Pohjoinen ulottuvuus ja urbanismin rappio

Kaupunkilaisminäni kärsii.
Kilpisjärven majesteetilliset (sana, joka pyöri huolestuttavan paljon päässä tuolloin) maisemat "pohjoistivat" minua ainakin sadalla kilometrillä. Henkinen minäni liikkuu tällä hetkellä noin Tampereen korkeudella. Luulen, että niskatukkani kasvava massa johtuu tästä. Alan huolestua...

Asiaan!!

Menimme kilpisjärvelle. Bussilla mentiin. Hirveän aikaisin. Matkalla pysähdyttiin räkäisellä huoltoasemalla syömässä, joskin poikain kanssa karkasimme kadun yli räkäisyydeltään vähäisempään ketjuhuoltoasemaruokalaan. Oli hyvää pekonihampurilaista. Ruumiin ravintoa saatuamme meidät kuljetettiin Rollon "Aalto keskukseen", jossa löytyy kaupungintaloa (, jota virheellisesti luullaan Aallon suunnittelemaksi), kirjastoa ja kaupunginteatteria. Tunkeuduimme hetkeksi kirjastoon kuvaamaan seiniä.

Oli hienoja seiniä.

Myöhemmin pysähdyimme... jossain. Keskellä lappia jokatapauksessa ihastelemaan Suuren ja Mahtavan Leiviskän Pietilän suunnittelemaa hirsirakentamista. Kuvan hirsirakennus ei ole välttämättä Leiviskän Pietilän, mutta on sentään hirttä. Kekseliäiden hirsisalvosten lisäksi ihastelimme kaunista ruskaa, joka oli levittänyt värikkäät siipensä lapin floran päälle.

Matkamme jatkui yhä pohjoiseen. Jossain välissä ylitimme silloisen henkilökohtaisen pohjoisen rajani. Ympärillä levittyi lähinnä soita ja sen useita synonyymejä, sekä läpitunkemattomia vaivaiskoivumetsiä. Pelasimme myös matka-scrabblea. Ja näimme poroja. Pari.

Lopulta saavuimme kauan (noin 8 tuntia) odotettuun Kilpisjärven kuntaan ja parkkeerasimme itsemme Helsingin Yliopiston biologisen tutkimuslaitoksen pihaan. Yllytyshulluimmat (lue: minä ja muut) ryntäsivät välittömästi tunturiin auringon jo painuessa horisontissa siintävien norjalaisten vuorien taa. Meistä kolme rohkeinta saavutetti melkein huipun ja sydäninfarktin. istuuduimme hetkeksi katselemaan maisemaa. Ja se oli hyvä.


Laskeutuessamme meinasimme tappaa erään kurssilaisemme pään kokoisella kivellä, sen ruvettua käyttäytymään hyvin epäkivimäisesti lähtiessään pyörimään ja loikkimaan. Reippailumme jälkeen saunoimme, uimme, paistoimme sekä söimme makkaraa, sekä joimme alkoholia. Virheekseni jäin tämän kaiken vaikutuksen alla vielä katsomaan Buffyä (jotain ensimmäistä tuotantokautta) telkkarista. Sitten piti herätä.

Aikaa varsinaiseen alueeseen tutustumiseen oli varattu kiusallisen vähän ottaen huomioon siirtymien viemän ajan. Kaksi tuntia taisi olla tuomio. Ehdimme kuitenkin nousta kammottavan ja brutaalin leirintäalueen kupeesta nousevia portaita Saanatunturia noin puoleenväliin, jossa portaat loppuivat. Nappasimme muutaman inspiraatiota herättävän kuvan ja uhmasimme kuolemaa jyrkänteiden reunalla.









Palasimme tunturilta polvet ja sielu väristen. Muiden tankattua lounasta ja minun rahapulan takia eilispäivän bratwursteja, lähdimme matkalle takaisin. Poikkesimme nopeasti tutustumassa olemassaolevaan opastuskeskukseen, jossa tuhrustin kiireessä muutaman matkaskissin katu-uskottavuuden nimissä. Loppumatka taittui nopeasti, joskin poro- ja maakotkarikkaammin. Myös matkascrabble viihdytti meitä huimasti, joskin tunteet kohosivat kielen rikastuessa sanoilla kuten siikausaita ja blääni. Pysähdettyämme hetkeksi Aavasaksassa, loikkasi kolme kurssilaistamme maasta saadakseen nuuskatarpeensa tyydytetyksi. 5 kilometrin lenkin jälkeenkin heidän naamansa loistivat kuin naantalin auringot ihastellessaan löytöjään.

Ouluun palattuamme seurasi välittömästi Alvarinpäivän perinteiset juhlallisuudet, jossa sain ajaa sisään uusimman herrainasustehankintani, itsesidottavan rusetin. Poikkeuksena edellisvuoden juhliin oli, etten minä ollut dj:nä, kurssimme pojat olivat lähes selvin päin, tytöt eivät ja minä onnistuin hankkimaan koko illan alkoholit 3,5 eurolla. Pidin kahta viimeistä asiaa suotavina. Muuten juhlat olivat melko tylsät.

Sen pituinen se.

Kuvat löytyvät täältä.