maanantai 30. kesäkuuta 2008

Aikuisten oikeesti landella

Kuvittelin, että Miehikkälä olis ihan tarpeeksi helvetin tuolla puolen, mutta ei. Tämähän on jumalauta ihan metropoli verrattuna naapurikyliin! Vietettiin ihastuttava ilta muurinpohjalettujen ja savukalan seurassa keskellä, kirjaimellisesti, ei mitään.

Kaunista oli ja löytyi koiria, kissoja, kaloja, hamstereita ja kalkkunanpoikasia. Lisäksi merta, lampea, iiriksiä, uima-allas ja kaksi saunaa. Viisi tietokonetta, kolme autoa, traktoreita, mopoja, prätkä ja vanha ruotsinvallanaikainen rajakivi. Tämä kaikki pikku metsätien päässä. Ainakin minun mielestäni. Ja oli muuten mutkainen tie, thus tuskainen ajomatka. Lisäksi nähtiin se meri, vene, rajavartiolaitos ja keisarinlähde. Opittiin myös missä oli keisarin huvijahti ja huvipuisto (paljon hupijuttuja tällä keisarilla) ja mikä on tura. Opettavaista.

Tajusin nimittäin, että näin landella, keskellä ei mitään, en ole ollut reiluun pariin vuoteen. Havainto oli aika pelottava, kun just tuli muutettua tähän hukkapalaan.

Tätä kaupunkivajetta oli paikattava pikimmiten ja onneksi pääsin tänään Haminaan. Juu, ymmärrän miten säälittävät hoitokeinot mulla on, mutta tyhjästä on paha nyhjäistä. Tulen ensi viikolla stadiin, joten eiköhän tämä tästä...

Muuten päivän kohokohtiin kuuluivat hirveä pankkisäätö vuokravakuuden kanssa, Salpapesulassa vierailu (ne silittää alushousutkin!) ja ilmaisen Pelimannipäivä-lipun hankinta. Kunnan työntekijäjä olen näes etuoikeutetusti etuoikeutettu kaikenlaisiin etuoikeuksiin (hih). Kuten kuntosaliin, uimahalliin ja Miehikkälän Pelimannipäivien sunnuntaikonserttiin. Onneksi olen sunnuntaina töissä, ettei tarvitse keksiä tekosyitä kotiin jäämiselle.

4 kommenttia:

aino kirjoitti...

Hengaan ens viikon iltavuorossa, joten näenhän naamaasi joskus ennen kello kahta ensi viikolla? Ehdotan aamiaisleivoskahveja Design Forumin kahvilassa. Tai mitä tahansa muuta porvarillista, joka toisi vähän hohtoa arkeen.

Inka kirjoitti...

Mä voisin liittyä mukaan jos saan. Ja jos mulla siis ei ole aamuvuoroa... eli pe, la tai su kävis. Torstaina vikisen kotona kun mun olkavarsi on viilletty auki.

Ja voisin Aino hakea verhoni joskus lähiaikoina, kenties jopa samassa yhteydessä jos se onnistuu?

Inka kirjoitti...

Voisko joku niinku jotenki vastata niinku?

NärhiA kirjoitti...

turha valittaa.
saadakseni netin käyttööni on a)oltava töissä, ilman asiakkaita b) idan on oltava töissä, mun vapaalla ja idan pomon poissa maisemista tai c) vapaalla kirjaston aukioloaikoina.
näistä ehto a. täyttyi tänään. lisäksi vaaditaan runsaasti tahdonvoimaa, että korsunetin saa päälle.
olen stadis ma-to. aino voisin nähdä sua heti ti-aamuna. inka, tiedottele itsestäsi, miten kävis esim. ti-ilta?
nih, yhteydenotot varmimmin kännyyn, mut tod.näk. ehdin netinkin ääreen vkonlopun aikana.