maanantai 9. kesäkuuta 2008

Ekojen kertojen suma

Palasin juuri reissulta, joka sisälsi aika monia ekoja kertoja. Tämä listaus antanee osviittaa siitä, mitä kaikkea La Fortunassa tuli nähtyä ja koettua.

Eka kerta Maritin kanssa: Koska muu jengi oli joko rahapulassa tai vuoristokiipeilemässä Chirripólla, lähdettiin norjalaisen ystäväni kanssa kahdestaan reissuun. Ollaan viime kuukaudet oltu kuin paita ja peppu, ja tällä reissulla tuli todettua, että yhteiselo sujuu harvinaisen leppoisasti. Kyllä meidän kelpaa yhdessä lähteä kuukauden road tripille Keski-Amerikkaan. Ainut vaara on, että sorrutaan liikaan luksukseen (lue: ilmastoituihin huoneisiin tai jälkiruokiin) tai unohdetaan omat päämme jonnekin. Lievää hajamielisyyttä on ilmassa. Voitte ehkä kuvitella, millainen tyyppi on kyseessä, jos se on sitä mieltä, että mä oon erityisen käytännönläheinen ja järkevä…

Eka tulivuori: Arenal on melko varmasti ensimmäinen aktiivinen tulivuori, jonka olen elämässäni nähnyt. Tehtiin opastettu kävelyretki kansallispuistoon (niitä perinteisiä otuksia; laiskiaisia, kolibreja ja mölyapinoita) ja sen jälkeen, illankoitteessa, tuijotettiin vuorta niin kauan, että nähtiin laavaa. Ei saatu tallennettua niitä pieniä punaisia pilkkuja vuoren kyljessä valokuviin, mutta kyllä se varmasti oli sitä itseään. Lisäksi vuoren toisen kyljen tuntumaan ilmestyi sateenkaari. Se alkoi olla jo melkein liian idyllistä.

Eka kerta pyörän selässä Costa Ricassa: Viimeisenä päivänä vuokrattiin pyörät ja fillaroitiin katsomaan La Catarata de Fortunaa, läheistä vesiputousta (kuuluu myöskin ekoihin kertoihin, ehkä). Lonely Planetin ohjeistus ”Unless you’re Lance Armstrong, don’t bike here” oli varsin paikkaansa pitävä, mutta välillä täytyy kokeilla omia rajojaan. Ja mikäs sen parempi tapa kuin pyöräillä 6 kilometriä ylämäkeen miesten pyörällä 30 asteen helteessä. Kun päästiin vesiputoukselle, yltä päältä aurinkorasvan, ötökkämyrkyn ja hien sekoituksessa, oltiin melko tyytyväisiä itseemme. Ainakin vaikutettiin huimasti sporttisemmilta kuin kaikki muut turistit, jotka saapuivat putoukselle joko bussilla, mönkijällä tai hevosella. Upeat maisemat ja pulahdus jokeen auttoivat tehokkaasti unohtamaan matkan kärsimykset. Paluumatka, joka sujui noin kolme kertaa nopeammin kuin matka sinne, saikin sitten aikaan seuraavan ekan kerran.

Eka kerta, kun pelkäsin henkeni puolesta pyörän selässä: Kun saapuu jonnekin ylämäkeä, on melko luonnollista, että paluumatka on alamäkeä. Harvinaisen jännittävä kokemus ihmiselle, joka a) on kotoisin hyvin lättänästä maasta, b) ei ole koskaan ajanut pyörällä, jossa ei ole jalkajarruja, c) kieltäytyi reteästi pyörävuokraamon tarjoamasta kypärästä. Munuaiset saivat kyytiä, kun rytyytettiin menemään kilometrejä alamäkeä päällystämättömässä maastossa. Olin melko varma, että multa irtoaa hampaita, ja kädet kipeytyivät, kun jarrua oli pakko painaa koko ajan, niilläkin osuuksilla, kun kuviteltiin olevamme tasaisella maalla. Tunnen aika monta ihmistä, jotka olisivat saaneet siitä aivan uskomattomia kiksejä. Ainakin siihen asti kun alkoi sataa, aurinkorasva valui silmiin, ja niitä pystyi pitämään auki vain yhtä kerrallaan. Syvyysnäön puute tuo huimasti lisää haastetta letkassa pyöräilyyn. Se oli loistoreissu. Lisää tarinoita kerrottavaksi.

Eka kerta kuumassa lähteessä: Eka päivä La Fortunassa oli hemmottelupäivä, ja lähdettiin ökyilemään Baldín kylpylään. Kuinka viehättävää: lauma amerikkalaisia turisteja ja kaksi opiskelijatyttöä, joilla oli varaa tasan yhteen drinkkiin allasbaarissa. Se tuntui väärältä (toisteltiin toisillemme, kuinka meidän siipat todella vihais tätä paikkaa) mutta ah, niin rentouttavalta. Uskon vakaasti, että kuuman lähteen vesi parantaa kaikki vaivat ja kolotukset. Baldíssa oli myös ”sauna”. Niihin ei ikinä kannattais mennä ulkomailla, varsinkaan, jos näkee ulkopuolella varoituskyltin ”Lämpötila 50 astetta. Älä vietä saunassa 15 minuuttia kauempaa.” ja osoittelee sitä nauraen kuin mielipuoli. Oli kylmä, juu. Mutta onneksi altaat oli vähän neljänkymmenen asteen molemmin puoli ja Piña Colada maistui herkulliselta. Ja no, me ei ehkä koskaan saada tarpeeksemme amerikkalaisille turisteille nauramisesta.

Oli aika hyvä viikonloppu.

3 kommenttia:

aino kirjoitti...

Olen kieltämättä melko itsekeskeinen otus, mutta mun mielestä on ihanaa, että sä olet alkanut kirjoittaessasi käyttää kappaleenjakoa!

Sandra kirjoitti...

Njaah...Se oli vaan taa listaus. Ja on muissakin jonkinnakoinen jako, se vaan ei oo merkattu tyhjalla rivilla. Eika blogissa saa ruveta kielipoliiseilemaan!!!

Anonyymi kirjoitti...

Minä myös osasin arvostaa kappalejakoa.
Mua kyllä alkaa näin isosiskon ominaisuudessa huolestuttamaan se teidän reissu... Jos joku oikeasti pitää sua käytännönläheisenä niin HALOO! Sä oot yhtä käytännönläheinen kuin mä oon naisellinen... Tai no joo, myönnetään, että mä oon naisellisempi kuin...
Suukkoja palleroiselle! Olet rakas <3