Pilvisten päivien tarinoita

"There have to be clouds for there to be silver linings." Emily Potter. Ja tää päivä on sit yks hitonmoinen hopeareunus. Kaikki hyvin ja kivaa.

Eilinen kului paranoiassa. Tila saavutetaan katsomalla liikaa italialaista telkkaria, lukemalla liikaa suomalaista sotahistoriaa ja kuuntelemalla liikaa ympäristön ääniä. Toisin sanoen "lie-in"-päivät eivät ole hyväksi sielulle. Telkkarissa myytiin hytkytin rasvanpolttajia, ihme dustereita, ennustuksia ja sormuksia. Väliin sai uutisia ja Kimi Räikköstä ajamassa "You just too good to be true":n tahtiin. Taas 3+1 kuollut auto-onnettomuuksissa viime viikon aikana. Kaksi lasta.

Sais saatana jo se vuokraisäntä tulla. Muuten jätän pöydälle lapun et Sisso baby, was fun! ja viereen vuokrarahat. Sitä paitsi olen koko ajan varma, että nyt se tulee, ei ku siis nyt, no nyt ainakin. Miten voi nauttia yksin olemisesta jos ei uskalla tehdä just niitä asioita, jotka tekee yksin olosta erityistä? Kuten nudismi, sotku, liian kova musiikki, omituiset kosmetiikkakokeilut?

Mutta liityn positiivisen rintamaan ja väitän et nyt vaan on alkamassa hyvä viikko. Eikä vaan siksi, että voin lopettaa tämän säätämisen ja koettaa kasata olemukseni yhteen geograafiseen pisteeseen. Suomi-koulu maksoi palkkani firenzeläisen hammaslääkärin kautta ja hyvin maksoikin. Jihuu! Meikä vietti siis loppupäivän tuhlaten palkkasekkiä.

Muutenkin virastot toimivat. Mun pitää ainoastaan hankkia kolme nimikirjoitusta, viisi leimaa, maksaa marca di bollito jossain tabaccheriassa ja palata toimistoon, jossa saan lisää leimoja ja nimikirjoituksia. Sitten pääsen lähtemään.

Olin yllättynyt siitä, että a) selvisin surkealla italiallani ja b) kukaan ei yrittänyt kusettaa. Nyt tämän kielenkin opiskelu tuntuu taas mielekkäältä, ehkä sitä joskus taas haluaisi käyttääkin. Pitäisi ainakin yrittää, koska torstaina on kielikoe.

Miksi mun otsikko kuulostaa ihan joltain Jipun laululta? Ei tahdo.