sunnuntai 23. maaliskuuta 2008

tiputupitipu

Teknologia flippailee ympärilläni. Nettiaikaani rajoitetaan kuin teini-ikäisellä. Kamerat eivät toimi ja jos toimivat eivät suostu yhteistyöhön tietokoneen kanss.

Täydellisempi raportti seurannee kuvien kanssa joskus myöhemmin, kun sijoitun hieman paremmin perheemme nettiaikaghierarkiassa. Tällä hetkellä ryven mudassa pahnan pohjimmaisena.

Lankalauantaina taomme kuin hullut kärventävän ahjon vieressä. Saimme aikaisiksi lukuisia nauloja, osa jopa lähes suoria, haan ja määlyt. Itse näpersin vielä sepän avustuksella emännän veitsen ja isä japanilaisen kokkiveitsen. Vanha rasitusvammani innostui ja nyt kuljen koko oikea käsi paketissa raajarikkona. Kämmeneni on vähintään kolminkertainen, mutta on vaikea sanoa varmasti sillä vertailukohteeni, vasen käsi, on myös turvonut.

Olen syönyt paljon lammasta ja liikaa suklaata. Toin Italiasta maailman suurimmat ja kitscheimmat suklaamunat. Lisäksi uppouduimme suomalaiseen tarjontaan con gusto.


Hyvää Pääsiäistä kaikille!!

Ei kommentteja: