Some of the Bran ja muita hauskoja kaskuja

Englantilainen Sophie on hyvin närkästynyt. Miksi All Bran-murojen nimi viittaa siihen, että sisältö käsittää a) vain leseitä tai b) kaikki maailman leseet? Nimen pitäisi siis olla Almost Bran tai Some of the Bran. Kannatimme molempia ja erityisesti tulenkatkuista reklamaatiota.

Kaksi kuukautta piti kävellä päivittäin erään via Masaccion kadunkulman ohi ennen kuin huomasin, että ylhäältä minua kurkistelee valtava Madonna-patsas neonvalosädekehä kutreillaan. Ja sitten seuraa tyhmä olo. Mutta lohdutan itseäni sillä, että kulmassa sijaitsee myös jäätelökioski Il Papillon, joka tekee itse vohvelinsa. Kuka siinä nyt ehtisi kaiken maailman Madonniin keskittyä, häh?

Löysin italialaista nykytaidetta postikorttien muodossa. Täälläkin siis tunnetaan vitsaus nimeltä ilmaiskortit. Kaiken uhallakin väitän, ettei tässä ole paljoa järkeä. Taulun nimi on Giallo (keltainen). Ihan yhtä hyvin voisi olla Aranciata, tai vaikka rajuna vetona Giallo, rosso e un po' di verde. Iroonisesti voisimme nimetä sen myös Bluksi.
Ja sit ihmiset kummastelee miksi prefeeraan historiaa...

Lähistön persikka/omena/jokupuut ovat pudottaneet hedelmänsä kadulle. Ne tirskahtavat vasten asfalttia ja jäävät siihen mätänemään. Hirvittää ajatellakin kaupungin rottien ieletöntä lukumäärää. Sitä paitsi näimme jo mutanttipuluja (P. muistanet Malagan...iuh) täälläkin. Mikseivät siis rotatkin olisi täysin insestin raiskaamia puolisokeita hourupäitä? Pimeä alkaa pelottaa.

Lisää italialaisia nuorisoelokuvia. Elokuvateattereita ei oikein löydy keskustasta, joten pakkauduimme bussiin ja matkustimme syrjäseudulle paikkaan nimeltä Wagner Village. Multiteatteri keskellä peltoa. Olemme yhtä mieltä siitä, että italialaiset nuortenelokuvat (niin, emme voi mennä katsomaan yhtään monimutkaisempaa dialogia...) ovat huomattavasti amerikkalaisia parempia ja näyttävät enemmän paljasta pintaa. Ja vaikkei sitä posterin perusteella uskoisikaan on Nicolas Vaporidis aika pirun hot. Capotondin tytöllä taas on loistava kyky ajautua/etsiytyä rooleihin, joissa pääsee heilumaan yläosattomissa. Mutta plussaa siitä, että ennen muodon muutostaan (juu, tää oli taas sellanen ugly duckling-stoori) Cristianasta oli saatu oikeasta katu-uskottavan näköinen näppynaamainen nörttifeministi.

Päätin, että Italiassa ollessani on omaksuttava italialaisten tavat. Joten aloitin tutustumalla jalkapallon ihmeelliseen maailmaan. Tai siis tiesinhän minä ne säännöt (jalka pop, käsi ei, kohti maalia, Italia puolustaa etc etc), mutta tämä kyltyyrinen puali. Ja mulla on siihen kirjakin. Paddy (siis hei, vanhemmat miettikää nyt vähän, vaikka kuinka ootte irkkuja ja ylpeitä siitä) Agnewin Forza Italia, the fall and rise of Italian football. Olen kahlannut jo Berlusconin, Maradonan, facismivaikutteiden ja Juventus-vihan läpi. Berlusconi oli varsin nerokas ostaessaan AC Milanin ja nimetessään uuden puolueensa tunnetun kannustushuudon mukaan. Ehkä ryhdyn kohta lukemaan roomalaista Corriere dello Sportia, maailman vakavinta urheilulehteä.