AC Fiorentina vs. FC Internazionale Milano, plus italialaista jalkapallo kulttuuria vasta-alkajille

Kauden tärkein ottelu, ainakin fiorentiinien kannalta, pelattiin viime viikon sunnuntaina. Legendaarinen Stadio Artemio Franchi oli ääriään myöten täynnä, tarkoittaen vajaat 50 000 katsojaa Itse asiassa katsomossa oli enemmän ihmisiä kuin Firenzessä (ilman Sestoa ja muita uusia osia) asukkaita. La Violan fanikatsoma, la curva ferroviaria, oli niin täynnä, ettei istumapaikkoja riittänyt vaan ihmisiä seisoi kaikkialla ja keikkui epätoivoisesti aitojen päällä. Jostain kohtalonoikusta sain kuitenkin istumapaikan, tosin se meni hukkaan kun muiden seisoessa oli itsekin pakko seisoa nähdäkseen edes jotain. Tunnelma oli täydellisen kaaottinen, mutta samalla maanisen uskollinen kotijoukkueelle. Harvoin olen kokenut niin hiljaista hartautta kuin minuutin hiljaisuus ennen ottelua valmentaja Cesare Prandellin vaimon muistoksi. Kuvassa La Violan kannattajien tifo, so. banderolli/esitys/spektaakkeli, jonka ultrat järjestävät pelaajien saapuessa kentälle.

Vastassa ollut joukkue, Inter Milan, johtaa serie A:ta kunnon kaulalla, joten ottelun lopputulos 2-0 Interille ei ollut kenellekään yllätys. Olimme vain hyvin tyytyväisiä, että vannoutunut Interfani Miika kykeni pitämään suunsa kiinni. Julkinen teilaus fanikatsomossa ei kuulunut viikonloppusuunnitelmiini.

Suoraan sanottuna ainakin minun harjaantumattomilla silmilläni nähtynä Fiorentiinan peli oli surkeaa. Mahtoivat Nerazzurrin maalit kirvellä Violan faneja, sillä ensimmäisen iski verkkoon ex-Viola Luis Jimenez. Ottelun loputtua nähtiin hieno ele Fiorentinan pelaajilta, jotka jäivät pelaajatunnelin tuntumaan kättelemään Interin pelaajia, häviöstään huolimatta. Niin harvinaista on good loser-kulttuuri täällä päin, että lehtien otsikoissa Interin voitto näytti unohtuneen täysin ja vain Fiorentinan toitotettiin palauttaneen Italian jalkapallolle sen kunnia ja maine. Sanon kyllä, että vähän enemmän vaaditaan ennen kuin minä pystyn tuohon lauseeseen uskomaan. Noh, häviöstä huolimatta Fiorentiinalla on ilmeisesti vielä täydet mahdollisuudet menestymiseen tällä kaudella, niin Italiassa kuin UEFA Cupissakin.

Inter on toiseksi suosituin seura Italiassa. 22,2% italialaisista jalkapallofaneista kannattaa Nerazzurreja. Milanolaisten joukosta porvaristo kannattaa perinteisesti Interiä ja työläistö AC Milania. Ja uskokaa tai älkää, faneilla on täällä jopa poliittinen suuntaus. Interin tapauksessa oikealle nojautuva, Fiorentinasta en tiedä. Tärkeimmillä ultrajoukoilla (elävät ja hengittävät jalkapalloa) on nimet ja erityiset tehtävät. Vanhin joukko, Milanon Fossa dei Leoni, on vuodelta 1968, joten kaipa sitä on jo ehtinyt syntyä jonkinlaisia ultraperheitäkin. Fiorentinan suurin ja vanhin gruppo di ultra on il Collettivo Autonomo Viola, pitää majaansa curva Fiesolessa (ja jonka tifososta nappasin kuvan). Ferroviarian puolella kohtaa ainakin la Vecchia Guardia, joka perustettiin 1993, ja jonka keskelle siis jouduimme.

Ultraryhmät koostuvat yleensä pienestä ydinjoukosta, jolla on ehdoton ja kyseenalalaistamaton valta loppuryhmään nähden. Tärkeimmät tehtävät, "ultranmentaliteetti", ovat: 1. jatkuvat ja loputon laulu ja huuto ptteluiden aikana (tässä ainakin La Viola epäonnistui, joten oletan etten istunut hcryhmän lähettyvillä) 2. pysyä seisaallaan koko ottelun ajan huolimatta istumapaikasta (noh, osalla ei ollut edes tilaa istua, joten siinäpähän seisoivat, useimmat painuivat alas kun häviä näytti varmalta) 3. osallistua mahdollisimman useaan peliin, niin vieraissa kuin kotonakin, huolimatta kustannuksista tai etäisyydestä 4. osoittaa uskollisuutta istumalla katsomossa aina oman ultraryhmänsä joukossa, ns. curva. Jotkin ultraryhmät myös myyvät omia fanituotteita, hankkivat alennuksia lipuista ja saavat varsin rauhassa heilutella jättimäisiä lippujaan muiden katsojien silmien edessä. Mokomat.

Suurinta osaa lauluista ja huudoista en tunnistanut. Onneksi Isabel osoittautui suorastaan neroksi tässä touhussa. Yllättävän suosittu tuntui olevan myös White Stripesin Seven Nation Armyn sävel. Sanoitukset koostuivat usein lähinnä kirosanoista ja loukkauksista (suosikkinamme merdaculo). Ei siis suuria yllätyksiä. Lähes kaikki kuuluivat maskuliiniseen sukupuoleen. Panikoimme ja yritimme kovasti kääntää tilanteen toisin päin arvostelemalla kaikki näkemämme miehet ja yrittämällä löytää hottiksia. Mutta ei niitä ollut. Ainoa istui suoraan edessämme ja oli ehkä noin 18-vuotta. Häpesimme siis kovasti.

Mutta kaikesta tästä huomimatta milanolaisseura Inter jatkaa 13 ottelun jälkeen yhä tappioitta. Liigavitosen Fiorentinan ero kärkeen venähti seitsemään pisteeseen. Tunnelma kaupungissa on ankea, mutta jotenkin yritämme selvitä suuren surumme keskellä. Hyvinhän tässä pärjätään kun ottaa huomioon, että koko klubi hävisi Italian jalkapallokartalta 2000-luvun alussa taloudellisten ongelmien vuoksi ja alennettiin pelaamaan serie B:hen ottelun järjestämisskandaalin jälkeen pari vuotta sitten.



Kuukauden muoti-ilmiö: Kitlers. Löytyvät täältä.