maanantai 3. maaliskuuta 2008

Pikaisia vastauksia

Ensinnäkin: ihan totta vitussa tulee noita seuraaviin bileisiin!

Voisinkin saman tien julkistaa ensi heinäkuussa vietettävien syndejeni teeman, koska olen kaukaa viisas jä läheltä helvetin hyvännäköinen. Nyt on kuitenkin jo aika myöhäinen hetki, olen jotenkin menettänyt ajantajuni. Pahoitteluni valmistautumisajan lyhykäisyydestä.

No, tavallaan teemaa ei ole. Ohjeistus on saapua paikalle IHAN HELVETIN HYVÄNNÄKÖSENÄ. Vaihtoehtoisia rinnakkaisteemoja ovat siis esim. "Juo ittes hyvännäköseks", "Juo mut hyvännäköseks", "I ain't evil, I'm just good-looking", "Don't hate me because I'm beautiful" tai "Kylmä kahvi kaunistaa". Teeman ennakkojulkistus on jo saanut aikaan ainakin reaktiot "ei me sit päästä sisään" ja "pitää tulla alasti", ja odotan oikein sitä, että näen, milloin ja minkä näköisenä kukin kokee olevansa hehkeimmillään (joten lisäohjeistusta siihen, miten tähän nyt sit pitää pukeutua ei tipu, jottas tiedät, Inka). Juhlintaan saa osallistua oikeaa synttäriäni seuraavana päivänä eli perjantaina ja täällä, tietty. Sankarille ei tuoda lahjoja, mutta sille saa kertoa, että se näyttää ihan vitun päheeltä.

Kuinka siistiä on muuten se, että KAIKKI maailman biisit on kirjotettu hyvältä näyttämisestä? Oikeesti joka päivä keksin ainaki viis uutta täydellistä biisiä bilelistalle, jota kandeis ehkä alkaa kerätä. Niitä on, niinku, enemmän ku Kaliforniasta! Joo ei listata. Koska niitä on kakstuhattamiljoonaa, ainaski.

En kuvitellut, että monikaan asia piristäisi minua viidentoista (15) tunnin työpäivän jälkeen, mutta S, olen samaa mieltä, J:n ilo on paitsi hellyyttävää, myös tarttuvaa! Voi kuinka kivaa, että välillä ihmisille kuuluu kivaa. Joo ja se ilahduttaa kans vähän, että ylihuomenna tähän aikaan olen matkalla Stokikseen, jossa on Warholin lisäksi meneillään myös Toulouse-Lautrec-näyttely! Voiko enempää toivoa? No ei ainakaan paljoa!

Lisäksi haluaisin jatkaa edellisen viestin kommentaaria huomauttamalla, että minä huomasin sen itsetäyteläisyyden jo silloin, ensilukemalta ja harvinaisen selvästi. Mitä oppareihin tulee, haastan rikkomaan äitini suorituksen, viisitoista vuotta arkkitehtiopiskelijana. Lisäksi onnittelen loistavasta teemasta ja kysyn lähempänä asuvilta henkilöiltä: miksei meillä oo tollasia bileitä? Onko kellään pakastinta? Kellään? Jätkät hei? Täytyyhän sellanen nyt jostain löytyä...

Ps. Koska jonkin asian täytyy olla maailmassa pielessä, kerrottakoon, että minua vituttaa tänään journalismi. Proosallisemmin siis lehtien kannet on ärsyttäviä. Cosmon kannessa lukee muistaakseni että "Rihanna: Inhoan sliipattuja ja ylimielisiä miehiä". Se on JÄNNÄ. Tällaiset syvääluotaavat henkilökuvat tuovat lohtua muistuttamalla, että laadukas lehtimiestyö pääsee vielä kohteensa iholle ja avaa aiheestaan uusia ulottuvuuksia. Useimmathan nimenomaan pitävät epämiellyttävistä tyypeistä! Siis ihan villiä! "Asteroidi aiheuttaisi Suomessa jättituhot" No shit, Sherlock! Kiitos tiedemiehille! Vielä enemmän ihmettelin Kauneus&Terveys -lehteä: "237 syytä harrastaa seksiä". Rakkaat ystävät, toivotan teille nyt hyvää yötä ja jätän jokaisen pohtimaan keskenään: montako syytä sinä tarvitset?

2 kommenttia:

NärhiA kirjoitti...

Täällä italialaisten miesten keskellä?

Noin miljoona ja pari tonnia riihikuivaa päälle. Mielellään myös pari mafiosoa kiristääkseni Suomen pankeilta uuta korttia ja pääsyä tileilleni (huom! omilleni).

Tai ehkä ne mafiosot luparoineen riittäis...

Sandra kirjoitti...

Hih. Ma tiedan ainakin yhden vieraan, joka ilmestyy ovelle krapulassa :) Kunpa olisin siella. Mielessa kavi myos se, etta jos Dani ilmestyy pukeutuneena naiseksi (jalleen), niin se vasta hammentavaa onkin. Jos on luottamista A:n mielipiteeseen (ja ei ole), mun pitaisi tulla suoraan sangysta, vastaheranneena. Mun onni siis, etta olen taalla. Laittakaa sitten valokuvaraporttia.