Nimipäiviään viettävät Sisko, Dagmar, Innokenti ja Nikon

Tässä merkinnässä ei ole yhtenäistä teemaa eikä loppupäätelmää, mutta jos sellasta odotitte, hävetkää ja lukekaa jotain muuta.

Viikko sitten toivotin kanssaihmisille hyvää viikonloppua. Toivotukseni aiheutti ensin alentuvaa hiljaista hupia ja heti perään kitkeränkatkeraa epäreiluudentunnetta, sillä vietin parhaan viikonlopun ikinä: se alkoi yhden (1) päivän työviikon jälkeen.

Sanoisin, että paras viikonloppu ikinä! Pisin myös. Perjantaihin mennessä toistelin omastakin mielestäni ärsyttävän usein lausetta "Eikä vieläkään oo sunnuntai". Selityksen kitkerästä jälkimausta huolimatta tarkennettakoon, että perjataini koitti Turussa, tuossa ikuisen sunnuntain maassa. (Onpas.) Kiitokset juhlista niille, joiden luona sellaisissa olin, lisäkiitokset majoituksesta ja suklaamuffinssista ja kahvista aamulla sänkyyn. Toivoisin, että minulla olisi liittää tähän eräs kuva eräästä melko improvisoidusta boolimaljasta, jota eräs nimeltämainitsematon arkkariopiskelija Janne saattaisi pitää kovinkin viihdyttävänä. Ehkä kuva löytää vielä jotain kautta tiensä esim. sähköpostiini...?

Olen tänään lyönyt pomoani nyrkillä vatsaan, mutta munhan ei pitänyt puhua työasioista, muuten taas ihmettelette jotta asunko siellä. Tuskin. Palelen kyllä kroonisesti ja siellä sauna on jatkuvasti päällä, kotona taas täynnä tavaraa... Niin. Ja olisi tullut paras tapaturmaselostus vakuutusyhtiölle ikinä, jos se penkki olisi kaatunut vähän enemmän, niin että kun se tyyppi hyppäsi siihen sillä tavalla, että yltäisin lyömään ja se meinas kokonaan kaatua sellasten seinällä roikkuvien raskaiden pyöreiden levyhärdelien päälle. Huonosti olisi käynyt siinä. Mutta tästä ei siis saanut kirjoittaa. Mutku ei huvita lässyttää kielitieteestä!

Olen tänään melko onnellinen. Hankin noin sadalla eurolla kuparilaattoja, vedospaperia, sekalaisia siveltimiä ja muuta olennaista sälää, kuten mustetta ja liimapaperia ja sitä ohenninta, joka saa öljyvärin kuivumaan nopeammin niin että päälle pääsee maalaamaan ennen kuin on tutiseva ja puhuu sukulaisten sairauksista ja mitä muuta vielä... Käytin lopulta kauan sitten saamani Temperan lahjakortin (sukulaiset on kuninkaita) huolestuttavasti huvenneen kuparivarastoni täydentämiseen. Onnelliset iltapuhteet, pinttyneet tahrat ja lapsellinen innostus here I come! Olen kaivannut lautavarastona toiminutta työtilaani kohtuuttoman vakavasti.

Lopuksi haluaisin vielä esittää lyhykäisyydessään kolmannen asteen erheteoriani, jonka mukaan kukaan ei osaa ilmaista itseään, kukaan ei ymmärrä muiden itseilmaisua ja lisäksi asiasisällöt ovat usein turhanpäiväisiä. Näiden kohtien perusteella totean, että kenenkään ei pitäisi edes yrittää, ja että joidenkin yksilöiden olisi hyvä ottaa opikseen siitä älä kailota -kampanjasta. Nih. (Pakollinen nillitysosio ihmisten perimmäisestä ja läpikotaisesta paskuudesta päättyy tähän.)

Kirjoittajalla on pirun hyvä päivä.