perjantai 23. marraskuuta 2007

Luottokortti lakkasi toimimasta. Olen taas rahatonna. OP ja Luottokunta pahoittelevat kovasti, mutta vikahan ei ole heidän järjestelmissään.

Onneksi italialaisen postitäti ymmärsi, että haluan lähettää kirjeen ASAP Suomeen, mutta postimaksu ei voi olla yli 1,4 e koska sen enempää mulla ei ole massia. Kirje lähti ja olen totaalisen rahaton.

Fortunamente on flunssassa enkä siis voi tehdä mitään, eikä tee edes mieli ruokaa, joten tyhjää jääkki ei harmita. Päätä särkee, en voi liikkua, huimaa ja oksettaa, nivelet ovat turvonneet ja nenäni muistuttaa perunaa. Rosamunda-perunaa, koska on myös punainen. NIIN.

Eilinen Oasis-ilta B Bopissä ei varmaan auttanut, mutta laulaja oli elävä look-a-like ja riehu lavalla ihan päättömästi. Mulla oli maatushka-huivi ja olin paikan eksoottisin ilmestys. Tärykalvot toipuvat yhä. Tietokoneeni äänentoistosystematiikka on huonohuonohuono, aka paska. Ikäväin Musiikkia, isolla alkukirjaimella. Jopa Oasis kuulosti hyvältä kun sitä soitettiin kuvaa ja rumpujen kanssa. Yeah, I'm digging now. Mut vois raahata kunnon baariin joululomalla, ettei tule pidempiä traumoja jatkuvasta altistumisesta brittimusiikille.

Kaikkoselle tiedoksi, että Niin, on täysin hyvä lause ja pistä niitä kommentaattoreita dunkkuun. Olet muuten maailman paras suomentaja.

Kaikesta huolimatta aion jättää uuden I promessi sposi-kopioni kotiin ypöyksin ja raahautua Ruthiin (juutalainen kosherkasvisravintola) kerjäämään ruokaa Isabelilta ja Emmalta.

Edit 25.11.
Ihan kuin mä muka kehtaisin vääntää toisenkin postauksen tästä yleisestä laiskuudesta. Kierrän ovelasti ja jatkan vanhaa.

Viihdytän itseäni VideoJugilla ja opettelen kaikenlaisia asioita elämästä. Tuijotin myös läpi hyvin hämärän koosteen kielletyistä mainoksista ja nukuin 24. viime tunnista 17.

Juoksivat sitten maratoninkin täällä. Huusin parille hullulle suomalaiselle, jotka välttämättä halusivat tulla kärsimään tänne kurjaan säähän. Lämmintä kyllä on (ulkona siis, eroa sisälämpötilaan huikeat 2C, sisällä +19C ja ulkona +17C), mutta harmaata ja sataa. Poliisin hukilupterit pörräsivät talomme yläpuolella koko aamun. Kiitos vain kovasti.

Ruth oli kiinni, joten päädyimme meksikolaiseen ja joimme liikaa hämäriä litkuja. Ruoka oli myös hyvin tulista ja ravintola liian täynnä, kiipeilimme pöytien yli ja ali. Logiikka seuraten Firemzen vanhon englantilainen pubi on meksikolainen Kikuya. Visa-korttini heräsi horroksesta baarissa ja toimi hetken. Omistaja selitti laitteen hyväksyvän vain kauniiden ja hänen rakastamansa naisten kortteja. POP. Mulla on siis Visa, jolla voi ostaa vain alkoholia. Sääli vain, et tarvitsisin lähinnä ruokaa.

Kruunaan tän kaiken kuuntelemalla loopilla Zazien Un point C'est toi. Katsokaa ihmeessä video.

Olen ollut kotona kaksi päivää, samoin Ema. Emmekä silti ole nähneet toisiamme kertaakaan. Tätä kutsutaan taidoksi.

6 kommenttia:

mononegro del fuego kirjoitti...

Just!!
Blogispämmibotit ovat löytäneet pienen ja herkän yhteisömme!

Mutta siis.

Rahatonna on ihan helvetistä olla. Voin näin kokeneena konkarina todeta. Sitä voi kyllä nitkutella tosi pitkään ilman rahaa, mutta lopulta alkaa vaan vituttaa liikaa. Toivottavasti heruu massia pikapuoliin!

Helsingissä baariin, jos on rahaa!

Kaikkonen kirjoitti...

kiitos, tuli hyvä mieli. tänään kaiken järjen mukaan pitäisi olla krapula ja morkkis, mutta ei se aina tuu. nyt katotaan pasilaa ja taiteilin itseäni (kyllä) itä-vantaalaisessa kylpyhuoneessa. oli vaikeaa, ja meinasin jäädä jumiin,sillä en omista juuri nyt kissamaisen sulavia liikkeitä. damn.

ps. halpa kalja on hyvää.

Sandra kirjoitti...

Toihan on siis portugalia!!!
En suomenna nyt, koska on kiire I:n tupareihin, mutta voin joku toinen päivä katsoa, mitä tuo suloinen veljeskansamme meille mainostaa. ja sen ken sanoo pahan sanan portukiiseistä saa mun ikuiset vihat päälleen. Ne on parhaita.

mononegro del fuego kirjoitti...

Se on jotain perusmainostusta. Tunnistin portugaliks (yheltä ... foorumilta, jolla mä hengaan) ja käänsin babelfishillä.
Spämmiä sanalla sanottuna

aino kirjoitti...

Ilmainen kalja on hyvempää.

Kaikkonen kirjoitti...

nojoo, siis ilmaista kaljaahan mä join. mut sille, joka se maksoi, se oli halpaa.

mä olen edelleen itä-vantaalla ja mun suunnitelmat ikeaan menosta jäi. pahasti.