Kielipelejä

Jonkun on oltava yllättynyt siitä, etten ottanut tätä aiemmin puheeksi…
Olen itse hyvin hämmentynyt siitä, että viimeisen kolmen kuukauden aikana oon päässyt käyttämään kaikkia osaamiani kieliä. Englantia puhun edelleen omassa tyttöporukassa (uskomattoman kauniilla teksasilaisella aksentilla, kiitos Hollyn ja Felician, joiden mielestä ”sun englanti on ihan täydellistä, koska puhut just niin kuin me!”) ja se on mun ”rentoutumiskieli”, eli kun haluan esittää asiat helposti tai lukea jotain vain huvin vuoksi, se on aika suurella todennäköisyydellä englanninkielistä. Ranskaa puhun välillä ransuvaihtareiden kanssa. Olin puhunut Jamesin kanssa jo muutaman minuutin verran ranskaa ennen kuin se tajus: ”Hei, sä puhut ranskaa!” Ben, oui…Alkoholilla saattoi olla osuutta asiaan. Siis ei siihen puheeseen, vaan hitaaseen sytytykseen. Kun kämppiksenä on katalonialaisia (huom! niitä ihmisiä ei kukaan täysjärkinen kutsu katalaaneiksi! tämä tiedoksi myös Hesarin toimitukseen!!!), vähintäänkin hyvät yöt ja kirjan ja ruusun päivät tulee toivotettua katalaaniksi (”Bon dia de Saint Jordi!” vaan teillekin, jotka vietätte sitä vääränä päivänä). Josemí on kotoisin Galiciasta, eli välillä heitetään jotain portugaliksi, niin kuin onnittelulauluja tai jotain vastaavaa. Ruotsia käytin Nicaraguassa Maritin ja Johanin kanssa salakielenä (tyyliin: ”nyt tää tyyppi alkaa ahdistaa, tulkaa pelastamaan!”). Sen reissun jälkeen alkoi oikeasti harmittaa, etten osaa ruotsia niitä kuuluisia ”hyviä tietoja” (?!) paremmin. Ekaa kertaa mulla ois henkilökohtainen intressi sen kielen opiskeluun.
Yleisesti ihmiset on olleet ihan pähkinöinä mun kielitaidosta ja levittäneet tietoa kaikille. Olen hetken aikaa paistatellut ja ottanut ihailun vastaan ja sen jälkeen, niin kuin nöyrän suomalaisen kuuluukin, paljastanut, etten ole Suomen oloissa millään tavalla kummajainen, vaan kaikki osaavat ainakin kahta, useimmat kolmea tai neljää kieltä jo lukiosta valmistuessaan. Ja Zivka vie kielissä edelleen voiton, vaikkakin mun mielestä ei voida laskea sitä, että osaa kahta slaavilaista ja laskee koko ryhmän kielet omiin taitoihinsa…Ärsyttäviä tuollaiset tiiviit kieliperheet…murh.
Sitten jää jäljelle se kaikista kaunein kieli. Useimmiten menee päiväkausia niin, etten sano suomeksi mitään ja sitten se tuntuu suussa ihan oudolta. Kerran unohdin, mitä tulevat apteekkarit opiskelee. Olin aivan varma, että se on lääketiedettä. Pohdin asiaa kokonaisen päivän, enkä vieläkään ihan täydellä varmuudella muista oikeaa sanaa. En vaan kehtaa tarkistaa sitä. Ekaan pariin viikkoon täällä en uskaltanut kuunnella suomalaista musiikkia ollenkaan, koska tiesin, että se avaisi hanat välittömästi. Jotenkin laululyriikat tuntuu ihan uskomattoman hienoilta sanataideteoksilta nykyään. Vain siksi, että on oppinut entistä paremmin tajuamaan kaikki ne pienet vivahteet, mitä omaan kieleen ja sen ymmärtämiseen sisältyy. Ja myönnetään, että kun sain uutta musiikkia Suomesta, yhdistelmä Tuure Kilpeläisen sävel – Aulikki Oksasen sanat – Vuokko Hovatan ääni sai mut itkemään lähes hysteerisesti. Siitäkin huolimatta valtava kiitos isollesiskolle, valinta osui aivan nappiin. Huomattavasti syvempää tekstiä kuin Romeon ”Noche de sexo”, paikallinen merkkiteos.