The Queen of calamities

Oletko koskaan seissyt vieraassa kaupungissa vieraassa maassa aamuyöllä yksin naarmuilla ja mustelmilla itkien ilman kännykkää, lompakkoa tai kotiavaimia?

Noh, minä olen. Ei ole kivaa.

Jouduin siis viime yönä ryöstetyksi. Mies tuli takaa pyörällä ja kaatoi maahan. Tappelin vastaan, mutta laukku meni sen sileän tien. (Jätti muuten pyöränsä sinne, pahus, olisi pitänyt kostoksi varastaa se.) En ollut tarpeeksi nopea juoksija eikä pelastavaa ritaria saapunut. Tässä maailmassa prinsessojenkin on vain kerättävä helmat käsiin ja lähdettävä etsimään poliisia.

Joka muuten saapuu tietysti myöhässä, kuten kaikki italiaanot. Ja ovat uskomattoman peloissaan nähdessään nyyhkyttävän blondin. Kaikki tarjosivat kilvan nenäliinoja ja vesilaseja. Kiitos, mutta miten nämä muka mua auttavat? Poliisilaitoksella pitää odottaa kolme tuntia, vaikka puhuisi italiaa. Ehkä viisi tuntia jos en olisi puhunut, koska musta tuli päivän suosituin asiakas nikottelevan italiantaitoni kanssa. Sitä paitsi, minähän olen jo vanha tekijä. On näitä rikosilmotuksia tullu täyteltyä muutama.

BTW kirjottakaa nyt jollekin lapulle Visan sulkupalvelun SUOMEN numero. Koska englantilainen yrittää ohjata teidät jatkuvasti jonnekin Norjaan.
Kyllä tiedän, että Nordea ei ole suomalainen, mutta voi helvetti, en mä silti puhu ruotsia tai norjaa. Ja kyllä siinä on aika iso ero. Eikä me olla mitenkään sukulaiskieliä. Saatana!

Onneksi vuokraisäntäni on ihana isoisähahmo ja halasi ja istutti teekupin ääreen ja antoi itkeä. Ja hoiti naarmuni. Ja hankki aamuksi suklaaleivoksia. Ja lainasi kännykän. Eikä suuttunut vaikka menetin avaimeni asuttuani tällä kolme päivää.

Mutta vihaan silti maailmaa.

Pahoitteluni

Hirveä koepaniikki ja tolkuton italiankielen termien päähän hakkaaminen... ei kun siis tankkaaminen ovat vieneet aikani täysin. Jos en kuole tai oksenna jännityksestä professorin syliin saatan päivittää elämäni tapahtumia jo huomenna.

Toisaalta, älkää olko turhan närkästyneitä. Unohdin myös ilmoittaa äiteelle ja isälle, että olen mm. päässyt turvallisesti Italiaan ja yhä elossa. Miten niin viikko on muka liian pitkä aika kommunikaatiokatkokselle...? Onneksi mun vanhemmat on cool ja selkijärkisiä otuksia. Supoa ei oltu vielä hälytetty.

Nekrologi: Ipod Nano

On tullut aika saattaa eläkkeelle rakas ensimmäisen sukupolven Ipod Nanoni, jonka muisto tulee aina säilymään sydämessäni. Ipod nano tuki minua pitkien junamatkojen ajan ja sietämättömillä automatkoilla väsymättä ja säröilemättä. Huolimatta sääolosuhteista tai matkaseurasta löysi Ipod nano aina juuri oikean kappaleen piristämään oloani ja helpottamaan matkan rasitusta.

Kumppanina kävimme läpi vaikeitakin hetkiä, mutta selvisimme jokaisesta. Ipod nanon kestävyys hämmensi mieltäni usein enkä voi kuin ihailla suurta stressin sietokykyä. Edes lukuisat pudotukset, pakastukset ja yllättävät kylvyt erilaisissa nesteissä eivät lannistaneet urheaa ponnistelijaa ja pikkuinen jatkoi eteenpäin menon hyytymättä.

Viimeisenä vuotenaan rajut elämän tavat ja ikä saivat Ipodin kiinni ja soitto kävi raskaaksi. Lopulta kadotimme yhteyden toisiimme eikä seuralaiseni enää kuullut toiveitani. Tiesimme, että yhteinen taipaleemme oli päättymäisillään. Silti loppu tuli yllättäen ja aivan liian nopeasti, kuten usein käy.

Olen rakkaalle seuralaiselleni ikuisessa kiitollisuuden velassa.

Luottokortti lakkasi toimimasta. Olen taas rahatonna. OP ja Luottokunta pahoittelevat kovasti, mutta vikahan ei ole heidän järjestelmissään.

Onneksi italialaisen postitäti ymmärsi, että haluan lähettää kirjeen ASAP Suomeen, mutta postimaksu ei voi olla yli 1,4 e koska sen enempää mulla ei ole massia. Kirje lähti ja olen totaalisen rahaton.

Fortunamente on flunssassa enkä siis voi tehdä mitään, eikä tee edes mieli ruokaa, joten tyhjää jääkki ei harmita. Päätä särkee, en voi liikkua, huimaa ja oksettaa, nivelet ovat turvonneet ja nenäni muistuttaa perunaa. Rosamunda-perunaa, koska on myös punainen. NIIN.

Eilinen Oasis-ilta B Bopissä ei varmaan auttanut, mutta laulaja oli elävä look-a-like ja riehu lavalla ihan päättömästi. Mulla oli maatushka-huivi ja olin paikan eksoottisin ilmestys. Tärykalvot toipuvat yhä. Tietokoneeni äänentoistosystematiikka on huonohuonohuono, aka paska. Ikäväin Musiikkia, isolla alkukirjaimella. Jopa Oasis kuulosti hyvältä kun sitä soitettiin kuvaa ja rumpujen kanssa. Yeah, I'm digging now. Mut vois raahata kunnon baariin joululomalla, ettei tule pidempiä traumoja jatkuvasta altistumisesta brittimusiikille.

Kaikkoselle tiedoksi, että Niin, on täysin hyvä lause ja pistä niitä kommentaattoreita dunkkuun. Olet muuten maailman paras suomentaja.

Kaikesta huolimatta aion jättää uuden I promessi sposi-kopioni kotiin ypöyksin ja raahautua Ruthiin (juutalainen kosherkasvisravintola) kerjäämään ruokaa Isabelilta ja Emmalta.

Edit 25.11.
Ihan kuin mä muka kehtaisin vääntää toisenkin postauksen tästä yleisestä laiskuudesta. Kierrän ovelasti ja jatkan vanhaa.

Viihdytän itseäni VideoJugilla ja opettelen kaikenlaisia asioita elämästä. Tuijotin myös läpi hyvin hämärän koosteen kielletyistä mainoksista ja nukuin 24. viime tunnista 17.

Juoksivat sitten maratoninkin täällä. Huusin parille hullulle suomalaiselle, jotka välttämättä halusivat tulla kärsimään tänne kurjaan säähän. Lämmintä kyllä on (ulkona siis, eroa sisälämpötilaan huikeat 2C, sisällä +19C ja ulkona +17C), mutta harmaata ja sataa. Poliisin hukilupterit pörräsivät talomme yläpuolella koko aamun. Kiitos vain kovasti.

Ruth oli kiinni, joten päädyimme meksikolaiseen ja joimme liikaa hämäriä litkuja. Ruoka oli myös hyvin tulista ja ravintola liian täynnä, kiipeilimme pöytien yli ja ali. Logiikka seuraten Firemzen vanhon englantilainen pubi on meksikolainen Kikuya. Visa-korttini heräsi horroksesta baarissa ja toimi hetken. Omistaja selitti laitteen hyväksyvän vain kauniiden ja hänen rakastamansa naisten kortteja. POP. Mulla on siis Visa, jolla voi ostaa vain alkoholia. Sääli vain, et tarvitsisin lähinnä ruokaa.

Kruunaan tän kaiken kuuntelemalla loopilla Zazien Un point C'est toi. Katsokaa ihmeessä video.

Olen ollut kotona kaksi päivää, samoin Ema. Emmekä silti ole nähneet toisiamme kertaakaan. Tätä kutsutaan taidoksi.

Miksi maailmassa on krapulaa?

Sattuu.

Ja hävettää,

tosin vähemmän kuin voisi luulla. Vähemmän, kuin mihin olisi aihetta.

Olen viime aikoina ollut niin saatanan ärsyttävä, että ihmettelen, miten mua ei ole lukittu vielä mihinkään laitokseen. Olen itse tiedostanut tämän yleisen huonouden, mutten jotenkin vaan ole tehnyt asialle mitään. Eilen päivällä olin töiden jälkeen taas sijaistamassa sitä yhtä kuvisopea. 12-vuotiaita oppilaitani kiinnosti metalligrafiikan tekniikoita huomattavasti enemmän keskustella mun tukasta, mun seksielämästä ja siitä, onko kalja hyvää. Joku pedakoomikko kertokoon mulle, mitä viimeiseen kysymykseen olisi kuulunut vastata!

No niin. Aiheen välttely sikseen. Kävin opetuksen jälkeen ihan itse toteamassa, että onhan se edelleen hyvää, ei ole kalja muuttunut pahaksi maailmasta.

Se, ettei Nokia ole vieläkään tuonut markkinoille puhelinta jossa on alkometri (tiedättehän, ensin sulkeutuvat vastakkaisen sukupuolen edustajien numerot, sitten kaikki muutkin, ja lopulta kun on ihan kasipromillessa, pystyy soittamaan enää taksin, äidille tai hätänumeroon) osoittaa, ettei se ole oikeasti yhtään suomalainen lafka. Hankkisin tällaisen luurin välittömästi, varsinkin kun vanha on eilisen jäljiltä useammassa osassa. Toimii tosin edelleen. Toisaalta ihmisen voisi kuvitella ihan itsekin tajuavan, että jos täytyy pitää kädellä toista silmää kiinni voidakseen tarkentaa katseensa ruutuun nähdäkseen, mitä on kirjoittamassa, ei tekstiviestien lähetys ole kovin hyvä idea.

Ei se mitään.

Seuraavaksi haluaisin jakaa elämänviisauksia, joiden ohittamista suosittelen kaikille niille, jotka paheksuvat elämääni tai epäilevät viisauttani tai molempia ja kaikille muillekin.

-Baarista kannattaa aina lähteä itseään helvetin paljon paremman näköisen tyypin matkaan. Tällä tavalla varmistetaan se, että aamulla jotakuta hävettää enemmän, mikä lämmittää darran kanssa painivaa sielua. Hehkeyden lisäksi muita kriteerejä ei tarvita, mutta jos henkilöllä on kohtalainen musiikkimaku, löytyy aamulla sielunhoitovälineitä läheltä, mikä on kivaa. Tänä aamuna parantuminen alkoi King Crimsonin tahtiin, ei se siis ihan riemuidiootti voinu olla.

-Don't drink and dial -tyyppiset viisaudet ovat täyttä paskaa. Kännipuhelut ovat nimittäin hienoja siitä, että jollei mene tekemään jotain niinkin tyhmää kuin selvin päin olevan henkilön kanssa keskustelu, ei se toinenkaan tyyppi muista aamulla, mistä puhuttiin. Tekstiviesti, tuo saatanan kätyri, sensijaan säilyy seuraavaan päivään, ja niiden saajat voivat sitten kaikessa rauhassa tarkastella, kuinka tuhannen päissään lähettäjän on täytynyt olla. Mikä pahinta, ne säilyvät myös, jotta voin itse lukea, mitä olen kirjoittanut.

-Morkkiksen alhosta kannattaa yrittää nousta muistuttamalla itseään esim. siitä, että ei ole laulanut karaokea, tanssinut pöydällä tai hukannut omaisuuttaan kaupungin yöhön. Paitsi tietysti jos on tehnyt jotain edellisistä, silloin kannattaa keksiä niiden tilalle muita kohtia.

-Kivenlahdesta herääminen on aina jännittävä seikkailu.

-Kun ns. "palkkapäiväkänni" kohtaa ns. "konkurssikännit" liikutaan kielitieteellisesti harmaalla alueella josta tuloksena on luultavimmin tukkakipu.

-Sit oli vielä jotain mut nyt en muista.

Vituttaa se, että jotkut ihmiset tekee mitään niin tervehenkistä ku seuraa maailmanpolitiikkaa tai kiipeilee tuntureilla. Voisittekste ystävällisesti käyttäytyä vähän huonommin?


Suomen Känniääliöt, Esijuopot & Yleiset Epäonnistujat r.y.:n psta

Aino

Edit: Sunnuntai, klo 12:14. Pimeydessä näkyy valonsäde ja tuon säteen nimi on New York Super Fudge Chunk. Myös 20 tunnin yöunet auttavat. On lakannut sattumasta ja alkanut hävettää lisää.


Vasemmassa kyynärpäässäni on jokin hiertymätyyppinen ratkaisu. Tämä ei jaksaisi juuri hämmentää, jos olisin ollut ainut, joka heräsi eilen aamulla kyseisenkaltaisen vamman kanssa. Juuri samassa kohtaa. Julistan ideakilpailun otsikolla "Miten helvetissä?".

Krapula

Sattuu.

Koska en vaan osaa, osa 666

Olen näinä muutamina jo vierähtäneinä aamupäivän tunteina osoittautunut kykenemättömäksi suoriutumaan muun muassa seuraavista yksinkertaisilta vaikuttavista mutta todellisuudessa korkeampaa älyä vaativista tehtävistä: voileivän voitelu, julkisten kulkuneuvojen käyttö, luennolla hereillä pysyminen, tapetointi ja hyllyn purkaminen ja sen osien pesu. Ihminen ei voi olla näin käsi, ei vaan voi! Vieno pakotus ohimoiden seudulla sanoo, että kaljaa osaan sentään vielä juoda, mutta siihen se taitaa sitten jäädäkin. Olen tainnut kaiken hyvän lisäksi tämänhetkisen maailmantuskani ansaita, koskapa olen saattanut ehkä hiukan vähän niinku laulaa karaokessa Britney Spearsia ja Shania Twainia. Ei pitäis.

Krapulassa ei varmaan pitäisi myöskään mennä sisustusmessuille, mutta ehkä siitä tulee ihan hauskaa. Ensin aion viettää laatuaikaa lusikan ja maapähkinävoipurkin kanssa sohvalla. Sielunhoitomusiikkina soi repeatilla Alexi Murdochin Orange Sky, jota voin suositella kaikille muillekin, jotka olivat kyllin tyh... siis mediaseksikkäitä lähteäkseen tiistaina baariin. Myös Imogen Heapin Hide and Seek on oiva ratkaisu, kun darra on pesiytynyt sieluun eikä lähde kuin kulumalla.

Tällaisina päivinä itkupotkuraivarin syyksi riittää, etten löydä just sitä maailman parasta villapaitaani mistään, se kun ihan varmasti suojelisi mua niin maailmalta kuin itseltänikin.

Ai niin: paljon synttäriä Pixien rakkaalle miehekkeelle!

Ookkonä Ouluusta? Koska itse olen väliaikaisesti, eikä se ole mitään herkkua. Sen voin sanoa.

Olen jälleen Oulussa. Siirtymä oli yllättävän kivuton. Luvassa oli jopa lupaavat kekkerit paikallisella kaupunginteatterilla.
Saavuttuani "kotiin", oli luvassa pienimuotoinen muuttoprojekti viihtyisämpään huoneeseen ja tutustuminen kämppätovereihini. Toinen heistä oli kylläkin asunut asunnossamme jo ennen minua, mutta kommunikaatiomme oli lähinnä muutamia vaihdettuja lauseita hänen epäonnistuttaan välttämään katseeni.
Juoksenneltuani aikani pitkin kaupunkia ruoan, alkoholin ja pääsylippujen perässä, vietimme pienimuotoiset pohjat uudessa huoneessani erään opiskelutoverini kanssa. Teatterijuhlat olivat tyydyttävät, joskin kaikenkattava hiostuminen vaikeutti mukavoitumista. Ilta päättyi, kuten useasti Oulussa, pikaruokalan jonoon.

Maanantaina alkoi koulu...

En ole vieläkään selvinnyt.

Seuraavassa numerossa esittelen enemmän seikkailuitani ja paljastan mahdollisesti uusimmat ruumistaidehankintani...

/Paha (, tai huono) Arkkitehti