Opin, että suu kannattaa avata. Mainitsin, kuinka haluaisin sellaiset laakeat kuohuviinilasit, jotka nyt vain ovat ah niin paljon dekadentimmat kuin ne sukkulat, joihin liittyy lähinnä avajaispuhe-, rippijuhla-, lakkiais-, vappuörde-, uusivuosi- ja väkinäisnaurutilaisuuskonnotaatioita. Isoäitini avasi lähimmän kaapinoven ja sanoi:
"Ai noi tollaset vai? Vie pois jos kelpaa."
Olen kymmenen Marie Antoinette -lasin onnellinen emäntä ja iPodini ei olekaan lopullisesti kaputt, vaikka pitikin minulle piinallisen neljän päivän mykkäkoulun, mikä on hauskaa, sillä paikallistin aikanaan lahjaksi saamani vedostuskaavun, jossa on sille oma tasku, ja nyt sen löytäminen on vain ilahduttavaa, ei irvokasta.
"Nulla dies sine linea."
Lisäksi öljyvärit tuoksuvat hyvältä. Koska kamerani on suurin piirtein ylihuomiseen asti vielä maailmalla, en voi demonstroida, mitä kaikkea kaunista maailmaani mahtuu, mutta ehtii sen kai jälkikäteenkin. Luvassa loppuviikosta: piinallisen pitkällinen kuvakertomus, osa x!
Lisäksi kuuntelen luupilla the Guillemotsin biisiä Get Over It. En kykene lopettamaan, yritetty on!
"Well I want you, want you like I'm eighteen"
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti