Sunnuntait on pop... nykyisyys ei.

Eilen oli kiva päivä. Kirjoitan siitä nyt, koska kaikkien ennusmerkkien mukaan tänään ei ole yhtään kiva päivä ja haluan muistella vain kivoja asioita. Eihän se tietenkään ketään yllätä, että sunnuntai oli kiva. Sunnuntait nyt noin lähtökohtaisesti vain ovat kivoja päiviä.

Ja nyt huomaan kiintymykseni tuohon nimenomaiseen adjektiiviin lähentelevän epänormaalia. Mielessä pyörii Don Rosan sarjis, jonka suomennoksessa TupuHupuTaiLupu selittää sylki vaahdoten Akulle, miten hiekkakivi ei ole hiekkaa vaan kivempää paljon kivempää. Ja Aku antaa kivenpalasen TupuHupuTaiLupulle, koska se on nassikasta niin kiva.

Mutta tästä huolimatta sunnuntai oli... ööh... miellyttävä.

Yritimme päästä museoon, mutta jo viidettä kertaa Bargello oli jälleen suljettu. Päädyimme Mugizzin näyttelyyn ja Oltarnon puolelle San Spiriton luotettavaan paninipaikkaan. Aukiolla tutkimme maalaismarkkinoita ja maistelimme omatekoisia hilloja, pastoja, viiniä ja muita epämääräisiä purnukoiden sisällyksiä. Boheemi vasemmanrannan asujaimisto oli raahannut nojatuoleja kirkon edustalle ja laiskottelimme kaikki auringon paisteessa. Vaikka lämmin siellä ei kyllä ollut. Ainoana miinuspuolena on mainittava kahvilan puute. San Spiritolta löytyy kolme testattua ja loistavaa kahvilaa eikä yksikään suvainnut olla auki. Hytisimme siis Gromille juomaan kuumaa kaakaota. Gromin kaakao on ihanaa, mutta iso annos kermavaahdolla saattoi olla hieman liikaa. Vieläkin pelkkä ajatus suklaasta inhottaa...

Jatkoimme Cafe Firenzeen, koska vaikka kaakao on hyvää ei se kofeiinia voita. Sain vesipullon, näytin amerikkalaiselta ja onnistuin kaatamaan kahvini pitkin pöytiä. Ei plussapisteitä Annelle. Päätimme paeta selkeää huonoa onnea San Iacopinolle seuralaiseni kämpille syömään pastaa ja katsomaan elokuvia. Kivaa oli vaikkei telkusta tullutkaan loistavaa A Shot For Love with Tila Tequila-ohjelmaa kuten lauantai-iltana.

Punaviini ja pastan voimin Silvio Muccinin avustuksella ja Monica Belluccin ihanuudella pääsimme eroon uhkaavasta päivän pilaajista. Ja ehkä se paikalla ollut kissakin auttoi hiukan. Vaikka se näytti tuijottavan mua jotenkin epätoivoisesti ei-kai-se-raahaudu-tänne-no-voi-helvetti-nyt-sen-kanssa-pitää-taas-leikkiä-tyylisellä ilmeellä.

Myöhemmin pääsin jopa kotiin ilman epäilyttäviä stalkkaajia ja bussilla! Edellisellä kerralla kävelin ja murjotin.

Nyt multa alkaa loppua oheistoiminta ja oikeasti pitää kohdata jäätävä ulkoilma ja kaikki sen sisältämät epämiellyttävyydet. Kuten nyt esim. kielikurssi ah, niin pirteiden espanjalaisten keskellä. Kaksi kertaa olen onnistunut pakenemaan, nyt lienee palattava. Ah, kurjaa kohtaloa!