Primeras impresiones

Ou jee, sain omassa hostellihuoneessa yhteyden langattomaan nettiin ja nyt voin ergonomisesti sängyllä (huomaa ääkköset!) istuen surffata läppärillä vaikka koko loppuillan. Pienestä voi ihmisen onni olla kiinni. Tää on oikea aika listata ensivaikutelmia ja kertoa niistä kummallisuuksista, joihin olen täällä törmännyt.
Liikenne: Ne, jotka kuvittelivat sen olevan jotain muuta kuin täyttä kaaosta, nostavat kätensä nyt! Niin arvelinkin...Ihmettelin pitkään, miksi Lonely Planetissa kauheasti varoiteltiin kaikista kuopista kävelytiessä. Vasta tänään tajusin, että tosiaan, kaikki jalkakäytävät on ympäröity vallihaudantapaisilla. Oon vaan sujuvasti hypellyt niiden yli. Tässä on varmaan logiikka, jonka tajuan muutaman kuukauden päästä, kun sadekausi alkaa. Lattarit tietenkin ajavat kuin hullut, eikä suojateitä käytännössä ole. Ja se vasta jännää onkin. Olen toistaiseksi selvinnyt aika vähällä, vaikka loikin teiden yli kuin silmälapuilla varustettu rusakko. Lähtiessä kaikki väittivät, että ruutukaavoitetussa kaupungissa on tosi helppo kulkea. Tervetuloa kokeilemaan San Joséhen, jossa on kyllä ruutukaavoitus, mutta callejen ja avenidojen numeroja ei ole merkitty mihinkään. Lisäksi numerot eivät juokse loogisesti, vaan keskuskadun toisella puolella on parilliset, toisella parittomat. Mun äiti ei siis ehkä selviäisi tästä. Suurella jännityksellä odotan sitä, millainen aarrekartta mun lopullinen osoite tulee olemaan ("vaaleanpunainen ovi neljäntoista askeleen päässä arkkitehtiosaston itäisestä uloskäynnistä").
Raha: Ymmärrän kyllä, että rahalla voi ostaa statussymboleja, mutta onko tässä myös jokin "mitä rikkaampi kansa, sen pienempi raha" -logiikka, joka on täysin mennyt multa ohi? Jenkkikolikot on nimittäin niin pieniä, että niistä ei erota tekstiä ("one cent" ois mulle huomattavasti olennaisempi tieto kuin "In God we trust", "E pluribus unum" tai mikään muukaan patrioottinen iskulause). Costa Rican colónes taas...Ne rahat on suunnilleen saman kokoisia kuin Oululaisen jälkiuunileipä ja niitä tulee ovista ja ikkunoista. Maksaessani leipäkaupan tytölle 600 colónin ostokset (n. 1,5 dollaria), taisin käyttää lähemmäs kaksikymmentä kolikkoa. Toivon, että en ensimmäisenä päivänä joutunut huijatuksi, kun maksoin kaikkialla dollareilla ja sain takaisin paikallista valuuttaa, jonka arvosta mulla ei ollut harmainta aavistustakaan. Tänään sain sitä takaisin, vaikka kuvittelin maksaneeni tasarahalla. Systeemi on hämmentävä ja haluaisin vain päästä eroon dollareista, joita mulla on nyt ihan liikaa. Kaikki tajuaa kyllä muutenkin, että mä olen turisti. Ja se on ärsyttävää.
Pikaruokapaikat: KFC, Wendy´s, Taco Bell, Burger King ja tietenkin McMurderer. Keskustasta ei löydy mitään muita ruokapaikkoja. On nolointa ikinä myöntää, että ekan Costa Rican-ateriani söin Kentucky Fried Chickenissä ja toisen Pizza Hutissa. Ainut puolustus on se, että olin etsinyt jo aika kauan ja hyvin lähellä pyörtymispistettä. Enkä varmasti ollut liian vaativa, olisin vain halunnut perusmössöä: riisiä ja mustia papuja. Mutta ei. Ja pelkillä churroilla ja jätskilläkään ei voi elää, vaikka mieli tekis. Paikalliset on kansoittaneet nää mestat aika tehokkaasti, mikä alkaa näkyä teinien vyötäröllä. Toivon, että yliopiston seutu tarjoaa vähän monipuolisemmat ruokailuvaihtoehdot siihen asti, kunnes pääsen itse huseeraamaan keittiössä.
Tällaisia elämyksiä Keski-Amerikka (Aino, onko tämä nyt sitten se korrektimpi muoto?) on tähän asti tarjonnut. Kuljeskelu on ollut aika rajoitettua, koska olen ottanut varoitukset hyvin kirjaimellisesti ja kulkenut ulkona vain valoisaan aikaan. Tästä johtuen illat on melko tylsiä. Koti-ikävissäni otin jopa yhteyttä toiseen suomalaisvaihtariin, mikä oli varmaan ihan fiksu veto. Saatetaan tarvita toistemme apua käänteessä jos toisessakin. Nyt poistun viettämään iltaa internetin ihmeellisessä maailmassa. Jos sieltä vaikka löytyisi paikallinen reittiopas. Tai hyviä aktiviteettivinkkejä parille seuraavalle päivälle.