Kampuselämää

Kyllähän niitä Suomessakin kutsutaan kampuksiksi, mutta täällä se todella on sellainen: aidattu alue, jonka sisäpuolella liikkuu yksinomaan opiskelijoita ja yliopiston henkilökuntaa, satunnaisia patínmyyjiä lukuun ottamatta. (patí saa oman postauksensa myöhemmin)

Kampuksen sydän on prétil, Biblioteca Carlos Monge Alfaron edessä oleva aukio, joka on aina täynnä ihmisiä ja elämää. Jos sopii tapaavansa jonkun siellä, kannattaa sopia paikka melko tarkkaan, koska ihmisten etsiminen sieltä - vaikka ne olisivatkin suuria ja valkoisia - on melko vaikeaa. Semana U:n ja muiden tapahtumien aikaan prétilillä on musiikkiesityksiä, artesaanimyyjäisiä ja kaiken maailman performansseja.

Kampuksella on myös paljon vihreää, lampi, jossa asuu karppeja, jalkapallokenttä ja joki, joka sateen sattuessa (huono ilmaus; täällä se ei "satu" vaan lösähtää paikalleen kuin 200-kiloinen nainen retkijakkaralle) tulvii vähäisen ja haisee pahalle. Ympäri nurmikoita pyörii pariskuntia imeskelemässä toistensa kitarisoja. Jos yliopistolla tehtäisiin kysely siitä, kuinka moni on harrastanut seksiä kampuksella, noin 85 % vastaisi myöntävästi. Loput ei vaan kehtaisi tunnustaa sitä.

Peruskoulupuku täällä päin maailmaa on toppi ja farkut sekä avokkaat (mikä yllätys!). Tica-siskot ei niinkään välitä säänmukaisesta pukeutumisesta: ne käyttää sateellakin ballerinoja tai sandaaleita ja kuumimpina päivinä nahkasaappaita ja toppatakkia. Tämä ei mahdu skandinaavittarien järjenjuoksuun ollenkaan. Kaikkein kampususkottavimpia ovat kuitenkin lääketieteen opiskelijat, jotka pukeutuvat leikkaussaliasuihin. Niitä löytyy kaikissa sateenkaaren väreissä ja rintataskun kohdalle on kirjailtu opiskelijan nimi. Lääkisläiset tuntuvat olevan niin mieltyneitä tähän asuun (jota hellepäivinä kadehdin armottomasti; se näyttää niin vilpoisalta), että ne käyttävät niitä myös viikonloppuisin baarissa. Vapaalla olevan lääkisläisen erottaa siitä, että sillä ei ole mukana instrumenttilaukkua.

Kampuksen editse kulkee Calle de la Amargura, josta löytyy kaikki opiskelijaelämään tarvittava, eli halpaa kaljaa ja pizzaa. Myös kopiopaikkoja ja nettikahviloita on pilvin pimein. Siellä sijaitsee myös mun ja Maritin suosikkikahvila Dona, johon ei enää kehdata mennä, koska ne tädit tietää heti, mitä tilataan. Ollaan siis tilapäisesti donitsi-rehabilla. Joku väitti, että iltaisin siellä liikkuu myös prostituoituja, mutta mun on pakko tunnustaa, että en erottaisi sellaista normaaliin bileasuun sonnustautuneesta lattarikanssasiskostani. Sori, tytöt, mutta vähäisempikin cleavage riittäisi.

Tällaisessa pikku maailmassa mä siis kuljeskelen päivästä toiseen, pelaten omaa "arvaa, mikä tiedekunta?"-peliäni. Se on vaikeaa, koska täällä teekkaritkin näyttää ihan normaaleilta. Niiden kahvilan erottaa siitä, että monisteiden sijaan ihmiset istuu laskinten kanssa. Kyllä, nyt ollaan kaukana Otaniemestä.

Ai niin! Melkein unohdin mainita kampuksen oman kaupan. HY ei tunnetusti ole kovinkaan materialistinen yliopisto, mutta täältä löytyy kaikkea UCR-kylmälaukuista UCR-sateenvarjoihin. Itse ajattelin hamstrata UCR-huppareita ja -t-paitoja. Myös jokaisella oppiaineella on oma paitansa, mutta tänä vuonna filologien paita on ruma, joten jääköön ostamatta. Vaikuttaa vähän siltä, että joka ikistä kissanristiäistä varten painatetaan oma t-paitansa. Otan osaa hysteriaan ja kuljen ympäri Helsinkiä todistellen asuneeni joskus ulkomailla. Jos kehtaan pukeutua huppariin julkisella paikalla. Kun ei kerran "Olin au pairina Ranskassa, tuliaisina toin luhistuneen itsetunnon" - paitojakaan ole vielä olemassa.