keskiviikko 10. lokakuuta 2007

Hell freezes over, Helsinki chills too

Olen viettänyt yhtäjaksoiset 15 tuntia postikeskuksessa. Tähän sisältyi mm. se aika, jonka vietin uima-altaassa paikoillani vesijuoksuvuö päällä meditoiden. Sauna ja allas oli täysin autioita, vietin omaa kivaa. Oli muuten saatanan terapeuttista. Join 10 kuppia kahvia. Tarjottiin viinereitä, söin monta. Kotimatkalla oikoluin työhönperehdyttämismateriaalia. Siis ihan melkein pyynnöstä, huomenna saan lisää sarkaa.

Lisäksi olen lukenut tenttiin. Postinumerot on vaan marginaalisesti vähemmän kiehtovia ku noi kirjat.

Täällä on kylmä. Kaikkialla on kylmä, ja ulkona on lisäksi synkkä. Parasta!

Signorinan jatkuva reissaus kadetuttaa. Kertoo jotain hysterian tasosta, etten vaan saa lopetetuksi nauruani. Kirjoittamista kyyneleet silmissä hihkuminen muuten haittaa. Oikeasti, tehän etsitte itseänne! No eipä sitten mitään, kiitos ja näkemiin. Itsekin tosin etsin itseäni, mutta kukaan ei ole onneksi väittänyt sitä ongelmattomaksi, mokoman väittäjää saattaisin nimittäin leipoa ns. vitusti pataan.


Terveisin ja pus: suheettomiin mittasuhteisiin hysteriansa kasvattanut talviyöluolaeläin Aino

Piks: Suhepa suhe eli Saara. Ettekö te nyt mitään ymmärrä, te ymmärtämättömät. Olin tainnut unohtaa mainita vierailusta etukäteen? Janne voi antaa niiden seinien olla ihan rauhassa, maailmanloppu ei ole just kohta tulossa. Tai siinä mielessä merkit kyllä täyttyvät, että kävin tänään vapaaehtoisesti kuntosalilla. Tämäkin siis noiden 15 tunnin aikana. Koska miksi ei. En omista verkkareita, mutta pyjamahousut on ihan yhtä hyvät. Jos minusta ei ylihuomenna tai sen jälkeen kuulu mitään, se johtuu siitä, että kaikki lihakseni kramppaavat yhtäaikaisesti, enkä ole joko oppinut nenällä blogaamisen jaloa taitoa tai päässyt edes sängystä ylös.

Ja Penni esiintyy pelimiehenä, mutta senhän jo tiesitkin että sillä on aina ollu sniikeimmät muuvit ja härskeimmät repliikit. Ja eniten tylsää töissä. Tulikohan tässä kaikki oikaisuvaatimukset täytettyä? Huomio on melkein imartelevaa, mutta lisäkysymyksiin ei kannusteta, sillä vastaukset ovat jotain muuta kuin jännittäviä, mm. tylsiä ja ennalta-arvattavia ja toistavat lisäksi itseään, ne riesat.

2 kommenttia:

Sandra kirjoitti...

Jee! Mää hoksasin, että se oli Saara! Ensin kyllä spekuloin asiaa Jonnen kanssa suhteettoman kauan. Lapsi on ylpeä nohevuudestaan. Mää rupeen viettämään Aleksin-päivää. Ilman Aleksia. Enemmän omenaherkkua mulle, siis.

aino kirjoitti...

Ai niin, unohdin onnitella, vaikka vietin päivää lukemalla Kiveä...