torstai 17. tammikuuta 2008

Joo ei ne kuvat liity mitenkään


Koulu alkoi. Juhlistin kahvilla ja katkarapuleivällä, joista jälkimmäinen levitti majoneesintuoksua luentosaliin. Toivottavasti kaikki olivat ehtineet syödä aamiaisen. Roudasin kirjastosta ja hiukan kirjakaupastakin vakuuttavan pinon kirjoja, lähinnä novellikokoelmia. Kun tähän pinoon lisää vielä neljä runokokoelmaa, kaksi romaania ja kolme puuttuvaa novellikokoelmaa, ni tässä on sit jo kahden kurssin kirjalistat! Pinon korkeus on vasta 32 cm, joten panikoin vasta kun ensi viikolla alkaa lisää kursseja ja ilmoitetaan lisää lukulistoja.


En ole kuulevinani pientä ääntä pääni sisällä, sitä, joka muistuttaa, ettei siinä silti ole ihan vielä kahden kurssin lukemisia, koska sillä toisella on lisäksi jonkin verran kurssin alun jälkeen jaettavia tekstejä. Ihan sama. Olen valmis antamaan jopa Volter Kilvelle uuden mahdollisuuden, taas.


Ostin itselleni kukkia. Ne on nättejä, enkä tahtoisi tappaa niitä. Silti, heidän on nyt kuoltava, vielä tänään. Taide ei tunne armoa. Tulevaisuutta varten ilmoitan kaikille teille, jotka jatkuvasti ostatte mulle kukkia, että valkoiset freesiat on ihan melkeen mun lemppareita. Myös iirikset, pionit, särkyneet sydämet, jouluruusut, kielot, metsätähdet, unikot ja keikarinkukat otetaan vastaan.

Luennolla kanssaopiskelija kertoi: (siis minulle kuiskaten, ei koko salille) "Hankin kissan ja laitoin miehen pihalle. Suklaalla voi korvata seksin. Tosin nyt mulle tuli tää ykköstyypin diabetes, ni se ei enää toimi. Ehkä mun pitää hankkia pano."


Päivän verbaalikko oli kuitenkin se duunari, joka sanoi uutisissa irtisanomisista, että " ei voi sanoa, että mieli mettä keittäisi just nyt". Eilen olisin vielä ollut samaa mieltä, tuli ahdistus ja identiteettikriisi. Tänään korjasin sen meditoimalla Rikun kirjaston tornissa pienessä nurkassa (kyl, sillä paikalla on muhun edelleen hyvin terapeuttinen vaikutus) ja sen jälkeen jukurttijäätelöllä (nam).

Kuuntelen muiden ihmisten iTunes-kirjastoja satunnaisesti läpi, missä on sarkaa, sillä tämä sovellus sanoo, että kuultavissa olisi (niiden omassa kirjastossani normaalisti olevien noin kahden ja puolen tuhannen biisin sijaan) 44 559 biisiä, ja sekin vain, koska tossa on hiiren ulottuvilla kolmen eri puolilla Helsinkiä sijaitsevan henkilön musiikit, kun lupa on kerätä 30 tällaista etäkuunteluhenkilöä! Siistiä! I sydän technology!

1 kommentti:

NärhiA kirjoitti...

Huono elämä. Tää typerä laitos ei nyt sitten julkaise mun tekstejä jostain syystä. Palaan ongelman pariin huomenna. Onneksi olkoon kouluvuoden aloittamisesta! Aina askel eteenpäin...