tiistai 13. marraskuuta 2007

Wikipedian luotettavuudesta

Jos joku kysyy, en kirjoita tänne oheistoimintona tai harhaile netissä aikani kuluksi vaan luen hämmentävän huonosti tehtyjä Power Point slideja econophysicsin luennoilta (Pakko oli ottaa kun tarjottiin kurssi, jossa yhdistetään taloustiedettä ja fysiikkaa. Matematiikka olisi tuntunut luonnollisemmalta parilta, mutta kai se näinkin menee. Saatan flipata tämän kurssin myötä ihan lopullisesti kuten Aronofskyn Pi:n päähenkilö, mutta saatan myös rikastua äkillisesti. Akateeminen riskisijoitus.).
Lukeminen jäi hetkeksi kesken kun sain noin puoli tuntia kestävän hikkakohtauksen. Kuulostaa muuten hassulta kun hikka tulee kesken haukotuksen. Meni sitten vähän hermo asiaan ja kosultoin Wikiä, joka oli nenän edessä auki. Sain muunmuassa selville, että maailman pisin yhtäjaksoinen hikkakohtaus on kestänyt 68 vuotta. Artikkelissa oli ohjeita, joista ehkä omituisin oli se, että kumarretaan päätä eteenpäin ja alaspäin noin minuutin ajan (estää ilman pääsyn jonnekin päin kehkoja, ymmärtäisin). Oli hieman tyhmä olo kun tuijottelin siinä napaani, mutta kikka toimi loistavasti ja hikka loppui kuin seinään! Wikipedian luotettavuus nousi ihan huippulukemiin tämän myötä. Mahtava keksintö.
Minulla on muuten mitä ilmeisimmin salainen ihailija. Sain pari päivää sitten tuntemattomasta numerosta lähetetyn viestin, jossa hienotunteisesti tiedusteltiin "ootko homo". Harkitsen vastaamista oleellisesti sen takia, että Sara oli oppinut italiantuneilla, että italiassa homoja kutsutaan fenkoleiksi. Mikä mahtava tilaisuus päästä käyttämään uutta, hienoa ilmaisua..

4 kommenttia:

Sandra kirjoitti...

Oi! Lisää hedelmäpervouksia! Esim. Kuubassa suunnilleen mitään hedelmää ei voi ostaa torilta omalla, oikealla nimellään, koska ne tarkoittavat jotakin rivoa. Älkää siis ainakaan puhuko kuubalaiselle papayoista tai varsinkaan sanoko syöneenne sellaista, ellette halua sen kuolevan naurukohtaukseen.
Paras hikkakonsti, jonka tiedän, on se, jonka Anne opetti mulle Parc Güellissa Barcelonassa. Sitä olen käyttänyt siitä lähtien menestyksekkäästi. Se on veden juominen lasin väärältä reunalta (eikä mitään filosofointia tähän!). Nyt menen juomaan valkoviiniä. Lasin oikealta reunalta.

aino kirjoitti...

Se oltiin me kaikki jotka sen sulle opetti! Ja luulisin sen perustuvan juurikin tuohon samaan asentoon, johon pallea joutuu. Mikä ei tosin selittäisi sitä, miksi veden juominen toimii, kaljan taas välttämättä ei.

Sandra kirjoitti...

Nyt joudun kirjoittamaan koko selostuksen kahteen kertaan, kun tyhmä Blogger hävitti mun jutut. Olikohan se sitä mieltä, ettei taso ollut riittävä...Anyway, pointti vois olla se, että kaljassa on niitä kuplia.
Olen hieman kateissani pikkuiselle, joka nyt hengaa Kaliforniassa, uudenvuoden jälkeen lähtee käymään Tokiossa (isäntäpari käväisee sovittamassa hääpukuja) ja maaliskuussa suuntaa Pariisiin. No okei, siellä mäkin olen kyllä asunut. Mutta silti. Kenen muun elämä on tuollaista kuin meidän pikku onnenpossun? Rakas herra Jumala, vaadin välitöntä tilien tasaamista. Toivoo ystäväsi Sandra.

NärhiA kirjoitti...

Uah, sandra, vari mitä toivot. olen juuri lukenut (liikaa) casa nostrasta ja camorrasta. viimeisimmät lauseesi kuulostivat padronen tappokäskyltä...