torstai 10. tammikuuta 2008

Shanti, shanti!!

On suorastaan saali, etta en paase koneelle useaamin kuin kerran parissa paivassa. Oliko blogimme oikeasti valissa pinkki??

Kirjeenvaihtajanne lahettaa terveisia Goalta, jossa hipit loistavat poissaolollaan, mutta turisteja on sitakin enemman. Toisaalta olen vain onnellinen paastessani kulkemaan kadulla topissa ja lyhyessa hameessa. Alleppeyssa olo oli kuin julkkiksella, silla lahes jokainen vastaantulija halusi tietaa meista kaiken ja kun satuimme osumaan koulun kohdalle siihen aikaa kun lapset sielta vapautettiin niin meita seurattiin kadulla ja jokaisesta ohi menevasta riksasta kuului kymmenaaninen "Hi! Hi! Hi1 Hi!" kuoro. Todella pelottavaa!

Alkumatka meni yhdesta nahtavyydesta toiseen ravatessa (henkilokohtaisen taksikuskin kyydissa tosin). Paljon oli komeita maisemia ja nyt rinkka pullottaa mausteita. Kaksikymmenta vaniljatankoa suunnilleen puolellatoista eurolla, ei ole kovin helppo sanoa ei... Yritan saada tarkempaa raporttia kuvilla hoystettyna kunhan paasen takaisin Suomeen. Sanat eivat riita kuvailemaan hienoimpia paikkoja, vaikka tuskin kuvatkaan antavat niille oikeutta.

Goalla aika on mennyt torkkumiseen, auringonottoon ja syomiseen. Olemme vapautuneet pahimmista estoistamme (Sara desinfioi alkulomasta viela jokaisen lasinreunuksen ja kaikki ruokaluvalineet ja parhaimmillaan vessan istuimenkin) ja uskaltaneet juoda kylmia juomia, joissa on paikallista jaamurskaa. Turistiripuli iskee varmaan sitten kun altistuu Suomen bakteerikannalle.

Taalla lammossa kun istun (ja siella on kuulemma lahinna loskaa) joudun nyt jonkun sisaisen karman pakottamana lainamaan Rikun ja Tunnan useasti kayttamaa ja normaalisti suurta tuskaa aiheuttavaa vakitervehdysta: hajoilkaa pakkaseen!

6 kommenttia:

mononegro del fuego kirjoitti...

Oulu, tuo Pohjanlahden helmi:
65°1′0″N, 25°28′0″E
lämpötila -1°C, pilvistä
lunta n. 10 cm

Goa, Intian niemimaan turistihelvetti:
15°29′34.8″N, 73°49′4.8″E
lämpötila +27°C, kirkasta
"mikä helvetin lumi?"

Etäisyys: 6576.95 km.

no ainakaan mä en tuhoa luontoa lentelemällä lentokoneella ja riistämällä paikallista luontoa ja kulttuuria!

NärhiA kirjoitti...

Pyh.
Joku on vain kade.
Älä usko sitä Pix.
BTW +13C, mutta sataa jatkuvasti. Mua ei siis kannata kadehtia.

aino kirjoitti...

Joo, mihin vitun pakkaseen. Täällä tulee vettä ja tuulee.

Kaikkonen kirjoitti...

äh, tuolla sataa puhdasta vitutusta ja ankeutta. saatana.

NärhiA kirjoitti...

PINKKI?

Sandra kirjoitti...

Namaste, Pix.
Onneksi olen zen-mestari ja minua eivät moiset pahansuovat toivotukset voi vahingoittaa. Kolmen viikon päästä asun jo paikassa, jonka olen itse ristinyt nimellä El País de Verano Eterno a.k.a Ikuisen kesän maa. Kiitokseksi tästä postauksesta saat vaihtoaikani jokaisena päivänä säätiedotuksen ja lämpötilaraportin niin Fahrenheiteissa kuin Celsiuksissakin.