuolen edustajien numerot, sitten kaikki muutkin, ja lopulta kun on ihan kasipromillessa, pystyy soittamaan enää taksin, äidille tai hätänumeroon) osoittaa, ettei se ole oikeasti yhtään suomalainen lafka. Hankkisin tällaisen luurin välittömästi, varsinkin kun vanha on eilisen jäljiltä useammassa osassa. Toimii tosin edelleen. Toisaalta ihmisen voisi kuvitella ihan itsekin tajuavan, että jos täytyy pitää kädellä toista silmää kiinni voidakseen tarkentaa katseensa ruutuun nähdäkseen, mitä on kirjoittamassa, ei tekstiviestien lähetys ole kovin hyvä idea.

Ei se mitään.

Seuraavaksi haluaisin jakaa elämänviisauksia, joiden ohittamista suosittelen kaikille niille, jotka paheksuvat elämääni tai epäilevät viisauttani tai molempia ja kaikille muillekin.

-Baarista kannattaa aina lähteä itseään helvetin paljon paremman näköisen tyypin matkaan. Tällä tavalla varmistetaan se, että aamulla jotakuta hävettää enemmän, mikä lämmittää darran kanssa painivaa sielua. Hehkeyden lisäksi muita kriteerejä ei tarvita, mutta jos henkilöllä on kohtalainen musiikkimaku, löytyy aamulla sielunhoitovälineitä läheltä, mikä on kivaa. Tänä aamuna parantuminen alkoi King Crimsonin tahtiin, ei se siis ihan riemuidiootti voinu olla.

-Don't drink and dial -tyyppiset viisaudet ovat täyttä paskaa. Kännipuhelut ovat nimittäin hienoja siitä, että jollei mene tekemään jotain niinkin tyhmää kuin selvin päin olevan henkilön kanssa keskustelu, ei se toinenkaan tyyppi muista aamulla, mistä puhuttiin. Tekstiviesti, tuo saatanan kätyri, sensijaan säilyy seuraavaan päivään, ja niiden saajat voivat sitten kaikessa rauhassa tarkastella, kuinka tuhannen päissään lähettäjän on täytynyt olla. Mikä pahinta, ne säilyvät myös, jotta voin itse lukea, mitä olen kirjoittanut.

-Morkkiksen alhosta kannattaa yrittää nousta muistuttamalla itseään esim. siitä, että ei ole laulanut karaokea, tanssinut pöydällä tai hukannut omaisuuttaan kaupungin yöhön. Paitsi tietysti jos on tehnyt jotain edellisistä, silloin kannattaa keksiä niiden tilalle muita kohtia.

-Kivenlahdesta herääminen on aina jännittävä seikkailu.

-Kun ns. "palkkapäiväkänni" kohtaa ns. "konkurssikännit" liikutaan kielitieteellisesti harmaalla alueella josta tuloksena on luultavimmin tukkakipu.

-Sit oli vielä jotain mut nyt en muista.

Vituttaa se, että jotkut ihmiset tekee mitään niin tervehenkistä ku seuraa maailmanpolitiikkaa tai kiipeilee tuntureilla. Voisittekste ystävällisesti käyttäytyä vähän huonommin?


Suomen Känniääliöt, Esijuopot & Yleiset Epäonnistujat r.y.:n psta

Aino

Edit: Sunnuntai, klo 12:14. Pimeydessä näkyy valonsäde ja tuon säteen nimi on New York Super Fudge Chunk. Myös 20 tunnin yöunet auttavat. On lakannut sattumasta ja alkanut hävettää lisää.


Vasemmassa kyynärpäässäni on jokin hiertymätyyppinen ratkaisu. Tämä ei jaksaisi juuri hämmentää, jos olisin ollut ainut, joka heräsi eilen aamulla kyseisenkaltaisen vamman kanssa. Juuri samassa kohtaa. Julistan ideakilpailun otsikolla "Miten helvetissä?".

Elämän voitto. Ja muutama häviö.

Jee! Kirjoitan tätä uudella vehkeelläni. Kesätyörahat toiminnassa.

Voilá!

Kävin myös Kilpisjärvellä. Oli hieno keikka. En nyt ehdi kertomaan siitä lisää, mutta raportoin erikseen kuvien kanssa.

Pelasimme taas tänään jalkapalloa. Joukkueemme on nyt virallisesti huonoin joukkue koko yliopistolla. Hävisimme tähän mennessä huonoimmalle 6-0. Ehkä sauna auttaa..

Nyt menen syömään. Ja tuijottamaan tätä mun uutta ihastusta.