maanantai 28. tammikuuta 2008

La malattia italiana

Mitä enemmän Italiasta lukee, sitä masentuneemmaksi käy. Kuinka kauan on siitä kun Italiaa saattoi viimeksi kutsua atribuuteilla rohkea, elävä tai innovatiivinen? Vastaukseksi kelpaavat niin 50 kuin 500 vuottakin. Tällä hetkellä jopa yliopiston patrioottisemmat professorit myöntävät rakkaan bel paesensa olevan suossa, ja syvällä. Nykyisiin ongelmiin kuuluvat vanhojen korruption, mafian ja kaaoksen lisäksi paljon tarkemmin määriteltävät valtion velkataakka, korkeat eläkekustannukset, alhainen palkkataso, väestön nollakasvu ja talouden pysähtyminen. Ja jalkapallonkin maine meni Calciopolin myötä, eikä kilpapyöräilystä kannata puhuakaan.

Aloittaen vaikka nyt fasisteista. Il Ducen lapsenlapsi istuu hallituksessa ja ratsastaa avoimesta il caro nonnon nimellä. I faschi ovat tunnustettu ja hyväksytty nuorisoryhmä missä tahansa kaupungissa. Lega Nord ja Berlusconi linjaavat itsensä suoraan fasistien perillisiksi.

Jatketaan virastosysteemillä aka lentocrazia (engl. slowocrazy). Keskimäärin italialainen kuluttaa normaalina vuotena (ei asunnon, nimen tai työpaikan muutoksia) yli kaksi viikkoa jonottaen erilaisissa toimistoissa. Päälle tulevat vielä ei-viralliset jonotukset ja liikenneruuhkat. On arvioitu, että maa menettää näin joka vuosi kuukauden työpanoksen yhtä työntekijää kohden. Akateemisten alojen palkat ovat niin pieniä, että lähes jokaisella on kaksi tai useampi sivutyö. Silti osastojen johtajat ovat niin kiireisiä, ettei edes tenttejä saada aina järjestettyä. Byrokratia (bureau-kratos) tarkoittaa "il potenza d'uffizio" toimiston voimaa, eikä se toteudu missään yhtä tehokkaasti, hyödyttömästi ja itseäänliikuttavasti kuin Italiassa.

Entä turistit sitten? Firenzekin myöntää hukkuvansa heihin. Kaupunki ei voi enää mainostaa itseänsä sillä kapasiteetti ei riitä nykyistenkään massojen ohjailuun. Jopa Davidin siirtämistä lähiöön on harkittu, jotta Galleria d'Accademian aluetta saataisiin rauhoitettua. Tunnetuimpien kaupunkien keskustan hinnat ovat karanneet täysin tavallisen kuluttajan käsistä. Jäljelle jää pelkkiä elämän kulisseja, joissa turistit tyytyväisenä tallustavat. Todellinen elämä tapahtuu jossain muualla.

Asunnot? Puolet sopimuksista tehdään yhä in nero. Tästä johtuen jatkuva kilpajuoksu asunnon omistajien ja virkamiesten välillä on huikea. Erityisesti arvopaikoilla sijaitsevissa taloissa ylin kerros on yleensä rakennettu luvatta ja siten virkamiesten näin halutessa purettavissa pois ilman omistajan suostumusta. Italiassa on yli miljoona asunnotonta, mutta yli kaksi miljoona asumatonta taloa. Osa näistä asunnoista on yhä keskeneräisiä, lähes kaikilta puuttuvat tarvittavat luvat niin ympäristön kuin asemakaavankin suhteen. Osan omistavat ulkomaalaiset sijoittajat, jotka hinnoittelevat asunnot vain rikkaalle eliitille sopiviksi. Surullisimpia näkyjä maailmassa ovat Sisilian kolme asumattomilla kerrostalojen luurankoilla ja rakennusjätteellä pilattua rantaa ja luonnonpuistoa. Samaan kastiin voidaan laskea ei-mistään ei-mihinkään johtavat nelikaistaiset maantiehirviöt pikkukylien keskellä.

Palkkataso: 40% väestöstä on huomattavia hankaluuksia saada tulonsa riittämään kuun loppuun. Suurin osa väestöstä on joutunut hyväksymään ettei voi koskaan ostaa omaa asuntoa tai autoa. Italialaisten puuttuminen muusta Euroopasta johtuu lähteiden mukaan lähinnä siitä, ettei kenelläkään ole varaa matkustaa Italian ulkopuolelle.

60 ja jotain väestö hallitsee reilua 70% vakinaisista, hyvinpalkatuista ja vakuutetuista työpaikoista. Työttömyys nuorten keskuudessa on yleistä, vaikka vain 60% työikäisistä naisista käy töissä. Joten työpaikkoja luulisi löytyvän. Rahojen puutteessa perheen perustaminen viivästyy. Yhä harvemmalla perheella on varaa tai tilaisuus useampaan kuin kahteen lapseen.

Väestön vanheneminen peilautuu kauniisti yhä vanhempaan poliittiseen eliittiin. Yhteiskunnan pysöhtyneisyyttä ja demokratian toimimattomuutta heijastanee se, ettei poliittinen eliitti ole kahteenkymmeneen vuoteen juuri muuttunut. Ai, mitäkö tapahtui 90-luvun alussa? Eräs rikas yritysjohtaja ja AC Milanon omistaja päätti siirtyä politiikkaan. Hallistusten kaatuminen alta ja ympäriltä ei ole juurikaan muuttanut siellä istuvien ihmisten asemaa tai vaikutusvaltaa. Pysähtyneisyys säilyttää myös hyvät suhteet mafiaan ja varmistaa, ettei ankkalammikkoa heilauttavia päätöksiä hevin tehdä.

Kukaan lehtiä lukeva ei voi olla ohittanut Napolin katastrofia. Nähdä Napoli ja kuolla on saanut jälleen uuden merkityksen. Joku voisi ehkä ihmetellä, miksi ongelma havaittiin vasta kun kasat ylsivät yli metrin korkeuteen. Mutta eihän tilanteessa ole mitään uutta tai erikoista. Jätteiden lajittelu tapahtuu kolmessa osassa: 1. carta: paperituotteet, myös pahvi 2. lattina e plastica: metalli ja muovit 3. kaikki muu. Italialainen käytännönsovellus on ohittaa kaksi vaikeaa askelta ja hypätä suoraan kolmanteen. Kaduilla on muutaman sadan metrin välein suuria roskalaatikoita, jotka palvelevat kaikkia lähistöllä majailevia. Mutta käytännössä roskat raahataan sisältä ulos ja toivotaan, että jäteauton poijjat jaksavat tehdä vähän ylimääräistä lenkkiä. Jos ei tällä viikolla niin ehkä seuraavalla. Yleinen uskomus näyttää myös olevan, että koiranpaska lannoittaa, myös asfaltilla. Tai ehkä italialaisten kenkien kiiltoon on jotain paljon synkempiä syitä...

Kaikesta tästä italialaiset ovat tilastojen mukaan toiveikkaita ja uskovat, että entistä ehompi tulevaisuus odottaa aivan nurkan takana. Ensi pitää vain ehkä kiertää muutama kortteli. Ontuvaa symboliikkaani jatkaakseni voisin ehkä ehdottaa italialaisia hylkäämään jo selkeästi kaikesta kiertämisestä pyöreäksi kuluneen talon tai ainakin hakkaamaan siihen lekalla muutama selkeä kulma ja nurkka.

Toisaalta kun italialaiset ottavat oikeuden omiin käsiinsä seuraa täysi kaaos. Kuten kävi kansannousun yhteydessä II.MS jälkeen, kuten kävi mafia yhteydenotoissa 70- ja 80-luvuilla, kuten kävi poliittisissä kährämissä "in anni di piombo", kuten on käynyt tänä vuonna Firenzessä bussilakkojen yhteydessä ja kuten kävi myös Napolissa ihmisten yrittäessä hävittää roskakasoja polttamalla. Samalla meni pari taloa ja sairaalat täyttyivät henkitysongelmaisista.

P.S. en sitten takuulla vastaa minkään tiedon paikkaansa pitävyydestä, enkä linjaa lähteitäni. tämä on henkilökohtaista antipatiaa ja valitusta, ei akateemista tekstiä. ettäs tiedätte. mahdollisia vääriä faktoja saa kyllä yrittää korjata. kuuntelen mielelläni.

3 kommenttia:

aino kirjoitti...

"Ei oo helppoo ku on vaikeeta." Kovasti empatiaa antipatiaasi mutta varoitus näin ennakkoon: jos rupeat kuulostamaan Kekkoselta ja mesoamaan kuinka on lottovoitto syntyä Suomeen niin järjestän intervention.

Lisäksi osaan sanoa vain, että ainakin jäätelö on hyvää. Intimissimi Suomeen! Ja Promod, vaikkei se ees oo italialainen mut tuli vaan mieleen.

eeva kirjoitti...

Kiinnostava kirjoitus. Oon miettinyt tuota samaa hommaa aika paljon viime aikoina (kun Pauskin luokalla on nyt italialaisia vaihtareita, ja niiden opettajat ei kuulemma kehtaa viedä niitä katsomaan suomalaista arkkitehtuuria ja taidehistoriallisia nähtävyyksiä, koska niitä hävettää kun "italiassa on kaikki niin hienoa ja me asuttiin vaan savimajoissa sillon kun siellä maalailtiin freskoja". No joo joo, sillon ja sillon, entäs nyt?) Oikein hävettää myöntää miten aggressiivisesti suhtaudun Italiaan nykyään. Ehkä tämä EU-kiihkonäkökulmani myös vaikuttaa siihen, mutta vituttaa että maalla missä monet "länsimaisen sivistysvaltion" tuntomerkit on ihan päin persettä on unionissa niin paljon valtaa. En vaan voi käsittää, miten sitä maata ei saada aisoihin ja kaikki muut unionimaat vaan hyssyttelee ja paapoo "kun semmosia ne italialaiset vaan on..."
Niin ja lehdestä luin juuri että nyt kun Prodi joutuu eroamaan, Berlusconi saattaa olla back in business. Jes.

NärhiA kirjoitti...

Berlusconi on aina in da biznes, oli sitten hallituksessa tai ei.