perjantai 1. helmikuuta 2008

Pienen ihmisen suuria seikkaluja - osa n

Olen pahoillani viestin osittaisesta lukukelvottomuudesta. Oon tallasessa nettimestassa ja nappaimistolla lahimpana aan ja oon pisteita on sirkonfleksi, jonka kaytto vaatii aivan liian monen nappaimen painamista, eika sita siltikaan saa oikealle paikalleen. Saatte siis talla kertaa selvita anglohieroglyfien lukemisesta. Tilanne korjaantunee seuraavaan postaukseen mennessa. Niin alykko en ole, etta osaisin valttaa pohjoismaisia kirjaimia sisaltavia sanoja.
Saavuin siis eilen pitkan paivan jalkeen Miamiin. Kavin suoraan nukkumaan ja yllatin suuresti dormin viisi muuta asukasta, jotka eivat osanneet odottaa, etta kuudennessa sangyssa joku vetaa unta palloon, kun ne saapuu juhlimasta. Siina vaiheessa olin yhteensa tehnyt matkaa suunnilleen 24 tuntia ja se alkoi tuntua suunnilleen jokaisessa mahdollisessa ruumiinosassa.
Lontooseen asti kaikki sujui perusjouhevasti. Jaahyvaisistakin selvittiin mielestani aika kunnialla, ilman diapamia ja ylenpalttista nenaliinavuorta. Lapsen verenpaine alkoi nousta siina vaiheessa, kun mut kutsuttiin Heathrow`lla nimelta portille, kaytiin kaikki kamat lapi ja tehtiin ruumiintarkastus. Siina vaiheessa olin melko varma, etta en ehka paase Jenkkeihin ollenkaan. Joko ne on kuunnelleet mua satelliitilla ja kuulleet, mita mielta oon niista tai sitten oon jaanyt kiinni suklaan, salmiakin ja purkan salakuljetuksesta. Lentomatka meni oikein mukavasti. Molemmilla valeilla paasin ikkunapaikalle, keskipaikka oli tyhja ja kaytavapaikan kanssamatkustaja leppoisa keski-ikainen mies, joka oli ilmeisesti melko kokenut matkustaja (ekalla lennolla suomalainen, toisella ransu). Tata seikkaa ei pida vaheksyman, silla matka sujuu mukavammin, kun molemmat ottaa chillisti ja tilaa saa kayttaa vapaasti hyvakseen, i.e. kasata roskansa sille tyhjalle keskipaikalle. BA:n viihdetarjonta oli erinomaista. Katsoin Shrek Kolmannen ja noin kymmenen eri komediasarjan jaksoja. Jopa yksi ennennakematon Simpsonit loytyi. Ruoka oli mita geneerisinta mossoa. Jos kanaa ja perunaa ei erota maun eika rakenteen puolesta, jotain on vialla. Sen sijaan jalkkari- ja valipalatarjonta oli ihan tyydyttavaa. Ja juomia kaytiin saannollisesti tarjoilemassa. Ei valittamista siis. Matkan jannin osa olikin Amerikan Yhdysvaltoihin saapuminen. Rikun ja Tunnan ohjeita noudattaen valitsin maahantulotarkastusjonoista sen, jossa oli eniten lansimaalaisia. Ja siita huolimatta jonotin tunnin. Arvatkaa, oliko se viereinen jono kolme kertaa nopeampi? Mr. Murphy, you win again. Mun edessa oli kaksi tatia Kolumbiasta, tuosta kuulusta huumekauppiaiden kotimaasta. Tatsyt kuitenkin ties, mita "working it" tarkoittaa. Otin niista mallia, kiitin Luojaa siita, etta olen nainen ja pelasin parhaalla flirttihymyllani. Officer Link pyysi sormenjaljet, jutteli mun kanssa espanjaksi, otti kuvan ja toivotti hyvaa illanjatkoa. Jes.
Kello tikittaa, kohta on taas aika lahtea lentokentalle. Tan jalkeen en taida jaksaa niita vahaan aikaan, vaikka onkin taas ihanaa olla maailmalla. Viikonloppuna otan rauhallisesti ja tutustun uuteen kotikaupunkiini, yritan saada kropan selviamaan akuutista D-vitamiinimyrkytyksesta. Halaukset kaikille rakkaille kotimaahan, olette ajatuksissani.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aina yhtä positiivinen pikkusisko =).
Niistä jäähyväisistä... sä et edes nähnyt parhaita paloja (onneksi).
Pomo sai paskahalvauksen (anteeksi kielenkäyttöni) kun ilmoitin, että olen ilman oikeaa kättä seuraavat puolivuotta ja pahalla päällä kuin ampiainen. Kukaan ei ollut sitä muistanut infota sun poistumisesta keskuudestamme juuri sinä päivänä! Marjo L. käski sanoa terveisiä, että pidä hauskaa ja opettele nauttimaan elämästä housut jalassa =). Suukkoja pikkusiskolle maailman toiselle puolelle ja mrs.
P.S. Miksi vain minulla on kaksi kamalaa pikkusiskoa jotka jättävät minut yksin taistelemaan äitiä vastaan (juu, meidän äiti vastaa koko maailmaa, ihan oikeasti)???

pixie kirjoitti...

Ihan sietämätontä. Vaikka matkustus on yhtä isoa sählinkiä niin vaihtaisin loskaisen Suomen ihan milloin tahansa Miamin lentokenttään. En edes uskonut, että voisin olla näin kade heti Intian jälkeen. Pitänee lähteä etsimään halpoja lentoja Firenzeen ja lähettelemään sähköposteja Amsterdamiin (Signorina, onko sulla vielä käytössä utun s-posti? Mihin sulle voi lähettää mailia?). Eikä damikin ole sen verran lähempänä Maailmaa, että sieltä voisi karata oppiskelijabudjetilla jonnekkin kauas missä ruoka on hyvää ja ilma juuri pari astetta liian lämmin?

Muistithan, Sandra, hamstrata Jenkkilästä tietokoneita ja digikameroita ja iPodeja kun dollarin kurssi on niin mitätön tällä hetkellä?

Anonyymi kirjoitti...

Hei Sandra!

Miksi ne zekkas sut Lontoossa?
Muutenhan kaikki tuntuu menneen hyvin. Odottelemme kotona jonkinlaista viestiä, sähköpostia, tekstiviestiä, kirjekyyhkyä, tai savumerkkiä, että olet päässyt San Joseen ja kaikki hyvin. Hyvästelyt meni kentällä asiallisen viileästi, olisikohan äiti ja Jenni syöneet ne Diapamit. Jenni tiedoksi että mekin luetaan näitä juttuja. Iskä ja äiti

NärhiA kirjoitti...

Huah, täällä on käynyt jonkun vanhemmat! tuliko meistä just askeleen aikuisempia vai teinimpiä?
utu-osoitetta käytän yhä. muistakaa ajoissa ilmoittaa milloin haluaisitte tulle, että olen edes suurinpiirtein maisemissa. esim. maaliskuussa olen italiassa kokonaiset kaksi viikkoa...
S:lle kaikkea hyvää ja jaksamista. toivottavasti selviät ehjänä perille.

mononegro del fuego kirjoitti...

Mä en itseasiassa osaa sanoa, kumpaan mä jäisin mielummin, Miamiin vai Costa Ricaan?
Toisessa on hirveesti rantabulevardi-Art Decoa, maailman suurimmat konemusiikkifestivaalit (tai jotain), koko se "Vice" homma, Kuuba tosi lähellä, mummoja jolla on samanvärinen tukka ku mulla teininä ja ties mitä muuta.
Toisessa ei ole armeijaa ja se on Väli-Amerikkaa...
Päätös on liian vaikea.
Koeta pitää hauskaa.

Sandra kirjoitti...

No, paivan kokemuksella molemmista kaupungeista, jaisin silti mieluummin Costa Ricaan. Vaikka San José ei olekaan tan maan siistein paikka. On se Kuuba lahella taallakin, tosin sun kiinnostus siihen on mennyt multa taysin ohi. Kaikkien jarkytykseksi mun on kerrottava, etta kylla mun vanhemmat tosiaan seuraa naita juttuja. Tulin siihen tulokseen, etta me ei voida sellaista sisaltoa tuottaa, mista ne jarkyttyis. Ja saastyn jannetupentulehdukselta, kun ei alvariinsa tarvii olla kirjottamassa samoja asioita.